tiistai 24. huhtikuuta 2012

Alyxandra Harvey: My love lies bleeding


Paljonpa olen pyörinyt oman kaupungin pääkirjastossa, kun vasta nyt bongasin nuorten osastolta englanninkielisten kirjojen hyllyn, jossa oli melkoisesti näitä pararomantiikka –kirjoja. Toisaalta puolustukseni voi sanoa, että yleensä olen aikuisten osastolla. Parempi kuitenkin myöhään kuin ei milloinkaan.

Tämä kirja valikoitui vain ja ainoastaan nimensä ansiosta kassiini. En tainnut sen enempää edes lueskella takakantta, mikä oli jälleen hyvä ratkaisu, sillä takakansi ei inspiroinut ihan hirveästi lukemaan ja mistä olisikaan taas jäänyt paitsi. Alkaa jo mietityttää, että pitäisikö lainata kirjoja, joiden takakansi on täysin mitäänsanomaton jopa luotaantyöntävä, sillä niin usein takakansi kertoo aivan toista kuin sisältö. Tässä tapauksessa sisältö nyt oli kuitenkin pararomantiikkaa, mutta muutoin…

Kirja kertoo siis, ylläri, vampyyreista. Vampyyreistä, koska heitä ole tieteellisesti todettu olevan oikeasti olemassa, voi kirjoittaa mielikuvituksensa mukaan. Tässä kirjassa vampyyrit olivat taas hieman erilaisia kuin muissa, vaikka selkeitä yhteneväisyyksiä toki löytyi. Uutta oli tässä kuitenkin vampyyrien viholliset, joka olivat järjestäytyneet muutamaksi suhteellisen monimutkaiseksikin järjestöksi. En lähde niitä sen enempää tässä aukaisemaan, sillä jäivät osittain minullekin hämäriksi.

Tiedättehän, että on kirjoja, jotka imaisevat mukaansa ensimmäisistä lauseista lähtien. On kirjoja, joita pitää lukea muutama kymmenen sivua ennen kuin ne koukuttavat ja on kirjoja, jotka imaisevat mukaansa vasta, kun kirja on luettu ja tajuaa lukeneensa jotain erinomaista. Tietenkin on vielä kirjoja, jotka eivät imaise mukanaan koko aikana ja jotka jäävätkin helposti kesken. Pitkän alustuksen jälkeen voin sanoa, että jostain kumman syystä, mitä itsekin ihmettelen, tämä kirja kuului ensimmäiseen kategoriaan. Olin koukussa ensimmäisen sivun jälkeen, vaikka näin jälkikäteen ajatellen kirjassa ei ollut mitään ihmeellistä, se oli ja on hyvin tyypillinen nuorille aikuisille suunnattu pararomanttinen teos.

Jos nyt sitten päästäisiin jo itse kirjaan. Kirja kertoo Solangesta ja Lucysta. Solange kuuluu vanhaan vampyyrisukuun ja on pian täyttävä 16 vuotta ja tällöin vampyyrit kokevat ns. verenvaihdon ja heistä tulee vasta oikeasti vampyyreitä. Lucy on taas ihminen ja Solangen paras ystävä lapsuudesta saakka. Hänellä ei ole mitään ihmevoimia, vaan on aivan tavallinen 16 -vuotias tyttö. Solange kuuluu siis vanhaan vampyyrisukuun ja hänellä on useita komeita veljiä. Solange on ainut tyttövampyyri, joka on syntynyt pitkiin aikoihin, jos ikinä ja siksi hänen perässään ovat nykyinen vampyyrien kuningatar, vampyyrien vihaajat ja pari muutakin salaseuraa. Kirja kertoo tapahtumista juuri ennen Solangen 16. syntymäpäivää, kun hänet siepataan. Se ehkä nyt juonesta enempää paljastamatta, sillä lukeminen kannattaa tämänkin kirjan kohdalla.

Käsittääkseni kirjaa ei ole suomennettu, mikä on sinänsä harmi. Kirjan kieli ei ole kuitenkaan kovinkaan monimutkaista ja kuten jo todettu, se on erittäin mukaansatempaavaa. Innostuin jopa niin paljon kirjasta, että jo ennen sen loppumista tsekkasin kirjastosta, olisiko näitä enempää, mutta ei ollut. Nettikaupasta kyllä saisi, mutta hinta oli melkoinen, jos koko sarjan tilaisi. Lisäksi kirjailijan kotisivuilta bongasin vielä muitakin hyvin kiinnostavanoloisia kirjoja. Onneksi muistin vähälle käytölle unohtuneen Kindleni, johon sain lisää hyvää luettavaa erittäin edullisesti mukaan lukien sivuilta löytyvän Haunting Violetin, joka vaikuttaa kiinnostavalta.

Erittäin kiinnostava uusi tuttavuus, jonka en anna jäädä vieraaksi tulevaisuudessakaan. Lämpimät suosittelut kaikille pararomantiikan ystäville, jotka eivät anna käsitteen teini häiritä, sillä siitä huolimatta kirjassa oli kiihkoa ;)

2 kommenttia:

  1. olen jo pitkään harkinnut lukevani jotain kirjoja englanniksi, koska alkuperäiskielellä kirjat tunnetusti ovat parempia. tämä taitaa olla ensimmäinen kirja jonka näin luen. kiitos mielenkiintoisesta esittelystä.

    oisi kiva jos kurkkaisit ja vaikka liittyisit lukijaksi mun blogissa! ::)

    http://princess-skysthelimit.blogspot.com/

    VastaaPoista
  2. Tämä on kyllä kiva kirja aloittaa englanninkielisten lukeminen, sillä kovin vaikeaa kieltä ei käytetty paitsi ehkä muutamia sanoja, jotka löytyy kyllä sanakirjasta, jos sitä kaipaa. Ennen kaikkea hyvin addiktoiva kirja.

    Liityin blogisi lukijaksi myöskin. Mielenkiintoisia kirjoja olet lukenut.

    VastaaPoista