Maria V. Snyder: Taian oppitunnit

Snyderin edellinen Yelena Zaltana -romaani  oli mukava piristys ja eipä tämä toinen osa jää ensimmäisestä lainkaan jälkeen. Tämä taisi olla juuri sitä, mitä olen odottanut. Kirjaa, jota ei henno laskea käsistään ja jota lukiessa kaikki äänet katoavat. Juuri sellaisen vaikutuksen alaiseksi sain jälleen itseni.

Yelena on tällä Sitiassa noitien oppilaana. Hänen menneisyytensä ei jätä häntä rauhaan. Jälleennäkeminen veljen ja vanhempien kanssa ei mene kuten elokuvissa. Yelena saa tietään enemmän omasta historiastaan, suvustaan ja etenkin kyvyistään, jotka hämmentävät mestareista suurimmat. Tokihan Valek on mukana kuvioissa, tosin ensin vain muistikuvana. Romantiikka ei ole päälimmäinen asia näissä, vaikka kategoriaan paranormaali romantiikka ovatkin laitettu. Snyderin maailma saa uusia ulottuvuuksia ja se vaikuttaa koko ajan vain kiinnostavammalta.

Yelena oppii kirjassa enemmän noituudesta, myrkyt ovat vain sivujuonne ja hyvin eri tavalla kuin ensimmäisessä kirjassa. Vanhat tutut ovat mukana, mutta Yelena saa myös uusia, vaikkakaan hänen ulkopuolisuutensa ei katoakaan. 

Tulipas taas loistava olo. Hyvä kirja, hyvä fiilis. Onneksi on lomaakin vielä jäljellä eli enemmänkin voi lukea hyviä kirjoja. Tosin neulonta kutkuttaa myös. Muutaman sukat onkin valmistuneet sekä myös villatakki itselle. Harvinaisen työlääksi koen kuitenkin tuon neuleblogin pitämisen.

Oletettavasti saan lisää Zaltanaa jossain vaiheessa. Uskoisin Harlekiinin sitä jatkavan, toivotaan ainakin. 

Hannele Richert: Enimmäkseen hyvä näkyvyys

Mistä näitä kotimaisia loistavia sarjakuvia oikein tulee? Kirja on tosin julkaistu jo 2011, mutta jostain syystä bongasin sen kirjaston uutuushyllystä vasta nyt, muistaakseni. Kirja on ollut hyllyssäni jo muutaman viikon, mutta vasta nyt tartuin siihen ja alkoipa pääsiäinen tämän kanssa hienosti.

Kirja kuvaa Marjaa kamppailemassa aikuistumisen kynnyksellä. On vaikeaa tietää, mitä elämältä haluaa. Marja haluaa astronautiksi, kärsii esiintymisjännityksestä, kokeilee asioita, epäonnistuu, onnistuu, elää elämäänsä. Asioita, joita meille kaikille on tapahtunut nuoruudessa. 

Kuvat on piirretty lyijykynällä ja painettu siten kuin jokainen sivu olisi autenttinen, kuin juuri minulle piirretty. Pidin kovasti. Kirja liikutti, sain pyyhkiä silmäkulmia viimeisen sivun luettuani. Olin onnellinen päähenkilön puolesta. Toisinkin olisi voinut käydä.

On vaikea kuvata sanoin fiilistä kirjan jälkeen, mutta se on hyvä. Sellainen olo kuin on vain hyvän kirjan jälkeen.

Täältä voi käydä katselemassa muutamaa kuvaa.

Osallistun tällä sarjakuvahaasteeseen.

Mary Westmacott (aka Agatha Christie): Ruusun aika

Luettuani edellisen Christien otin samalla selvää enemmän itse kirjailijasta. Tässä selvisi, että Christie kirjoitti romanttisia kirjoja nimellä Mary Westmacott. Kyseinen kirjailijanimi oli täysin uusi, olikin mukava yllätys, kun kirjastosta löytyi useita kirjoja tällä nimellä. Tapani mukaisesti hamstrasin varmuuden vuoksi mahdollisimman monta, jos vaikka koukuttuisin. Näin ei kuitenkaan käynyt, ainakaan tämän kirjan ansiosta, vaikka ihan kiva lukuromaani kirja onkin.

Kirja kertoo tarinan, jossa kertojana on Hugh. Mies, joka on rampautunut onnettomuudessa. Hän on tarkkailija, jolle ihmiset avautuvat. Hugh toimii kertojana. Alussa hän saa viestin, että hänen vanha tuttavansa John Gabriel on kuolemaisillaan ja haluaa tavata hänet vielä kerran. Hugh kertoo, kuinka hän tapasi John Gabrielin ja miten tämä pilasi naisen, Isabellan, elämän. Vai pilasiko? 

Tavallaan kirjassa on mysteeri, ei tosin rikos, mutta alussa ilmaistu ratkaisematon mysteeri, jota kertoja alkaa purkaa auki. Sinänsä tarina ei ole mitenkään yltiöromanttinen, en ehkä pitäisi kovinkaan romanttisena lainkaan. Tarina on enemmänkin ihmissuhdedraama. Ei mikään ihmeellinen tarina, mutta kuitenkin sellainen, jonka lukee.

Tarinan opetus, onko sellaista. Ehkä se, että onnellisuus merkitsee eri asioita eri ihmisille. Toiset ihmiset haluavat olla onnettomia tai he saavat energiaa siitä, että ovat onnettomia ja saavat näin ihmisiltä myötätuntoa. Toiset taas ymmärtävät maailmaa aivan täysin eri tavoin kuin mikä määritellään normaaliksi.

Muutama Westmacott majailee vielä kirjastohyllyssäni. Tällä hetkellä olen onnellinen, jos jaksan lukea ylipäätään.

Rosa Liksom: Hytti nro 6 (äänikirja)

Ennakkoon oletin, että en kauheasti pitäisi kirjasta. Finlandia-palkinto ei minulle ole kutsu lukemiseen, vaan ehkä enemmän ajatus yliarvostetusta kirjasta. Oikeastaan en osaa vieläkään sanoa, pidinkö kirjasta vai en, mutta suuren tunteenpalon se minussa herätti. Laittoi pohtimaan aikoja, jolloin itse matkustin Neuvostoliitossa, mikä saattoi olla samoihin aikoihin kuin tyttö matkusti Siperiaan. Itse olin useaan otteeseen Neuvostoliitossa mm. ystävyyskaupunkivierailulla. Siperiassa en ole käynyt, mutta suuri haaveeni on ollut aina siitä lähtien, kun tutustuin Otto Donneriin, päästä Siperiaan ja nimenomaan juuri junalla Moskovasta. Olen siis tutustunut aikoinaan neuvostoliittolaiseen luonteeseen, elämään ja oloon. Toki kokemukseni ovat nuoren tytön, joka ei välttämättä tajunnut suurtakaan osaa, mitä ympärillä tapahtui. Tätä kokemusta vasten kirja herätti kuitenkin minussa monenlaisia ajatuksia, monenlaisia elämyksiä ja muistoja.

Tyttö matkustaa Moskovasta Ulan Batoriin junassa, hytissä nro 6, hyttitoverinaan mies. Tyttöä vanhempi Vadim. Mies tuntuu aluksi karskilta sovinistilta, joka ajattelee naisissa vain yhtä asiaa. Hän on mies, joka hakkaa vaimonsa, puukottaa toveriaan, juo vodkaa ja on vastenmielinen puheissaan. Matkan aikana tytön ja miehen välille syntyy kuitenkin syvä suhde, jota eivät kummankaan viat pilaa. Tyttö matkustaa, jotta näkisi kalliomaalauksia, mies matkustaa työhön. Kumpikin pyrkii pois entisestä, vaikka tavallaan siinä elää kuitenkin. 

Tärkeintä ei ole päämäärä vaan matka. Matkalla ajatukset selkenevät, matkalla tapahtuu yllättäviä. Matkan taustalla on ankea Siperia, johon valonpilkahduksia tuovat likaisenkeltaiset satunnaiset katulamput. Kaupungit ovat rähjäisiä, onnettomia, kurjia, mutta niistä löytyy usein pilkahdus elämää. Ilma haisee pilantuneelle metallille. 

Kuvaus osuus oikeaan. Neuvostoliiton kaupungit olivat pimeitä, harmaita ja kurjia. Keskellä katua saattoi olla syvä kuoppa, josta ei varoitettu. Öisin ajettiin ilman ajovaloja, eikä katulamppuja juuri ollut. Talot olivat kurjannäköisiä ulospäin, porraskäytävät vinoja. Sisällä asunnoissa oli kuitenkin lämpöä. Vodkaa tarjottiin joka käänteessä ja oli kohteliasta ottaa paukku. Ihmiset tuntuivat ensin töykeiltä, mutta mitä paremmin heitä oppi tuntemaan sen sydämellisempiä he olivat.

Ympäristö oli raaka-aineen lähde, siitä ei välitetty, vaikka kuitenkin kansalle metsä on pyhä paikka, ravinnon lähde. Muistan uineeni ystävyyskaupungin joessa ja juoneeni sieltä tulevaa juomavettä. Hampaani tulivat mustiksi, eikä mustuus ihan heti lähtenyt. Nyt tiedän, että vesi oli hieman radioaktiivista ja läheinen fosforiittitehdas päästeli siihen jätevesiään. 

Pidin ehkä kuitenkin kirjasta. Pidin sen karuttomuudesta, mikä kuvaa hyvin maailmaa, johon se sijoittuu. Pidin jopa sen verbittömistä lauseista. Pidin sen hiljaisuudesta. En ehkä pitänyt niin paljon kirjan lukijan Pertti Sveholmin intonaatiosta, joka laski hieman ärsyttävästi lauseen loppua kohden. 

Tämä oli varmaankin kolmas Finlandia-palkittu kirja, jonka sain loppuun. Ehkä uskallan tarttua joskus muihinkin.

Pauli Hirtolahti: Kakka-Ukko

Kirja täynnä sitä itseään. Muutaman viikon myöhästyin nyt trendikkäästä kakka-aiheesta, mutta ainahan kakka on ajankohtaista. Tällä osallistun sarjakuva -haasteeseen.

En oikein päässyt selville onko Kakka-Ukko itsekin kakkaa vai rakastaako hän vain kakkaa yli kaiken. Kaikkeen voi kuitenkin liittää kakan ja kakka on kaikkialla. Kakka-Ukko on hyväntahtoinen kakka-fani, joka ei vain voi ymmärtää, että muu maailma ei pidä kakkaa niin arvossa kuin hän. Kakkaa löytyy monesta paikasta aina lahjoista sohvan väliin. Kakkaaminen tapahtumana on pyhä ja kaunis tapahtuma, jota voi aina välillä myös juhlistaa.

Erittäin hyvä tyhjän pään sarjis, sopiva leppoisaan sunnuntaihin, kun odottaa marjapiirakkaa uunista, siitähän tulee kuitenkin pian vain kakkaa. 

Ne, jotka eivät innostu kakkahuumorista, eivät välttämättä innostu tästäkään, tosin pitää nähdä kakan yli tai sitten ei. Kakka on kakkaa.

Melkoinen kakkakirja siis. Lisää Kakka-Ukosta löytyy mm. täältä.

Edit. Rakas 7 vuotias lukuhirmuni riisti tämän kirjan käsistäni ja nyt hän ja 3 vuotias veljensä viettävät iloisia hetkiä lukien Kakka-Ukkoa. Onneksi he eivät ymmärrä tiettyjä kirjan viittauksia. Kakka yhdistää sukupolvia.

Karo Hämäläinen: Erottaja (äänikirja)

Kirjaston äänikirjahyllystä alkaa löytämään jatkuvasti enemmän ja enemmän kirjoja ja entistä parempia myöskin. Muistan Erottajan ilmestyessä jo pohtineeni sen lukemista, mutta asia on unohtunut muiden kirjojen vallatessa lukuaikaa. Äänikirjana tämä ilostutti työmatkojani parin viikon ajan. 

Koen, että tämä oli kirja juuri minulle monella eri tasolla. Pystyin samaistumaan tai ainakin osittain ymmärtämään tai löytämään todellisia henkilöitä, jotka kirjan henkilöistä tulivat mieleen. Olen itse opiskellut kauppakorkeassa ja tuolloin rahoitus oli yksi inhokkiaineistani. Kävin vain pakolliset kurssit enkä niistäkään ymmärtänyt yhtään mitään. Opettaessani törmäsin tutkielmiin rahoituksesta ja moniin opiskelijoihin, joiden ajatusmaailma on hyvin samansuuntainen kirjan päähenkilöiden kanssa. Tämä oli myös yksi iso syy, miksi halusin ihan jonnekin muualle töihin. Oma etiikkani on hyvin erilaista.

Erottaja kertoo vuodesta 2008, kun Lehman-pankki kaatui, Islanti luhistui ja finanssikriisi kärjistyi. Tapahtumin keskiössä on sijoitusrahasto Erottaja Altius, joka kuuluu Vilenius & Röhrstrand -konserniin. Kun rahoitusmarkkinat luhistuvat, luhistuu myös monta muuta asiaa. Moni salaisuus paljastuu, monen ihmisen todellinen sisin paljastuu. Controller katoaa, hänet kaapataan, hänen poikaystävänsä on saanut mysteerisen viestin, jossa kysellään yrityksestä nimeltä Filexion. Erottaja Altiuksen luoja Rotta Oraspään hermot pettävät, hän turvautuu epätoivoisiin tekoihin. Erottajan toinen perustaja Anders Sundström on vapaalla ja lupaa hakea Sveitsistä asiakkaan tallelokeron sisällön, hän joutuu ongelmiin. Krista Saukkonen kolmas perustajajäsen on oikea bitch, jonka ilkeys paljastuu kirjan edetessä pikku hiljaa yhä enemmän. Jokainen perustajista on ahne tavallaan. Firma on täynnä oman edun tavoittelijoita, vain controller Auli tuntuu enemmän moraalia omaavalta ihmiseltä, hän joutuukin ongelmiin.

Minä siis niin pidin kirjasta. Jännitystä löytyi, se ei ollut mitään sellaista jännistystä, jota yleensä löytyy jännäreistä, vaan erilaista rahamaailmaan liittyvää. Mitä Rata tietää, mitä tulee julkisuuteen... Jotenkin niin hienoa. Shorttaukset, kurssikehitykset ja tilinpäätökset ovat minun juttuni ainakin osin. Mielestäni trilleri oli oivasti rakennettu tilanteeseen, joka oli rajuudessaan poikkeuksellinen ja joka paljasti monen yrityksen leveäperäisyyden.

Kirjan luki Kari Ketonen, joka on tutumpi Ketonen ja Myllyrinne -sarjasta, mutta hänen lukemisensa toimi oikein mainiosti.

Tämän kirjan innoittamana lainasin kirjastosta myös toisen Hämäläisen kirjan. Ehkä joutaa lukulistalle kohta puoliin.

Aleksi Delikouras: Nörtti 2, next level

Uusi Nörtti on ilmestynyt ja latoin sen heti varaukseen kirjastosta, kun DragonSlayer666 kertoi tästä Facebookissa. Eilen hain ja tänään luin. Yhdeltä istumalta, ahmien, hymyillen, säälien ja osaltaan ymmärtäen.

Viime aikoina olen käyttänyt paljon lukemiseen yleensä käyttämääni aikaa WoWin parissa. Joku voisi sanoa, että säälittävää, sekin ehkä totta, mutta tietokonepelit ovat erittäin mukavaa ajanviihdettä, etenkin WoW, joka siis on World of Warcraf. Sitä peliä ei tässä kirjassa pelattu, mutta vastaavia kylläkin.

Tällä kertaa DragonSlayer joutuu lähtemään Kreikkaan leirikoululle. Mukaan lähtee isäpuoli Jorgos ja DragonSlayer on aivan varma, että hänen elämänsä on pilalla. Mukaan ei saa ottaa tietokoneita ja konsoleita, pitää siis olla ulkona ihmisten keskellä. Ymmärrän täysin DragonSlayerin angstin. Onneksi mukaan lähtee myös Fetasalaatti, johon DragonSlayer on yhä täysin rakastunut. DragonSlayer pääsee viettämään aitoa kreikkalaista elämää Jorgoksen kotikylässä ja samalla opettaa kreikkalaisille adoniksille aitoa nörttiyttä. Kulttuurien rajat ylittyvät monessa mielessä.

Kirja ei ollut kovin pitkä, vain 172 sivua. Se oli tiivis kokonaisus, jonka helposti ahmaisi yhdellä kertaa. DragonSlayer kavereineen sai minulta monta sympatian ajatusta. Kirja on tarina toki leirikoulusta, mutta etenkin se on tarina kaveruudesta. Ei sellaisesta kaveruudesta, jota löytyy amerikkalaisista elokuvista, vaan kaveruudesta, jossa kovin jätkä on se, joka osaa parhaiten pelata tietokoneella välittämättä henkilön ulkoisesta habituksesta.

Vaikka päähenkilöt näyttäytyvätkin kirjassa itsekkäinä, kuten nuoret yleensä ovat johtuen kehitysvaiheesta, löytyy heistä todella suurta empatiakykyä. Nyt tulkitsen kirjaa jälleen verraten sitä omaan angstiseen nuoruuteeni ja omien lasten kasvua katseltuani. Elämä yläkouluikäisenä ei ole helppoa millään aikakaudella eikä varmasti helpommaksi muutu.

Mukava jatko ensimmäiselle osalle. Luen varmasti enemmänkin.

Chelsea Cain: Kill you twice

Lukeminen on ollut nahkeaa johtuen neulontainnostuksesta ja ylityöllistetyistä päivistä. Tätä kirjaa olen kuitenkin lukenut aina ennen nukkumaanmenoa sängyssä, joten hitaasti on kirja saavuttanut loppunsa. Cainin kirjat ovat ihan ehdottomia suosikkejani. Hänen kolme ensimmäistä osaa tästä sarjasta on suomennettu, mutta tämä ja edellinen on tullut luettua englanniksi, suomennoksia ei ainakaan vielä ole. Huomasin, että seuraava sarjan kirja on ilmestymässä tänä vuonna.

Kirjan päähenkilöinä jatkavat Archie, Susan ja muut tutut unohtamatta Gretcheniä, joka tässä kirjassa nousee edellistä suurempaan rooliin. Archie on tavallaan oikein ihana päähenkilö kaikkine vikoineen ja ominaisuuksineen.

Tällä kertaa kaupungista löytyy murhattu mies ja pian toinen. Yhteistä näille murhille on valkoinen lilja, joka jätetty ruumiin läheisyyteen. Kukaan ei ole nähnyt tai kuullut mitään. Pian Archie saa kuitenkin kuulla, että Gretchenillä saattaisi olla jotain kerrottavaa murhista. Hän tietää murhaajan. Archie joutuu jälleen Gretchenin lumoihin vai joutuuko. Gretchen on pakkohoidossa menettänyt lääkitykselle kauneutensa, mutta hän pystyy yhä vaikuttamaan Archieen. Susan joutuu myös keskelle tapahtumia hänen yrittäessään pelastaa teinitytön, jota murhaaja seuraa.

Cain on takuuvarma yhä edelleen, vaikka kolmen ensimmäisen kirjan kammottavaan tunnelmaan ei suoraan tässä päästäkään, vaikkakin hyvin lähelle. Viimeiset luvut piti oikein ahmia. Aivan ihana fiilis, sitä kaipaa aina tällaisina nihkeinä kausina.

Kaikille, jotka eivät ole Cainin kirjoja lukeneet, suosittelen erittäin lämpimästi. 

Kiva taas saada kirja loppuun, tätä bloggaamista kaipaa, mutta en ole ehtinyt kirjoitella mitään yleistäkään. Toivotaan, että työtahti vähän hiljenee, että jaksaa jotain älyllistä vielä kotonakin.