Vuosi pakettiin haasteiden kera

Vuosi 2013 oli lukemin kannalta itselleni hieman erilainen, sillä keväällä innostuin jälleen käsitöistä tai innostua on väärä sana, koukutuin ehkä parempi. Myös käsityöblogini heräsi henkiin. Lukeminen ja käsityöt eivät ihan onnistu samanaikaisesti, ehkä äänikirja onnistuisi, mutta sen estävät taas kovaääniset lapseni. 

Tämä mielenkiinnon hajoaminen useampaan suuntaan heijastui suoraan lukemieni kirjojen määrään. Tavoitteena oli 120 kirjaa, pääsin 101:een. Pidän sitäkin aivan hyvänä. Äänikirjoja oli kirjoista 23 ja e-kirjoja 19. E-kirjoja on kuitenkin ollut yli 20, sillä en ole jokaista blogannut, vaan seurannut Goodreadsissa.

Sitten haasteisiin, joiden kanssa ei mennyt ihan putkeen. Innokkaana osallistuin useaan haasteeseen, vaikka pyrinkin minimoimaan tietyssä määrin haasteiden määrän. En kuitenkaan oikein päässyt innostumaan yhdestäkään haasteesta, vaan lukemiseni vajosi tasolle "luen, mitä haluan". Asetin tavoitteeni alas, mutta en riittävän alas.

Ensimmäisenä Kiinteistöhaaste, johon en sitten lukenut ainuttakaan kirjaa. Noloa.

Aikamatka-haaste sentään sai minut Matruusiksi, vaikka tavoitteena oli kapteeni. Ehkä, jos kävisin kirjoja läpi tiukemmalla kammalla, saattaisin kohota perämieheksi.

1800-luvun kirjat haasteeseen sain luettua peräti yhden kirjan, joten en saanut titteliä. Taidan jäädä palvelusneidoksi loppuelämäkseni.

Seitsemän sarjista -haaste meni melkein, mutta ei ihan. Hyllyyni jäi muutama lukematon sarjis, joten 6/7 jäi tulokseksi.

Kansainkynttiläin kokoontumisajot -haasteen tavoitteen täytin, mutta en raportoinut, joten on siinä ja siinä hyväksynkö itse sen suoritetuksi.

Näin kävi tänä vuonna, pitää pohtia itselle uudet tavoitteet ensi vuodelle.

Abigail Strom: Cross my heart

Koukuttava kirja, loman viimeinen ilta ei ole hyvä yhdistelmä. Vaikka tiesin kellon herättävän kuudelta, en voinut laskea tätä teosta kädestäni ennen kuin viimeinenkin sivu oli luettu. Syytä en osaa sanoa, sillä tämä kuulunee siihen luokkaan, jollaisia on tullut luettua useita, mutta jotain tässä oli. Kyseessä on näitä Kindlelle Amazonista ilmaiseksi ladattavia kirjoja. Tämä löytyi muistaakseni hakusanalla ice hockey romance, mutta oikeastaan on vain viimeistä eli romantiikkaa. 

Jenna on rock-tähti. Hän haluaa vapautta olla ja mennä, ei sitoumuksia. Michael on sydänkirurgi, jonka elämä perustuu tunteiden piilottamiseen ja järjestelmällisyyteen. Hänen teini-ikäinen tyttärensä Clare tulee vierailemaan ja hullaantuu tajutessaan isänsä naapurin olevan suosikkinsa. Lapsen kautta Jenna ja Michaela tapaavat ja oppivat uusia asioita itsestään. Pystyvätkö he kuitenkaan purkamaan tiukasti rakentamiaan suojamuureja.

Ei siis mitään ihmeellistä juonen osalta, mutta kuitenkin kahdelta aamuyöllä huokaisin syvään, kun sain teoksen loppuun. Tämä oli kuitenkin hyvin elämänmakuinen, ei sellainen höttöinen romantiikkapläjäys, joita usein huomaan lukevani. Voisin kuvitella näin tapahtuvan ihan oikeastikin ja se on hyvä asia nimenomaan tässä kirjassa. 

Toinen positiivinen asia oli, että päähenkilöt olivat aikuisia 30-40 vuotiaita, siis sellaisia kuin minäkin (okei olen yli 40). He olivat kokeneet elämässään jo monia asiaoita, jotka vaikuttivat uskottavasti heidän käytökseensä.

Tämä oli 101 kirja tänä vuonna. En pääse tavoitteeseeni 120 kirjaan millään ja se on ihan ok. Olen jättänyt useita kirjoja bloggaamatta, sillä ne ovat olleet vain ajankulua näitä vastaavia kirjoja ilman sen suurempaa sisältöä. Päätin kuitenkin blogata tämän teoksen, sillä se on erilainen kuin perusharlekiinit (eikä harlekiini olekaan). Taidan hieman surffailla Amazonissa ostoksilla tämän kirjailijan muiden teosten parissa.

S. J. Watson: Kun suljen silmäni

Tätä kirja on luettu maailmalla ja blogeissa paljonkin, mutta tätä en tiennyt valitessani luettavakseni. Hankin kirjan Elisan e-kirjana. Kirjan "takakansi" jotenkin vain sai tarttumaan. Ehkä yhteneväisyys yhteen lempielokuvaani Mementoon.

Christine herää joka aamu tuntematta miestä vieressään tai tietämättä mitään elämästään. Hän on onnettomuuden kautta menettänyt muistinsa sekä kykynsä tuottaa uusia muistoja. Hän alkaa kirjoittaa päiväkirjaa ja pikku hiljaa hänestä alkaa tuntua, että asiat eivät ole niin kuin hänen miehensä selittää. Mutta keneen hän voi luottaa.

Enempää ei juonesta kannata kertoa, jotta jännitys säilyy loppuun asti, sillä se kannattaa. Oikeastaan koko kirja kannattaa lukea vain lopun takia. Itse suorastaan ajoittain tylsistyin ja aioin jättää kirjan keskenkin, mutta nyt olen tyytyväinen, että näin en tehnyt. Loppu on hieno, muutoin kirja on mielestäni jopa hieman keskinkertainen. Jännitystä on, mutta se ei ole hyyvävää, se ei saa kääntämään sivua agressiivisesti vain jotta saisi selville, mitä tapahtuu seuraavaksi. Huomaan pikagooglauksella, että kirjalla on ollut tyystin päinvastainen vaikutus toisiin lukijoihin.

Kirjan lopussa kerrotaan oikeuksien olevan myyty, joten elokuvaa odotellessa. Ehkäpä tästä saa hyvän elokuvan. Sellaisen, jossa jännitys jopa tiivistyy. 

Joka tapauksessa sain kirjan loppuun ja olen siitä tyytyväinen. Olen itsestäni huomannut piirteen, että monet ns. blogisuosikit eivät vain uppoa jalostumattomaan lukutaitooni tai -intooni. Toisaalta taas saatan pitää kirjoista, joista muut eivät niinkään ole välittäneet. Tämä ajoittain ahdistaa, mutta toisaalta miksi kaikkien pitäisi pitää samasta, sehän ei kehittäisi tai jalostaisi kirjallisuutta. 

Kyseessä oli 99. tänä vuonna luettu kirja. Ehkä sata vielä tulee täyteen.

Jessica Clare: Bedroom games

Henkeni melkein salpautui, kun eilen illalla tajusin uuden kirjan tässä Games-sarjassa ilmestyneen, enkä ollut tiennyt. Melkein 20 päivää oli kulunut ja olin ollut täysin tietämätön. Enää en ole, vaan laitoin Amazoniin hälytyksen, kun kirjailijalta tulee seuraava kirja. Toivottavasti vain bongaan sen useiden viestien joukosta.

Mitään ei onneksi ollut menetetty ja niinpä kirja lautautui sekunneissa ja tuli luettua muutamassa tunnissa. Yhä edelleen olen koukussa. Tässä kirjassa ollaan tv-sarjassa House Guests. Suomen tv:ssä ei taida tulla vastaavaa, mutta muistanen nähneeni jenkkiversiota samankaltaisesta ohjelmasta, jossa ennestään tuntemattomat ihmiset laitetaan taloon kesäksi ja heitä tiputellaan yksi kerrallaan.(ja tässä paljastin tyhmyyteni tai seuraamattomuuteni, sillä ohjelma kirjasa on tietenkin kopio Big Brotherista, tosin mielestäni vähän erilainen).

Kandis on Zumba-ohjaaja, joka on mukana ohjelmassa pelastaakseen äitinsä perikadolta. Brody on taas tuttu Playing Games -kirjassa, jossa hän petti siskonsa pelin alkumetreillä. Kuinkas ollakaan heistä muodostuu pari. Kandis ei voi luottaa Brodyyn, vaikka sydän sanoisi muuta. Brody on tietenkin komea seksikäs ja täysi flirtti.

Luvassa jälleen pelille uskolliseen tapaan kieroja naisia, salakavalia miehiä, peliä, seksiä ja tosi-tv:tä. Aivan ihanaa. En pidä tällaisista tv-ohjelmista, mutta kirjassa kaikki on erilaista. Tällä kertaa seksuaaliset kohtaukset ovat hyvin kiihkeitä, mutta hyvin kuvattuja, jos tällaista termiä voi käyttää. Sopivasti roiseja olematta punastuttavia, sopivia siis. Tarina itsessään on ihan kiva, vaikka Kandisin pelihimoinen äiti ei mielestäni kaipaa apua, vaan kunnon ravistelua. 

Ihana, ahmaistava teos. Olen hieman huolissani Kindlestäni, joka tuntuu sammuvan itsestään hieman liian usein. Harmi, jos olisin pakotettu hankkimaan uuden. Onneksi Suomeenkin saa nyt jo Kindle fire -tabletteja. Tosin hinta on puolet enemmän kuin mitä itse maksoin suoraan Jenkeistä tuotuna. Samsungin pikkutablettini Kindle-sovellus on lähes identtinen Kindle-laitteeni kanssa, joten ehkä pärjäisin silläkin.

Nicola Cornick: Kielletty

Uusi "skandaalikäryä" -kirja löytyi tavalliseen tapaan S-marketista. Jossain vaiheessa on pienessä päässäni käynyt ajatus, että tällä hinnalla saisi ihan ns. "oikeitakin" kirjoja, mutta minkäs vietilleen mahdat. Romantiikkaa on pakko saada ja kuten jo olen toistanut itseäni kymmeniä kertoja, tällaista romantiikkaa ei enää kirjaston hyllyiltä löydy tuoreeltaan. Jotenkin kirjastojen romantiikka-valikoima supistuu koko ajan, kun suuri osa uudesta tuntuu olevan enemmän luonteeltaan chick litia ja sitäkin aika vähän. Tai sitten en vain osaa löytää.

Cornickin kirjoja olen kirjastosta löytänyt tasan yhden. Kielletty jatkaa Cornickin Harlekiinille kirjoittamaa skandaalinkäryä-sarjaa, jossa naispäähenkilöt ovat tavalla tai toisella 1800-luvulla jossain naiselle epäsopivassa tilanteessa, vaikka ovatkin lähes aina viattomia ja säädyllisiä. Tässä teoksessa päähenkilö on Margery, palvelustyttö. Hänelle paljastuu, että todellisuudessa hän onkin Englannin rikkain perijä lady Marguerite, joka katosi pikkutyttönä samalla, kun hänen äitinsä tapettiin. Miehenä kirjassa on Henry, jonka piti olla perijä. Henryn pitää opettaa Margerylle kaikki perinnöstään, mutta pysyä muutoin erossa. Mutta tässä ei kumpikaan onnistu, vaan intohimon lieskat lyövät korkeammalle. Luvassa tällä kertaa normaalia enemmän kohtaamisia ja höyrystyneitä peilejä.

Joka kerta sama juttu näiden kanssa, lopputuloksen tietää, mutta siitä huolimatta kirja on pakko ahmia vaikka yötä myöten. Onneksi on loma ja tietää, että yölukemiset eivät häiritse seuraavan päivän toimia niin paljon kuin arkena. Nämä teokset ovat mitä parhainta joululukemista, sillä ne eivät pistä ajattelemaan tai tuota mitään suuria ahaa-elämyksiä. Ne tuottavat tietynlaisen nautinnon ja vievät hetkeksi pois tästä päivästä aikaan, jolloin kaikki oli toisin.

Elisa-kirjalta saa nyt muuten ilmaiseksi muutaman Harlekiinin, näistä olin tosin jo yhden lukenut, mutta kaksi muuta latautui tablettiini, joka muussa käytössä koko ajan, sillä Angry Birds Go on koukuttanut kaikki muut perheestäni...

Tuomas Vimma: Gourmet

Ihana loma-aamu. Voi löhötä sängyssä rauhassa ja lukea kirjan loppuun. Vimman tuotanto on nyt luettu läpi ja olen pitänyt jokaisesta teoksesta. Helsinki-trilogia päättyi näin. Sinänsä hauska trilogia, että siinä ei samoja henkilöitä esiinny eivätkä teokset oikeastaan olen toisiinsa mitenkään liity edes, paitsi tapahtumiskaupunkinsa ja tietynlaisen elitistisen henkilögalleriansa kautta. 

Tässä teoksessa ei viivoja vedellä niin rajulla tavalla kuin Helsinki 12:ssa, eikä kirja sijoitu mainosmaailmaan kuten Toisessa. Kuten nimikin vihjaa, kirja sijoittuu ruuan pariin. Ruoka on kirjassa elostelun väline siinä missä alkoholi ja huumeet. Ruualla hifistely ja tietynlainen itsensä korostaminen ovat suuressa roolissa. Mutta kuitenkin pohjalla on jotain muutakin, josta en oikein saa kiinni. Tekisin mieli ajatella kirjaa sananlaskujen kautta "Ylpeys käy lankeemuksen edellä" tai "Paha saa palkkansa" tai "Ahneella on paskainen loppu". Tavallaan näistä jokainen käy tähän teokseen. Toisaalta tämän kirjan päähenkilö, epäonnistunut nuorimies, ei ole läheskään niin vastenmielinen kuin kahden edellisen teoksen ja hän olisi kenties ansainnut hyvää. 

Se, mikä tämänkin teoksen kanssa on samaa kuin kahden ensimmäisen Vimman kanssa, on se, että olen sekaisin luettuani tämän. Loppu sai mieleeni vain naurua, vahingoniloista naurua. Pidin tästä teoksesta, vaikka en varmaan ihan kaikesta ollut perillä, sillä kirjassa käytetään hienoja gastronomisia termejä ja ranskaa, jotka ovat molemmat karjalanpaistiin tottuneeseen olemukseeni vieraita. Kirjassa syötiin eläimiä, joista en ole kuullutkaan tai en tiennyt niitä syötäviksi. Mieltä avartava siis.

Vimma ei pettänyt, vaan oli taas erilainen, vaikka mukana oli tuttuja teemoja oraaliseksistä hanhenmaksaan, kuitenkin tällä kertaa ylhäiset paljastuivat aivan tavallisiksi (kirjaimellisesti). 

Pakkohan se on myöntää nyt viimeistään, että Tuomas Vimma selkeästi on nyt yksi lempikirjailijoistani. Tämän kirjan suuri positiivinen asia oli porilainen sous chef. Kyllä me porilaiset ujuttaudumme joka paikkaan.

Sirpa Tabet: Tähkäyö

Työmatka Helsinkiin Seijan jälkimainigeista sai mukavan käänteen, kun olin muistanut ottaa mukaani minitablettini, johon latasin tämän toisen ilmaiskirjan Elisan Crime Time -dekkareista. Latasin siis toisen Tabetin teoksen. Tämä on Tabetin toinen kirja ja sijoittuu menneisyyteen. Sanoisin jonnekin rauta-ajalle tai sen jälkeen. Vaikea sanoa suoraan, kun tätä ei määritelty.

Tuura on nuori neito pohjoisesta. Hänet naitetaan etelän kylän vanhalle mahtimiehelle. Kaukana kotoaan Tuura ei täysin istu kylään. Tapahtuu murha, joka tehdään Tuuran puukolla. Tapahtuu useampiakin murhia. Tuura joutuu kyläläisten hampaisiin eikä vähiten sen vuoksi, että tuntee suurta vetoa kylän seppää kohtaan. Jonkinlaista romanttista kuviota syntyy. Taustalla on kansanuskomukset, uhraukset ja syvä usko näkyihin ja uhrilahjoihin.

Rikoksia ei varsinaisesti selvitetä, vaikka kuitenkin selvitetään. Salaisuudet paljastuvat vasta aivan viimeisillä sivuilla ja täytyy myöntää, että minulla ei ollut harmainta aavistusta tästä käänteestä. Jännitystä luodaan, se ei ehkä ole mitenkään käsinkosketeltavaa, mutta kylän väen uskomusten ja alkukantaisten pelkojen kautta syntyy jännä olotila.

Pidin kirjasta ja ahmin sen reilut 200 sivua junamatkan aikana. Pidin tästä enemmän kuin ensimmäisestä Tabetista ja ajattelinkin jossain välissä tutustua Tabetin muihinkin historiallisiin romaaneihin. Näissä on jotain samaa kuin Utrion kirjoissa, mutta ei kuitenkaan.

Tuura on nuoruudestaan huolimatta vahva ihminen ja patriarkaalisessa yhteiskunnassa hän kykenee kuitenkin pitämään oman päänsä. Sitä en tiedä, kuinka reaalista kuvaus on, mutta itselleni kyllä upposi. Kategorioisin tämän kenties eniten jännityksen piiriin, vaikka mitään suurta jännitettä ei löytynytkään.

Kyllä lukeminen avartaa ja olen oikein tyytyväinen, että tartuin blogat.fi:n haasteeseen. En olisi varmaankaan Tabetiin tarttunut ilman sitä.

Itse lukemisesta jälleen Elisan tavutus hämäännytti ajoittain, mutta muutoin kaikki toimi oikein mainiosti.

Arvonta suoritettu

Huimat viisin henkilöä osallistui arvontaan, kiitos heille.

Satunnaislukugeneraattorilla arvoin voittajaksi numeron 1 eli Niina T.

Aplodeja, onneksi olkoon. Laitatko sähköpostiosoitteesi, niin saat latauskoodin.

Kalle Isokallio: Aunen ketjureaktio (äänikirja)

Olikin pitkä tovi, kun kuuntelin autossa vain musiikkia työmatkoilla. Jotenkin en saanut aloitettua mitään kirjaa, kunnes työtoverini kiikutti tämän huoneeseeni. Eihän sitä nyt kirjasta voi kieltäytyä, joten päädyin ylittämään mukavuusalueenirajat ja kuuntelemaan poliittista satiiria. Kuunnellessani pohdin lukeneeni satiiri-genreen kuuluvaa kirjallisuutta aiemmin ehkä yhden kirjan verran. Veikko Huovisen: Veitikka oli yksi lempikirjojani lukiossa. Yhä edelleen se on hyllyssäni, ehkäpä joku päivä verestän muistiani. Huovisen teos ei kuitenkaan ole tämänkaltaista ajankohtaista poliittista satiiria.

Kalle Isokallio on tuttu aamutv:n keskustelusta, kirjailijana on hän minulle täysin outo. Kirja sijoittuu nykypäivään ja Suomen politiikkaan. Pari teekkari on pitänyt puheen insinööri-illallisella ruskeasta taloudesta ja tähän tarttuu taloustoimittaja. Pian ruskeaa taloutta pyritään viemään eteenpäin useamman puolueen taholta. Ruskea talous pohjautuu Matin isoäidin Aunen ajatuksiin, jotka pohjautuvat vanhan kansan elämänviisauksiin ja siihen, että työtä tekemällä pitää ihmisen pärjätä ja toki muustakin. Ruskea talous on taas väännetty englanninkielisestä termistä Brain owning. Mikä kirjasta tekee mielenkiintoisen on todennäköisesti Isotalon tietämys poliittisesta pelistä ja siitä, kun tätä maata ja sen poliittisia piirejä oikein pyörittää ja ne eivät ole ne henkilöt, jotka näemme tv:ssä, ainakaan Isotalon mukaan.

Mukava kirjahan tämä oli, helppo kuunnella ja muutaman kerran taisin jopa naurahtaa, mutta eipä tästä tämän ajan yli oikein mitään jää. Juuri nyt kirja on ajankohtainen, mutta viiden vuoden päästä kenties vain katsaus historiaan. 

En millään usko, että minusta tulisi mitenkään satiirin ystävä. Satiiri ja huumori ovat hyvin vaikeita alueita ja vaikka kuvittelen omaavani jonkinmoisen huumorintajun, en kuitenkaan kovinkaan paljon lämpeä sille kirjallisuudessa. 

Oli kuitenkin kiva, että työtoverini tarjosi kirjaa kuunneltavaksi. Se lämmittää mieltä.

Lukijana oli Jarmo Mäkinen, joka ei kuulu suosikkeihini, mutta on kai ihan ok.

Tuomas Vimma: Toinen

Kävipä sillä tavoin, että kirjailija itse (näin ainakin oletan) meni sitten kommentoimaan kirjansa postausta. Siinä pari päivää puhkuessani ja pohtiessani mahdollisimman nasevaa ja järkevää vastakommenttia tuli lukeneeksi kyseisen kirjailijan toisen teoksen. Päätin, että minuahan ei sitten millään kommenteilla pehmitetä, vaan latailen totuuden ajatuksistani. En halunnut mitenkään hullaantua ja pyrin olemaan negatiiviskriittinen lukija. Hyvinpä onnistuin...

Tuomas Vimman kirjan Toinen pääosassa on henkilö Tuomas Vimma, jonka oikeasti toivon olevan ainakin osittain fiktiivinen hahmo tai ainakin liioiteltu. Ei sillä, ettenkö tällä kertaa olisi ajoittain pitänyt päähenkilöstä, mutta ei hän mikään maailman ihaninkaan henkilö ole. Tuomas Vimma on kirjoittanut palkitun esikoisteoksen tai näin ainakin muut luuleva. Todellisuudessa kirjan on kirjoittanut Tuomaksen tyttöystävä Indigo (tässä täytyy tarkentaa, että tietenkin MALLItyttöystävä). Tästä kirja kertoo. Sivulla kulkee Tuomaksen lesboystävä Ronja, jolla on mielenkiintoisia harrastuksia. Todellakin toivon, että Ronja on fiktiivinen. Kirjasta löytyy huumeita, seksiä ja alkoholia. Sieltä löytyy itsekkyyttä, pröystäilyä ja pakkomielteitä. Kirjassa syödään hyvin ja juodaan liikaa. Ja kaikki on kuorrutettu helsingin slangilla, joka tällä kertaa oli jo paljon helpommin ymmärrettävää, mikä on varmaan ihan hyvä, sillä joudun näin maalaisena käymään Helsingissä perjantaina ja hieman jo kauhistuttaa.

Niin, melkein päätin, että tästä ei tarvitse nyt tykätä ja miten muka Helsinki 12 saa jatkettua. Enpä olisi odottanut tällaista jatkoa. Innolla tartun tänään Gourmet'n asettamaan haasteeseen. Tuomas Vimma yllätti minut. Kuten jo Helsinki 12 postauksessa mainitsin, hänen uudemmat kirjansa Raksa ja Ruutukymppi ovat vieneet sydämeni ja jotenkin on kauhean vaikea ajatella, että sama kirjailija on tuottanut myös nämä kaksi teosta. Matka näiden teosten kokaiininhyöryisistä marmorilattioista on pitkä raksojen hien hajuun. Mutta hyvä näin, onneksi kirjailija pystyy uudistumaan (Metallica ei siihen ole kyennyt, ainakaan uskottavasti).

Vähän on pakko todeta samalla tavoin kuin Helsinki 12 kohdalla, että suosittelen teosta täydestä sydämestäni, mutta en kyllä tiedä kenelle ja miksi. Näistä teoksista ei taida oppia ainakaan hyviä tapoja, toki hummerin kasvatus kotitiloissa kaksi kiloiseksi olisi mukava taito omata. Tai antibakteeriset siivoustekniikat.

En vielä sano, mutta varmaan seuraavan teoksen jälkeen on pakko todeta (suuret paineet teokselle), että Tuomas Vimma lienee yksi lempikirjailijoistani ja syystä, jota en pysty kertomaan. 

Sirpa Tabet: Voi minun lintuni

Lähdin mukaan kutsusta blogat.fi:hin ja pääsin osallistumaan ensimmäiseen kampanjaan, jossa sai Elisa kirjalta koodeja Crime Time -dekkareihin sekä arvottavaksi yhden koodin. Arvonta on vielä käynnissä, joten jos et ole vielä osallistunut, kannattaa osallistua.

Täytyy myöntää, että oli hankala valita Crime Time -dekkareiden joukosta luettavaksi kahta kirjaa, joten päädyin valitsemaan naiskirjailijan, josta en ollut aiemmin kuullut. Otin molemmat kirjat hänen tuotannostaan. En osannut odottaa mitään, joten täysin avoimin mielin lähdin teosta lukemaan.

Kirja on kirjoitettu 1989, mutta se tuntuu jotenkin vielä vanhemmalta. Tunnelma, joka teoksessa on, on viaton, kuten maailma aiemmin näyttäytyy tänä päivänä. Kirjan päähenkilön Maritan paras ystävä Sari murhataan. Marita ei usko, että mies, jota murhasta syytetään on syyllinen, vaan hän alkaa itse etsiä oikeaa murhaajaa. Marita joutuu palaamaan Sarin nuoruuteen saadakseen selville salaperäisen miehen salaisuuden. 

Ei kenties maailman omaperäisin tarina, mutta yhdistettynä tuohon omanlaiseensa viattomuuteen, tarina onnistuu koukuttamaan yllättävänkin hyvin. Marita on melko tavallinen nainen, eronnut, ylipainon kanssa taisteleva, itsepäinen. Miehet kirjassa jäävät ohuiksi, suurin osa hyvin epämiellyttäviksi. Sen verran googlasin kirjan luettuani Tabetista, että hänen kirjoissaan päähenkilö on usein tavallinen nainen, ei poliisi tai muu rikoksien kanssa työskentelevä. Voisikin siis sanoa, että kyseessä lienee hyvin perinteinen Tabetin teos, joka sijoittuu nykyaikaan.

Ostin kaksi kirjaa kuin sikoja säkissä ja nyt olen oikein tyytyväinen. Toinen teokseni on Tabetin historiallinen teos, enkä taida malttaa sen aloittamista. 

Oma asenteeni on kokeilla aina kaikkea uutta, mitä tarjotaan, sillä jokainen mahdollisuus tuo uusia tuttavuuksia ja niin tälläkin kertaa. Uusi kirjailijatuttavuus, oli oikein hauska tutustua ja jatketaan tutustumista kirjojen parissa.

Luin e-kirjan Samsungin tabletillani ja Elisan e-kirja -sovelluksella. Sovellus oli uusi kokemus ja ihan ok. Hieman häiritsi välilyöntien puuttuminen ajoittain, mutta muutoin suhteellisen toimiva kokonaisuus.

E-kirja arvonta

Aivan ensimmäinen arvontani tässä blogissa. Vähän jänskättää... Pitänyt on pitää arvonta jo monta kertaa, sillä monta sellaista tavoitetta on saavutettu, joista arvonnan olisi voinut pykästä. 

Onnistuin saamaan blogat.fi:n kautta muutaman ilmaisen koodin Elisan e-kirjoihin. Näistä yksi oli tarkoitettu arvottavaksi blogissani ja tässähän se arvonta nyt tuleekin. Koodilla saa käsittääkseni vapaavalintaisen kirjan Elisan e-kirjavalikoimasta. 

Osallistu arvontaa kommentoimalla postausta, kerro lempi jouluruokasi, omani taitaa olla sillit ja kalat ylipäätään. Usein en jaksa muuta oikein syödäkään kuin alkuruokia. 

Arvonta suoritetaan torstaina 12.12. illalla klo. 19. Sitä ennen siis kerkiää. 

Tuomas Vimma: Helsinki 12

Vimman tuoreemmat teokset Raksa ja Ruutukymppi ovat sulattaneet raksamiehen tyttären sydämen. Niinpä päätin lukea myös Vimman aiemmat teokset ns. Helsinki –trilogian. Ja kyllä, vannoin, etten lue enää trilogioita, mutta minkäs teet.

Tämä on kirja, jossa päähenkilö oli niin ällöttävä, että häneen tai kehenkään kirjan hahmoista ei kyennyt samaistumaan millään tavoin, mutta kuitenkin kirja oli niin mukaansatempaava, että se oli pakko lukea loppuun toivoen samalla mahdollisimman kurjaa kohtaloa siinä seikkaileville ihmisille.

Kirjan päähenkilö on mainostoimiston AD. Tyyppi, jota ei työnteko kiinnosta. Tyyppi, joka haluaa kaiken itselleen. Tyyppi, joka vaikuttaa täysin tunteettomalta, mutta onko sitä kuitenkaan. Haluaisin nähdä valonpilkahduksen, mutta ehkä se on vain toiveajattelua. Tyypillä on sisko, jonka kanssa suhde on hieman läheinen ollakseen täysin normaali. Sisko on 18 vuotias ja kaiken kokenut. Tyyppi on parikymppinen ja kaiken tietävä. Lisäksi taustalla häilyy tyypin hyväksikäyttämiä naisia, kavereita ja Helsingin alamaailmaan.

Näin kuvattuna kirja vaikuttaisi juuri sellaiselta, jota en missään tapauksessa haluaisi lukea, mutta minkäs Vimma teit taas. Luin, koin ja ihastuin. Kaikki tämä vielä senkin jälkeen, että kirjassa on niin paksua Helsingin slangia, että tällaista länsirannikkolaista ihan hirvittää, kun ajoittain tuntui, että englanninkielisen kirjan lukeminen on helpompaa kuin tämän teoksen. Hyvin selvisin, vaikka joka sanaa en kenties ymmärtänytkään ja oikeasti tuo slangin käyttö sai minut inhoamaan päähenkilöitä vielä enemmän. Ja kuitenkin aion tässä kehua teosta, hyvin outo, kaksijakoinen olotila.

Mietin lukiessani kenelle tätä suosittelisin ja en keksinyt ketään, mutta kuitenkin haluaisin sanoa, että kirja on lukemisen arvoinen. Sitten pohdin, mistä tämä kertoo ja päädyin siihen, että se vain kulkee ilman ehkä sen suurempaa punaista lankaa tai opetusta tai mitään muutakaan ohjenuoraa ja se on ihan okei. Sitten aloin pohtimaan, että hyvänen aika, miksi ihmeessä voin pitää tällaisesta teoksesta, enkä oikein tiedä.

Lue siis tämä kirja, joka on sekava, ylitseampuva, täynnä inhoja hahmoja ja josta et kenties ymmärrä läheskään kaikkea. Kirja ei opeta, ei saarnaa eikä saa sinua iloiseksi, mutta ehkä se saa sinut tuntemaan itsesi paremmaksi ihmiseksi kuin sen hahmot.

Arvio lienee yhtä sekava kuin olotilani. Kivat sulle Vimma, nyt on pakko lukea kaksi seuraavaakin.