Kate Atkinson: Ihan tavallisena päivänä

Ylistäviä lausahduksia kirjan kansipapereissa aina itseltään Stephen Kingiltä, tottakai odotukset nousevat ja tällä kertaa läsähtivät kuin pannukakku. Periaatteessa tarina oli hyvä ja toteutuskin ihan ok, mutta mutta... jotain uupui.

Kirjassa yhdistyy kolme murhenäytelmää. Jotain niissä on kuitenkin yhteistä, vaikka loppujen lopuksi aika vähän. Yhdistävä tekijä ei ole niin selkeä kuin ehkä takakannen puolesta olisi ajatellut. Pääosassa on Jackson Brodie, entinen poliisi, nykyinen yksityisetsivä, joka saa selvittääkseen muutaman oudon tapauksen. Monet asiat kietoutuvat toisiinsa ja salaisuudet paljastuvat. Kuitenkaan en vakuuttunut. Kirjassa aika hyppii 70-luvulta tähän päivään ja tapahtumatkin kerrotaan sekaisessa järjestyksessä. Aina en ollut ihan kartalla, mikä tapahtui ennen mitäkin.

Tällä kertaa takakansi kuvaili huomattavasti jännittävämmän ja kiinnostavamman kirjan kuin lukukokemus oli. Olin jopa hyvin pettynyt, vaikka kirjan lukikin mielellään, mutta koko ajan odotti ylistyssanojen täyttymistä. 

Tästäkin on tulossa sarja sekä kirjoina että televisioon, ehkä se kuvana toimii paremmin. Hävettävän vähän sanottavaakin tästä on...

Louise Allen: Ennenkuulumaton affaire

Ennenkuulumattoman huono nimi kirjalla. Joskus sitä pohtii, mitä suomentaja, julkaisija tai kuka tahansa, joka on jossain vaiheessa voinut vaikuttaa kirjan nimeen, on ajatellut. Kirja itsessään ei nyt ollut niin huono kuin nimi olisi voinut antaa olettaa.

Belinda on nuori leski, joka ei ole kokenut koskaan todellista rakkautta. Hän tapaa Ashen, majurin, jonka sielu on sodan arpeuttama. Yhdessä he löytävät rakkauden. 

Kirjassa ei ole salaliittoja, ei kummallisia juonikäänteitä, ei vastoinkäymisiä, vain kaksi ihmistä, jotka eivät myönnä toisilleen rakastavansa. 

Jos edellinen kirja vaikutti niin syvään, että en saanut kerrottua, mitä ajattelin, tämä kirja jättää sanattomaksi, koska siitä ei yksinkertaisesti ole kovinkaan paljon sanottavaa. Pehmoinen, lämmin ja höttöinen, yksi unelma, jonka puhaltaa pilviin. 

Alkaa jopa tuntua, että nyt riittää höttöisyys ja pitää lukea jotain todellista. 

Suosittelen kuitenkin kaikille höttöisyyttä kaipaaville, sillä sellaiseen tämä on aivan loistava vastaus.

Lauri ja Jaakko Ahonen: Pikku Närhi

Mitä kirjoittaisi teoksesta, joka kosketti syvästi? Mitä kirjoittaisi kirjasta, jossa ei ollut montaa lausetta tekstiä? Mitä kirjoittaisi kirjasta, jonka kuvat viiltävät sydäntä? Mitä kirjoittaisi kirjasta, joka yksinkertaisuudessaan on kaunis ja hieno?

Nämä kaikki kysymykset herätti sarjakuva-albumi Pikku Närhi, jonka otin mukaani kirjaston uutuushyllystä vain, koska halusin lukea jonkun sarjakuvan ennen kuin Delislen albumit saapuvat luokseni. Enpä olisi uskonut, että tuolla pienellä ajatuksella sain kokea jotain näin hienoa. Jokainen valinta, jokainen ajatus voi olla portti johonkin unohtumattomaan. 

Pikku Närhi asuu suuressa talossa sairaalloisen äitinsä kanssa. Kaikki ikkunat ja ovet on teljetty. Yhteyttä ulkopuoliseen ei ole, kunnes Pikku Närhi kohtaa hämähäkin. Ulkopuolinen on pelottavaa. Seinillä tuijottavat entiset sukupolvet. Voi, Pikku Närheä...

Kirja perustuu kuville, jotka ovat tummia, järkyttävän kauniita ja ahdistavan surullisia. Kuvat ovat hyvin yksityiskohtaisia, jokainen ruutu on taideteos. Pikku Närhen silmät, ne kuvastavat niin paljon tunteita ja ajatuksia, että sanoja ei tarvita.

On suunnattoman vaikea saada sanoja aikaiseksi. Kokemus on tuore ja järisyttävä. Itku pyrkii ulos. Tämä on teos, joka pitää kokea itse.

Teos on ehdolla sarjakuva Finlandian saajaksi, toivon suurta menestystä.

Louise Allen: Myrskyisä kohtaaminen

Kun ei jaksa, niin ei jaksa. Musashin 1000 sivua tuntuu jotenkin hyvin suurelta haasteelta, kun sitä luen muutama kymmenen sivua viikossa, mutta oletan, että lopussa kiitos seisoo. Tässä välillä on hyvä nollata talousarvion sumentamat aivot näillä hömpänpömppä kirjoilla.

Tällä kertaa tarinaa sijoittuu Karibialle, merirosvoalukselle ja Englantiin. Clemence pakenee vastenmielistä sulhasta ja ajautuu komen Nathanin seurassa merirosvoalukselle pukeutuneena pojaksi. Ja kas, nämä kaksi rakastuvat. Luvassa on kuitenkin englantilaisen luokkayhteiskunnan aiheuttamia paineita ja monia mutkia on edessä.

Kyllä tällainen kirja on joskus ihan lukemisen arvoinen, ainakin omasta mielestäni, sillä sitä lukiessa unohtuu arkinen aherrus ja pääsee hetkeksi maailmaan, joka on tyystin erilainen kuin omamme. Toisaalta alkaa kaivata jotain sisältöä ja niinpä se tekee tietä laadukkaammalle kirjallisuudelle. Kauheasti siis hyviä näkökulmia romanttisen hömpän lukemiseen.

Muutama loistava kirja on lukemisen alla ja nyt tuntuu ainakin pariksi päiväksi työpaneetkin hellittävän.

Louise Allen: Kotiopettajattaren kiirastuli

Paluu juurille. Tilasin ihanaisen paketin Harlekiinilta, kuusi historiallista romanttista romaania. Jei...

Itse asiassa pino on odottanut lukemista jo toista viikkoa, mutta  vasta nyt tuli fiilis vähän romantiikalle. Tämä oli sellainen hörpsäisy, muutaman tunnin huumaa.

Kirja ei tarinallaan häikäise, mutta lukihan tämän. Tosin muutamien loistavien teosten jälkeen, tälläinen tuntuu niin kertakäyttöiseltä, mutta sellaistakin tarvitaan, niin kuin pikaruokaa. Vatsa äkkiä täyteen, mutta täysiolo pysyy vain tovin. 

Jessica on kotiopettajatar, joka on joutunut bordelliin. Sieltä hänet pelastaa lordi Standon, komea mies, jolla on ongelma. Hänen oletetaan naivan nuoruuden ystävänsä, mutta kumpikaan heistä ei tätä halua. Kehittyy juoni, jossa Jessica saa esittää viettelijätärtä, joka kietoo lordi Standonin pauloihinsa. Näin käy sekä leikissä että oikeastikin. Ihan siis sellaista kunnon romanttista hömppää.

Melkoinen ero Kirottuun, jonka luin tätä ennen. Kontrastit saavat lukemisen tuntumaan tosi kiinnostavalta.

Nyt painaa sekä flunssa että talousarvio niin pahasti päälle, että kirjat eivät ole ehkä ensimmäinen valinta olemattomalle vapaa-ajalle...tai mistä sitä tietää.

Chuck Palahniuk: Kirottu

Tämä kirja lähti kirjastosta mukaan vain ja ainoastaan, koska sen takakannessa mainitaan yksi kaikkien aikojen lempielokuvistani Breakfast Club, eikä elokuva pettänyt tässäkään muodossa.

Kirjailija oli minulle täysin tuntematon, mutta pienen googlailun jälkeen sainkin tietää, että hän on kirjoittanut myös toisen lempileffani taustalla olevan kirjan, Fight Clubin nimittäin. Suomennoksia on tämän lisäksi juuri tuo Fight Club ja kaksi muuta, vaikka englanniksi tuotantoa onkin enemmän. 

Kirja sijoittuu Helvettiin. Näyttelijä-äidin ja tuottaja-isän 13 vuotias tytär Madison kuolee ja joutuu Helvettiin. Siellä hän tutustuu ensin kuin Breakfast Clubista repäistyyn ihmiskatraaseen. Löytyy cheerleader, jalkapallo pelaaja, nörtti, kovis ja Madison itse, joka on vetäytyvän emohenkisen nuoren naisen roolissa. Viittauksia elokuviin viliseen muihinkin. Yksi Helvetin pahimmista kidutusmuodoista on näet Englantilaisen potilaan jatkuva näytös, tähänkin voin yhtyä. Helvetistä löytyy kiinnostavia alueita, kuten kynsiä sisältävä alue, menetetyn sperman lammikko ja muita yhtä mukavia. Kirja on suorastaan nerokas esitellessään Helvettiä. Itse Saatanaankin tutustutaan, tosin vasta kirjan lopussa.

Kirja on niin moniuloitteinen ja erilainen, että sen selostaminen on jopa ahdistavan vaikeaa. Madisonin kuoleman syy selviää vasta loppupuolella, mutta se ei loppujen lopuksi olekaan olennaista. Olennaista kirjassa on kasvu syrjitystä ja alistetusta, liian kiltistä ihmisestä, itsevarmaksi yksilöksi. Kuvottavista puitteestaan huolimatta kyseessä on osittain siis kasvutarina. Se on myös tarina ajastamme, jolloin rikkaat ja kauniit adoptoivat lapsia mistä milloinkin ajattelematta asiaa. Se on tarina kauneuden yliarvostamisesta ja ihmisyyden katoamisesta.

Kirjassa vilahtelee siis elokuvia, mutta myös kirjoja. Madisonin lempikirjoja on mm. Jane Eyre, johon verrataan myös kirjan tapahtumia, kuten myös mm. Austenin kirjoihin. Aivan ihanaa... Kirja saa nauramaan ja melkein voimaan pahoin, ehkä paikoin myös kauhistumaan kielikuvia, jotka ovat suorastaan herkullisia mm. Lutka von Lutkanen yms. muut nimet, joita Madison antaa häntä kiusanneille kaunottarille.

Suomennos on todella onnistunut, suomentajana on Juha Ahokas. Mielenkiintoista olisi nähdä nämä ilmaisut myös englanniksi. Suosittelen, jos et ole herkkäsieluinen tai -vatsainen. Suosittelen makaaberin huumorin ystäville. 

Ihanan karmivan kuvottava kirja.

Guy Delisle: Pjongjang

Tämän Pohjois-Korea buumini aikana varasin kirjastosta monta kirjaa, joissa nimessä oli jotain sinne liittyvää sen enempää pohtimatta millainen kirja on kyseessä. Olikin hienoinen ylläri, kun tämä kirja olikin sarjakuva. Yllätys oli oikein miellyttävä, jahka pääsin vauhtiin. 

Guy Delisle tekee yhteiskunnallisesti kantaanottavaa sarjakuvaa. Hän on animaattori ja vietti aikaa Pohjois-Koreassa. Kirja perustuu hänen kokemuksiinsa Pjongjangista ulkomaalaisen silmin. Siinä ei ole tarinoita leireiltä tai tavallisten pohjois-korealaisten kokemuksia, sillä näihin ei ulkomaalainen pääse tutustumaan. Ulkomaalainen näkee vain sen, mitä hänen suodaan nähdä, kulissin. 

Kantaaottavuutta löytyy, se ei kuitenkaan korostu ja jokaisen pitää hakea se itse. Viittauksia Orwellin 1984:ään löytyy. Vaikka kirja on hyvin opettavainen, reaalimaailmaan liittyvä ja kertoo kauhistuttavasta diktatuurista, on se kuitenkin myös hauska. Tietyt kauhistattavuudet on viety liian pitkälle, kunnes niistä tulee liian uskomattomia ollakseen totta.

Kuten vaikka yllä olevan kaltaiset tunnistusrivit, joita löytyy kirjasta useampi. Itse en onnistunut löytämään syyllistä kertaakaan.

Heräsi into lukea muitakin Delislen sarjakuvia ja tietenkin Orwellin 1984, jonka itse asiassa jo lainasinkin kirjastosta.