Leena Lehtolainen: Paholaisen pennut

Viimeinen osa Henkivartija-trilogiaa päättää Hilja Ilveskeron tarinan ainakin joltain osalta. Eihän tässä tietenkään lopullista päätöstä tule, vaan erään ajanjakson päätös. Edellinen kirja tuntui välikirjalta, mutta tässä selkeästi ainakin yritettiin koota kaikki langat käsiin siinä ainakin osittain onnistuen.

Lehtolaiselle tyypillisesti kirja oli sellainen nopea lukea ja melko heppoinen. Olen tätä lukiessa joutunut pohtimaan Lehtolaisen suuren suosion syytä, kun tuntuu, että etenkin uudemmat kirjat ovat olleet itselleni suuria pettymyksiä, olenko vain kehittänyt erilaisen maun kuin aiemmin, kuka tietää. 

Tässä kirjassa Hiljan ja Davidin tarina saa jonkinlaisen päätöksen. Hiljan suhde tappaja-isäänsä on osittain keskiössä, samoin hänen suhteensa Juri Trankoviin sekä edellisessä kirjassa löytyneeseen siskoonsa Vanamoon. Myös selityksiä Mike Virtuen vaikutuksesta löytyy tästä. Liian suuressa roolissa kirjassa on kuitenkin Hiljan tämän kertainen toimeksianto toimia Rytkösen morsiammen venäläisen Julian henkivartijana. Toki Julialla on roolinsa isotooppikaupoissa ja näin ollen myös Davidin tarinassa, mutta kuitenkin shoppailut ja hemmotellun nuoren naisen edesottamukset eivät ihan kauheasti kiinnosta. Tiettyjen lankojen kerääminen tuntuu hieman päälle liimatulta, kuten esim. Jaan Randin tarina, joka kerrotaan muka ohimennen, mutta jotenkin niin juoneen sopimattomasti. 

En juurikaan pystynyt samaistumaan keneenkään kirjan henkilöistä, mutta se nyt ei varmaankaan ollut tämän kirjan tarkoituskaan. Mielelläni luin kirjan kuitenkin loppuun ja se oli huomattavasti parempi kuin edellinen, mutta ei kuitenkaan "ihan sairaan hyvä", jollaisen olisin toivonut sen olevan.

Kaikesta kritiikistä huolimatta, luen varmasti myös Lehtolaisen tulevan tuotannon. Siitä ei ole mitään epäilystäkään.