lauantai 15. joulukuuta 2012

Charlaine Harris: Pedon veri

Uusin suomennettu Sookie -kirja herätti ristiriitaisia tunteita.

Muodonmuuttajat tulevat ulos kaapista, mikä aihettaa hienoisen kohahduksen. Pian tämän jälkeen Sookien käly löytyy ristiinnaulittuna Merlotte'sin takaa. Onko kyseessä viharikos vai mitä tapahtuu? Tällä kertaa Sookie sekaantuu keijujen välisiin selkkauksiin. 

Täytyy myöntää, että pidin kovasti kirjan lopusta ja jäin ihan innolla odottamaan seuraavaa suomennosta, mutta en pitänyt ensimmäisistä reilusta 200 sivusta. Ne täyttyivät murhan jälkeen Sookien ajelulla töihin ja takaisin, auringonotolla ja satunnaisilla kohtaamisilla ylisten kanssa. Loppu taas oli oikein hyvä tai sanotaan vaikka että luettava ja mukaansatempaavakin. Harkinnassa on jopa siirtyä englanninkielisten teosten pariin, sillä näitähän taitaa olla ainakin 3 vielä tällä hetkellä ilman suomennosta.

Sookien ja Ericin suhde nousi uudelle tasolle, ihan kiinnostavaa. Billkin on taas kuvioissa ja ehkä yhtä rakastuneena, ihan jees. Keijut ovat ihan kiinnostavia, toivon, että jossain vilahtanut Tonttu oli vain vilahdus, sillä oikeastaan uusia yliksiä ei enää kaipaa ollenkaan.

Lukeminen on ollut nihkeää näin joulukuussa. Olen kuitenkin yrittänyt päättää, että se ei haittaa, joten en ole saanut ihan kauhean suurta ahdistusta aikaiseksi.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti