Tuomas Vimma: Firman mies

Hymistelin itsekseni hakiessani kirjan kirjastosta. Tuli ihan sellainen Kathy Bates Piinassa . "I'm your biggest fan." -fiilis. Ei sillä, että omistaisin yläkertaa, johon voisin poloisen kirjailijan sulkea. Olen siis odottanut tätä kuin melkein mitä vain. Sami on vain yksinkertaisesti niin ihq. 

Tällä kertaa ei niinkään olla raksoilla kuin ajoittain. Siirrytään enemmän yritysmaailmaan sieltä rumalta puolelta. Tähän asti Hyperborea on ollut yritys, jossa on kotimaista työntekijää ja kaikki hoidetaan ainakin suurimmaksi osaksi laillisesti. Samin ja Danikan välillä on ollut jo aiemmin hienoista jännitettä, vaikka suhde on ollut enemmän työsuhde kuin muu, ehkä kaveruussuhde. Kaipa sitä odottaa jonkinmoista jännitteen purkua, kun tietää kyseessä olevan trilogian viimeinen osa. 

Ekassa osassa paneuduttiin syvällisemmin rakennusbisnekseen, toisessa päällä oli tosi-tv ja tässä kolmannessa jotain ihan muuta. Sisäkannessa heitetään kysymys, voiko kaiken elämässä mitata rahassa. Tätä Sami joutuu pohtimaan tai kun tietää Samin, ei sitä niin kovasti pohdita. Sami on vähän sellainen hyväntahtoinen hölmö, jolla kuitenkin on ainakin ollut jotenkin sydän paikallaan. 

Tässä päästäänkin jotenkin Vimman muiden kirjojen kieroon maailmaan, jossa hyvyyttä ei palkita päinvastoin. Mutta niinhän maailmassa asiat kenties ovatkin. Itse olen ehkä naiivi ja liian hyväntahtoinen (omasta mielestäni), jotta voisin hyväksyä tätä. Tämä on myös se osasyy, miksi en halunnut enää työskennellä kauppakorkeassa, sillä oppilasmassa alkoi olemaan makuuni liian epämoraalista (ja kyllä tunnen itseni myös moraalinvartijaksi osittain). Tämä moraalinvartija nosti päätään kirjan loppupuolella velkavipujen ja sisäpiirikauppojen lomassa. 

Ai, niin seksi. Sitähän oli. Se ei nyt ollut kovinkaan naisystävällistä (tästä poistettu pitkä pätkä kohtauksien vaikutuksesta nimenomaiseen lukijaan). 

Saiko trilogia ansaitsemansa lopun, nojaa. Se sai kuitenkin vimmaisen lopun, mikä oli kenties yhtä ansaittua kuin epärehellinen raha. Mikään kirjassa ei ollut kaunista, paitsi ehkä matka Helsingistä Poriin naulapyssy ohimolla. Mikään ei saanut huokailemaan haikeasti, paitsi maininta Kemijärvestä, johon kaipaan sukuloimaan aina talvella. Kirja sai minut kuitenkin virnistämään katkerasti ja huokailemaan tuskasta. Se sai minut myös miettimään, mitä seuraavaksi. 

Mutta hyvää joulua minulle, sain lukunautintoni. Hyvää joulua Vimmalle ja kirjaisaa uutta vuotta. Hyvää joulua kaikille lukijoilleni, joita on jopa tullut muutama lisää vuoden sisään. Hyvää joulua myös Samille ja Danikalle sinne jonnekin helteeseen, pukin pitäisi tuoda risuja, mutta koska maailma on epäreilu, se tuo varmaan jotain paljon parempaa.

Lauren Oliver: Panic

Latasin tämän alunperin matkalukemiseksi Prahan reissulle, mutta eihän siellä tullut luettua kuin lentokoneessa ja sielläkin vain vähän. Sen verran kuitenkin, että matkalla sain kirjan puoleen väliin ja tahtomattani taas jouduin ahmimaan kirjan loppuun yömyöhään. Juuri tämä on ongelmani, joudun heräämään aamuisin kuudelta ja vaadin kuitenkin vielä vähintään 8 tunnin yöunet, jotta en olisi aivan poikki. Tämä on syy, miksi olen tietoisesti himmannut kirjojen lukemista, valitettavaa sanoa. Uusi työni vaatii, että olen joka päivä skarppina ja silloin pitää saada riittävästi unta. Mutta minkäs voit, kun joskus kirja vain vaatii luetuksi tulemista.

 

Olen pitänyt Oliverin aiemmista teoksista hyvin paljon etenkin Kuin viimeistä päivää -teoksesta. Myös Delirium -trilogia oli hyvin onnistunut. Niinpä lähestyin tätä teosta suurin odotuksin ja hieman pelonsekaisintuntein, josko odotukseni olivat kuitenkin liian suuret. Onneksi eivät ainakaan täysin olleet.

 

Panic sijoittuu pieneen teollisuuskaupunkiin Carpiin, jonka teollisuus on kuihtunut ja ihmiset haluavat vain pois. Heather on 18 vuotias ja haluaa pois. Hän asuu ns. trailerparkissa juopon äitinsä ja siskonsa kanssa. Dodge asuu baarin takana ramman siskonsa ja tarjoilija äitinsä kanssa ja haluaa kostaa siskonsa rampauttaneelle. Nat on paremmasta perheestä, mutta unelmoi näyttelijän urasta jossain aivan muualla. Bishop on Heatherin paras ystävä jo lapsuudesta ja on pääsemässä pois opiskelemaan. Kerran vuodessa lukion päättäneet voivat osallistua koko kesän kestävään Panic -turnaukseen. Panicissa on pottina suuri summa rahaa, joka menee voittajalle. Haasteena on hengenvaarallisia tehtäviä, jotka vaativat rohkeutta, määrätietoisuutta ja ehkä hieman hulluuttakin. Heather, Dodge ja Nat osallistuvat kisaan kukin omasta syystään. Kisan edetessä tulevat tunteet peliin ja he rakastuvat ensimmäistä kertaa elämässään, mutta on Panic kuitenkin tiellä.

 

Kirja purjehti vaarallisesta tilanteesta toiseen Heatherin ja Dodgen näkökulmista. En voi muuta sanoa kuin että kirja imaisi minut mukanaan. Kyseessä ei ole dystooppinen maailma, vaan mikä tahansa paikka, josta haluaa pois. Kyseessä ei ole romanttinen kirja, vaikka kirjassa rakastutaankin. Vaikka kirjassa pohditaan elämää ja sitä, millä hinnalla elämäänsä voisi muuttaa haluamakseen, se ei ole kuitenkaan vain sitä. Kirjan henkilöhahmot olivat jokainen omalla tavallaan sekä rakastettavia että pimeän puolen omaavia, kuten me kaikki olemme. Pidin heistä ja samalla välillä närkästyin. Kirja on kuvaus nuorista, mutta en koe olevani kovinkaan kaukana ajatuksellisesti tilanteesta, jossa luulen tietäväni mitä haluan, mutta tiedänkö kuitenkaan.

 

Panic ehkä toi mieleen Nälkäpelin, mutta ei kuitenkaan. Pidin kirjasta hyvin paljon ja voin suositella sitä lämpimästi. Oliver ei vielä ole pettänyt odotuksiani, vaikka odotukset kasvavatkin koko ajan vain suuremmiksi. Latasin huumassani Oliverin Rooms -kirjan ja siinä mennäänkin taas ihan erilaiseen maailmaan. Osaksi toivon, että kun tänään illalla aloitan kirjan, se ei vie minulta yöunia. Toisaalta taas toivon, että se veisi.

 

Luin kirjan siis englanniksi rakkaalta Kindleltäni, joka sekin on saanut olla melko rauhassa viime aikoina, mutta ei varmaan enää.

Dan Brown: Meteoriitti (äänikirja)

Aikoinaan oli Da Vinci -koodi, jonka ahmaisin yhdeltä istumalta ja olin innostunut. Sitten tuli Tom Hanks enkä enää voinut tarttua yhteenkään Dan Brownin teokseen. Iljetys ja ahdistus valtasi aina, kun yritin. Nyt pääsin tämän yli, sillä en vain voinut vastustaa Larsia. Hyvä, että pääsin, sillä ihan ensimmäisiä lukuja lukuun ottamatta en miettinyt Tom Hanksia kirjan kuluessa juuri ollenkaan.

Pohjoiselta jäätiköltä löytyy meteoriitti juuri oikeaan aikaan. Yhdysvalloissa on käynnissä kiivas presidentinvaalitaisto, jossa istuva presidentti Hearney on saanut vastaansa Nasaa tiukasti vastustavan senaattori Sextonin. Nasa kutsuu tarkastamaan meteoriitin aitoutta myös siviilitutkijoita, jotta aitous olisi kiistaton. Näiden mukana on mm. Michael Tolland televisiosta tuttu meribiologi, Gorky arvostetu tähtitieteilijä sekä Rachel Sexton senaattori Sextonin tytär ja presidentin yhdyshenkilö tiedusteluyhteisössä. Kaikki näyttää aluksi liian hyvältä ollakseen totta ja kuten usein sanotaan, jos jokin näyttää olevan liian hyvää ollakseen totta, se harvoin on totta. Mutta kuka saattaa olla nerokkaasti asetellun huijauksen takana, valkoinen talo, NASA vai joku muu. Tätä selvittäessään Rachel, Michael ja Gorky asettavat henkensä alttiiksi monta kertaa.

Tarina kuljettaa päähenkilöitämme hengenvaarasta toiseen. Heidän pelastumisensa tuntuu ajoittain lähes uskomattomalta, mutta kuitenkin perustelulta. On pakko myöntää, että Brown saa minut ainakin vakuuttumaan asioiden tieteellisistä perusteluista. Kirja on ajoittain hengästyttävä. Lähes pidättelin autossa henkeäni tapahtumisen kiitäessä tilanteesta toiseen.

Kirja siis piti mielenkiinnon yllä lähes alusta loppuun. Täytyy myöntää, että niiden muutaman alkuluvun aikana ajatukseni harhailivat jopa Tom Hanksiin. Sen jälkee olin imautunut tapahtumien virtaan aivan täysin. 

En mene vannomaan, että luen lisää Brownia, mutta saatan lukea. Jotenkin pidän kuitenkin enemmän Remeksen luomasta jännityksestä. Ei siksi, että se olisi enemmän suomalaista, vaan koska se ei ole niin uskomattoman oloista kuin Brownin luoma jännitys paikoin oli.

Lukijaa en viitsi edes kehua, sillä olen jo tainnut käyttää kaikki mahdolliset ylisanat Larsin osalta.

Arvonnan tulokset

Tadaa... Prahan matka viivästytti arvontaa, mutta parempi myöhään kuin ei ollenkaan (niin kulunut fraasi). Random.org antoi arvonnan voittajaksi numeron 9 eli Kati Kainulainen onneksi olkoon. Olet juuri voittanut sukat. Nyt saa vielä toivoa kirjoa, palmikoita, pitsiä, yhtä väriä, kahta väriä, raitaa, ihan mitä vain. Ohutta lankaa, paksua lankaa, unisukat, käyttösukat jne.

 

Tässä vielä pohdin tovin ylläriarvonnan laittamista pystyyn.

Blogiarvonta

Blogini lukukerrat lähenevät uhkaavasti 50 000, joten ehkä on aika laittaa käyntiin blogiarvonta.

 

Ehkä jotkut blogini lukijat ovat rivien välistä tai suoraankin lukeneet, että harrastan myös intohimoisesti käsitöitä ja pidän myös käsityöaiheista blogia. Niinpä arvonkin kisaan osallistujien kesken jonkun käsityön.  Osa toisessa blogissa olevista töistä on kotona jemmassa ilman omistajaa tai jos haluat jonkin samanlaisen. Voittaja saa valita joko sukat, huivin, pipon, lapaset, tiskirättejä tai lähes mitä vain, mitä langasta saa tehtyä. Ohjetta ja väritoivetta saa toivoa tai pyytää antaa tekijälle vapaat kädet. Jokaisella on vain yksi ainut arpa. Osallistumisaikaa on tämän kuun loppuun eli 30.11. saakka, jonka jälkeen joko luon silmukat tai lähetän jo valmiin tuotteen voittajalle. Pidätän oikeuden lähettää lohdutuspalkintoja, jos näin haluan.

 

Toimi siis näin:

 

1. Jätä kommentti, jossa ilmoitat, millaisen käsityön haluat voittaa. Haluatko a) jonkin jo toisessa blogissani esitellyistä tai ihan samanlaisen, mutta vaikka eri värisenä, b) jonkin tietyn ohjeen mukaisen tai tietyn näköisen (vaikka kuva) tai c) annat minun päättää, mitä haluan juuri sinulle tehdä (vihjeitä voi antaa esim. lempiväri tms.).

 

2. Jää odottamaan, voitatko.

 

Huom. Meillä on runsaasti karvaisia kavereita, joten työn joukkoon tulee väkisin kissan ja koiran terveiset.

Toki toivon, että olet blogini lukija.

Harri Nykänen: Virginialainen (äänikirja)

Melko hämmentävä kuuntelukokemus. Odotin koko ajan sitä huippua, jota ei tullutkaan. Odotin sitä jotakin, mikä olisi kirjan SE juttu. Rikos, yllättävä käänne, romanttinen kohtaaminen tai mitä vain, mutta se jäi tulematta.

 

Kirja valikoitui jälleen autostereoihini Larsin ansiosta. En tainnut oikein edes lukea takakantta, kun laitoin levyn pyörimään. Enkä näin ollen oikein edes tajunnut kuuntelinko jännäriä, murhamysteeriä vai dokumentaarista teosta. Jotenkin odotin murhaa tai edes jotain kylmän sodan kähmintää, kumpaakaan ei tullut, vaan kyseessä oli osin fiktiivinen ja osin dokumentaarinen teos.

 

Tunnustan tietämättömyyteni Virginialainen -lännensarjasta, ihan outo. En siis jotenkin edes alkuun ajatellut, että teos voisi perustua tositapahtumiin. Sen kyllä olen huomannut, että Suomeen roudataan mitä kummallisempia tyyppejä juhannusaikaan, mutta en ollut tajunnut, että näin on ollut jo ennen syntymääni. Juhannuksen 1971 Suomeen tuotiin Virginialainen eli näyttelijä James Drury. Hänen hittisarjansa oli jo päättynyt, mutta Suomessa hän taisi olla ainakin keskikova nimi. Kirjassa kerrotaan tuosta kesäisestä visiitistä osin perustuen arkistomateriaaliin ja osin fiktiivisesti Druryn päässä.

 

Drury ei tunnu kirjassa ihan mukavalta tyypiltä, mutta kummasti muuttuu muutaman päivän Suomen vierailun ansiosta välittäväksi ihmiseksi, ei ihan taida mennä kuitenkaan näin tai ei voi tietää. Suomessa häntä kuskaavat helikopterilla Tappinen, Timo T. Timola ja Vietnamin sodan veteraaniksi paljastuva Alhola (?). Timo T. Timola on helppo paljastaa tietämättäänkin Timo T.A. Mikkoseksi, mutta en tajunnut (tietenkään), että Tappisellekin löytyy tosielämän verrokki. Drury on juoppo, osin elämässään epäonnistunut, työtön näyttelijä, joka tulee Suomeen rahan takia. Ja kuten yllä totesin kirjassa kokee hienoisen herätyksen Suomessa.

 

Kirjassa taustalla häälyy Vietnamin sota sekä kylmä sota, joista kummastakaan ei revitä riittävästi, vaan jäävät lähinnä taustalle häälymään ja tuottamaan joiden henkilöiden hahmoihin hieman särmää. Se täytyy kuitenkin sanoa, että vaikka tarina ei kovin kummoinen olekaan, piti se kuitenkin mielenkiinnon yllä, tosin osaksi sen vuoksi, että odotin sitä murhaa ja tietenkin sen takia, että Lars luki jälleen ihanasti. Ja kyllä häpeän itseäni välillä jatkuvan Larsin hehkutuksen vuoksi, mutta en vain voi itselleni mitään.

 

Hieman on sellainen MH -olo kirjan jälkeen. Vaikka olenkin osaltani vaikuttunut, olen kuitenkin hämmentynyt. Etenkin, kun nyt googletin ja tajusin kaiken olleen osittain totta. Katsokaa vaikka.

Jamie McGuire: Beautiful Oblivion

Beautiful disaster ja Walking disaster olivat mielestäni aivan ihania. Olen tämänkin kirjan bongannut jo aikoja sitten Amazonista, mutta jotenkin en ollut tajunnut, että kirja olisi samaa sarjaa näiden kanssa. 

Cami työskentelee baarissa ja on hyvin itsenäinen. Trent Maddox on ollut rakastunut Camiin vuosia ja nyt päättää saada naisen itselleen. Cam on taas aikonaan päättänyt, että ei aio sekaantua Maddoxin veljeksiin ikinä. Kuinka käykään, Trent on ihana, komea, huomaavainen ja tietenkin kuumaverinen kuten Maddoxin veljekset aina. Cam seurustelee ja yrittää vastustella. 

Pidin kirjasta ja koin jälleen sen ahmimisrefleksin, joka on niin raastavan ihanaa. Onneksi oli viikonloppua, enpä ehkä muutoin olisi kirjaa aloittanutkaan. Kirjassa on sekä romantiikkaa että adrenaliinia, ei ehkä niin paljon kuin ensimmäisissä, mutta eri tavalla, vähän aikuisemmin.

Se, mikä hieman kirjassa ärsytti oli se, että kirjassa on samoja tapahtumia kuin kahdessa ekassa, sijoittuu siis samoihin aikoihin. Jotenkin sitä toivoisi jo, että kirja sijoittuisi jonnekin muualle. Lisäksi loppu oli melko mysteeri, vaikka olinkin lukenut molemmat aiemmat teokset. Jouduin hieman käyttämään Goodreadsin keskustelua, että loppujen lopuksi tajusin lopun merkityksen.

Olen kuitenkin valmis lukemaan lisää, jos sarjaan sellaista jossain vaiheessa tulee. Ihanan koukuttavaa.

Agatha Christie: Neiti Marplen viimeinen juttu (äänikirja)

On kyllä täysin varma valinta ottaa äänikirjaksi Christie, jonka Lars Svedberg lukee. Ei voi mennä pieleen, ei mitenkään.

Neiti Marplen tarinat ovat tuttuja tv:stä ja tämänkin muistan nähneeni jo joskus pienenä. Ne apinan kädet. Mielestäni yksi parhaimmista. En vain muistanut/tiennyt, että kirjan nimi on juuri tämä, vaikka olen varmaankin lukenut tämänkin joskus aikoinani, kun kävin koko dekkarihyllyn läpi. Muistan yhä sen fiiliksen, kun siirryin lasten osastolta aikuisten osastoon ja siellä etenkin dekkarihyllyyn. Oli kuin olisi löytänyt kokonaan uuden maailman. Sitä fiilistä ei enää saa takaisin. Tunsin itseni niin aikuiseksi ja luinkin tuolloin hyvin paljon kaikkia hyvin erilaisia kirjoja, jopa laajemmalla skaalalla kuin nykyään. 

Tämä kirja sijoittuu tutun turvallisesti Englantiin, pieneen merenrantakylään ja etenkin yhteen taloon. Gwennie saapuu kylään ja löytää itselleen ja miehelleen talon, joka tuntuu äärettömän tutulta. Ensin talo herättää turvallisuuden tunteita, mutta pian turvallisuuden tilalle tulee uhka. Gwennie näkee näyn, jossa talon eteisessä on murhattu nainen ja kädet, jotka näyttävät apinan käsiltä. Kuinka ollakaan neiti Marple tutustuu nuoreen pariin. Hän varoittaa, että nukkuvaa murhaa ei kannata herättää, mutta nuori pari ei sitä usko. He alkavat selvittää tapahtumia ja pian ovat keskellä salaisuuksien verkkoa ja nukkuva murhaajakin herää.

Kirjan jännitys säilyi Christiemäisesti koko kirjan. Tosin tämän ratkaisun muistin televisiosta, mutta se teki oikeastaan kuuntelusta kiinnostavaa, kun yritin löytää vinkit murhaajan henkilöllisyydestä ja kyllä niitä nyt löytyi, mutta erittäin hyvin kirjotettuna. 

Christie kestää aikaa äärettömän hyvin, enkä pistä lainkaan pahakseni niiden lukemista uudelleenkaan.

Harri Nykänen: Ariel - Jumalan selän takana (äänikirja)

Toinen Harri Nykänen ikinä ja kylläpä pidinkin tästä. Ariel Kafka on poliisi ja hänestäkin on tehtynä kirjasarja. Tämä teos on sarjan puolesta välistä suunnilleen. Ariel olikin melkoisen kiinnostava henkilö, johon tykästyin nopeasti.

Helsingin juutalaisessa seurakunnassa tapahtuu murha. Rikas liikemies murhataan kotiinsa. Ariel tuntee murhatun ja muutkin asiaan liittyvät. Onko taustalla antisemitistinen liike vai jotain ihan muuta. Tutkimuksen kuluessa Ariel saa jopa kutsun Supoon. Taustalla on jotain, mikä saa tärkeät tahot liikkeelle.

Kirja tuntui jopa liian lyhyeltä. Olisin viihtynyt Arielin seurassa vielä pidempäänkin. Kirjassa käsiteltiin mielenkiintoisia tässäkin päivässä ajankohtaisia poliittisia asioita. Juutalaisista ei oikein tunnu pystyvän puhua ilman, että jotain poliittista tulee mukaan. Kirja ei ollut kovinkaan yksityiskohtainen vaan ehkä enemmän ylimalkainen kuvatessaan tapahtumia. Tietyllä tasolla se ärsytti, mutta mielenkiintoiset henkilöt antoivat paljon anteeksi.

Anteeksi antoi tietenkin myös se seikka, että lukijana oli Lars Svedberg. Kävin tuossa reilu viikko sitten tonkimassa Porin pääkirjaston äänikirjahyllyjä ja mukaani lähti kolme Svedbergin lukemaa teosta, joten vielä saa nauttia jonkin tovin. 

Nykäsen tunnetuimmat teokset lienevät Raid-sarja, johon en myöskään ole tutustunut millään tasolla en siis tv:stä tai kirjoista. Ehkä pitäisi sivistää itseään, sillä hyllystäkin löytyy Raid, joka ihan Nykäsen nimikirjoituksella. 

Töissä on vielä niin kiire, että olen ihan tööt päästyäni kotiin ja melkein vältän lukemista, kun ei vain jaksa keskittyä eikä halua lukea yötä myöden. Tämän viikon jälkeen toivottavasti helpottaa edes vähän. Siihen asti äänikirjat pelastavat päiväni.

Anna Jansson: Haudankaivaja (äänikirja)

Kävi niin, että äänikirjavarastoni oli tyrehtynyt, niinpä eräänä perjantai-iltapäivänä tutustuin uuteen kirjastoon Siikaisiin, josta kävin nappaamassa tämän äänikirjan. Sen suurempaa aikaa tutustua ei ollut, mutta nyt palauttaessani aion nuuhkia kaikkien hyllyjen välit. Uusiin kirjastoihin tutustuminen on aina yhtä kiehtovaa. Sitä tapaa vanhoja tuttuja, mutta löytää myös uusia tuttavuuksia, joita ei ole osannut löytää omasta kirjastosta.

 

Tällä kertaa tuli uusi tuttavuus. Olen huomannut tv:stä tulevan Maria Wern -sarjan elokuvia, mutta yhtäkään en ole katsonut, enkä myöskään lukenut kirjoja. Dekkareiden kuunteleminen työmatkalla on ehkä kivointa, sillä ne vievät helposti ja nopeasti mukanaan.Tämä ei tehnyt poikkeusta.

 

Koska nyt en tiedä Maria Wernin taustasta mitään ja toisaalta ei kirjan aikana oikein edes tullut sellaista oloa, että lukeminen jotenkin olisi vaikeampaa, jos en ole lukenut aiempia osia. Tosin en tiennyt mitään Per in ja Marian suhteesta, mutta ei se haitannut.

 

Kirjan tapahtumat sijoittuvat Gotlantiin pieneen Roman kylään, jossa tapahtuu murha jos toinenkin. Ensin tuhopoltetaan vanhan mummon mökki, pian tämän jälkeen kuolee sairaanhoitaja, joka oli viimeeksi yhteydessä mummoon Fridaan. Vielä kolmaskin nainen kuolee. Paikkakunnalla leviää kauhu ja paniikki. Kaikkeen liittyy kaivaminen yöllä, palon raunioista löytynyt lapsen luuranko ja vielä jotain muutakin.

 

Vyyhti kasvaa kirjan edetessä ja loppuratkaisu jää ihan viimeisille sivuille. Viitteitä murhaajan henkilöllisyydestäkään ei juurikaan anneta, vaikka pakko kehua, että itse aavistelin murhaajan oikein jo melko alussa ihan vain sen takia, että tämä on ilkeä ihminen. Pidin kirjasta, en hullaantunut, mutta pidin kuitenkin. Kirjan henkilöt olivat moniulotteisia ja lähestyttäviä. Heistä ei kukaan ollut täysin puhtoinen, mutta suurimmalla osalla oli kuitenkin omatunto, murhaajalla ei ehkä kuitenkaan.

 

Kirjan luki Kaija Kärkinen, jonka lukemana taisin viimeeksi kuunnella jonkin Kaari Utrion tai vastaavan, sillä lempeitä takaumia tuli herraskartanosta äänen kera. Pidän hänen lukutyylistään, joka rauhallinen, lempeä ja tasainen olematta kuitenkaan tylsä. Äänen väri on miellyttävä. Hän on enemmän lukija kuin eläytyjä, mutta se ei haittaa.

 

Ehkä tartun joskus Janssonin muihinkin teoksiin, ehkä en. Ei tämä kuitenkaan niin paljon säväyttänyt, vaikka työmatkoille ihan sopiva olikin.

 

Olen suunnattoman huonosti lukenut muutoin kirjoja. En oikein uskalla paneutua, sillä silloin menevät yöunet ja nyt juuri pitää olla skarppina töissä. Muutama tuollainen imaiseva teos on odottamassa, mutta yritän lukea hieman rauhallisemmin kuin yleensä, mikä valitettavasti on tarkoittanut erittäin vähäistä lukemista. Odotan vain joululomaa ja aikaa istua sohvannurkassa ja vain lukea.

Juha Numminen: Kyyhkynen (äänikirja)

Pääsin Nummisen makuun ja kuuntelin Naskalin jälkeen heti toisen Nummisen työmatkallani. Lukijana palvomani Lars Svedberg, joka teki jälleen kuuntelusta elämyksen.

Kirjassa vilahtelee Naskalista tuttuja hahmoja suurimmassa roolissa näistä on Naskalin inhoama rikostoimittaja Make Sarkala, joka keksii loistavan idean. Hän nostaa julkkistaivaalle Mr CeeCeen entisen mr. Finlandin, komean, monikasvoisen miehen. Mr CeeCeellä on tavoite, jonka saavuttamiseksi hän on valmis tekemään mitä vain vaikka tappamaan kerran jos toisenkin.

Tällä kertaa ei kyseessä ole poliisien tutkimusta kuvaava kirja, vaan tässä seurataankin tapahtumia usean vuoden ajalta monen henkilön kertomana. Pääosassa on Mr CeeCee, joka tekee murhia, jotka vaikuttavat monen ihmisen elämään. Make Sarkala on hyväuskoinen toimittajaystävä, joka ei osaa epäillä psykopaatiksi luonnehdittavaa CeeCeetä. Pitääkö CeeCeen julkisivu loppuun asti, vai jääkö hän kiinni... Siinäpä ongelma, joka ei täysin taida edes ratketa kirjan aikana vai ratkeaako.

Pidin kirjasta aivan älyttömästi. Se oli piristävän erilainen. Loppu oli suorastaan huikea ja jäi ärsyttämän pitkäksi aikaa. Pidin Naskalistakin, mutta sanoisin tämän olevan vielä parempi. Kirjassa liikutaan mukavasti myös tutuilla seuduilla, mikä tekee aina lukemisen mielenkiintoisemmaksi. Porissa ei taideta tällä kertaa käydä, mutta lähiseudulla kuitenkin.

Mielenkiintoista, kuinka en ole oikeasti törmännyt Nummiseen ennen näitä kahtaa kirjaa ja nämäkin lähtivät mukaan aivan muista syistä kuin itse kirjasta. On lähes ahdistavaa ajatella kuin hienoja helmiä on vaikka kirjaston hyllyissä, joihin ei vain tule tartuttua. Nämähän ovat kuitenkin enemmän viihdettä kuin korkeaa kirjallisuutta. Mikä milloinkin saa lukemaan kirjailijaa, josta ei ole kuullut. 

Nyt tartun herkemmin Nummisen muihin kirjoihin. Oletettavasti äänikirjoja ei löydy tämän enempää ja lukuaika on jäänyt muutoin äärettömän vähälle lähes olemattomiin uuden työn työllistäessä tällä hetkellä myös iltoja ja viikonloppuja. Odotan vain pitkää joululomaa, jolloin olisi aikaa vain lukea.

Juha Numminen: Naskali (äänikirja)

Tämän kirjan valitsin lähinnä Lars Svedbergin takia, mutta kirjapa yllätti minut iloisesti myös sisällöllään. Häpeäkseni myönnän, että Juha Numminen oli mulle ihan tuntematon kirjailija ennen tätä kirjaa. Nimi lienee vilahdellut jossain, mutta kirjalliseen tuotantoon en ole aiemmin tutustunut tai edes kirjastossa hiplaillut. Nyt siis Larsin kipeänä bongasin kasan hänen lukemiaan kirjoja kirjastokassiin.

Ensin tapahtuu murha kymmenen vuotta aiemmin, sitten tutustumme Sulo Naskaliin. Sulo Naskali on Keskusrikospoliisin tutkija. Hän on lihava, lapsenkasvoinen ja älykäs. Hän ei mitenkään miellytä kaikkia eikä siihen pyrikään. Hänen mökkinsä yritetään tuhopolttaa. Hänen entinen tyttöystävänsä murhataan ja vielä on kadonnut tangoprinssi sekä vankilakundi Lintu, jolla on kerrottavaa. Miten nämä kaikki liittyvät yhteen vai liittyvätkö.

Kirja kerrotaan kolmannesta persoonasta pääosin Sulon näkökulmasta. En voi muuta kuin pitää Sulosta, joka ei ole adonis tai edes ehkä kovinkaan mukava, mutta jotain hänessä on sellaista, mikä sai sympatiat täysin puolelleen. Mielikuva, jonka hänestä päähäni sain oli yhdistelmä kahdesta tosielämän ihmisestä, joten kuva oli hyvinkin elävä ja aiheutti kirjan edetessä hykerryttäviä hetkiä pienen pääni sisällä, vaikka kirja ei muutoin mikään naurunherättäjä ole.

Ehkä pari lankaa liikaa oli, mutta yllättävän hyvin Numminen sai ne lopussa kerättyä ja jotenkin solmittua vielä yhteenkin hakematta ratkaisua liian kaukaa. Itse asiassa seuraava Numminen on jo auton cd-soittimessa, tietenkin Larsin lukemana. Rikosromaanien ja jännäreiden kuuntelu saa työmatkat tuntumaan liian lyhyiltä, sillä aika tuntuu kiitävän siivillä.

Mitä vielä voisin sanoa Larsista, mitä en ole vielä sanonut, en varmaan mitään. Ylisanoja ei vain ole enempää. Lukeminen on jälleen takuuvarmaa työtä. Hän saa kirjan elämään, mikä on lukijan yksi tärkeistä ominaisuuksista, kuitenkin ilman, että ylinäyttelee tai edes kovasti näyttelee.

Kristiina Vuori: Siipirikko (äänikirja)

Taas kävi näin, mutta tällä kertaa osittain eri syystä kuin edellisen Vuoren kirjan kanssa. Aloitin äänikirjalla ja luin ihan oikeasta kirjasta loput. Toki tälläkin kertaa osasyynä oli kirjan hienoinen koukuttavuus, mutta suurempana syynä oli aivan surkea äänikirjan lukija, jonka tauottaminen teki kirjan kuuntelusta ajoittain täyttä tuskaa. Sitä varmaan kuvittelee, että kirjan lukeminen on ihan helppoa, mutta näinhän ei tosiaan ole. Kaikki näyttelijät eivät ole luontaisia Lars Svedbergeita, ei ainakaan tämän kirjan lukija Kaija Pakarinen. Pahoitteluni tästä murskakritiikistä, mutta valitettavasti kirja meni osaltani melkein pilalle lukijan takia. Ei kesken lauseita pidetä taukoja tai kesken lemmenleikkien kuvauksen pidetä taukoa väärässä paikassa. 

Itse kirjakaan ei ollut niin hyvä kuin Disa Hannuntytär, mutta olihan tässä samankaltaista koukuttavuutta. Henkilöt eivät vain olleet kovin mukavia, kukaan heistä. Itse asiassa he kaikki olivat tavallaan itsekkäitä ja moraalittomia. Heistä ei kukaan ansaitse onnea tai ehkä porvari Hartmannus ansaitsee. 

Selja on kaapattu Hämeestä orjaksi kauaksi Karjalaan. Hän kouluttaa lintuja ja niiden perässä Karjalan perukoille saapuu myö ritari Aijo, joka havahtuu huomaamaan orjuuttajan kaulassa kultaisen sormuksen, joka on kuulunut hänen suvulleen. Selja valehtelee sormuksen kuuluneen hänelle. Tästä alkaa valheiden verkko, joka vain kasvaa ja kasvaa, kunnes kaikki räjähtää. Tätä räjähdystä sitten odotellaankin. Jokainen huijaa, tappaa ja valehtelee. Aijon ja Seljan välillä on jonkinmoista kiihkoa. Kirja sijoittuu 1300-luvun alkuun. Se on ihan kiinnostava yksityiskohta kirjassa ja saa mielenkiinnon pysymään yllä, huonosta lukijasta huolimatta.

Tässäkin teoksessa kirjailija pyrkii sivistämään lukijaa selittämällä työtapoja, sanoja, paikkoja, joskus vähän liiankin laveasti. Kirjan lopussa on myös sanasto näistä oudoista termeistä. Toki on hyvä, että nykylukija pääsee sisälle entiseen aikaan, mutta kun kyse on romanttisesta kirjasta ehkä ihan kaikkea ei tarvitsisi ihan niin tarkasti selittää tai ehkä olen nyt turhan negatiivinen.

Vuoren kirjoista minulla on lukematta vielä yksi, joka löytyy omasta hyllystäni. Taidan nyt kuitenkin pitää tauon Vuoresta. Äänikirjojen valintani seuraaviksi oli äärettömän helppo; Lars Svedberg.

Syyskuun romanttiset

Cindy Miles: Stupid girl

Olivia saapuu collegeen unohtaakseen menneisyytensä, jossa on tapahtunut kauheita. Kuinka ollakaan hän kirjaimellisesti törmää ensimmäisenä päivänä Braxiin, kampuksen pahaan poikaan, jolla on maine naistenmiehenä. Antautuuko Olivia, voiko Braxiin luottaa...

Perushuttua, mutta ihan kivaa luettavaa. Olihan tämä jälleen ennalta-arvattava, mutta hyvä sellainen.


Joanna Mazurkiewicz: All about me

Jatkoa kirjalle All about you. Tällä kertaa Oliverin näkökulmasta. Edellinen kirjahan päättyi kutkuttavan katkerasti, kun Oliver särki Indian sydämen julmalla tavalla. Pian Oliver kuitenkin tajuaa rakastavansa Indiaa ja tämän olevan sen oikean hänelle. Voiko hän korjata tilanteen, kun India on jo toisen miehen kainalossa.

Ei niin hyvä kuin ensimmäinen osa, mutta ei kuitenkaan hullumpi jatko-osa. Käsittääkseni tästä ei tule enempää. Ainakin tämän kirjan loppu oli sellainen lopullinen loppu, mutta eihän sitä koskaan tiedä.


Ginger Scott: This is falling

Rowe on kokenut paljon. Hänen poikaystävänsä ja parhas ystävänsä kuolivat ammuskelussa. Hän pelkää lähes kaikkea, mutta kaikesta huolimatta on lähtenyt collegeen kauas kotoaan. Hän tapaa Naten, komean baseballin pelaajan, joka alkaa murtaa Rowen muurin kivi kerrallaan. Pystyykö Rowe unohtamaan menneisyyden haamut ja alkamaan elämään.

Vähän erilainen tarina, joka kyllä piti kiinnostuksen yllä. Samalta kirjailijalta näyttää olevan enemmänkin kirjoja, joissa toinen osapuoli ainakin on tavalla tai toisella sairas/vammautunut. Tässä tarinassa ei traagisen tapahtuman aiheuttamia traumoja mitenkään ylikäytetty, vaan mielestäni oikein hyvin.

Ilkka Remes: Hiroshiman portti (äänikirja)

Ihana Lars Svedberg, ihana Remes, voiko työmatka tästä parantua. Tämä oli nyt viimeinen Remeksen äänikirja, joka Porin kirjastoissa on. Harmittavan vähän (3) löytyy Remeksen äänikirjoja, varmasti olisi tilausta enemmällekin.

Pariisissa kuolee nainen Seineen, Suomessa tehdään sabotaasia ydinvoimatyömaalle. Löytyy KGB:n levyke, joka voisi johtaa Suomessa poliittiseen kriisiin. Kaikkeen liittyy kummallisen varsieväkalan latimerian dnakoodi. Antti Korpi alkaa tutkia juttua hinnalla millä hyvänsä. Mysteerin perässä on kuitenkin myös usean maan salaiset poliisit. 

Aivan upean verkon on Remes taas luonut. Kaikki tuntuu alussa irralliselta, mutta lopussa jokainen lanka löytää päänsä ja kaikki ovat solmussa keskenään. Nopeat leikkaukset onnistuivat jälleen erinomaisesti ja jännitys kasautuu kutkuttavasti. Samalla Remes sivisti minua jälleen. Enpä ollut ennen kuullutkaan mystisestä varsieväkalasta. Tästä pidän myös, vaikka ajoittain sivistäminen menee melkein saarnaamiseksi, mutta kokonaisuudessaan kaikki toimii. 

Ydinvoima on aina ajankohtainen aihe. Tässä sitä käsitellään ainakin omasta mielestäni vastustavasti, mikä sopii oikein hyvin omaan arvomaailmaani. Pidin tästä kirjasta, ei ehkä niitä parhaimpia, mutta pidän niin kovasti Antti Korvesta. Hän on sellainen luotettava (ehkä ei täysin tässä kirjassa), rehti suomalainen mies. Tiettyjä piirteitä löydän omasta kullastani.

Turhaa varmaan taas kehua Svedbergin lukemista, mutta pakkohan se on sanoa, että joudun varmaan valitsemaan kirjoja pian vain Larsin takia. Uskon, että hän tekee kirjasta kuin kirjasta mielenkiintoisen. 

Olen alkanut bongailla Remeksen kirjoja kirpparilta ja pyrin kasvattamaan omaa kirjastoani. Kirjat ovat kuitenkin aivan erinomaista viihdettä ja mukavaa jännitystä, laadukasta sellaista.

Fredrik T. Olsson: Ketjureaktio

Tulipa tehtyä tyhmästi. Sain ilmaisen koodin Blogatin kautta Elisa-kirjaan ja menin sitten valitsemaan kaikista kirjoista juuri tämän. Syy oli ihan tyhmä, tämä oli jostain syystä nuorten osastolla ja minusta ei sopinut sinne, joten ajattelin lukea. Kyseessä oli kesäkirja-kampanja. Valitettavasti kesä ei riittänyt minulle tämän lukemiseen. Jos kyseessä ei olisi ollut arvosteltava kirja, olisin varmasti jättänyt kesken. Ensimmäiset 50 sivua jaksoin lukea hyvin, sen jälkeen oli vähän hiljaisempaa ja viimeiset 200 sivua olivat jo melkein tuskaa.

Kyseessä on ihan tuore ruotsalainen teos. Vertailua Da Vinci koodiin ehkä tehdään, mutta valitettavasti tämä ei mielestäni kohoa mitenkään edes sille tasolle. Jossain Remeksin kirjan arviossa pohdin kuinka hankalaa on kirjoittaa jännitystä nopein leikkuksin. Remes siinä, mutta Olsson ei. En kokenut kovinkaan usein jännitystä leikkausvaiheessa.

Ruotsalainen kryptologi William kaapataan sairaalasta, jossa hän ollut itsemurhayrityksen jälkeen. Hollannissa kaapataan hieroglyfien taitaja Janine. Williamin vaimo ei usko miehensä vain kadonneen ja lähtee selvittelemään asiaa. Samoin tekee Janinen poikaystävä. Toisaalla William ja Janine ovat mysteerisen tehtävän kimpussa. On jotain, mikä muuttaa koko maailman.

Ihmiskunnan tuho, dnan mysteerit, muinaiset kansat, avaruusolennot, massakuolemat jne. Hirveän paljon on tähän kirjaan tungettu ja jotenkin kaikki on äärettömän epäuskottavaa. En lämmennyt, en sitten yhtään. Kirjan henkilöistä vain William tuntui todelliselta edes jotenkin. Naishahmot jäivät täysin ohuiksi.

En jännittänyt, lähinnä tympäännyin, valitettavasti. Olisi ollut kiva lukea hyvä kirja, kun kerran sai oikein valita, mutta tällä kertaa valinta epäonnistui. Remes on paljon parempaa.

Kristiina Vuori: Disa Hannuntytär (äänikirja)

Vaihdoin (jälleen) työpaikkaa. Nyt on ihanasti työmatkaa noin 45 minuuttia suuntaansa päivittäin eli pääsen jälleen äänikirjojen makuun. Olenkin kaivannut tämän kolmen kuukauden ajan, jonka kävin lähempänä töitä, äänikirjoja. Olen hirvittävän huono kuuntelemaan radiota, koska siellä on joko huonoja juttuja tai huonoa musiikkia. En siis oikein malttanut odottaa kuuntelukokemusta, joka olikin hyvin koukuttava.

Kristiina Vuorta on verrattu Kaari Utrioon, eikä turhaan. Kirja sijoittuu 1300 -luvun Satakuntaan ja Turkuun. Tuttuja nimiä vilisi reilusti. Disa on avioliitossa, jossa mies hakkaa. Eräänä väkivaltaisena hetkenä, kun Disa luulee kuolevansa, hänen poikansa Viljami ampuu nuolen isänsä kurkun läpi ja tappaa isänsä. Isän tappaja on pahimpia rikoksia tuon ajan Suomessa. Disa poikineen lähtee karkuun ja heidän avukseen rientää laivuri Basti. Disa ei ole kokenut rakkautta vain raakuutta ja väkivaltaa. Bastin osuminen paikalle aina, kun Disan henki on vaarassa ei voi olla sattumaa. Disaan kiinnostustaan kohdistaa myös Turun linnanherra. Kuka viekään Disan sydämen.

Kirja oli aivan järjettömän koukuttava. Niinkin koukuttava, että en voinut kuunnella loppuun, vaan oli pakko lukea kirja loppuun ihan kirjana, sillä tottakai kirja löytyy hyllystä myöskin. Kuunteleminen on niin ahdistavan hidasta, vaikka ihanaa onkin. Pidin teoksesta todella paljon. Se ei ole onnellinen kirja, mutta se on hyvä kirja. Aivan, kuten Utrionkin kirjoissa, tässäkin naiset ovat vahvoja ja historia on läsnä niin, että sen pystyy aistimaan.

Kirjan loppu oli niin haikean suloinen, että en säästynyt kyyneliltä, mitkä ovat aina vähän noloja autolla ajaessa. Lukijana on Erja Manto, joka on saanut suuren suosikkiaseman etenkin näissä romanttisissa teoksissa. Hänen pehmeä, ajoittain hieman sössöttäväkin lukutyylinsä saa romanttisen sieluni liekkeihin. 

Kirjasta huumaantuneena tajusin omistavani Vuoren esikoisen, se on seissyt hyllyssäni jo pitkän aikaa ja keskimmäisen teoksen hain kirjastosta heti lukupinoon, joka ei kyllä liikahtele kovinkaan paljon. 

Elokuun romanttiset

Kirsty Moseley: Enjoying the chase

Kuten voi päätellä kirjan nimestä, tämä sisältää suurimmaksi osaksi kosiskelua. Nate on naistenmies ja peluri, kunnes hän tapaa Rosien, joka muuttaa kaiken. Rosiella on omat salaisuutensa, eikä taivu hurmurin peleihin. Valitettavan tylsähkö, mutta luettava kirja. Itse actionia tapahtuu kuitenkin liian myöhään, jotta tämä kohoaisi edes tässä kategoriassa mihinkään taivaisiin.

Tijan: A Whole new crowd

Tarynilla on ollut kova lapsuus. Hän on kasvanut eri sijaiskodeissa, kunnes yllättäen lähes 18 vuotiaana hänet adoptoidaan ns. hyvään perheeseen. Hän tapaa Trayn, joka on kuin toisesta maailmasta. Kummallakin on salaisuutensa. Voiko Taryn irrottautua menneisyydestä? Mitä onkaan kaiken takana?

Tijan kirjoittaa kovin elävästi. Tämä teos on jotain Fallen Crest Highn ja Carter Reedin väliltä, tällä sitä markkinoidaankin. Ihan hyvä teos, jonka luki todella ahmien, mutta jotenkin liian tuttu noista edellä mainituista.

Penelope Douglas: Rival

Tätä kirjaa olen odottanut. Bully on ollut yksi parhaimpia YA-kirjoja, joita olen lukenut ja tämä on tavallaan jatkoa sille, vaikka pääosissa ovatkin aivan eri henkilöt. Fallon ja Madoc ovat sisarpuolia tai oikeastaan voiko niin sanoa, jos ei ole yhteistä vanhempaa, siis uusioperhettä joka tapauksessa. Jotain tapahtui kaksi vuotta sitten ja Fallon lähti pois. Kumpikaan ei kuitenkaan ole unohtanut toistaan. Jatkuuko nokittelu vai pystyvätkö he antamaan toisilleen anteeksi.

Pidin ihan hirveästi kirjasta ja tämä oli jälleen sellainen päivässä luettu (lomalla). Enemmän kuin tätä odotan kuitenkin seuraavaa teosta, jossa pääosassa on Bullysta tutun Jaredin pikkuveli Jax. Tämä kirja on tosi kuuma, kuumempi kuin Bully ja erittäin hyvällä tavalla. 

Salla Simukka: Toisaalla

Toisaalla on Jäljellä-teoksen sisar tai ehkä oikeammin pitäisi sanoa veli. Se paljastaa sen, mitä Jäljellä ei kerro. Jos et ole lukenut Jäljellä-teosta, älä ehkä lue enempää tätä kirjoitusta. Yritän kuitenkin olla paljastamatta liika.

Samuel Järvi on 18-vuotias nörtti, joka saa tarjouksen, josta ei voi kieltäytyä. Hän pääsee luomaan uudenlaista peliä. Samuel ei kuitenkaan pysty varautumaan siihen, että tunteet sotkeutuvat työhön. Hän rakastuu ensimmäisen kerran ja joutuu tekemään ratkaisuja, joita hän ei kenties olisi kyennyt tekemään aiemmin. 

Vaikeahan tästä on mitään sanoa paljastamatta enempää. Kirjat kannattaa lukea ihan peräjälkeen. Näin ainakin itse tein ja koin kokemuksen oikein antoisaksi. Simukka selkeästi kirjoittaa nuorille, mutta enpä kokenut kuitenkaan olevani liian vanha lukemaan vaan nautin kirjasta oikein paljon. 

Tietynlaiset stereotypiat ehkä korostuivat eniten Samuelin kohdalla, vaikka hän teoksessa kasvoikin yli tavallisen nörttiyden. Kirja on kasvutarina, jossa kasvaa sekä Samuel että Emmikin. Se kertoo Emmin tarinan toisen puolen, sen, jota ei Jäljellä teoksessa nähty ja jota en itse osannut edes aavistaa. 

Kirja kestää kansainvälisen vertailun siinä missä Lumikki-trilogiakin. 

Ilkka Remes: Ruttokellot

Tämä oli eka kirja-Remes, jonka luin. Aiemmin olen kuunnellut vain äänikirjoina. Lukukokemus oli hieno. Yllättävää myös oli se, että kirja löytyi ihan omasta hyllystäni. Olen joskus ostanut muutaman Remeksen pojalleni, joka ei oikeastaan lue, mutta nämä muutamat on lukenut. Olen joskus päättänyt, että jos lapseni pyytää hankkimaan kirjan, hankin sen mukisematta.

Ruttokellot kertoo jälleen Suomen ja Venäjän ongelmallisesta suhteesta makrotasolla. Finnairin reittikone kaapataan. Matkustajien joukossa on politiikan kermaa mukaan lukien Suomen pääministeri. Kaikki ei mene ihan mallien mukaan ja pääministeri ammutaan. Johanna Vahtera kokee tapauksen henkilökohtaisena epäonnistumisena ja alkaa tutkia asiaa.

Samaan aikaan ohjaaja Otso Vaismaa saa tarjouksen venäläiseltä vodkafirmalta. Tarjouksen, josta ei voi kieltäytyä. Runsas summa rahaa pienestä hommasta. Liian hyvää ollakseen totta.

Tapaukseen kietoutuu venäläisen rikollispomon vaimon kuolema. Vaaralliset bakteerit ja kirkonkellot.

Leikkaukset kirjassa ovat lyhyitä ja teräviä. Tarina kulkee limittäin ja viimein kaikki kohtaavat. Tapahan on hyvin tyypillinen jännäreille, mutta uskon sen toteuttamisen olevan haastavaa siis toimivan toteutuksen. Remes sen osaa hyvin. Kirja soljui eteenpäin omasta mielestäni aukottomasti. Jännitys tiivistyi aivan loppuun saakka. Aivan parasta lomalukemista. 

Olen tässä vaihtamassa jälleen työpaikkaa ja siksi olen palkattomalla lomalla vielä tämän viikon. Työmatka onneksi kasvaa jälleen yli 50 kilometriin, joten pääsen Larsin seuraan. Olen kaivannut kovasti äänikirjoja. Eilen hain kirjastosta jo pari varastoon ja toinen niistä on jälleen Remestä ja Larsia.

Kuten on muuallakin todettu Remes kestää kansainvälisen vertailun aivan hyvin. Teemat ovat hyvin suomalaisia, joten se saattaa olla este suuremmalle suosiolle maailmalla.

Markus Ahonen: Jäljet

Sain kesällä yhteydenoton sähköpostitse. Kirjailija itse ehdotti, josko haluan lukean hänen teoksensa ja tottakai haluan. Olin erittäin otettu, että sain tämän mahdollisuuden. En anna kuitenkaan tämän kiitollisuuden leimata tätä arviotani, vaan pyrin olemaan täysin objektiivinen. Se on tosin vaikeaa, sillä kirjaan oli kirjoitettu sisään muutamia pieniä yksityiskohtia, jotka saivat minut epäilemään, että kirjailija tuntee minut. Tuli lähes pelottava fiilis.

Kirja on jo käsittääkseni kolmas kirja, jossa päähenkilönä on poliisi Isaksson. En ole aiempia lukenut, joten Isaksson oli täysin uusi tuttavuus. Isaksson ja hänen avovaimonsa Nina ovat menettäneet syntymättömän lapsensa ja taistelevat muutenkiin lapsettomuuden kierteessä. Tämä kulkee tarinan taustalla ja suuntaa Isakssonin ajattelua ajoittain tiettyyn suuntaan.

Lumisena päivänä Helsingissä murhataan mies elokuvateatterissa työntämällä pitkä teräase penkin läpi. Elokuvateatterin läheltä löytyy kengänjälki, jossa on enkelin kuva. Tästä alkaa vyöryä tapahtumaketju, jossa murhia tulee useita ja poliisit tuntuvat olevan koko ajan askeleen myöhässä. Kirjassa vaihtuvat poliisien näkökulma ja nimettömän, uhkaavan murhaajan ajatukset sekä vielä muutaman muunkin. Kirja kuljettaa tämänkertaista rikosta eteenpäin, mutta se kaivaa myös esiin Ninan lapsuudessaan kokeman trauman. Ehkä hienoisesti kirja levisi vähän liian laajalle. Muutaman sivujuonteen olisi hyvin voinut jätttää pois, sillä en itse ainakaan kokenut löytäväni niille päätä teoksesta.

Luminen Helsinkin tuntui yhtä ahdistavalta kuin Helsinkin minulle yleensäkin. Tämän jälkeen haluan sinne vielä vähemmän. Se turvattomuuden tunne, jonka Helsingissä usein itsekin tunnen, vahvistui oikeastaan teoksen kautta. Toisaalta nykyinen kotikaupunkini Pori ei juurikaan saanut paljon parempaa kuvaa. Tämä oli itse asiassa yksi näistä oudoista seikoista, joita koin kirjaa lukiessani. Nina ja hänen veljensä ovat Porista, veli asuu yhä täällä. Ne muutamat lauseet, jotka Porista kirjassa olivat, olivat hyvin todentuntuisia. Henkilökohtaisinta minulle oli kuitenkin lyhyt lausahdus Naantalista ja kallioista, joissa voi makoilla ja katsella auringonlaskua ja merta. Itsehän olen viettänyt monta iltaa Naantalin kallioilla sekä lapsena että nuorena. Tässä vaiheessa oli pakko googlata lisätietoa kirjailijasta, joka pelottavaa kyllä on syntynyt myös samana vuonna kuin minä, mikä selitti muutamien biisikatkelmien osuvuuden. Koin siis yllättävää henkilökohtaisuutta muutamien lähes mitättömien lauseiden osalta.

Kirja itsessään oli ihan viihdyttävää luettavaa. Loppu kenties ryöpsähti hieman liian nopeasti, mutta se on yleistä näissä rikoskirjoissa ja useinhan saattaa todellisuudessakin kaikki selvitä vyörymällä. Koin pelottavaa ymmärrystä murhaajaa kohtaan ja niin tekivät jotkus poliisitkin. Tietynlaisen ärsytyskynnyksen ylittäminen on usein raivon partaalle ajavaa, tosin itse en murhaamaan ryhtyisi, mutta ymmärrän ärsyynnyksen. 

Mukava lomakirja.

Salla Simukka: Jäljellä

Simukan Lumikki-trilogia oli erinomaista viihdettä, niinpä päätin lukea myös kirjaduon Jäljellä ja Toisaalla. Kyseessä on dystopia, jossa ihmiset luokitellaan sen mukaan, mihin heillä on taipumuksia. Ennen luokittelua kukin on Potentiaali. Emmi on 15-vuotias Potentiaali eli todella harvinainen tapaus. Ëräänä päivänä Emmi päättää karata ja herää maailmaan, jossa on vain hän. 

Kirja kulki todella kiinnostavasti maailmassa, josta kaikki muut olivat kadonneet. En osannut yhtään aavistella lopputulosta, en edes kirjan saatuani loppuun. Jäljellä ja Toisaalla täydentävät toisiaan. Toisaalla kertoo tarinan toisen puolen. Toinen puoli on hyvin erilainen kuin ensimmäinen.

Simukka käyttää myös tässä kirjassa viitteitä klassisiin satuihin, lähinnä Pieneen merenneitoon, mutta myös muihin. Näistä pidän todella paljon. Pidän itsekin saduista ja etenkin Grimmin sadut sekä tietenkin H.C. Andersenin tarinat ovat tuttuja jo lapsuudesta, jolloin olin satukasettien suurkuluttaja.

Kirjassa Emmi kasvaa epävarmasta tytöstä nuoreksi neidoksi, jolla on oma tahto ja mielipiteet huolimatta siitä, onko hänet ns. virallisesti luokiteltu. Kuten oikeassakin elämässä, koettelemukset ja kokemukset kasvattavat, tuovat pohjaa itsetunnon kasvulle. Näin tulkitisisin Emmin kasvua.

Olen jo lukenut Toisaalla, joten pelkän tämän kirjan analysointi on jopa hieman vaikeaa. Toisaalla teoksesta kerronkin toisaalla. 

Loma oli rentouttava, sain luettua ihan hirveästi, joten postauksia tullee useampia seuraavina päivinä, mikä lienee ihan hyvä tähän hiljentyneeseen blogiin.

Jay Asher: Kolmetoista syytä

Olen tätä kirjaa hipelöinyt virtuaalisesti jonkin aikaa ja luin jo härsynkin, mutta en sitten ostanut, sillä aihe ei kuitenkaan niin paljon iskenyt. Kirjastosta bongasin tämän suomenkielisen version.

Hannah on tappanut itseensä ja jättänyt jälkeen 13 kasettia tai oikeammin 13 nauhoitettua kasetin puolta, joilla hän kertoo niitä asioita, jotka aiheuttivat hänen tekonsa. Clay saa nauhat postissa ja siitä tarina kertoo. Clay on ollut Hannahiin ihastunut ja ei voi uskoa olevansa yksi syistä, miksi Hannah on päätynyt ratkaisuunsa. Nauhoilta selviää, kuinka loppujen lopuksi pienistä asioista on syntynyt lumipalloefekti, joka on aiheuttanut niin paljon tuskaa, että nuori on päätynyt lopulliseen ratkaisuun.

Kirja on kirjoitettu ihan ok. Sellaiseksi, että iskee nuoriin. Tästä tuli osin mieleen Tähtiin kirjoitettu virhe, mutta vain tyylin osalta. Kirja on myös järkyttävä, jos ajattelee näillä aikuisen aivoilla tapahtumia. Tapahtumia, jotka ovat mitättömiä, jotka pystyy jättämään taakseen, mutta jotka aiheuttavat epävarmassa henkilössä tuskaa ja lisää tuskaa. Itse olen ehkä ollut sellainen osittain teflonpintainen, että kiusaamiset ovat kimmonneet pois, sillä vaikka olen osani saanut, en niistä ole kovinkaan paljon välittänyt. Eihän se kivaltakaan ole tuntunut, mutta oma itsevarmuus on kuitenkin ollut vahvempi. Osaan kuitenkin asettua kiusatun asemaan ja ymmärrän sen tuskan, jota huolimattomat sanat ja teot aiheuttavat. 

Olen myös kokenut muutamien tuttujen itsemurhan ja pidän sitä raukkamaisena ja itsekkäänä ratkaisuna. Me jäljelle jääneet joudumme elämään lopun elämää kysymysten kanssa, joihin ei enää voi saada vastauksia. Se ei vain ole "reilua". 

Kirjan lopussa annetaan auttavan puhelimen numerot, mutta suurempi keskustelu itsemurhasta jää ihan jonnekin toiselle taholle. 

Lukemisen arvoinen, ajatuksia herättävä, mutta ei mitenkään maata mullistava.

Jessica Clare: Body games

Lukujumi alkaa hellittää sitä mukaa kuin Tour de Sock alkaa olla lopuillaan. Kyseessä on sukanneulontakilpailu, jossa on 6 eri osuutta. Sain viisi ekaa suoritettua, mutta tämä kuudes oli sellainen, että en taida edes yrittää. Jotenkin käsi etsiintyi sitten Kindleen ja siihen latautui uusin Jessica Clare. Olen pitänyt kovasti näistä Games series -kirjoista. Pidin tästä myös kovasti ja luin kirja kuin en olisi lukenut aikoihin, niin kuin en olekaan. Taisin alkukeväästä innostua lukemaan vähän liikaa, joten ei mitenkään ollut vaikea uskoa, että lukujumi iskee päälle. En vielä ole täysin varma, että jumi on ohi, mutta ehkä valoa tunnelin päässä näkyy jo.

Tässä osassa tavataan vanhoja tuttuja aikaisemmista games -kirjoista. Näistä en juurikaan paljon muistanut, sen verran aikaa oli edellisestä. Mutta Annabella osallistui Survivor-tyyppiseen kilpailuun ja tuli kanssakilpailijansa pettämäksi. Jendan taas osallistui edellisen kirjan Houseguests -kilpailuun ja oli ns. kiltti mies. Tällä kertaa ollaan Fijin saarella ja kilpaillaan survivor-tyyppisesti, vain alasti. Alastomuus on jenkeissä ongelmallista ihan eri tavalla kuin meillä Suomessa. 

Kirjassa se on vain taustalla. Kirja noudattelee samaa kaavaa kuin aiemmat teokset ja hyvä niin, sain juuri mitä halusin ja odotin. Romantiikkaa, pelejä, hieman seksiä ja aivan ahdistavan koukuttavaa ajanvietettä. 

Eipä tämä teos mitää uutta tuonut sarjaan, mutta enpä sitä odottanutkaan. Tämä oli juuri hyvää kesälukemista ja oikein rattoisaa viihdettä. 

Lukujonossa on useita kirjoja, mutta vielä syyhyävät sormet neulomaan. Molempia ei ilman äänikirjaa pysty tekemään.

Katie McGarry: Pushing the limits

Vähän on ollut lukeminen jäissä menneellä viikolla. En uskalla lukea sängyssä, jos käy huono/hyvä tuuri, että kirja koukuttaa, enkä pysty lopettamaan. Siksipä olen lueskellut siellä täällä pätkiä. Tämä tosin koukutti, mutta onneksi oli perjantai. Kirja on Kindleltä luettu, jälleen. 

Nuori aikuinen (YA) on genre, johon olen koukuttanut itseni. Minä keski-ikäinen nainen, mieleltäni kuitenkin nuori. Tässä kirjassa on ongelmia kerrakseen. Echo on joutunut äitinsä pahoinpitelemäksi todella pahasti, mutta ei muista, mitä on tapahtunut. Hän on pudonnut koulun hierarkiassa friikkien joukkoon. Noah on menettänyt vanhempansa ja on sijaisvanhemmilla. Yhteinen terapeutti saattaa heidät yhteen. Molemmilla on ns. asioita, jotka sotkevat heidän yrityksensä luoda ihmissuhteita.

Kirja ei ole helppo. Se repii ja tuo eteen asioita, joita oma suojeltu elämäni ei ole kokenut, eikä toivon mukaan koekaan. Se on kuitenkin kirja rakkaudesta. Kirja, jossa henkilöt kasvavat ihmisinä. Se tässä oli hienoa ja koukuttavaa. Vaikka on kyse nuorista, ovat vaatimukset ja valinnat aikuisten. Nuori on kuitenkin itsekäs, pitää pystyä päättämään millä tavoin. 

Tällaiselle keski-ikäistyneelle perheenäidille voisi joskus hyvä olla enemmän itsekäs. Ehkä se on yksi viehtymys näihin YA-kirjoihin, kaipuu itsekkyyteen ja siihen aikaan, jolloin monet asiat olivat hyvin mustavalkoisia ja pää oli täynnä ideologisia ajatuksia, okei paljon muutakin toki. Olen kuitenkin huomannut, että näiden kirjojen avulla pääsen useimmiten helpoiten pois arjen ahdistavuudesta. 

Suosittelen lämpimästi kaikille tämän tyyppisten teosten ystäville. 

Veera Vaahtera: Onnellisesti eksyksissä

Toinen Vaahteran kirja. Vaahtera siis kirjailija Pauliina Vanhatalon alter ego. Vanhatalon kirjoja en olekaan lukenut, mutta tämän luettuani olen lukenut kaikki hänen alter egonsa kirjat. Itse asiassa nuo omalla nimelläänkin kirjoitetut teokset vaikuttavat sen verran kiinnostavilta, että taidan päätyä lukemaan nekin jossain vaiheessa.

Onnellisesti eksyksissä on onnellinen kirja. Se on hauska, positiivinen ja elämänmyönteinen. Se saa hyvälle tuulelle ja höttöisyydestään huolimatta on ihan kivaa luettavaa. Emma on opiskelija, joka olisi valmistumassa, jos vain saisi aikaiseksi. Hän lyöttäytyy ns. väärien miesten pariin eli taiteilijoiden muusaksi. Hänen rakkain esineensä on Nopsa-polkupyörä, jolla Emma usein eksyy, sillä suuntavaisto on olematon. Joskus on kuitenkin mukavaa olla eksyksissä. Emman elämään ilmestyy kolme miestä: Janek, muusikko; Miikka, graduohjaaja ja Ilari; parhaan ystävän poikaystävä. Samaan aikaan Emma yrittää saada graduaan valmiiksi, valmistautua elämään ja löytää itseään. 

Vaikka teos sisältää romantiikkaa, on se enemmän itsensä etsimistä. Omien toiveidensa ja unelmiensa saalistamista. Jokainen meistä varmaan joskus tuntee kuin Emma, olonsa eksyksissä olevaksi. Oikean suunnan löytäminen ei ole helppoa, eikä ainakaan valintojen tekeminen. 

Pidin jälleen kovasti kirjoitustyylistä ja iloisen huolettomasta olotilasta, jonka kirja sai aikaiseksi. Luin kirjaa hitaasti joka ilta muutaman luvun. Mitään ahmimisen intoa kirja ei herättänyt, mutta ei myöskään kesken jättämisen fiilistä. Ihan kiva, mukavaa ajankulua, hyvää fiilistä. Sellaista ainakin itse tunsin saavani tästä teoksesta. 

Salla Simukka: Lumikki -trilogia

Ihastuin ulkoasuun ja moniin kiittäviin kommentteihin. Kun sitten sain lahjakortin kirjakauppaan, hankin koko trilogian kerralla. Rakastuin ulkoasuihin, aivan älyttömän kauniita kirjoja. Sellaisia, joita ei halua laittaa edes hyllyyn vaan haluaisin pitää näytillä koko ajan. Päätin postata myös koko trilogian kerralla.

Punainen kuin veri

Tässä tutustutaan Lumikki Andersoniin. Lumikki on muuttanut Tampereelle Riihimäeltä opiskellakseen lukiossa ja päästäkseen pois vanhasta. Lumikilla on salaisuuksia, joista yksi selviää kirjan kuluessa. Sen tavallaan arvaa aika aikaisessa vaiheessa, mutta enpä paljasta sitä tässä. Lumikilla ei ole ystäviä ja hän haluaa tilnteen säilyvän sellaisena. Kun hänen koulutoverinsa joutuvat pulaan, Lumikki ikään kuin vahingossa joutuu sekaantumaan asiaan. Verisiä seteleitä, huumekauppaa, likaisia poliiseja ja itseriittoisia teinejä. 

Pidin Lumikista, löysin hänestä jotain itsestäni tai itsestäni 17-vuotiaana ehkä jotain nykyminästäkin. Vaikka kirjan tarina ei mikään suunnattoman omaperäinen olekaan, tekee Lumikin persoona ja sen paljastaminen pikku hiljaa kirjasta äärettömän kiinnostavan. Tai en oikein taida edes osata sanoa, mikä kirjassa on niin hyvää. Luin kuitenkin kirjan nopeasti, ahmien. Onneksi kaksi seuraavaa vain odottaa hetkeä, jolloin on hetki aikaa tarttua ja imautua Lumikin Tampereeseen.


Valkea kuin lumi

Lumikki on lähtenyt Prahaan. Pois kotoa, olemaan vain yksin. Yksin hän ei kuitenkaan saa olla, sillä hänen luokseen tulee nuori nainen, joka sanoo olevansa hänen siskonsa. Lumikki on pitänyt muurin tunteiden edessä, mutta saako mahdollinen sisko muurit sortumaan. Sisko asuu epämääräisen perheen kanssa. Pian Lumikki on taas vaarassa ja tapahtumien keskipisteessä. Vaikea sanoa oikeastaan kovinkaan paljon muuta juonesta, jotta ei paljastaisi liikaa. Lumikki pohtii Prahassa myös menneisyyttään, josta mahdollisen siskon kohtaaminen nostaa pintaan seikkoja, joita perheessä on piiloteltu. Kirjassa paljastetaan lisää myös Lumikin suuresta rakkaudesta Liekistä. Liekki on ollut ainut, johon Lumikki on luottanut ja jonka hän päästänyt lähelleen.

Lumikki on mielenkiintoisesti rakennettu hahmo. Entinen koulukiusattu, joka on nyt vahva, mutta kuitenkin omaa yhä epävarmuuden ja pelon, vaikka sitä ei haluakaan myöntää. Lumikki on yksin, mutta ei yksinäinen tai ehkä onkin. Hänen sydämensä on murtunut. Lumikki rakasti ja häntä rakastettiin. Rakkaus ei kuitenkaan riittänyt kyseisessä tilanteessa. 

Kirja on hyvä, pidin kuitenkin enemmän ensimmäisestä. En oikein saa sanottua tästä mitään, vaikka luinkin innolla ja ahmien. Kirja herätteli Lumikin perheen salaisuuksia sen verran, että uskoisin niitä käsiteltävän kolmannessa kirjassa, jonka taidan aloittaa vielä tänään. 

Kirjan kansipaperi on jälleen aivan suurenmoisen kaunis.


Musta kuin eebenpuu

Trilogian viimeinen osa sai odotukseni korkealle ja hyvähän tämä olikin, mutta jotenkin latistunut. Lumikki on alkanut seurustella Sampsan kanssa ja on mukana koulun näytelmässä, joka on mukaelma Lumikki-sadusta. Kaikki tuntuu hyvältä ja juuri sellaiselta kuin pitää, kunnes Lumikki alkaa saada kirjeitä henkilöltä, joka kutsuu itseään Varjoksi ja tuntuu tietävän Lumikista ja hänen perheestään paljon, enemmän kuin Lumikki itse. Samaan aikaan myös Liekki ilmestyy jälleen Lumikin elämään.

Varjo johdattaa Lumikkia kohti kadonneen siskon mysteeriä samalla uhaten Lumikin ystäviä ja vihollisia. Draama yksityiselämässä Sampsan ja Liekin välillä tuo vaikeuksia elämään. Alkaako todellisuus muistuttaa näytelmää...

Hyvähän tämäkin oli. Arvasin harmittavan aikaisin Varjon henkilöllisyyden, mutta tietynlaisia yllätysmomentteja löytyi kirjasta useampia. Kirja ei kuitenkaan tyytynyt tavanomaisiin ratkaisuihin, ainakaan lopun osalta, joten siitä propsit. Kiitokset myös helppolukuisuudesta.

Kokonaisuudessaan tässä sarjassa on kuitenkin jotain hyvin hienoa. Osaisinpa vain sanoa mitä. Se sai aikuisenkin pohtimaan, etenkin omaa käytöstään ja oman itsensä etsimistä, joka tuntuu olevan käynnissä koko elämän. Kirjoissa pidin todella paljon kohdista, joissa lause alkaa Olipa kerran... Niitä suorastaan rakastin. Kuten jo aiemmin olen todennut kirjojen päällyskannet ovat todella upeita ja sopivat kirjoihin erinomaisesti. Taidanpa lukea Simukan muutkin kirjat, jotta pääsen varmuuteen. Lumikkia jään kaipaamaan, mutta uskon, että hän löysi ainakin osan itsestään ja on vahva jatkamaan matkaa ilman meitä lukijoita.

Milja Kaunisto: Kalmantanssi

Rakastuin Olaviin Synnintekijässä. Samalla rakastuin keskiajan tuoksuihin ja olemiseen. Nyt olen vielä enemmän Olavin pauloissa. Tällä kertaa tuoksut eivät saaneet ihastumaan, mutta loivat kaikelle jälleen omalaatuisen ilmapiirin, johon uppoaa. 

Keskiajan ihminen oli kahden tulen välissä. Toisaalla kirkko ja sen voima, säännöt ja vaatimukset ja toisaalla ihmisen heikkous, vietit ja halut. Useat, ehkä lähes kaikki, kirkonmiehet olivat tekopyhiä, joille Jumalan sana oli keino saada, mitä itse haluaa. Kirkko oli korruptoitunut. Tämähän yllytti nimenomaan osittain Lutheria naulaamaan teesinsä kirkon oveen. 

Olavi on Suomessa ja ikävöi Miraclea. Hän ei pysty unohtamaan tai antamaan itselleen anteeksi kovia sanojaan. Hänen isänsä Maunu Tavast lähettää Olavin takaisin Sorbonneen opiskelemaan. Olavi lähtee pelonsekaisin tuntein. Pariisi on muuttunut. Paisetauti leviää jo kaupungin lähellä. Kirjassa kalman haju seuraakin niin lukijaa kuin Olaviakin. Olavi on murheen murtama, syyllisyyden uuvuttama, kun joutuu piispa Cauchon vaatimuksesta sekaantumaan Jeanne D'Arcin noituusoikeudenkäyntiin. Taustalla häilyy myös uhka Miraclen miehisyysoikeudenkäynnistä. Miracle täyttää Olavin mielen ja hän on täysin epätoivoinen. Kalmistolla on suuri osa kirjassa. Kuolleiden haju tuntuu kaupungissa ja se välittyy lukijan sieraimiin. 

Kuolema, rakkaus, ahneus, luottamus, näitä teemoja itse ainakin bongasin lukiessani. Suurimman huomioni sai kuitenkin kuolema, joka tuntuu leijuvan kaiken yllä. Kuolema, joka ei tuo helpotusta, vaan on ruma, rujo ja kammottava. Olavi on entistä hellyyttävämpi kaikessa tuskassaan ja itkunpurskahduksissa. Hän on aivan valloittava, ihana suorastaan. Juuri, koska hän on heikko, inhimillinen, mutta tunteissaan kuitenkin niin syvä ja uskollinen. En oikein osaa kuvata tunteitani Olavin suhteen.

Jatkoa varmasti seuraa, toivon ainakin niin, sillä tarina jäi kesken. Haluan lisää. Haluan Olavin kokemukset ja tunteet itselleni. 

Libraries gave us power, then work came and made us free

Kuten olen muutamassa aiemmassa bloggauksessa todennut, olen vaihtamassa työpaikkaa. Eilen oli viimeinen päiväni vanhassa työpaikassa. Työtoverini olivat keränneet kolehdin läksiäislahjaani varten ja sain kouraani 145 euron lahjakortin Suomalaiseen kirjakauppaan. Kyllä vain 145 euroa. Haukoin jo siinä vaiheessa henkeäni ja aloin suunnitella kirjaostoksia. Eilinen ilta meni kuitenkin Helsingissä nauttien elämää suuremmasta musiikista eli Manic Street Preachersin konsertissa. Manic Street Preachers on ollut lempibändejäni jo parinkymmenen vuoden ajan. He saivat minut lukemaan eksistentiaalifilosofiaa, josta jäänteenä kirjahyllystäni löytyy yhä Sartrea. Luin, en ehkä ymmärtänyt. Konsertti oli täydellinen, olen yhä huumaantunut.

Palatakseni kirjalahjakorttiin, tänään suuntasin kulkuni kaupunkiin kirjakauppaan. Olin suunnitellut ostavani muutamia käsityökirjoja, ehkä keittokirjan ja lapsille jotain. Päästyäni kauppaa pyörin siellä kuin karkkikaupassa aivan sekaisin. Väkisin kiskoin itseni pois tutun ale-hyllyn edestä. Noin tunnin pyörimisen jälkeen koko 145 euroa ja 6 euroa päälle oli kulutettu. Päädyin ostamaan koko Salla Simukan trilogian, koska sen olen halunnut lukea ja upea ulkomuoto iski aivan täydellisesti. Mainoksen uhrina hankin Dickerin mainostetun Totuus Harry Quebertin tapauksesta, se onkin yllättävän paksu. Lisäksi vähän virkkausohjeita. Pihan tonkijalle ötököiden bongauskirja ja tulevalle taiteilijalle lanka-askartelua.

Olen tyytyväinen valintoihini jo nyt ennen lukemista, uskon olevani vielä tyytyväisempi luettuani. Tuollaisia lahjakortteja voisin ottaa useamminkin... Ehkä nyt kuitenkin yritän pysyä uudessa työpaikassani pidempään.

Ilkka Remes:Ikiyö (äänikirja)

Tämä lienee viimeinen äänikirja pitkään aikaan. Huomenna on viimeinen työpäiväni tässä työpaikassa ja ensi maanantaista alkaen työmatkani lyhenee 60 km päivittäin. Vartin työmatka ei kaipaa äänikirjoja tai eihän siinä edes pääse vauhtiin. 

Tämä on toinen kosketukseni Remekseen. Sen verran googlailin, että sain selville tämän teoksen olevan ensimmäinen, jossa esiintyvät Antti ja Aaro Korpi. Antti on Teran poliisi ja Aaro hänen utelias poikansa. Kun tiesin molempien päähahmojen selviävän tilanteesta, helpoitti se oloani etenkin kirjan loppuvaiheilla.

Kaikki alkaa, kun tapahtuu raha-autoryöstö. Vastaavia ryöstöjä on tapahtunut myös Saksassa ja anarkistisen ympäristöryhmän epäillään olevan iskujen takana. Antti Korpi sekaantuu asiaan osin sattumalta, osin luontaisen uteliaisuutensa vuoksi. Hänen poikansa Aaro on perinyt uteliaan luonteensa isältään ja sotkeutuu osaltaan myös asioihin, joihin hänen ei pitäisi. Alkaa jännitysnäytelmä, joka vie läpi Euroopan, Afrikkaan ja myös Amerikkaan. 

Kirjan lopussa esitettiin pyyntö, että käänteistä ei kerrottaisi, joten niistä tämän enempää kerro, sillä jännityksen säilyminen on tässä kirjassa aivan ehdoton. Jännitys todella säilyy loppuun asti, viimeiseen lukuun. Aivan ihanaa, istuin tänään työpaikan parkkipaikalla aamulla ja kuuntelin viimeisiä lukuja jännityksestä väristen. Kerrankin en miettinyt menetettyjä plussia. 

Oikeastaan aika lailla ihastuin Anttiin, vaikka tämä jäyhä suomalaismies onkin. Tuli niin mieleeni rakas aviomieheni, jonka kaltainen Anttikin on. Aaro on myös ärsyttävyydessään hyvin herttainen. Hän käsittääkseni seikkailee Remeksen nuorisokirjoissa. Ehkä tämäkin aukko pitää jollain tavoin tukkia jossain vaiheessa. Kunpa vain olisi enemmän aikaa lukea. 

Kirja on sekoitus faktaa, fiktiota ja ihmissuhteita, niin kuin hyvän kirjan pitääkin olla. Itselleni nousi yhdeksi kantavaksi teemaksi isä-poika -suhteet ja niiden vaikeus. Isien teot heijastuvat heidän lapsissaan ja näiden teoissa. Niin isällä kuin äidilläkin on suunnaton vaikutus lapsiinsa, pelottavan suurikin. Kirjassa on erittäin mielenkiintoisia viittauksia muihin kirjoihin esim. Conradin Pimeyden sydämeen, joka on ollut lukulistallani melkoisen monta vuotta, mutta joka on vain jäänyt. Ehkä kaivan sen Kindlen syvyyksistä jälleen näkyviin alkuperäisenä versiona. Kirja on myös faktoiltaan hyvin synkkä, ehkä jopa ahdistava. Mutta niin hyvä.

Jos tämä nyt jää viimeiseksi äänikirjaksi vähään aikaan, niin paremmin ei olisi voinut käydä. Hyvä kirja, loistava, ihana Lars lukijana. Jään hieman kaipaamaan pidempiä työmatkoja juuri kirjojen vuoksi, mutta vain hieman.

Remes ei nyt äänikirjana luokseni lentele, mutta varmaankin "oikeana" kirjana seuraavaksi.

Milja Kaunisto: Synnintekijä

Sain e-kirjan jo kuukausia sitten Blogatin kautta luettavakseni, mutta jotenkin vain on jäänyt. Syynä ehkä suurimpana se, että Elisan sovellus on vain yhdellä tabletilla, jota olen vuoroin Kindlen kanssa käyttänyt nukuttaessani lapsia ja viime aikoina Kindle vei voiton. Lisäksi en oikein päässyt kirjan alussa kärryille, mitä tässä nyt oikein haetaan. Olin kuitenkin sitkeä ja onneksi olin, sillä loppujen lopuksi pidin kirjasta aika paljon jopa. Pidin sen härskiydestä, hajuista, mauista ja etenkin sen itselleen tiukasta, mutta kuitenkin inhimillisesti periksiantavasta Olavista.

Tapahtumapaikkana on pääosin Ranska, Pariisi, 1425. Olavi Maununpoika saapuu opiskelemaan Sorbonnen yliopistoon. Hän on kotoisin Itämaasta ja on Turun piispan Maunu Tavasin ottopoika. Pariisi levittäytyy eteen haisevana, riettaana, likaisena, mutta kuitenkin kiinnostavana. Yliopistossa Olavi tutustuu kauniiseen kanssaopiskelijaan Miracleen, joka saa Olavin kupeet liekkeihin ja tuntemaan kiellettyjä tunteita. Kesä Miraclen kotikonnuilla saa Olavin kielletyt tunteet koetukselle. Kaikki ei ole kuitenkaan sitä, miltä näyttää ja Olavi joutuu käymään sisäistä kamppailua uskon, rakkauden ja sääntöjen sekamelskassa.

Kuten sanoin, pidin kirjasta. Se toi osittain mieleeni Utrion ihanat keskiaikaan sijoittuvat teokset, vaikka tässä naiset olivat lähinnä vain synnin kohde. Olavi tuntui aluksi hyvin kaukaiselta, mutta tarinan edetessä aloin ymmärtää häntä yhä paremmin. Olin hieman pettynyt, että kirja oli lyhyt ja tarina jäin kesken, mutta eipä hätää olen ladannut myös jatkon tälle teokselle Kalmantanssin. 

Historiallisten romaanien kirjoittaminen on taitolaji. Lukija pitää pystyä viemään menneelle ajalle hienovaraisesti, mutta kuitenkin syvällisesti. Kaunisto onnistui tässä mainiosti. Hän toi eteeni keskiajan kaikkien aistien avulla. Haistoi ja maistoin keskiajan. Haistoin sen epähygieenisyyden ja aloin jopa pohtia, kuinka bakteerikammoinen nykyihminen ikinä pärjäisi keskiajalla. En usko, että pärjäisi. Keskiajan ruuat ovat minulle tuttuja keittokirjoista, joita olen koonnut keittiön kirjahyllyyni. Olen myös ollut muutamissa keskiajan pidoissa, joissa olen maistellut ruokia. Pystyin maistamaan mausteisin ruuan, raskaan oluen ja mausteisen lämmittävän viinin.

Jatkan ehdottomasti aikamatkaani Kalmantanssin kanssa, toivottavasti hieman nopeammalla aikataululla. Kirjailijaan voi käydä tutustumassa vaikka hänen Facebook-sivuillaan.

Sandra Brown: Paljon pelissä

Olen ollut hieman pettynyt muutamaan viimeisimpään Sandra Brownin kirjaan. Siksi lähdin hieman epäillen lukemaan teosta, joka tupsahti postiluukusta kirjakerhon antina. Tällä kertaa en joutunut pettymään, vaan kirja on huomattavasti parempi kuin muutama edellinen. 

Tapahtuu sarjamurha. Murhaajaksi epäillään Lee Coburnia, joka ilmestyy leskeksi jääneen Honorin kotiin. Coburn väittää Honorilla olevan jotain, minkä vuoksi hänet ollaan valmiita tappamaan. Voiko Honor luottaa Coburniin ja säilyttää oman ja tyttärensä hengen? Ovatko kaikki tutut rikollisissa touhuissa mukaan? Oliko Honorin edesmennyt mies kunnon poliisi? Miten tämä kuoli oikeasti? Jännitys tiivistyi, oli seksiä, oli romantiikkaa, oli etelän kuumaa ilmastoa. Oli aika lailla hyvä kokonaisuus.

Kirja sijoittuu Amerikan Etelään New Orleansin seudulle, rämeelle. Muutoin kirjassa ei etelä oikein näkynyt tai "kuulunut", vain ympäristön mukaan. Mietin lukiessani, mahtaako kirjan viehätykseen vaikuttaa se, että tätä ei ollut suomentanut kääntäjäopiskelijat, kuten muutamia aiempia. Mutta vaikea sanoa, kyllähän usein tällaiset suositut kirjailijat menettävät laatua, tasoa, kun kirjoja ilmestyy useita vuodessa. Ehkä Sandran kohdallakin on käynyt näin, ideat ovat olleet vain vähissä.

Tämä oli pitkästä aikaa "oikea" kirja, jonka sain luettua loppuun. Olen ollut suunnattoman huono lukija viime aikoina. Lähinnä syyksi katson työnvaihtoruljanssin, joka on vienyt ajatuksiani ihan muualle. Uuteen työhöni liittyi vähän tämä kirjakin, jossa pääpahista kutsutaan kirjanpitäjäksi, melkein kuin tulevaa minua :)

Jos olet pitänyt Brownin vanhemmista teoksista, pitänet tästä. Huomattavasti luettavampi teos kuin vaikka 3 edellistä, jotka ovat olleet melkoisen pliisuja. 

Huhtikuun romanttiset

Tässäpä huhtikuun saldoa. Hieman on lukeminen hiipunut tässä kuussa, ymmärrettävästi. Kesken on pari villatakkia, poncho, pari huivia, sukkia ja pipo. Pihalla multasäkit kutsuvat ja taimet huutavat vettä. Olen yrittänyt lukea jotain fiksuakin, mutta en vain pysty. Osa syy esitelty edellä, mutta suureksi syyksi katson työpaikanvaihtoruljanssin, joka kärjistyy 12.5., kun aloitan uudessa työssäni. Kirjanpitoa, jee...

Joanna Mazurkiewicz: All about you

India aloittaa collegen. Hän törmää siellä ensimmäisenä päivänä Oliveriin, jota hän kiusasi koko lukion ajan. Oliverin isoveli Christian oli Indian poikaystävä, mutta sitten tapahtui jotain, josta India syytti Oliveria ja tämän vuoksi salatakseen tuskansa aloitti kiusaamisen. Nyt Oliver on kuitenkin muuttunut ja vannoo ajavansa Indian pois collegesta. Kiusaajasta tuleekin kiusattu ja päinvastoin. Taustalla on kuitenkin rakkautta, joten alkaa leikki rakkauden ja vihan välillä.

Ja sitten se koukutus iski. Hankin ensin ilmaisen version, jossa oli noin 70 ensimmäistä sivua. Sen jälkeen koko teoksen ja maltoin tuskin odottaa kirjan loppuun saattamista ja nyt ahdistaa, kun seuraavaa osaa joutuu odottamaan hyvin todennäköisesti liian kauan. Juoni ei ole mikään uusi ja ihmeellinen, eikä kirja ole mitenkään ihmeellisti kirjoitettu, mutta siinä on jotain, joka saa lukemaan ahmien jokaisen sanan. Kirjan henkilötkään eivät ole mukavia tai edes kovinkaan kiinnostavia, mutta kuitenkin jokainen hahmo on kuin vanha tuttu. Hitsit, kun osaisi itse luoda tuollaisen ilmapiirin kirjaan. Nyt sitten odotan kuukausia, että saan tietää, miten käy. Kirja jäi harvinaisen koukuttavaan kohtaukseen, joka sai haukkomaan henkeä. Ihanaa, mutta samalla niin tuskaista.


Simone Elkeles: Chain reaction

Kirja on kolmas osa Perfect chemistry -sarjasta tai ainakin se kirja aloitti sarjan. Luis Fuentes on veljeksistä nuorin. Hän on hyvä koulussa ja hänellä on selkeä visio elämästään, kunnes perhe palaa Fairfieldiin ja jengi alkaa houkutella Luisia joukkoihinsa. Kuvioissa pyörii mukana myös Nikki, tyttö, johon Luis rakastuu, mutta jolla on omat luurankonsa kaapissa. Pystyykö Luis vastustamaan verenperintönään kulkevaa jengiä, pystyykö hän murtamaan Nikkin rakentaman muurin. Hyvin samanlaista tarinaa kuin vanhempien veljien tarinoissa. Sinänsä se ei haitannut, sillä olenhan pitänyt niistäkin, mutta jotenkin nyt, kun luin kaksi näistä aivan peräkkäin, aloin toivoa, että jotain uuttakin olisi ollut mukana.

Kirja on kuitenkin ihan hyvä ja täynnä niitä tuttuja latinorytmejä.


R.L. Mathewson: Playing for keeps (A Neighbour from hell 1)

Haley ja Jamie asuvat naapureina. Haley on kiltti ja ujo opettaja, joka ei pysty sanomaan naapurilleen tämän käytöksestä kunnes naapuri tuhoaa hänen kukkansa. Pian Haley kuitenkin huomaa, että naapurin käytös ei ole ollut tahallaan helvetistä ja oikeastaan tämä on todella hyvä ystävät ja enemmänkin.Mutta Haley on kokematon ja Jamie taas täysin päinvastainen. Pystyvätkö he kuitenkin löytämään yhteisen sävelen.

Ei tämä nyt ollut mitenkään kummallinen teos, mutta ihan luettava ja viihdyttävä. En vain jotenkin pääse irti näistä romanttisista, enkä oikeastaan tiedä haluanko. Sitä joutuu töissä tekemään "totisten" asioiden kanssa enemmän tai vähemmän töitä, joten on oikein rentouttavaa lukea ihan jotain muuta. Lisäksi näiden joukosta löytyy aina ajoittain todellisia helmiä, jollainen tämä ei nyt ollut kuitenkaan. Hankkiessani oli ilmainen, mutta nyt maksaa 0,99.


JB Salisbury: Fighting to forget

Ultimate tappelua, musiikkia, adrenaliinia pumppaavia harrasteita, siitä on Rexin elämä tehty. Rex ei muista juuri mitään lapsuudestaan. Hän on sekaisin, ei kykene hellyyteen, rakkauteen ja näkee ihmeellisiä painajaisia. Hänen elämäänsä tulee Mac. Mac on oudolla tavalla tuttu ja pääsee kuin varkain Rexin pystyttämän suojamuurin läpi. Kun totuus hänen lapsuudestaan selviää, pystyykö Rex kestämään sen ja kestääkö Macin ja Rexin kiintymys.

Olin niin täysin koukuttunut tähän kirjaan, että ostin lyhyen samplen jälkeen heti koko teoksen ja tuskaisena laskin Kindleni alas yhdeltä yöllä, kun oli ihan pakko nukkuakin. Kirja jäi ärsyttävästi kesken ja luin sen heti ensimmäisen tilaisuuden tullen. Kirja koukutti, mutta jotenkin sen luettuani olin kuitenkin hieman pettynyt, kaikki meni vähän liian helposti kuitenkin. Kuitenkin, jos pidät tatuoiduista pahoista pojista, niin suosittelen, kyllä on lukemisen arvoinen. Tämä on kolmas kirja Fighting -sarjassa, mutta nämä ovat itsenäisiä osia. Harkitsen kahden ensimmäisen lukemista, jollen nyt saa itseäni vieroitettua Kindlestä pääsiäiseksi tai ainakin jonkin muun kirjan pariin. Pakko olisi nukkuakin jossain välissä...


Bella Jewel: Number thirteen

Meni jonkin aikaa, kun pohdin, että mitä oikein olen lukemassa. Onko kyseessä kieroutunutta seksiä vai jotain aivan muuta ja kyseessähän oli aivan jotain muuta, vaikka hieman jotkut jutut johtivat harhaan. Kolmetoista nuorta naista herää huoneesta, kukaan ei muista mitään. He huomaavat olevansa talossa, jossa heidän tulee palvella Master Williamia. Keitä he ovat, miksi he ovat talossa? Itse asiassa juoni oli aika kiinnostava, vaikka kyseessä onkin romantiikkaa. Se pisti miettimään tätä maailmaa ja millaisissa tilanteissa ihmiset elävät.

En juonesta sen enempää kerro, jos joku vaikka innostuu lukemaan, sillä tätä ei kannata spoilata. Pidin itse kirjasta. Hinta noin 3 euroa oli ihan sopiva. Vähän erilaista romantiikkaa välillä.


L.A.Casey: Dominic

Vaihteeksi ollaan Irlannissa ja tämä näkyi käytetyssä kielessä, tosin paksu murre ei täysin välittynyt, mutta mielikuvitus tuli avuksi. Bronagh on vanhempiensa kuoleman jälkeen vetäytynyt omaan kuplaansa, kunnes Dominic muuttaa samaan pieneen kylään. Dominic ottaa Bronaghin silmätikukseen ja alkaa viha-rakkaus -suhde, jossa lentävät loukkaukset yhtä lailla kuin nyrkiniskut, eivät tosin tämän parin kesken, mutta muihin miehiin päin. Tätä kyräilyä on lähes koko kirja ja sitä oli kyllä hauska lukea. Kirja on viihdyttävä, seksikäs ja jopa hieman jännittäväkin. Erittäin mukavaa vaihtelua on tarinan sijoittuminen muualle kuin Jenkkeihin. Kirja on ensimmäinen osa Slaterin veljeksistä ja näymmä kirjoja on tulossa useampiakin. Vähän sellainen ehkä luen, ehkä en -fiilis näiden suhteen. Hyvää viihdettä huokeaan 3 euron hintaan.

Ilkka Remes: Itäveri (äänikirja)

Häpeäkseni tunnustan, että tämä oli ihan eka Remes, jonka luin. Hyllyssäni on parikin kirjana, mutta ne on jotenkin jääneet huomioimatta, sillä eivät ole omia ostoksiani. Häpeän myös tunnustaa, että olen aliarvioinut Remeksen, hyvin paljon vieläpä. Tämän uskallan sanoa ihan tämän yhden teoksen perusteellakin, sillä niin paljon pidin kirjasta. Remeksen jännitys kestää vertailun aivan täysin kenen tahansa maailman suurnimen kanssa. Itse asiassa kirjan loppu oli paljon parempi kuin yhdessäkään aiemmassa jännityskirjassa, joita olen kuitenkin lukenut jonkin verran aikoinani. Tilanteen teki lähes euforiseksi myös se seikka, että Lars Svedberg luki teoksen. Kaikki tähdet paikallaan.

Itäveri on täynnä jännitystä, no, ehkä ekat 20 sivua ei ole, mutta sen jälkeen tilanteet vievät mukanaan ainakin minut aivan täysin ja ihan loppuun saakka. Juho Nortamo saa tietää olevansa adoptoitu. Hänen etsintänsä vie hänet Venäjälle uusrikkaiden pariin. Hän sekaantuu salamurhaan ja joutuu Venäjän salaisen poliisin takaa-ajamaksi yhdessä lapsuudenystävänsä ja rakastettunsa Veeran kanssa. Tilanteet vaihtuvat nopeaan ja "leikkaukse" kirjassa ovat nerokkaita ja jättävät juuri sopivasti jännityksen kasvamaan. Taustalla on Rosenholz Stasi-tiedot, öljysota, Kaukaasian tilanne ja Venäjän epätasa-arvoinen yhteiskunta. Kirja on hyvin ajankohtainen tänäkin päivänä. Kirja on kuitenkin hyvin suomalainen, vaikka onkin täysin kansainvälistä tasoa ja varmasti toimiva myös muissa maissa. Pidän suomalaisuudesta, pidän venäläisyydestä, pidän vertauksista venäläisiin klassikoihin, pidän koko kirjasta.

En tiedä riittävätkö ylisanani, eikä tämä käsittääkseni ole edes Remeksen arvostetuin kirja. Olen myös syvästi hämmentynyt siitä, että en ole tajunnut hänen olevan näin hyvä. Onneksi sentään nyt tajusin ja varmasti tartun muihinkin teoksiin. Seuraava äänikirja onkin myös samaa settiä Remes-Svedberg, onnellisia hetkiä siis tiedossa. 

Todella ihanaa löytää uusi kirjailija itselle ja vielä näin hyvä, vaikka olisi pitänyt jo paljon aiemmin.

Simone Elkeles: Rules of attraction

Kirja jatkaa Fuentesin veljesten tarinoita. Ensimmäinen osa Perfect chemistry sai jalat alta, eikä tämän kanssa käynyt yhtään paremmin. Aloitin kirja illalla (ensimmäinen virhe) ja ajattelin lukevani ehkä noin kymmeneen, jolloin Game of Thrones alkaa (toinen virhe). Kun kello oli kymmenen, ajattelin, että luen vielä yhden luvun (kolmas virhe). Loppujen lopuksi huomasin kellon olevan yksi yöllä ja kirjan lopussa. Mietin haikeana sitä viittä tuntia, jotka saisin nukkua (neljäs virhe). Kävi kuitenkin niin, että kuopuksen sängyssä tapahtui vesivahinko ja viidestä tunnista unta tuliksin vain neljä. Aamulla heräsin väsyneenä, mutta yllätyksekseni onnellisena. Hyvä kirja, parempi mieli.

Itse kirjastakin on ehkä hyvä kertoa jotain. Kirja on tavallaan jatkoa, mutta ei kuitenkaan. Tässä kirjassa ovat mukana Alex ja hänen tyttöystävänsä, mutta kirja keskittyy Carlos Fuentesiin, Alexin vanhempaan pikkuveljeen, joka kirjan alussa muuttaa Meksikosta Coloradoon. Carlos on kuten Alex kova päältä, mutta pehmeä sisältä. Hän haluaa olla vain ilman tunteita, mutta sepä ei kuitenkaan onnistu, sillä Carlosin "tukioppilaaksi" tulee kiltti Kiara, joka ei ole kaunis, mutta kuitenkin pääsee Carlosin pinnan alle. Carlos ei kuitenkaan tunnu pääsevän eron huumepiireistä ja jengeistä. Pystyykö hän pelastamaan itsensä ja läheisensä? Pystyykö hän pistämään alas muurit, jotka suojaavat hänen herkkää sydäntään? Huoh...

Ja minä vain sulin ja luin. En voinut mitään. Chica... ah... Taustalla soivat latinorytmit ja sydän sanoi bum bum bum. Tiedän, että tämä on imelää, mutta unenpuutteinen pääni on yhä huumaantunut nuoresta latinomiehestä, ei voi mitään.

Kirja on oikein hyvä siis, jos en vielä kehunut riittävästi. Onneksi ostin eilen samalla myös viimeisen osan veljessarjan tarinoista, enhän ensi yönä haluakaan nukkua. Ehkä kuitenkin tällä kertaa itsesuojeluvietti nousee, enkä edes aloita kirjaa.

Veera Vaahtera: Rakkautta, vahingossa

Olen muutaman päivän tuskitellut suomenkielisten kirjojen kanssa. En ole vain päässyt eteenpäin. Olen viime aikoina lukenut lähes ainoastaan englanniksi, että kirjojen teksti suomeksi on tuntunut keinotekoiselta tai sitten kirjat ovat vain olleet huonosti kirjoitettuja. Enempää nyt tässä paljastamatta, mitä teoksia olen yrittänyt lukea. Tämä kaikki siihen asti, kunnes tartuin sattumalta kirjastosta mukaan karanneeseen uuteen tuttavuuteen eli tähän teokseen.

Olisiko tämä nyt chick litiä tai sitten ei, aivan sama, mutta vietin teoksen parissa mukavia hetkiä. Kirjailijakin on uusi tuttavuus, joten lisäpiste siitä itselleni. Varasin tietenkin kirjastosta heti myös hänen esikoisteoksensa.

Pihla on raskaana ja hänen lapsensa isä on lähtenyt Intiaan joogaamaan. Niinpä Pihla lähtee Pohjoiseen mummonsa vanhaan taloon miettimään elämäänsä. Siellä luonnon keskellä hän löytää itsensä. Miehiä toki on myös ympärillä; Arvo, mummon vanha naapuri, Mårten, Arvon sukulaispoika ja Leevi, kylän Don Johnson. He kaikki saava Pihlan omalla tavallaan pohtimaan itseään ja elämäänsä. 

Kirja on mukava, kepeä, hyvin kirjoitettu. Mukana on ripaus Lapin romantiikkaa ja karuutta. Kirjailija on pyrkinyt tuomaan mukaan myös murretta ja mielestäni onnistui hyvin. Kaikki kirjan henkilöt tuntuvat todellisilta, etenkin pystyin samastumaan tiettyihin Masentuneiden äitien -ryhmän naisiin omien kokemusteni kautta. Kirja saa hymyilemään ja se on juuri sopivasti romanttinen.

Kirja sai mieleni puutarhaan ja mullan tuoksuun. Se sai kaipaamaan kesälomaa Lapissa ja mustikkametsän tuoksuja. Hyvin suomalainen kirja kaikessa positiivisuudessa. 

Pidin ja suosittelen.

Pauli Hirtolahti: Kakka-Ukko 2: Kakkoshätä

Kun näin tämän ilmestyneen, oli se pakko saada mahdollisimman nopeasti käsiini. Tällä kertaa kuitenkin turvauduin kirjastoon, mutta jotenkin houkuttaa hankkia molemmat Kakka-Ukot ihan omaan kirjastooni, sen verran olen kuitenkin eritevitsien ystävä.

Voisi kuvitella, että kakasta ei enää keksisi mitään uutta, mutta kyllä keksii. Kakka on ehtymätön ideoiden alttari. Kakka sopii kaikkeen, kuten tästä kirjasta voi nyt päätellä. Kakka ja kirjallisuuskritiikki on aivan loistava pari. Kakka ja uimahalli on ehkä wanha vitsi, mutta aina yhä toimiva. Tämä strippi oli pakko lukea monta kertaa ja joka kerta tahtomaton naurunpyrskähdys vain tuli.

Kakka-Ukko myös yhdistää sukupolvia, sillä tempaistessani kirjan laukustani, tyttäreni suorastaan riisti sen käsistäni ja halusi lukea. Hienoisen auktoriteetin käytön jälkeen sain kuitenkin nauttia kakkaisesta teoksesta ensin. 

Ei Kakka-Ukko mitään suurta viestiä sisällä, mutta tahtomattaan sen seurassa tulee loistavalle tuulelle. Henkilö, joka on näin innostunut omasta asiastaan, kuten siis Kakka-Ukko, ansaitsee hatun noston tai ehkä hän pitäisi enemmän hatullisesta kakkaa.

Älä ole rajoittunut, tutustu Kakka-Ukkoon ja nauti eritteistä ilman tuoksua.

Erityismaininta aivan loistavasta nimestä. Kakkoshätä, siitähän tässä on kyse, vaikka Kakka-Ukolla se onkin selkeästi ykköshätä.

Tulevan pääsiäisen kunniaksi vielä linkki Kakka-Ukko-blogin loistavaan strippiin. 

Muoks: Illalla lapsi (8 v) luki toiselle lapselle (4 v) Kakka-Ukkoa iltasaduksi. Tuntui toimivan.

Veronica Roth: Insurgent

Toinen osa Divergent -sarjassa. Tässä ei täysin käynyt niin kuin pelkäsin. Kakkososa ei ollut sellainen tyypillinen siirtymäkakkososa, vaan se toki kuljetti tarinaa eteenpäin, mutta sisälsi selkeän juonen itsessään. Hyvä hyvä. 

Juonipaljastukset alkavat nyt... Kaupunki, joka on jaettu lohkoihin on hajoamassa. Dauntlessit hyökkäävät Abgenation -alueella ja tappavat ihmisiä, näin tapahtui ykköskirjan lopussa. Nyt Dauntlessit ovat jakautuneet kahtia niihin, jotka ovat Eruditen kanssa kimpassa ja niihin, jotka eivät ole. Tris ja Tobias kuuluvat jälkimmäiseen ryhmään. Trisin ja Tobiaksen suhteessa ilmenee luottamuspulaa, keheen voi luottaa, voivatko he luottaa toisiinsa, onko rakkaus kuitenkin aitoa. Ylipäätään kirjassa pohditaan syvällisestikin luottamusta ja sitä kuin ihminen pärjää ilman, että luottaa kehenkään.

Divergentit joutuvat jälleen uhan alle, sillä Eruditet haluavat koota kaikki divergentit kokeitaan varten. Onko Candorista tai Amitysta apua, voiko heihin luottaa. Eruditella on hallussaan salaisuus, joka paljastuessaan muuttaa kaikkien maailman. Saavatko he sen selville ja mikä se onkaan? Tässä tavoitetta tälle kirjalle. Kirjan lopussa salaisuus paljastuu ja se varmasti muuttaa ihmisten maailman. Tästä jatkuu kolmas osa, joka jo kutkuttelee Kindlelläni.

Kuten sanoin kirja pystyi välttämään suurimman osan kakkosjakson ongelmista. Se oli oma itsenäinen tarina, joka vei kokonaistarinaa eteenpäin ja kehitti hahmoja, mutta toimi suhteellisen hyvin ihan omana teoksenaankin. Koin tämän osan kanssa, kuten ensimmäisenkin osan kanssa tuon ahdistavan ihanan kaipauden lukea ja lukea yhä enemmän. 

Kolmas osa kertoo totuuden (?). Toivon, että tällä kertaa se ei lässähdä, kuten muutamissa aiemmissa trilogioissa. Tämän kakkososan puolesta voin toivoa vain hyvää.

Marko Kilpi: Kadotetut (äänikirja)

Rohkaisin itseni. Valitsin kuuneltavaksi kirjan, jonka kirjailijasta en tiennyt (nyt jälkeenpäin hävettää, olisi pitänyt tietää) ja lisäksi lukija oli uusi tuttavuus. Elementit olivat siis ihan 50-50, pitääkö vai ei pitää. Tällä kertaa pidin.

Kirjan takakannessakin mainostettiin, että teos on ollut Finlandia-ehdokkaana, mutta olen jo huomannut, että se ei mitenkään takaa kirjan hyvyyttä, ei toki huonouttakaan. Kilpi kirjoittaa poliisin elämästä realistisesti ja jälkigooglauksella totesinkin hänen olleen poliisi, se näkyy ja tuntuu. Konstaapeli Olli Repo on hyvin elämänmakuinen, uskottava.

Pikkujulkkis katoaa, toinen kuolee, tyttö katoaa, toinen kuolee. Perverssi hätyyttää pikkupoikia, moottoritieltä löytyy nainen vesisateessa. Näistä kaikista kutoutuu verkko, jota selvittämään tarvitaan Olli Repo. Kirjan epäuskottavin osuus on se, kuinka Olli pystyy tekemään päätelmiä, joihin kukaan muu ei kykene ja kuinka hän on oikeassa aina. Se tuo sellaisen hienoisen yli-inhimillisyyden leiman, joka ei sovi muutoin realistiseen kuvaan.

Olli ei toki ole yli-ihminen, sillä tekee hänkin virheitä, mutta hänen virheidensä kautta juttu selviää. Arkielämässään hän on kuitenkin kuin yli-ihminen, tunteeton suorittaja, vai onko? Kirjan loppu antaa kuitenkin toisenlaisen vinkin, jota kenties selvitetään tulevissa kirjoissa. 

Kirjassa pohditaan paljon tunteita, joita tilanteet herättävät. Nyt pitää myöntää, että pidän ehkä enemmän suoraviivaisemmasta toiminnasta, tosin onhan "kiva", että poliisikin pohtii tunteitaan ja ajatuksiaan, joita tapahtumat tuovat mieleen, mutta ajoittain tämä pohdinta katkaisi tylsästi jo alkaneen jännityksen. Liika on joskus liikaa. 

Lukijana toimi Niko Saarela, joka luki varsin oivasti. Hän ei eläytynyt, vaan luki, mutta painottaen oikein, tuoden oikeanlaisen vireen tilanteisiin. Erittäin miellyttävä kuuntelukokemus.

Pohdin tässä, mahdanko tarttua Kilven kirjoihin enää, mutta olo on vähän sellainen, näkee sitten. En riemusta kilju, mutta en ole täysin nuukahtanutkaan. Kirja oli ihan kiva, vain ihan kiva. Sen seurassa viihtyi, mutta ihan kauheasti seuraa ei kuitenkaan kaivannut. Kaipaus jonkin kirjan pariin on joskus aivan tukahduttava tunne, joka seuraa jatkuvasti.