maanantai 21. toukokuuta 2012

Emma Donoghue: Huone

Tulipa vedettyä viikonloppuna lukuöverit ja tätä kirjaa saa kiittää siitä. En vain kyennyt laskemaan sitä käsistäni, vaikka kello läheni puoltayötä. Kyseessä oli ainakin minut täysin koukuttanut kirja. Yritin lukea tätä englanniksi jokin aika sitten, mutta aika ei ollut sopiva ja toisaalta uskon, että tämän kohdalla suomennos oli parempi luettava, jotta ymmärsi kaiken oikein.

Kirja on kertomus Jackista, Äidistä ja Huoneesta. Se on kauhistuttava tarina, joka kuitenkin on kerrottu 5-vuotiaan suulla, mikä tekee kaikesta kauheasta täysin erilaista kuin, jos kertojana olisi äiti. Tarina on valitettavasti liiankin tuttu näinä päivinä, nainen kaapataan ja häntä pidetään vankina yhdessä huoneessa, jossa hän synnyttää lapsia, joista osa säilyy hengissä, osa kuolee. Mutta se on samalla tarina äidinrakkaudesta, mielikuvituksesta ja nykymaailman raadollisuudesta.

Jotta Äiti ja Jack selviävät, on Äiti kehittänyt mielenkiintoisen maailman, jossa kaikki, mikä heille on todellista on kaunista ja sopivaa 5-vuotiaalle. Jackille heidän Huoneensa on koko maailma, jossa hän ja Äiti ovat ainuita asukkaita. Vanha Kehno vierailee vain öisin. Tämä kaikki on kerrottu Jackin suulla ja hän saa tavallisen päivänkin tuntumaan seikkailulta.

Kirja sisältää monia ajankohtaisia aiheita, kuten pitkään imettäminen, lasten tarpeet ja liiallinen julkisuus sekä meidän suuri tarpeemme saada kuulla julkisuuden kautta tarinoita selviämisistä ja ihmisistä. Kirjassa ei moralisoida, sillä 5 vuotias ei pysty siihen, onneksi. Pystyin löytämään Jackin maailmasta samoja asioita, jotka kiinnostavat omaa 6 vuotiastani. Kirjaan oli hienosti yhdistetty esim. Doran ohjelman rakenne, jossa vaiheistetaan seikkailuita. Dora on myös ollut lasteni suuri suosikki.

Pidin kirjasta todella paljon, vaikka se olikin todella ahdistava. Näkökulma oli oikein kiinnostava, harvemmin kirjoitetaan lasten näkökulmasta tai en ainakaan itse ole kovin usein törmännyt. Se on todella haastavaa aikuiselle, sillä kukapa muistaa, miltä tuntuu olla lapsi. Onnistuessaan erittäin hyvä, kuten tässä, mutta paljon ei olisi tarvinnut, että koko juttu olisi epäonnistunut.

Suosittelen kirjaa, se on lukukokemuksena ahdistavan ihana. Jää tuonne mielenperukoille tökkimään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti