sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Neil Gaiman: Tähtisumua

Muutama viikko sitten elokuva, joka pohjautuu tähän kirjaan tuli tv:stä, enpä oikein innostunut, mutta fantasiaan rakastunut työtoverini suositteli kirjaa niin innokkaasti, että päädyin hakemaan sen kirjastosta. Kirja on taas ihan jotain muuta kuin elokuva. Kyseessä on kaunis satu, ihanan surullinen ja samalla kaunis ja uskomattoman hieno.

Tristran lupaa kopealle Victorialle hakea maahan pudonneen tähdenlennon, jotta saisi neidolta sen, mitä hänen sydämensä eniten halajaa. Tristran päätyy haltijamaahan etsimään tähteä. Tähteä hakevat myös hallitsijaveljekset, jotka kaipaavat Tähdellä olevaa topaasia sekä myös noita, joka halajaa Tähden sydäntä ikuisen nuoruuden lähteeksi. Haltijamaassa Tristran törmää muutamiin kummallisiin hahmoihin, ei kuitenkaan liikaa, vaan juuri sopivasti.

Olen suorastaan hämmentynyt luettuani tämän. Pidin siitä kovasti, se oli niin herkän koskettava, että melkein tekisi mieli lukea heti uudelleen. Tristran oli toki hieman lapsellinen ja typerä, mutta hänestäkin kasvoi ihan kunnon mies kirjan kuluessa. Kirjassa yhdistyi hienosti viktoriaaninen aika haltijamaahan ja kirja oli kuin taulu, jollaisen kirjailija jälkisanoissa sanoikin olleen yksi kirjan innoittajista.

Gaiman on minulle uusi tuttavuus. Nyt lukulistalla on jo useampi hänen kirjoittamansa kirja, sillä hänen tapansa kirjoittaa ainakin tämän kirjan perusteella on juuri sellaista, joka saa minut koukuttumaan. Ihana fiilis tuo koukuttuminen taas pitkästä aikaa.

Suosittelen, jos et ole vielä kokeillut.

2 kommenttia:

  1. Elokuvan olen nähnyt, yksi ehdottomia suosikkejani. Kirjaa pidetään yleensä leffaa huonompana, joten oli tosi jännä lukea sinun kokemuksesi, jossa arvotus menikin toisin päin! Kirja on myös ylipitkällä TBR-listallani, joten ehkö tämän jossain välissä ehdin lukea. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elokuvaa en tosiaan kovinkaan pitkään jaksanut katsoa, ehkä yritän uudelleen. Olen kyllä huomannut, että usein pidän asioista ns. väärinpäin, mutta enpä anna sen haitata elämääni.

      Poista