sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

P.C. Cast & Kristin Cast: Vainottu

No, hohhoijaa. Kirjan takakannessa lukee kirjan olevan koukuttavampi kuin aiemmin, no, ei ollut. Kirjan lukeminen oli yhtä tervanjuontia, mutta loppuun sain, enkä kyllä ihan heti aio palata sarjan pariin.

Kirjahan on viides osa Yön talo -sarjaa. Kaikki kirjat rakentuvat samalla tavoin. Zoey tuntuu rakastuvat joka kirjassa uuteen poikaan, niin tässäkin. Se alkaa suorastaan ärsyttää jo. Samoin ärsyttää teennäinen puhekieli. Se on ärsyttänyt ensimmäisestä kirjasta lähtien, mutta tässä kirjassa tuli jo sellainen yliärsytysefekti, mikä esti lukemista hyvin pitkään.

Tarina itsessään on kovin heppoinen, vaikka yhdistääkin kiinnostavastikin intiaanilegendoja ja vampyyrimytologiaa, kovin loppuunkalutulta alkoi tuokin kiinnostavuus tuntua tässä viidennessä kirjassa. Saman tarinan käyttö on myös ärsyttävää, samaa tarinaa jatketaan, laajennetaan ja monimutkaistetaan ja tässä kirjassa kaikki tuntuu olevan jo ihan liikaa. Liikaa toistoa, liikaa juonia, liikaa kaikkea.

Jotenkin on sellainen rahastuksen maku tässä, valitettavasti. Näitä paranormaaleja romaaneja nuorille tuntuu sikiävän koko ajan ja täytyy myöntää, että laatu ei aina ole kovin loistavaa. Toisaalta laadukkaampia löytyy, joita ei taas ole käännetty. En haluaisi olla valitsemassa käännettäviä kirjoja.

Täysin turhanpäiväinen lukukokemus, oikeastaan harmittaa, että sitkeästi luin kirjan loppuun, aivan kuin se olisi jokin meriitti. Pitäisi vain luottaa omaan vaistoonsa ja jättää kesken, jos siltä tuntuu.

En suosittele kuin niille, joilla on pakottava tarve lukea vaikka väkisin kaikki sarjan kirjat ja jotka ihan oikeasti pitävät sarjasta ihan tosi paljon.

3 kommenttia:

  1. Minä sain luettua vain ekan osan tästä sarjasta. Kieli oli todellakin kamalaa, teennäistä höttöä. Olin ostanut sarjan kolme ekaa osaa englanninkielisinä omaksi, mutta myin pois. (luin suomennoksen, mikä saattoi vain pahentaa kirjan laatua)

    VastaaPoista
  2. Minä en ole lukenut vielä ensimmäistäkään, vaikka siskoni sitä on suositellut. Lainasin sen kuitenkin (toistamiseen) kun tuli vastaan kirjaston hyllyssä. Joihinkin kirjoihin kokee vain sellaista epäluuloa tarttua ja lukea. Toivottavasti ei ole ihan kauhea pettymys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eka kirja vielä meni ja taisi jopa tuntua ihan luettavalta, mutta mitä pidemmäs sarja etenee, sitä vähemmän siinä on yhtään mitään sanomaa. Pituuskin on vain kasvanut, kaiken kukkuraksi.

      Poista