lauantai 29. joulukuuta 2012

Jools Sinclair: 44 (book five) ja Kindle Fire

Joulupukki kävi jo ennen joulua ja toi minulle suoraan Jenkeistä Kindle Firen, jee... Uusi lelu siis. Tää on aivan ihana. Kaikki ominaisuudet eivät ole käytössä, mutta asiaa helpotti tuo toinen Kindle, jonka avulla sain ladattua kirjoja ainakin kivasti ja kirjoja saa kyllä ladattua muutoinkin lisää. Se, mikä ei toimi, kuten jenkeissä, ovat pelien lataukset ja muut hienommat ominaisuudet, joita ei toisaalta edes kaipaa kauheasti. Nettiselain toimii ihan hyvin ja pelejäkin sain ladattua vaikka ovatkin eri paikassa kuin ns. viralliset olisivat.


Taustavalo ja kosketusnäyttö ovat aivan huikeat, etenkin, kun luen paljon lapsia nukuttaessa ja lukuvalo on tuolloin liian kirkas. Fire ei ole myynnissä Suomeen suoraan, mutta välikäsien kautta se on mahdollista saada. 

Mutta itse kirjaan, Firesta voin kertoa lisää, kyseessä on siis nerokkaasti nimetty viides osa sarjaan 44, jota olen lukenut vanhalta Kindleltäni aiemmin. Edellinen osa oli hieman tylsä, mutta tässä tylsyys jäi historiaan. Tällä kertaa Abby sekaantuu pahoihin henkiin ja saa viimein kerrottua Tylle, että rakastaa tätä. Mutta kaikki ei kuitenkaan suju sulavasti. 

Olen ihan koukuttunut tähän sarjaan ja onneksi seuraava kuudes osa onkin jo laitteella. Hintaa teoksilla on parin euron luokkaa, joten mitään suurta investointia ei tarvitse edes suorittaa. Olen rakastunut uuteen laitteeseni sen verran, että taitaa tämä seuraava osakin tulla päätökseen suht pian. Tosin posti toi pinon ihania historiallisia höttösiä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti