Jenni Linturi: Isänmaan tähden

Huikea esikoinen, sellaiseksi tätä kuvataan takakannessa. Ei ehkä ihan huikaiseva, mutta erinomainen ja ajatuksia herättävä. Tämä oli ehkä sellainen kevyt askel sotakirjojen suuntaan, joita en ole vielä rohjennut lukea. Sotakirja tämä tavallaan on, vaikka ei olekaan. Sota on vain näyttämö, jossa ihmisen luonne paljastuu ja jonka arpia hän saa kantaa lopun elämäänsä.

Kirja alkaa, kun 79-vuotias Antti putoaa katolta. Sanotaan, että tuollaisessa tilanteessa koko elämä vilahtaa silmien ohi, mutta Antti ei näe mitään. Hän putoamisensa jälkeen kuitenkin sekoittaa nykyisyyden menneisyyteen. Antti on ollut toisessa maailmansodassa vapaaehtoisena Saksan SS-joukoissa. Hän alkaa nähdä läheistensä sijaan sotatovereitaan sellaisina kuin he olivat.

Kirja jakautuu osiin, joissa vaihtelevat nykyaika ja menneisyys, aika rintamalla. Nykyajassa vaimo, lapset, lapsenlapset kaikki saavat roolinsa menneisyydestä. Antin pään sisällä kuohuu, mutta ulos hän ei saa itsestään kuin merkityksettömiä sanoja. Menneisyyden osioissa päästään Ukrainan aroille kokemaan sodan julmuus ja se, kuinka se muuttaa ihmisen. Kuinka raakuudesta tulee arkipäivää ja tapa päästä pois ongelmista. Paikoin nämä olivat jopa erittäin ahdistavaa luettavaa, mutta kuitenkin oikein hyvin kirjoitettuja.

Voisi pohtia, että kirja on tarina sodan julmuudesta, mutta sitä se ei pelkästään ole. Julmuus ei ole itseisarvo, vaan se on jotain, mikä jää ihmisen mieleen, kun hän sodasta palaa takaisin omaan elämäänsä, vai onko se enää omaa. Arvet jäävät mieleen, ne vainoavat päivin öin. Toiset oppivat elämään niiden kanssa, toiset eivät.

Kirjassa on monta tasoa. Kaarlo on Antin serkku, joka ei päässyt SS-joukkoihin ja on ollut siitä aina Antille kateellinen tietämättä kaikesta siitä, mitä oikeastaan on tapahtunut. Hän on kokenut, että Antti on aina päässyt parrasvaloihin hänen kustannuksellaan. Väliin en ymmärtänyt, miksi Kaarlo kulki mukana tarinassa, vaikka olihan Antilla ja Kaarlolla oma historiansa, mutta loppua kohden asia alkoi seljetä ja toi tarinaan uudenlaisen vivahteen.

Pidin kirjasta, vaikka se ahdistikin minua. Se on tosiaan tavanomaisuudesta poikkeava sotakirja ja esikoiskirja. Kerroksia oli monia, mutta kuitenkin lopussa kaikki tuntui kertyvän yhteen. Suosittelen lämpimästi kokemukseksi.

Michelle Willingham: Kreivitär onnen oikusta

Palasin jälleen tähän lempikategoriaani eli historiallisiin romanttisiin kirjoihin muutaman vähän "fiksumman" kirjan jälkeen. Ja tuo kirjoitusvirhe otsikossa, on kirjassakin, joten ehkä se kuuluu tai sitten on vain yksi ärsyttävä kirjoitusvirhe.

Mutta sitten kirjaan. Willinghamia olen lukenut aiemminkin ja hän on ihan mukava kirjoittaja. Tämäkin tarina oli ihan kiva, rentouttava. Whitmoren jaarli herää muistinsa menettäneenä. Häntä hoivaa, joka sanoo olevansa hänen vaimonsa, mutta jaarli ei muista menneensä naimisiin. Lisäksi hänet yritään tappaa. Emily on mennyt naimisiin rakastamansa miehen kanssa, joka ei muista mitään. Kestääkö rakkaus? Mukana on lisäksi salaliittoja, ilkeitä sukulaisia ja sitä romantiikkaa sillai sopivasti.

Kesähän on hyvää aikaa lukea jännäreitä tai näitä romanttisia kirjoja, tosin romanttisia kirjoja on aina hyvä aika lukea. Willinghamia on suomennettu Harlekiinin toimesta useamman kirjan verran ja on tosiaan oikein kiva kirjoittaja. Suomennoksetkin ovat oikein hyviä.

Eipä tästä tosiaan mitään suurta ajatusta saa aikaiseksi, mutta sai ainakin minut paljon paremmalle tuulelle, mitä todellakin kaipasin. Funktionaalinen kirja siis. Ei aina tarvitse kantaa maailman murheita olalla.

Suosittelut romantiikan ystäville.

Anna Kontula: Näkymätön kylä

Anna Kontulan väitöskirja prostituutiosta Suomessa herätti aikoinaan melkoisesti mediahuomiota. Myös tämä teos ilmestyessään noteerattiin julkisuudessa, mikä on erinomainen asia, sillä kirjan teema on tärkeä ja sellainen, josta tulisi käydä enemmän julkista keskustelua. Kirjassa käsitellään ulkomaista työvoimaa Suomessa ja erityisesti Eurajoen Olkiluodon ydinvoimatyömaata, jonka kupeessa on parakkikylä tai oikeammin -kyliä.

Kontula asui jonkin aikaa miesten kanssa parakkikylässä ja pääsi näin syvemmälle tutkimaansa kohteeseen ja sai samalla ensi käden tietoa asuinoloista kyseisessä kylässä. Tämähän on yksi tutkimuksen muoto, etnograafinen tutkimus, jossa tutkija pyrkii olemaan ja elämään kuten tutkimuskohteensa. Vastaavia tutkimuksia löytyy myös muilta tieteenaloilta.

Kirjassa käsitellään vierastyöläisyyttä eri näkökulmista, kuitenkin aina työläisen näkökulmasta. Aihe on sillä tavoin läheinen itselleni, että kyseinen työmaa on tässä suht lähellä ja omalla asuinalueellanikin asuu vierastyöläisiä, tosin kerrostalossa, mutta kuitenkin tietyt ilmiöt ovat tuttuja, kuten aamuiset bussimatkalaiset. Aihe on tärkeä, sillä yhä useampi rakennustyöläinen tulee jostain Suomen ulkopuolelta. Miten heitä kohdellaan, onko heillä mahdollisuuksia integroitua yhteiskuntaan tai edes tutustua kunnolla.

Kirja on surullinen. Se kertoo kotiaan ja perheitään ikävöivistä miehistä, jotka asuvat parakeissa kaukana paikallisista seuranaan toisensa ja taivaskanavat. He eivät ole pakolaisia tai maahanmuuttajia, heille ei oikeastaan edes anneta mahdollisuutta integroitua, vaan heidät eristetään. Heille ei opeteta kieltä, heiltä halutaan vain heidän edullinen työpanoksensa meidän hyvinvointimme kasvattamiseen. Hyväksikäyttöäkö?

Kirja pistää pohtimaan. Kestäisinkö, jos mieheni joutuisi kuukausiksi muualle töihin. Oma isäni oli aikoinaan Neuvostoliitossa rakentamassa, mutta hän sai palveluksistaan hyvän korvauksen. Eikö meillä olisi velvollisuus myös näitä miehiä kohtaan, muutakin kuin järjestään oman kielinen jumalanpalvelus.

Huokaus, sen tämä kirja sai aikaan. Maailma ei ole tasapuolinen.

Sheridan Le Fanu: Carmilla ja muita kertomuksia

Hurahduttuani novelleihin olen käyttäytynyt kirjastossa ajoin hyvin omituisesti ja löytänyt itseni joko novellihyllyn edestä tai hipelöimästä kauhu- ja fantasiahyllyn kirjoja kuin katsoen, missä niistä olisi novelleja. Tämä teos löytyi edellä mainitulla tavalla, tosin myös kansi sai kiinnostumaan. Kirja on turkulaisen pienkustantamon Savukeitaan kustantama teos. Kyseinen kustantamo on julkaissut monia kiinnostavia teoksia, kuten sivuilta voi katsella klassikoita, novelleja ja muuta mukavaa. Le Fanu nimenä ei ehkä viittaa suoraan Irlantiin, mutta siellä tämä 1800 -luvulla elänyt kirjailija kuitenkin vietti elämänsä. Häntä pidetään vampyyritarinoiden isänä, sillä tässäkin kirjassa oleva kertomus Carmilla on toiminut itsensä Bram Stokerin innoittajana hänen kirjoittaessaan Draculaa.

Tässä kirjassa toimi kaikki aina koosta lähtien. Kirja on huomattavasti pienempi kuin nykykirjat, mutta näinhän oli entisaikoina. Voin melkein kuvitella itseni lukemaan kirjaa takkatulen ääreen goottilaiseen vetoisaan kartanoon ja kavahtamaan pienintäkin ääntä. Tunnelma kirjan tarinoissa on juuri tuollainen. Vetoisa, pimeä ehkä hieman tunkkainen, täynnä hiljaisia ääniä, kahinaa ja jotain odottamatonta. Olen erittäin vaikuttunut.

Kirjassa on neljä novellia, pisin Carmilla on noin 100 sivua, muut huomattavasti lyhyempiä. Niitä kaikkia yhdistää hiljaa hiipivä painostava tunnelma. Kirjan tarinat on koottu Le Fanun teoksista, eivätkä siis alunperin ole olleet samassa teoksessa. Ne kuitenkin antavat hyvän kuvan herran tuotoksista ainakin siinä määrin, että ovat tavallaan tunnelmiltaan hyvin samanlaisia, mutta kuitenkin erilaisia. Myös Irlanti ja sen kansanuskomukset näkyvät tarinoissa.

En lokeroisi kirjaa pelkästään Carmillan mukaan vampyyritarinoiksi, vaikka se pituudeltaankin on kirjassa hyvin dominoivassa roolissa, mutta muissa pienemmissä tarinoissa on tuota goottilaista fiilistä niin hienosti, että oikeastaan itselleni ne loivat pelottavamman olotilan.

Itselleni kirja oli loistava lukukokemus. Pidin sen tunnelmasta ja mielestäni tarinat ovat kestäneet aikaa hyvin. Suomennos ei korostanut vanhahtavaa kieltä, mutta ei ollut tehnyt siitä mitenkään liian nykyaikaista, melko loistava käännös siis. Eri mieltä voi toki olla.

Suosittelen kirjaa kauhusta pitäville, klassikoista pitäville ja niille, jotka haluavat nähdä itsensä goottilaisessa kartanossa hiukset käherrettyinä ohimolta tuulen viheltäessä ikkunoista ja pimeyden hiipiessä sisään.

Lauren Oliver: Pandemonium

Tämä on jatko-osa paljon pitämälle kirjalle Deliriumille. Luin tämän englanniksi, koska en vain malttanut odottaa suomennosta. Deliriumin luin yhdellä istumalla, tähän taisi mennä kaksi. Kyseessä on kuitenkin yhtälailla koukuttava teos kuin oli Deliriumkin, mutta kuitenkin täysin erilainen. Seuraavaksi juonipaljastuksia ainakin Deliriumin osalta, joten älä lue, jos et halua tietää.

Deliriumin lopussahan Lena pakeni rajan toiselle puolelle, mutta Alex sai luodin osuman ja oli oletettavasti kuollut. Kirja alkaa tästä, mihin edellinen loppui. Lena on rajan toisella puolen (nyt en muista, mikä oli suomennos, mutta englanniksi Wilds). Hän on henkihieverissä, kunnes hänet pelastetaan. Sen jälkeen kirjassa vuorottelevat kaksi eri aikatasoa Then ja Now. Then kertoo Lenan elämästä ulkopuolisten kanssa, hänen tervehtymisestään. Now kertoo ajasta tästä eteenpäin, kun Lena on ylittänyt rajan takaisin ja on New Yorkissa osana vastarintaa. Enempää ei oikeastaan voi kertoa juonesta, jotta ei paljasta liikaa ja pilaa lukukokemusta.

Kirja olisi siis kirjoitettu eri tavoin kuin Delirium, mutta ajatus toimi erinomaisesti. Kieli on selkeää ja hyvää ja jälleen on todettava, että jotenkin alkuperäiskielellä tarina tuntuu erilaiselta, vaikka suomennos olisi kuinka hyvä tahansa. Lena joutuu kohtamaan useita moraalisia kysymyksiä, mitä on oikein tehdä oman uskomuksensa eteen. Kuka on onkaan hyvä ja kuka paha, kuka sen määrittelee.

Jotenkin tämä kirja oli vielä vähemmän teinikirja kuin Delirium. Ehkä osittain tämä johtui nyt lukukielestä, mutta myös aiheesta, mikä sisälsi tosiaan hyvinkin paljon erilaista filosofista pohdintaa. Ei nyt mitään supersyvällistä, mutta kuitenkin.

Viimeinen trilogian osa Requiem ilmestynee ensi keväänä ja mielenkiinnolla odotan trilogian päätöstä, miten kaikki langat saadaan pääteltyä. Alex, Julian, äiti ja tietenkin koko yhteiskunta. Tähän päätteeksi syvä huokaus, sellainen oli kirjan fiilis.

Suosittelen ihanan raastava.

J. R. Ward: Halu

Tämä on ensimmäinen suomennettu osa Wardin toisesta sarjasta Langenneet enkelit. Paksuudeltaan on ainakin tämä ihan samaa luokkaa Mustan tikarin veljeskunnan kirjojen kanssa, mutta näissä ei ole vampyyreita eikä lessereita, ainakaan tässä ensimmäisessä osassa.

Jim Heronista tulee langennut enkeli hänen melkein kuoltuaan. Hänelle annetaan tehtäväksi pelastaa seitsemän ihmisen sielu. Hän joutuu myös taistelemaan hyvän ja pahan välillä tätä tehdessään. Ensimmäinen pelastettava sielu on rikkaan Vinin. Vin on omistautunut työlleen ja rahan tekemiselle. Kauhean vaike kirjoittaa mitään syvällistä, että ei paljasta juonta... Sanotaan vain, että maisemissa on myös kaksi naista, toinen hyvä ja toinen paha. Mukaan on ujutettu myös Wardimaiseen tapaan kuumia eroottisia kohtauksia, jotka eivät tässä kirjassa kuitenkaan nouse missään vaiheessa ykkösasiaksi ja se ei haittaa, sillä tarinakin kantaa eteenpäin. Kirjan taivaan enkelit ovat hauskoja hahmoja.

Otin juhannuksen haasteekseni keskeneräisten kirjojen loppuun saattamisen ja tämä oli niistä ensimmäinen. Jostain syystä koin, että kirjan paksuus ahdisti ja lukeminen tuntui hitaalta ja uuvuttavalta, mutta oikeastaan kirja kyllä tempaa mukanaan, kun antaa sille mahdollisuuden. Tarinassa on kuitenkin sen verran omaperäisyyttä, että lukukokemus on ihan mukava. Juonikaan ei paljastu ihan alussa, vaan säilyttää jännityksen hieman pidemmälle.

Oikeastaan jäin ihan mielenkiinnolla odottamaan Jimin seuraavaa toimeksiantoa. Suosittelen Wardin ystäville ja aikuisfantasiasta pitäville.

Julio Cortázar: Bestiario

Sain vinkin tästä kirjasta Kirjakkolta, kiitokset hänelle. Kirja oli aivan huikea kokemus. Sellainen, joka jättää lähes sanattomaksi, ainakin etsimään kuvausta kokemukselleen. Oikeastaan tämän kirjan lukukokemusta on vaikea, jos ei mahdotonkin kuvailla, se täytyy vain kokea. Olisi niin helppoa kutsua kirjaa hienoksi novellikokoelmaksi, joka sijoittuu ja solahtaa maagisen realismin laatikkoon, mutta tällä kertaa kirja ei päästä minua niin helpolla. Enkä edes tiedä oliko kirja maagista realismia vai kenties kauhua, ehkä se riippuu meidän jokaisen omasta kauhukokemuksista tai mielikuvituksesta.

Kirja on julkaistu ensimmäisen kerran jo 1951, mitä on suunnattoman vaikea käsittää, sillä niin ajattomalta tuntuu kaikki. Teos sisältää 8 novellia, jotka sijoittuvat osa Eurooppaan, osa Etelä-Amerikkaan, osa jonnekin vain. Kirjaa kuvaillaan osuvasti teokseksi, jossa jokapäiväinen elämä muuttuu painajaiseksi. Tämä fiilis välittyi kyllä jokaisesta novellista. Sitä kuvitteli lukevansa jotain arkielämän kuvausta ja pian huomasi lukevansa kauhua. Siirtyminen oli kuitenkin niin hienovaraista ja kauhu juuri sellaista, mitä mielikuvitus sai aikaan, että luettuaan novellin halusi lukea sen uudelleen, halusi yrittää tulkita. Tuo olotila on jotenkin mahtava, mutta toisaalta suunnattoman ahdistava.

En lähde tarkemmin kuvaamaan kirja teoksia, sillä en tekisi niille oikeutta. Oma painajaiseni löytyi joukosta. Kirjassa oli myös maagisia elementtejä kuten kaniineja oksentava henkilö, vaaleanpunainen tiikeri ja mankuspiat. Pohdin, olivatko nuo vain metaforia johonkin arkipäiväiseen, mutta en päässyt siitäkään itseni kanssa yhteisymmärrykseen. Toisaalta se ei myöskään haittaa yhtään, sillä varmasti jokainen tulkitsee nämä omalla tavallaan.

Tein luettuani hieman taustatyötä myös itse kirjailijasta. Hänen kuvansa nähtyäni samaistin hänet yhdeksi kirjan hahmoista, juuri tuollainen kuva itselleni syntyi kyseisen hahmon ulkonäöstä. Onkin sanottu, että Cortazar on kirjoittanut kirjan omista peloistaan ja mielikuvituksensa uumenista ja se huokuu kirjasta erinomaisesti. Kirjan luettuani saattaisin olla valmis myös laajentamaan lukukokemuksiani myös enemmän Etelä-Amerikan puolelle ja nimenomaan tätä maagista realismia, joka tuntu olevan kiinnostavampaa kirja kirjalta.

Suosittelen tätä kirjaa kaikille, jotka haluavat jotain erilaista. Cortázar on myös kirjoittanut kirjan Ruutuhyppelyä, jossa tulee unohtaa tavallinen tapa lukea kirjaa, ehkä senkin voisi lukea tai tässä tapauksessa kenties kokea. Viime päivinä fiilis ”niin paljon kirjoja, niin vähän aikaa” on vain vahvistunut. Todella ahdistavaa ajatella, mitä kaikkea ei ehdi lukea.

Kaari Utrio: Vaitelias perillinen (äänikirja)

Sain tämänkin äänikirjan lainaksi työtoveriltani. Sinänsä mitään kynnystä ei kirjan lukemisellekaan olisi ollut, sillä olen aikoinani lukenut kaikki Utrion kirjat. Uudempia en niinkään ole ahminut kuten esim. Vendelaa tai Haukka, minun rakkaani -kirjoja. Etenkin hänen keskiaikaan sijoittuvat kirjansa ovat aivan uskomattoman hyviä sisältäen paljon historiatietoa. Näin oli myös tässä kirjassa.

Kirja sijoittuu 1800-luvun alkuun ja utriomaiseen tyyliin siinäkin on selkeä kannanotto naisten oikeuksiin ja siinä kuvataan myös vahvoja naisia, jotka selviävät, vaikka yhteiskunta rajoittaakin heidän elämäänsä. Lukijana toimi Kaija Kärkinen ja se oli ehkä suurin epäluulon kohde, joka osoittautui osittain vääräksi, sillä Kärkinen onnistui mielestäni oikein hyvin urakassaan.

Kirja kertoo Bravertin suvusta, jonka perijä on kuollut ja kotiin odotetaan nuorempaa poikaa perimään ruukin ja kartanon. Samalla kuitenkin tulee myös perijä yhteen kartanoista, perijä, josta kukaan ei ole tiennyt nuori Freddie Bravert äitinsä Claudian ja isoisänsä kera. Claudialla on kuitenkin salaisuus, josta huolimatta hän rakastuu Robert Bravertiin Rautialan vaiteliaaseen perijään, joka saattaa vaikuttaa yksinkertaiselta, mutta on todellisuudessa huomattavasti viisaampi kuin monet muut.

Kirja sisältää siis romantiikkaa, salaisuuksia, sairauksia, salaliittoja, petoksia ja historiallista tietoutta. Näistä viimeisintä tuntui olevan alussa vähän liikaa, toisaalta niiden avulla sai luotua mieleensä elävän kuvan siitä, miltä ruukki on saattanut näyttää, miltä siellä on tuntunut. Kokonaisuudessa historiaa oli kuitenkin sopivasti.

Myönnän häpeäkseni, että olin pakotettu käymään kirjastossa katsomaan kirjan lopun, jotta en olisi riivannut sieluani onnettomalla rakkaudella turhaan. Tämä onkin ongelma äänikirjoissa, ei voi selailla eteenäin ja nähdä, mitä tapahtuu. Tällaiselle huonolle odottajalle se saattaa olla välillä todella tuskastuttavaa.

Ihan käytännön juttu tästä äänikirjasta, cd:t olivat ärsyttävästi kaikki yhdessä pinossa, joten kuunneltujen levyjen käsittely oli etenkin autoajaessa melkoisen vaivalloista.

Hyvä, luotettava Utrio.

Lynne Graham: Koston enkeli

Käväisin viikonloppureissulla vanhempien luona ja mukaan sieppasin vain tämän Grahamin toisen kirjan, jonka ostin samassa kimpassa edellisen Grahamin kanssa. Tämä oli jo huomattavasti parempi. Yhteistäkin löytyi, viittaus Italiaan ja italialainen mies.

Kuten yleensä, näistä ei löydy kauheasti sanottavaa tai ajateltavaa, mikä on tosiaan se funktiokin, kun tarttuu tällaiseen Harlekiini -kirjaan. Sitä sai taas, mitä tilasi eli romantiikkaa, kiihkoa, kiemuraisia suhdekuvioita ja pienen sivuaskeleen pois arjesta. Sellainen rentouttava lukukokemus kuvaa tätä ehkä parhaiten. Vajaa kaksi tuntia poissa kuvioista tekee hyvää.

Ei tästä tämän kummempaa, romantiikkaa kaipaavalle Grahamin jotkus kirjat ovat ihan ok.

Lynne Graham: Kostoa vai rakkautta?

Tämän 20 senttisen ja tunnin ajan elämästä olisi kenties voinut käyttää paremmin. Tästä lukukokemuksesta ei juurikaan jää kerrottavaa kellekään. Kirpparilta ostin viisi pokkaria eurolla, lähinnä täydentääkseni Cartland -kokoelmaa, mutta muutama piti ottaa jotain muuta. Graham tuntui tutulta kirjailijalta ja olenkin lukenut yhden hänen teoksistaan, josta oli näymmä ihan yhtä paljon kerrottavaa kuin tästäkin. Oikeastaan melkein harmittaa, sillä tämänkin ajan olisin voinut käyttää vaikka katsoen jalkapalloa, kutoen tai lukien jotain kunnon kirjaa. Ehkä rannalla kyseinen kirja menisi ihan hyvin.

Mutta, koska aina haen hyviä puolia, niin kyllähän tästäkin taas oppi jotain. Ainakin hieman italialaista kulttuuria, hyvin vähän, mutta kuitenkin. Tarina itsessään voisi olla ihan ok, mutta toteutus tökki pahemman kerran. Frankie palaa Sardiniaan ja törmää mieheen, jonka kuvittelee olleen ex-mies, mutta käykin ilmi, että näin ei ole. Rakkaus ja petos lienevät ne vallitsevimmat teemat kirjassa.

Jotain muuta sitten.

Tom Sjöblom: Tuulten saarella

Olen ollut pitkän aikaa kiinnostunut Irlannista ja sen kulttuurista. Itse 80-luvun nuorena sain lukea Pohjois-Irlannin levottomuuksista ja tuolloin myös luin aiheeseen liittyviä kirjoja. Vanhin tyttäreni vietti tänä keväänä kuukauden Pohjois-Irlannissa, joten mielenkiinto heräs uudelleen.

Kirja koostuu Sjöblomin tarinoista. Hän on Suomen johtavia keskiaikaisen Irlannin ja kelttien tuntijoita ja asiantuntevuus näkyy myös kirjasta, mutta se ei näy tekstin raskautena vaan tiedon oivallisena esiintuontina. Kirja kertoo Irlannin mystisestä historiasta aina esihistoriasta nykypäivään. Kirja keskittyy tarinoihin, uskomuksiin ja uskontoon. Uskontohan on erottamaton osa irlantilaista kulttuuria ja elämää. Samalla Sjöblom kuvailee Irlannin luontoa ja arkkitehtuuria, historiaa.

Kirja on erittäin kiinnostavasti kirjoitettu. Vaikka se sisältää yksityiskohtaistakin tietoa, se ei ole missään vaiheessa tylsä tai pitkäpiimäinen, vaan jälleen kerran meinasin myöhästyä töistä jäädessäni koukkuun legendoihin. Kirja sai haluamaan lisää tietoa Irlannista ja sen kulttuurista, myös hienoinen matkakuume nousi. Tosin olen henkeen ja vereen kotimaan matkailun kannattaja, mutta eihän sitä tiedä, milloin mieli muuttuu.

Suosittelen kirjaa erittäin lämpimästi kaikille Irlannista kiinnostuneille, myös niille, jotka ovat kiinnostuneita erilaisista legendoista ja tarinoista.

Loppuun erittäin ihana kelttiläinen siunaus, joka myös päättää tämän kirjan ja kiteyttää sen fiiliksen:

Kulkekoon polkusi aina ylöspäin
Puhaltakoon tuuli selkäsi takana
Lämmittäköön aurinko kasvojasi
ja kastelkoon sade peltojasi.
Ja kunnes kohtaamme uudelleen,
pitäköön Jumala sinua kämmenellään.

Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja (äänikirja)

Lainasin tämän alunperin miehelleni kuunneltavaksi, mutta pitihän se itsekin kuunnella, että tietää, mistä puhutaan. Harvempi on varmaan välttynyt kuulemasta Mielensäpahoittajasta. Ehkä tuo ennakkohypetys sai odotukset liian korkealle tai sitten olen vaikeasti miellytettävä.

Kirjassa on noin 5 minuutin pituisia novelleja kuin yleisönosastokirjoituksia, joita rustaa vanha yksinäinen mies, jonka vaimo on hoitokodissa ja lapset jossain kaukana kaupungissa. Tokihan kirjassa kaipaillaan vanhaan hyvään aikaan, mutta siinä on myös selkeitä kannanottoja vanhustenhuollosta nykypäivänä tai ainakin itse olin näin ajattelevani.

Paikoin kirjassa oli aivan huikeita ajatuksia nykyajan ihmisestä, mutta jotenkin kirja hiipui loppua kohden. Jutut alkoivat toistumaan. Tosin kirjan viimeinen novelli sai itkemään ihan kunnolla, sen verran herkäksi myös mielensäpahoittaja voi ryhtyä.

Tunnistin kirjasta oman isäni viisauksia säästäväisyydestä ja elosta yleensä. Isäni varmaan pitäisi kirjasta, jos häntä saisi lukemaan yhtään mitään.

Tämäkään kirja ei vielä saanut haluamaan lisää Kyröä, mutta ehkä annan vieläkin mahdollisuuden.

Antti Litja oli huikea lukija, joka selkeästi samastui hahmoon aivan täysillä. Äänikirjana tämä oli suhteellisen lyhyt "vain" neljä cd:tä, sellainen välipala. Seuraava äänikirja odottaa jo autossa aamua, taidan olla täysin koukuttunut tähän kuuntelemiseenkin.

Anni Polva: Penni ajatuksistasi

Tämä kirja on kuin tuulahdus jostain menneisyydestä. Se on kesäinen, iloinen, hauska ja viaton, todella viaton.

Tarina Ullasta, jonka poikaystävä on pettänyt ja joka menee kummitätinsä luo asumaan ja törmää kaupungin sinisimpiin silmiin. Se on myös tarina keski-ikäisestä pariskunnasta, jonka rakkaus kestää, vaikka eteen sattuu esteitä ja kommelluksia.

Kirjassa matkustetaan kesäisessä Suomessa, niin kuin silloin joskus ennen. Se on täynnä kesän lämpöä ja tuoksua. Tuli oikein halua omalle lomalle, jonka olisi tarkoitus myös suuntautua Suomeen. Kirja on myös täynnä kommelluksia ja väärinkäsityksiä. Siinä ei sen sijaan ole mitään kuumaa ja kiihkeää, vaan hyvin viatonta, hyväntuulista romantiikkaa ilman kähmintää ja salaliittoja.

Olen ollut niin väsynyt, että tämä kirja tuntui ainoalta, johon saatoin saada aivoni taipumaan. Ehkä tämä on jotain kesäväsymystä tms. Lukeminen tuntuu hitaalta ja päässä ei pysy juuri mikään. Meidän perheessä aamut alkavat aina kuuden aikoihin, oli sitten kesä tai talvi tai arki tai viikonloppu. Jotenkin se vain väsyttää.

Anni Polva on juuri täydellistä kesäluettavaa, harmi, että pinossani ei ole enempää hänen kirjojaan ja yritän nyt lukea pinojani alas ennen uusi hamstraamista. Hitaasti nuo vain alenevat. Pian voin suositella nuoremmalla tyttärelleni Polvan Tiina ja Kaisa -kirjoja ja taidan itsekin lukaista muutaman, ihan vanhojen aikoijen muistoksi. Tämäkin toi mieleen Tiinan ja Juhan vaikka kyseessä olivatkin aikuiset.

Jos haluat kesälomalle jonkun aivot narikkaan kirjan, valitse vaikka Polva.

Mika Waltari: Sinuhe Egyptiläinen (äänikirja)

Massiivinen 31 cd:n urakka on takana. Kuuntelukokemus oli hyvin miellyttävä ja ajatuksiaherättävä. Olen Sinuhea yrittänyt aloittaa lukemaan useammankin kerran, mutta en ole juuri ensimmäisiä sivuja pidemmälle päässyt ja ymmärrän hyvin, että en varmaan lukemalla olisi teosta milloinkaan saanut loppuun. Olen niin kärsimätön lukija. Kuuntelemalla en voi kääntää sivuja eteenpäin, en voi kurkata loppua, vaan on kuunneltava vain ja se on hyvä juttu tällaisen kirjan kohdalla, sillä juuri, kun luulit tylsistyväsi, tajuat kuinka hienoa ajatusta kaikkeen sitoutuukaan.

Sinuhe kertoo egyptiläisestä lääkäristä, joka on vauvana löydetty ajelehtimasta kaislaveneessä Niilistä. Hän kasvaa aikuiseksi kirjan aikana, joka on tavallaan hänen muistelmansa. Sinuhe kohtaa vastoinkäymisiä ja onneakin. Hänen seuranaan kulkee uskollinen Kaptah ja hänen onnen kuoriaisensa. Kaptah oli kirjan ilahduttavin hahmo, joka sai minut ainakin nauramaan. Kaptahin pörssikeinottelu oli kuvattu niin mainiosti, että hänen oppejaan voisi käyttää hyvin vaikka raaka-ainepörssissä tai futuurikaupassa vielä tänäkin päivänä. Kirjassa on murhetta, iloa, kiihkoa ja etenkin sotaa. Sotaa oli jopa mieleeni liikaa, minkä toisaalta ymmärtää, sillä kirja on kirjoitettu toisen maailmansodan mainingeissa.

Sodanvastaisuus on teema, joka kulkee läpi kirjan. Tämän voi aistia sodan julmuuksia kuvaavista pätkistä. Jumalallisuus ja Jumalan nimeen tehtyjen pahojen tekojen oikeutus on mielestäni toinen teema, joka näkyy selkeästi kirjasta. Molemmat yhä edelleen ajankohtaisia, vaikka maailma onkin muuttunut. Kirja oli osittain hyvin julma ja väkivalta kuvattiin hyvin realistisesti. Kirja sisältää myös runsaasti iloitsemista ja seksuaalisuuteen liittyvää, minkä ymmärrän herättäneen runsaasti paheksuntaa ilmestymisen aikoihin. Nykyihmisen karaistuneelle luonnolle ne eivät käy, vaan ovat kiinnostava lisä ja tuovat sellaista historian lehtien havinaa.

Pidin kyllä tästä kirjasta, mutta en pitänyt siitä yhtään niin paljon kuin Mikael Hakimista, joka oli mielestäni aivan erinomainen teos. Samankaltaisia piirteitä voi löytää kummankin kirjan päähenkilöistä, jotka ovat tavallaan hyvin itsekkäitä, mutta toisaalta erittäin huomioonottavia ja mukavia, hieman sinisilmäisiä, mutta kuitenkin omalla tavallan ahneita ja kieroja.

Olen erittäin tyytyväinen, että kuuntelin tämän kirjan. Olen jälleen selkeästi sivistyneempi ja ajattelevampi. Waltarin teoksiin on tullut hienoinen pakonomainen tarve saada lisää, sääli, että kirjastossa ei taida näitä historiallisia teoksia olla enempää äänikirjana, sillä se juuri sopii näiden osalta minulle.

Johanna Sinisalo: Kädettömät kuninkaat ja muita häiritseviä tarinoita

Toinen novellikokoelmani on saatu loppuun. Luin tätä aamulehden sijaisena ja se saikin minut melkein myöhästymään muutamaan otteeseen. Tarinat veivät mukanaan. Kirjassa on koottuna Sinisalon novelleja, jotka on julkaistu erinäisissä lehdissä. Mukana oli myös yksi ihan kirjaa varten kirjoitettu novellikin.

Novelleissa on yhteistä tietynlainen maagisuus ja viittaukset kansanperinteeseen, melkein kaikissa. Osa niistä on todella häiritseviä, ehkä häiritsevin minulle oli Baby Doll, joka oli tietynlainen dystopia tulevaisuudesta, jossa jo 9 vuotiaat ovat seksiobjekteja. Erittäin ahdistava tarina. Mukana oli myös viittauksia Raamattuun Yhdeksän ruukkua -tarinassa, vaihtoehtoinen historia. Oli pari tarinaa, joissa viitattiin lappalaisten mytologiaan. Oli yhtymä Linnunaivoihin vaelluksen osalta. Pidin kuitenkin eniten tarinasta Tango merellä, joka oli häiritsevä kuvaus Ruotsin risteilystä, joka menee pieleen.

Kirja on ehdottomasti lukemisen arvoinen, vaikka ihan ensimmäiseksi kosketukseksi novellikokoelmiin. Sen tarinat ovat erittäin koukuttavia, hienosti kirjoitettuja. Kirjasta löytyy scifikirjallisuuden skaalaan dystopioista maagiseen realismiin ja mytologiaan. Pääsee siis tutustumaan kevyesti erilaiseen kirjallisuuden muotoihinkin.

Nyt pitää keksi uusi lehden korvike. Otankin mielelläni vastaan ehdotuksia hyvistä novellikokoelmista. Niiden lukeminen pienessä ajassa on minulle sopivaa. Tosin tietokirjallisuuskin on hyvä vaihtoehto, mutta vaihtelua pitää aina välillä olla.

Suosittelen Sinisalon ystäville ja kaikille, jotka haluavat avartaa maailmankatsomustaan. Nyt olen lukenut kaikki Sinisalon teokset lukuunottamatta hänen kirjoittamaansa lastenkirjaa. Sekin täytyy varmaan kirjastosta yrittää bongata.

Denise Robins: Salattu sydämeni

Robins oli näitä ensimmäisiä romanttisia kirjailijoita, joita kannoin kotiin aikoinani kirjastosta, kun siinä 13 -vuotiaana alkoi lasten osasto tuntua jo niin lapselliselta, ainakin osittain. Muistan sen jännityksen, kun menin seikkailemaan aikuisten osastolle, se jo itsessään oli huikea kokemus. Luin tuolloin varmaan kaikki mahdolliset Robinsin kirjat. Varmaan olen tämänkin aikoinani lukenut. Tämä kulkeutui minulle ostamani huikean paketin ansiosta, 12 ihanilla 80-lukulaisilla irtopaperikansilla kuorrutettua romanttista kirjaa. Sain vielä aivan liian halvalla. Kannet tekevät jo lukukokemuksesta aivan erilaisen. Pahoittelen kuvan sotkuisuutta. Tuossa on nyt pari sellaista, jotka jo omistin, mutta en voinut vastustaa koko pakettia.

Tähän Robinsiin nyt. Robinsia lukiessa saa/joutuu tutustumaan usein 70-luvun muotiin, mikä ei aina saa hekumoimaan komeaa ruskeaan pooloon pukeutunutta sankaria. Jos pääsee muodin ohi, kirjat ovat ihan mukavaa höttölukemista. Tämä kirja on saanut selkeästi vaikutteita Kotiopettajattaren romaanista, joka oli myös sankarittaren lempikirja. Nuori nainen menee kotiopettajaksi komean miehen talouteen. Miehellä on salaisuus ja hän tuntuu kylmältä ja välinpitämättömältä, kunnes rakkaus koittaa. Mukana oli vielä tulipalo ja ilkeä anoppi. Oikein sellainen mukava lukuvälipala, ei mitään suurta ja ihmeellistä, vaan jotain, mitä tietää saavansa.

Olen jo melkein päättänyt lukea välillä jotain ihan oikeaa, mutta nuo kannet vetävät puoleensa kuin magneetti. Pitää katsoa, mihin käsi osuu seuraavaksi. Robins on kuitenkin mukavaa viihdettä, jota voin suositella sitä hakeville. Jotain herttaista on näissä vanhemmissa romanttisissa kirjoissa, sellaista, mikä ei ylitä julkaisukynnystä enää nykypäivänä.

Johanna Sinisalo: Enkelten verta

Olen nyt lukenut kaikki Sinisalon romaanit lukuunottamatta novellikokoelmaa, joka itse asiassa on jo melkein luettu. Tämä on Sinisalon uusin teos, ei ihan uusi kuitenkaan tämäkään. En sanoisi, että tämä on Sinisalo suosikkini, mutta ei mikään hullumpi teos.

Sinisalolle tyypillisesti tässäkin kirjassa vaihtelee fakta ja fiktio. Enemmän kuin aiemmissa tästä löytyy faktaa jopa lähes liiallisestikin. Fiktio jää selkeästi kakkoseksi. Sinänsä asia ei haittaa, sillä itseäni on jo aiemminkin kiinnostanut nimenomaan Singerin ajatukset ja eläintenoikeudet. Fiktio on jälleen hienosti yhdistetty suomalaiseen kansanperinteeseen niin hienolla tavalla, että kaikki tuntuu enemmän kuin uskottavalta. Joskus on pakko oikein miettiä, mikä on faktaa ja mikä fiktiota.

Kirja kertoo mehiläiskasvatta Orvosta, jonka poika Eero on kuollut. Orvo huomaa samoihin aikoihin mehiläispesissään pesäautiota eli mehiläisten mystisen katoamisen, joka on alkanut Yhdysvalloista. Tässä kohtaa fakta ja fiktio sekoittuvat ihan nykypäivän mittakaavassa, sillä pesäkadosta on uutisoitu näinä päivinä useinkin. Kirjan tapahtumat sijoittuvat kuitenkin lähitulevaisuuteen, jossa mehiläisten mystiset joukkokatoamiset ovat lisääntyneet ja levinneet. Kirjassa vuorottelee Orvon tarina ja Eeron bloggaukset ja niiden kommentit.

Pidin etenkin bloggauksista. Ne olivat hyvin uskottavia ja kiinnostavia. Ne pohjautuvatkin todellisiin kirjoituksiin tai ainakin mallia on otettu netin keskusteluista. Orvon tarinaosa jäi jotenkin hieman sekavaksi, vaikkakin hyvin kiinnostava se olikin.

Hieman otin paineita juuri tästä nimenomaisesta bloggauksesta, sillä tämä on 300. kirjoitukseni, wohoo... Luin tätä kirjaa pätkän kerrallaan eikä se missään vaiheessa täysin lumonnut minua tai tempaissut mukaansa, vaikka lukukokemuksena olikin hyvin kiinnostava. Aihe oli kuitenkin jotenkin hyvin raskas ja sisälsi paljon ajateltavaa.

Suosittelen kuitenkin kaikille Sinisalon ystäville ja eläintenoikeuksista kiinnostuneille, sillä siihen tästä löytyy paljon hyviä ajatuksenherättäjiä.