Olin nähnyt ennen kirjan lukemista elokuvan ja pidin siitä
suunnattomasti. Yllätyksekseni elokuva noudatteli kirjaa hyvinkin paljon ja
tunnistin kirjasta elokuvan, mikä ei ole itsestäänselvyys kovinkaan usein, vaan
kuten tiedämme kirjat lyövät elokuvat 100-0, usein ei aina.
Dorian Grayn muotokuva on klassikko. Se on Oscar Wilden
ainoa romaani ja herätti viktoriaanisessa Britanniassa huomiota ja pahennusta
aiheellaan, jota tulkittiin monin tavoin. Samoin itse kirja on hyvin
moniulotteinen. Lukiessakin pohti, mitä oikeastaan luki. Lukiko kuvausta
ihmismielen synkkyydestä tai kenties yhteiskunnan rappiosta. Päätin kuitenkin
lukea kirjan kirjana, vaikka se herättikin jälleen lukuisia ajatuksia, kuten
hyvän kirjan tuleekin.
Lyhyesti juonesta, joka lienee monelle tuttu. Kirja kertoo
kauniista Dorian Graysta, josta taidemaalari Basil Hallward maalaa taulun,
josta tulee kirjan keskushahmo. Dorian toivoo, että hän pysyisi aina yhtä
kauniina kuin hän on taulussa ja toive käy toteen. Dorian on alussa viaton,
turmeltumaton nuori mies, joka saa kuitenkin opastusta haureuteen ystävältään
lordi Henrylta. Dorianin vajotessa yhä syvemmälle, hän kuitenkin säilyttää
kauniin ja viattoman ulkomuotonsa. Sen sijaan hänestä maalattu taulu kuvastaa
Dorianin sielun turmeltuneisuutta ja siinä hänen kauneutensa katoaa. Dorian
pysyy siis vuosikymmeniä saman näköisenä, mutta viimein hän alkaa tuntea myös
sielunsa rumuuden.
Kirja on yhä ajankohtainen. Ihmisen tavoittelu kauneutta ja
ikuista nuoruutta kohtaan on ainainen piirre ihmiskunnassa. Kauneuden
tavoittelussa unohdetaan usein eettiset asiat ja moraali. Vain se, mikä näkyy
peilissä on tärkeää. Ihmisen teot kuitenkin heijastuvat hänen sieluunsa ja
kerääntyvät sinne kuin sairaus, joka mädättää ihmisen sisältäpäin.
Kirja tulkittiin aikanaan myös homoeroottisena johtuen
Wilden omasta elämästä. Tietynlaista tämänkaltaista alavirettä kirjasta voi
myös havaita, etenkin Basilin tunteissa Doriania kohtaan ja Dorianin käytöstä
ja vaikutusta myös muihin miehiin. Asiaa ei käsitellä mitenkään negatiivisessa valossa,
vaan se vain on.
Mitä kirja sitten on? Onko se kauhua, kuten jossain
määritellään? Kauhua se on sinänsä ja varmaan aikanaan vielä enemmän, että se
käsittelee ihmismielen turmeltuneisuutta, joka kauhistuttaa yhä edelleen.
Nykyään maailma on vain niin täynnä eriasteista kauhua, mikä johtuu meistä
ihmisistä, että Dorianin kaltainen ihminen sellaisenaan ei välttämättä enää
nyky-yhteiskunnassa olisi niin yksin kuin hän kirjassa on. Kirja käsittelee
myös pahuutta monessa eri olomuodossa. Elääkö pahuus meissä jokaisessa, mutta
on vain peitellympää useimmissa ja purskahtaa esiin rikollisissa ja
kutsumissamme pahoissa ihmisissä.
Kirja siis tosiaan pisti miettimään ja pohtimaan, vaikka
sitä en välttämättä olisi aluksi uskonut. Suosittelen kirjaa lämpimästi jälleen
kaikille. Kirja ei ole sellainen kerralla ahmaistava, mutta koukuttava se on.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti