lauantai 19. toukokuuta 2012

11 ja 11 haaste

Sain Maijalta haasteen, jossa pitää ensin kertoa 11 satunnaista faktaa itsestä ja sen jälkeen vastata haasteen heittäjän esittämiin kysymyksiin.  Aloitetaanpa faktoista.


1. Rakastan listoja ja tällaisia kyselyitä. Jotenkin satunnaisten asioiden kertominen itsestä on tavallaan tosi ihanaa.


2. Liittyen edelliseen, täytin usein itse ystäväkirjoja lapsena, koska oli niin kiva vastailla kysymyksiin.


3. Olen suuri Ässät -fani ja itkin pitkään Jesse Joensuun maaleja, koska olen seurannut Jessen uraa pitkään ja hän on porilainen.


4. Liittyen edelliseen, eläimemme on nimetty jääkiekkoilijoiden mukaan.


5. Olen aina asunut meren lähellä, mutta tunnen sieluni kodin olevan Pohjois-Karjalassa.


6. Suurin unelmani on matkustaa Siperian rataan pitkin Kiinaan.


7. Harrastan myös ahkerasti käsitöitä ja puutarhan hoitoa, mutta niistä en ehdi blogata.


8. Lukeminen on siirtynyt seuraavaan sukupolveen, 6-vuotias tyttäreni oppi lukemaan 5-vuotiaana ja lukee jo useita kirjoja viikossa. Käymme kirjastossa vähintään kerran viikossa. On ihanaa suositella hänelle kirjoja, jotka olivat itselle tärkeitä lapsena.


9. Nautin ruuanlaitosta ja sitä saa laittaa kuusihenkisessä perheessäni ihan riittävästi.


10.  Lasteni kaikki nimet alkavat R:llä ja kaksi heistä on saanut nimensä kirjasta.


11. Pidän suunnattomasti uudesta Yariksestani, jossa on loistava toimiva cd-soitin, missä voin kuunnella äänikirjoja aina työmatkoilla.




1. Mikä kirja sinulla on mielessäsi juuri nyt?
Viimeisin Sookie Stackhouse.


2. Miksi?
Kiitos kuuluu komentillesi Ericistä, se sai huokailemaan :)


3. Mitä ajattelit lukea seuraavaksi?
Vinkkinä saatua Georgette Heyeriä tuli haettua tänään kirjastosta kaikki varastossa olleet.


4. Milloin jätät kirjan kesken?
Jos kirja ei vain iske, yritän kuitenkin lukea ensimmäiset 50 sivua. En viitsi turhaan, yleensä, haaskata aikaa kirjoille, jotka eivät ole minua varten.


5. Millainen kirja pitää sinut otteessaan parhaiten?
Yleensä sellainen, jossa on sopiva määrä romantiikkaa, mutta henkilöhahmojen uskottavuus ja tietynlainen samaistettavuus on tärkeää.


6. Omituisin lukemasi kirja?
Varmaankin tällä hetkellä yhä ajatuttaa tuo Malzieun Sydämen mekaniikka, joka oli todella outo, mutta haastavan mielenkiintoinen. Etenkin, kun kuunteli Malzieun tekemään kirjan soundtrackia samalla.


7. Paras kirjailija on...
voi, apua...Mika Waltari


8. Oletko pettynyt johonkin kirjaan? Mihin?
Olen pettynyt moneenkin kirjaan. Riikka Pulkkisen Totta oli pettymys, samoin Ollikaisen Nälkävuosi, nämä nyt ehkä näistä ns. paremmista kirjailijoista.


9. Missä luet mieluiten?
Sohvan nurkassa.


10. Bloggaamisessa mieluisinta...
kun saa kommentteja...


11. Minkä kirjan voisit lukea uudelleen ja uudelleen?
Näitä on paljon ja monet olen esitellyt blogissani, Sheikki, Liekki ja kukka, Twilight -saaga, Päättymätön tarina, Anne Frank jne.


Laitan haasteen eteenpäin seuraavilla kysymyksillä blogeille
Yöpöydän kirjat
Pienen piirin lukukokemuksia, täältä saa vastata kuka ehtii tai vaikka kaikki :)


Vastaukset haluan seuraaviin kysymyksiin osittain ystäväkirjafiiliksissä:
1. Kuka on lempi historiallisten romaanien kirjailija?
2. Minkä kirjan voisit lukea uudelleen ja uudelleen?
3. Oletko lukenut kirjan sen autenttisessa tapahtumapaikassa esim. Sinuhe Egyptissä? Minkä kirjan ja missä? Jos et ole lukenut, minkä haluaisit lukea ja missä?
4. Lempilukuasentosi?
5. Mikä on kirjastossa parasta?
6. Tunnetko kirjojen tuoksun?
7. Milloin et jaksa lukea?
8. Lempiharrastuksesi lukemisen lisäksi?
9. Lempielokuvasi ja miksi näin?
10. Lempiruokasi?
11. Miksi halusit tulla isona?

3 kommenttia:

  1. Kiitos mielenkiintoisesta haasteesta!

    VastaaPoista
  2. Kiitos haasteesta. Mukana ollaan, mutta viikonvaihde vierähti keväisissä askareisa ja jääkiekon seuraamisessa.

    VastaaPoista
  3. Hei, minultakin löytyisi tuo 11 kysymystä sinulle blogistani, mutta ymmärrän kyllä jos et jakso moniin kysymyksiin vastata :)

    VastaaPoista