sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Georgette Heyer: Paholainen rakastuu

Sain vinkin Katinkalta Heyerin historiallisista romaaneista, siis romanttisista sellaisista. Pitihän se heti mennä kirjastoon ja noudattaa kaikki Heyerit varastosta. Nyt onkin mojova pino luettavaa. Heyer on minulle uusi tuttavuus ja onkin osittain jo varmaan vaipunut unhoon kirjailijana.

Heyer on kirjoittanut lukuisia romanttisia kirjoja sekä salapoliisikirjoja. Tämä kirja on alunperin julkaistu englanniksi 1932. Hän on ollut erittäin suosittu Englannissa, mutta suomeksi kirjoja on käännetty vain kourallinen. Hän kirjoitti kirjoja aina 1970-luvulle saakka, jolloin hän myös kuoli. Tämä siis kirjoitettu 1930-luvulla, mutta hieman yllättäen itselleni, sitä ei huomaa kirjasta. Romanttinen historiallinen kirjallisuus on selkeästi paljon velkaa Heyerille, kun hänen kirjoitustyylinsä on yhä tänä päivänä ajankohtainen.

Kirja kertoo Dominicista, huikentelevaisesta paholaisenomaisesta nuoresta miehestä, jonka edessä lakoo nuoria naisia kuin viljaa puidessa. Hän tuntuu sydämettömältä ja julmalta. Pelastaakseen siskonsa häneltä Mary sujahtaa vaunuihin, johon Dominic odottaa hänen siskoaan karatakseen tämän kanssa Pariisiin. Mutta kas, Mary ja Dominic alkavat tuntea kasvavaa vetoa toisiaan kohtaan. Hyvin perusjuoni siis, lisänä tähän löytyy kuitenkin suunnatonta juonittelua henkilöiden vanhempien ja muiden sukulaisten parissa. Kuka kelpaa kellekin, on kysymys.

Pidin tästä kyllä, mutta tuo sukulaisten juonitteluiden kuvaus vei vähän tarmoa romantiikan kuvaamiselta ja romantiikkaahan sitä on vailla, kun tarttuu tällaiseen kirjaan. Kokemus oli kuitenkin erittäin kiinnostava ja varmasti tuo koko Heyer-pino tulee luettua tässä seuraavien viikkojen aikana.

Liitän tämän kirjan myös nyt Unohdettujen kirjojen haasteisiin, sillä sellainen tämä kirjailija on. Kyseinen kirja on kunnoltaan aivan erinomainen ja on jo varastossa, kuten kirjailijan koko tuotanto, siis Porissa näin.

Suosittelut historiallisen romantiikan ystäville.

2 kommenttia:

  1. Huomasitko että tämä on jatko-osa Onnen velka -kirjalle, siinä kerrottiin Dominicin vanhempien tarina. Se osaltaan selittää niitä sukulaisten kieroiluja.

    Itselläni tämä on yksi suosikesta :) pitäisi joskus kokeilla näitä enkuksi. Parista paikasta lukenut että näiden suomennekset eivät ole mitenkään parasta laatua.

    VastaaPoista
  2. Joo, tajusin asian, kun olin tätä lukenut aika pitkälle. Tuo Onnen velka on myös pinossani, joten se varmaankin selittää.

    Suomennokset ovat tosiaan hieman tökkiviä. Olettaisin, että englanniksi kokemus voisi olla vieläkin parempi.

    VastaaPoista