Sari Pöyliö: Pölynimurikauppias ja muita äitien erehdyksiä

Novelleja, ihanaa ja vielä hyviä novelleja. Olen jotenkin ihastunut hyvien novellien luomaan maailmaan. Novelli on kuin hetki, jota pääsee seuraamaan. Saa itse kuvitella alun ja lopun, näkee vain vilahduksen. Tai ainakin sellaisista novelleista pidän eniten.

Tätä Pöyliön esikoista luin hiljalleen, maistellen, vaikka sitten ahmaisinkin lopun kiireen kaupalla. Kirja on täynnä tarinoita äideistä ja tyttärsistä. Äidit eivät ole niitä kodinhengettäriä, vaan ilkikurisia, ilkeitäkin, mutta kuitenkin äitejä, jotka kuitenkin rakastavat lapsiaan, vaikka eivät sitä aina näytäkään. Pidin itse asiassa kaikista kirjan novelleista lähes yhtä paljon ja pidin todella paljon siitä, kuinka viimeinen novelli vetää kaiken yhteen jopa hieman tieteellisestikin, kuitenkin pilke silmäkulmassa.

Äitinä oleminen on vaikeaa. Pitää pystyä olemaan rakastava, tiukka, epäitsekäs ja kuitenkin hieman itsekäs samaan aikaan. Aina ei jaksaisi, mutta koko ajan pitää jaksaa. On huolta lapsista, on onnen hetkiä, on surua. Se kaikki kuuluu äitiyteen ja sitä tässä kirjassakin riittää. Äitien ikuista optimismia ja toisaalta tyttärien huolta omista äideistään ja kenties pelkoa siitä, että muuttuu samanlaiseksi kuin oma äitinsä, vaikka toisaalta rakastaakin omaa äitiään ja on ylpeä joistakin äitinsä piirteistä.

Kirja sai minut nauramaan, hymyilemään, huokailemaan ja aivan lopuksi tirauttamaan muutaman kyyneleen. Se palveli tunteitani erinomaisesti. Toi pilkahduksen erilaisista äiti-tytär -suhteista. En ehkä löytänyt kirjasta omaa suhdettani, mutta löysin kirjasta viitteitä omaan käytökseeni sekä tyttäriäni kohtaan että omaa äitiäni kohtaan. Osui ja upposi.

Suosittelen hyväntuulen lukemiseksi ja odotan suht innokkaasti, mitä Sari Pöyliö saakaan aikaiseksi tulevaisuudessa. 

Veronica Roth: Divergent

Pitkän aikaa pohdin kirjan hankintaa ennen kuin ostin koko trilogian Amazonista. Tavallaan olin päättänyt, että en enää aloita yhtään trilogiaa enkä dystopiaa, ainakaan vähään aikaan, mutta kuten aina hyvät päätökset on tehty rikottaviksi. Hankin siis koko trilogian yhdellä latauksella. Tein mielestäni ihan hyvä kaupat, näin ensimmäisen osan perusteellakin.

Koska luin kirjan englanniksi, en osaa käyttää, enkä taida halutakaan, suomenkielisiä termejä. Divergent sijoittuu tulevaisuuden Chigagoon. Kaupunkilaiset on jaettu viiteen osaan heidän luonteenlaatunsa mukaan. Abnegation - epäitsekkyys, Amity - rauhallisuus tai rauhanomaisuus, Candor - todenmukaisuus, Dauntless - rohkea ja Erudite - älykkyys. Kun henkilö täyttää 16 vuotta hän joutuu valitsemaan oman osansa. Tätä ennen jokainen käy läpi simulaation, jonka perusteella heidän luonteensa arvioidaan.

Beatricen simulaatio ei anna kuitenkaan suoraan vastausta, vaan hänen luonteensa sisältää vähän jokaista, niinpä häntä kutsukaan Divergentiksi, poikkeamaksi. Hän on elää abgenation -ihmisten joukossa tuntematta kuuluvansa joukkoon, joten valintatilaisuudessa hän valitsee Dauntlessin. Alkaa kolmivaiheinen koulutus, jonka jälkeen osa kokelaista vihitään kuulumaan kyseiseen lohkoon. Beatricin kouluttajana on Four, johon Beatrice tai Tris, kuten hänen uusi nimensä kuuluu, tuntee käsittämätöntä vetoa. 

Kaikki ei kuitenkaan ole niin mustavalkoista kuin voisi kuvitella. Vaikka jokaiselle lohkolle on sovittu omat osaamisalueensa, ei kuitenkaan voi päästä irti ahneudesta ja kateudesta. Pinnan alla kuhisee ja pian Tris tajuaa olevansa tapahtumisen keskipisteessä ja hengenvaarassa, koska on poikkeava, jollaisia ei suvaita.

Divergentissä on paljon samaa kuin esim. Nälkäpelissä tai muissa dystooppisissa nuorisokirjoissa, joita olen lukenut. Se on kuitenkin omanlaisensa. Paikoin äärettömän väkivaltainen, mutta tavallaan hyvin rauhoittava ja tyyni. Täytyy myöntää, että en ihan heti hullaantunut täysin, vaan hullaannus tuli kirjan edetessä. Onneksi kaksi seuraavaa osaa ovat jo Kindlellä, sillä halu lukea lisää jäi päälle, ei ehkä kuitenkaan niin vahvana kuin olin kuvitellut.

Kyseisestä kirjasta tehty elokuva tulee teattereihin parin viikon kuluttua, en aio kuitenkaan jonottaa ensi-ilta lippuja, kenties menen katsomaan, kenties en.

Kirja on kuitenkin kiinnostava ja varmasti aloitan toisen osan jo tänään. Jännä nähdä, onko toisessa osassa pystytty väistämään usein trilogioissa oleva toisen osan ongelma, joka petaa asioita vain viimeiseen osaan eikä tavallaan sisällä kovinkaan paljon kiinnostavaa sisältöä. 

Maaliskuun romanttiset ja muut

Tässä maaliskussa ja vähän helmikuussakin luettuja kirjoja. Kuten määrästä nyt voi päätellä, tuo maaninen lukuvaihe on takana tai sitten syynä ovat lukuisat virukset, jotka ovat vaivanneet sekä minua että perhettäni koko maaliskuun ajan. 

Tijan: Carter Reed

Tijanin Fallen Crest -sarja on aivan loistava teinihömppäys. Tämä on aika kaukan teineistä, vaan on aika kova, väkivaltainen ja synkkä kirja. Emma tappaa miehen, joka oli raiskaamassa hänen huonetoveriaan. Mies ei kuitenkaan ollut kuka tahansa, vaan paikallisen jengin johtajan poika. Emma hakee apua ainoalta henkilöltä, jolta hän uskoo sitä saavansa Carter Reediltä, hänen kuolleen veljensä parhaalta ystävältä. Carter on kylmä tappaja, jolla on kuitenkin pehmeä kohta ja se on Emma.

Tämä ei ole teinikirja, vaan päinvastoin. Kyseessä ovat aikuiset ja näin ovat jututkin. Kirjassa on synkkää väkivaltaa, seksiä ei ehkä niin paljon kuin voisi kuvitella tai toivoa ;). Kirja on kuitenkin rujoudessaan hyvin kirjoitettu ja pitää lukijan otteessaan.


Sharon Sant: Memory game

Tämä tuli ladattua Kindlelle jo aikoja sitten, mutta nyt viimein kaipasin jotain vaihtelua. Samalla jouduin lääkäriin jonottamaan ja tämä oli valmiiksi ladattuna puhelimeni Kindle-sovellukseen. Sattumaa siis aloitus, mutta lopetus ei, sillä kirja sai kyllä tempautumaan mukaansa.

David on 15 vuotias kuollessaan onnettomuudessa. Hän jää kuitenkin aaveenaa kuljeksimaan maan päälle. Ainut, joka hänet näkee ja kuulee on Bethany. Bethany on koulun vihatuin tyttö, koska hän on erilainen. Hän on köyhä, isänsä hakkaama. Myös David on eläessään vain kiusannut häntä. Nyt he ovat kuitenkin toisiinsa sidotut, mutta miksi David ei siirtynyt eteenpäin, mikä onkaan hänen tehtävänsä. David ja Bethany tutustuvat toisiinsa ja jotain tapahtuu.

Kirja on lyhyt 142 sivua, haikea, synkkäkin. Siinä on kuitenkin ripaus valoa, hyvin pieni. Myönnän tirautin pari kyyneltä lopussa. Mikä parasta, kirja ei ole osa mitään sarjaa.


Tillie Cole: Sweet home

Uhhuh, otin ensin koelukuun pienen pätkän ja kuvittelin pitäväni. Ostin loput kirjasta ja en enää kuvitellut, sillä en pitänyt, mutta koska olin maksanut, luin loppuun. Tämä teos oli kyllä melkoinen pohjanoteeraus, mutta kuitenkin ihan luettava.

Tyttö on Englannista ja sanoo koko ajan bloody. Poika on Amerikan etelästä. Tyttö on köyhä, poika rikas. Kumpikin on tavallaan rikki, mutta yhdessä he korjaantuvat. Vähän sellainen blaa, blaa, blaa. Ei mitään uutta ja omaa. Lapsellisesti kirjoitettu jne. Älä lue, jos ei ole pakko.


Belle Aurora: Raw

Lexi on amerikkalainen Australiassa. Häntä seuraa mies tummassa hupussa. Mies pelastaa hänet raiskaukselta ja tämä on alku suhteelle, joka on täynnä pelkoa, alistamista, mutta kuitenkin jotain hellyyttävää. Twitch on rikki. Hän haluaa alistaa, ottaa. Hänellä ja Lexillä on yhteinen menneisyys, josta Lexi ei tiedä. Miten käy, kun sosiaalityöntekijä ja huumeparoni yhdistyvät.

Tämä oli minulle ensimmäinen tällainen, supersynkkää seksiä sisältävä kirja ja täytyy nyt myöntää, että tavallaan tämä oli hyvin koukuttavaa. En kuitenkaan ole vieläkään valmis lukemaan Fifty shades -sarjaa, en mitenkään. Pidin tästä kovasti, sillä seksi ei ollut pääosassa, vaikka sitä toki oli. Se ei kuitenkaan ollut mitenkään yksityiskohtaisesti kuvattua, sillai sopivasti kuitenkin. Tällä kertaa tunsi syvää ahdistusta kirjan loputtua ja jopa toivon jatkoa. Tähän sanoisi, että kannattaa lukea, jos pitää pahoista pojista...


Rachel Van Dyken: Ruin

Kirja alkoi lupaavasti. Kiltti tyttö, jolla on salaisuus tulee collegeen ja tapaa komean pojan, jolla myös on salaisuus. Salamat sinkoilevat ja salaisuudet paljastuvat pikku hiljaa, rakkaus syttyy. Hyvät alkuasetelmat siis, mutta sitten iski joukkoon Jumala tai hänen mainitsemisensa. Jumala on minulle ihan ok ja osittain uskon uskovani Häneen, mutta en oikein pidä, että Jumala sekoitetaan rakkausromaaneihin etenkin, kun ensimmäinen osa kirjasta antaa uskoa jotain ihan muuta, samoin kansi. Muutoin kirja oli ihan hyvä ja herttainenkin, mutta sitten se iski jumaluus. Mutta jos haluaa jotain viatonta, niin tässä on sellainen teos.

Leif Davidsen: Jälkiä jättämättä (äänikirja)

Tällä kertaa hyppäsin pimeään valitessani kirjan. Kirjailija oli minulle ihan nevahööd, joten pelonsekaisin tuntein alkoi kirjan kuuntelu. Lukijana oli Eero Saarinen, joka myöskin oli  lukijana minulle uusi tuttavuus, toki näyttelijänä tiesin. Tällä kertaa hyppy oli erinomainen ja pääsin maahan asti hitustakaan loukkaamatta ja sielu täynnä uusia kokemuksia.

Leif Davidsen on tanskalainen kirjailija, jolta on suomennettu kolme teosta. Kirja on jännäri ja sijoittuu Venäjälle. Se on ajankohtainen, vaikka on kirjoitettu vuonna 2006. Venäjä ei varmaankaan ole osiltaan muuttunut tuona aikana, ainakaa, jos uskoo esim. Ukrainasta tulevaa uutisointia. 

Marcus Hoffman lähtee venäläisen vaimonsa Nathalien kanssa Venäjälle jokiristeilylle. Sitten Nathalie katoaa ja Marcus on vieraassa maassa yksin etsimässä vaimoaan. Hänen avukseen tulee katulapsi Sasha, joka on melkoisen näppärä ja on oppinut englantinsa elokuvista (tämä ehkä kirjan epäuskottavin asia). Sashan ja Marcuksen tielle osuu niin korruptuneita poliiseja kuin mafia. Marcus saa venäläisen liikemiehen avulla tietoonsa asioita vaimonsa menneisyydestä ja hänen tsetsheenitaustastaan. Marcus tajuaa Nathalien salanneen häneltä asioita niin paljon, että ei oikein tiedä, kuka hänen vaimonsa on oikeastaan ollut. Halu löytää Nathalie on kuitenkin suuri vaikka vastassa on koko korruptoitunut Venäjä ja terroristeja.

Kirja on hyvin kirjoitettu ja aidosti jännittävä. Davidsen on toiminut Venäjän kirjeenvaihtajana ja hänen tietoutensa Venäjän oloista vaikutti ainakin minut. Kuten jo totesin yllä ehkä ainoa epäuskottava seikka kirjassa oli Sashan englanninkielen taito. Muutoin kaikki meni täysin läpi. Kirja on tavallaan tarina rakkaudesta ja siitä, mitä ihminen tekeekään rakkauden eteen tai eheyttääkseen sielunsa. 

Pidin kirjasta kovasti ja pidin myös lukijasta. Oli mukava kuulla rauhoittavaa miesääntä, kun ajeli töistä kotiin liian hektisten päivien jälkeen. 

Maaliskuu on minulle ollut tähän asti sairaskuu. Lukeminen ei ole oikein maistunut, kun olo on ollut ihan superkurja ja jatkuu yhä. Ehkä huhtikuu on parempi.