Miksi löysin tämän kirjan, sitä ihmettelin hetken. Bongasin
kirjan Dorian Grayn takakannesta, sillä molemmat kirjat kuuluvat Keskiyön
kirjaston kirjoihin, joihin kuuluu myös toki muita. Ilman Doriania en olisi
tästä kirjasta kenties kuullutkaan. Tietenkin seuraavaksi tulee pohtia,
olisinko jäänyt jotain ilman, jos en olisi kirjaan törmännyt ja nyt täytyy
todeta, että kyllä.
Hieman epäluuloisesti suhtauduin kirjaan, mutta tapojeni
mukaisesti otin kirjan kirjana. En siis googlaile kirjasta mitään tietoja ennen
kuin olen itse sen lukenut. Haluan muodostaa aidosti oman mielikuvani. Usein
blogeissa ajatukset ovat samankaltaisia, mutta esim. Nälkävuoden osalta omani
erosi selkeästi muista. Nyt luettuani kävin googlailemaan ja löysin kiittäviä
arvosteluja tästä ja samaa mieltä olen itsekin, lukemisen arvoinen kirja, joka
huokuu menneisyyttä ja metsää. Suopursujen tuoksu kantautui aivoihini tätä
lukiessa.
Kirja kertoo ihmissusi tarinan, jossa keskiössä ovat Aalo ja
Priidik. Aalo tuntee suden kutsun ja hylkää perheensä. Priidik, hänen miehensä
suree aluksi, mutta lopussa hylkää Aalon julmasti. Kirja on kirjoitettu
kansantarinan, balladin muotoiseksi. Siinä käytetään vanhahtavaa kieltä, joka
hidastaa lukemista, mutta sisälle päästyä hurmaa.
En lähde pohtimaan kirjan piilomerkityksiä, onko kirja
tarina Kallaksen ja Eino Leinon suhteesta, siitä en tiennyt ennen lukemista,
enkä anna sen nyt häiritä omaa tulkintaani, vaikka kenties suhteella voisikin
olla merkitystä, sillä kirja on tarina kielletystä suhteesta. Se on legenda
ihmissusista, jotka tappavat karjaa ja ovat paholaisen omia. Kirjassa on paljon
uskonnollisia viittauksia ja latinankielisiä käsitteitä, jotka osaltaan lyövät
kirjaan vanhahtavan leiman, vielä vanhemman kuin kirja iältään on,
keskiaikaisen jopa. Se voisi olla epäonnistuessaan tylsä, mutta tässä se
onnistuu ja antaa ihan omanlaisensa fiiliksen kirjan lukukokemukselle.
En nyt suinpäin ole rientämässä varaamaan Kallaksen teoksia,
mutta mielenkiintoni heräsi kuitenkin ja haluan saada lisää. Nyt olen kuitenkin
itse asettamassani lainaus- ja ostokiellossa, kunnes saan nykyiset lukupinot
huomattavasti pienemmiksi, joten Kallaskin saa odottaa. Suosittelen kirjaa
lämpimästi niille, jotka eivät pelkää tarttua erilaiseen kauhukirjaan.
Paljolti olen samaa mieltä kanssasi Sudenmorsiamesta - paitsi että en luokittele sitä kauhukirjaksi. Pikemminkin kansansaduksi - sellainenhan se onkin.
VastaaPoistaMinut tarina joitakin vuosia sitten hurmasi siten, että luin sen hetken päästä uudelleen. Sen jälkeen kahlasin läpi Aino Kallaksen elämää. Aikamoista, sanoisin.
Kun nyt pääsit kinni Kallaksen mielenkiintoiseen kieleen, lue jossakin välissä myös Reigin pappi. Minä ainakin viihdyin senkin parissa erinomaisesti.
Kiitos muuten vihjeestä katsella Näkymätöntä poikaa. Nyt se on luettu ja koettu.