sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Candace Camp: Häähaaste

Eilisten euroviisujen soidessa päässä lukaisin tämän teoksen aamupalaksi. Sellainen tämä on mukava palanen mennyttä maailmaa ja romantiikkaa. Juuri sellaista aivotnarikkaan -lukemistoa, mitä kaipaa vastapainoksi kaikelle muulle. Ei sillä, että olisin viime aikoina lukenut mitään kovinkaan syvällistä, mutta vastapainona toimii töiden aiheuttamalle satunnaisella ahdistukselle.

Olen Campin kirjoja lukenut aiemminkin ja olen pitänyt niistä. En nyt haltioissani ole ollut, mutta kirjat ovat mukavaa luettavaa ja niitä lukiessa saa, mitä tilaa eli romantiikkaa ja kuumia tunteita.

Kirjassa pääosassa on Cassie, 23-vuotias neito, joka on päättänyt hankkia itselleen aviomiehen. Rakkaus vain puuttuu peliin. Taustalla häilyvät myös veljen ja sisarten menneisyys, joka ei voi olla vaikuttamatta myös Cassien ja Bromin rakkauteen. Hyvin tyypillisen oloista juonta siis ja sehän on yksi kiva asia näissä tämän tyyppisissä kirjoissa, sillä joskus on todella ahdistavaa, jos ei tiedä, miten kirja päättyy. Itse en ainakaan kestä jännitystä kovinkaan hyvin.

Yllätyksekseni Campin kirjoja löytyy Satakunnan kirjastoista, mutta vain Eurajoen kirjastosta. Tuo on kyllä harmi, sillä kuten jo olen aiemmin paasannut, on aina kiva lukea näitä historiallisia romantiikka -kirjoja, joiden taivutus on näymmä minulle tuskainen tehtävä.

Jos nyt tarttuisin johonkin fiksumpaan, toisaalta Harlekiinilta sai kasan kirjoja 1,50 euroa kappale, niitä tuli reilu pino.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti