Salla Simukka: Lumikki -trilogia

Ihastuin ulkoasuun ja moniin kiittäviin kommentteihin. Kun sitten sain lahjakortin kirjakauppaan, hankin koko trilogian kerralla. Rakastuin ulkoasuihin, aivan älyttömän kauniita kirjoja. Sellaisia, joita ei halua laittaa edes hyllyyn vaan haluaisin pitää näytillä koko ajan. Päätin postata myös koko trilogian kerralla.

Punainen kuin veri

Tässä tutustutaan Lumikki Andersoniin. Lumikki on muuttanut Tampereelle Riihimäeltä opiskellakseen lukiossa ja päästäkseen pois vanhasta. Lumikilla on salaisuuksia, joista yksi selviää kirjan kuluessa. Sen tavallaan arvaa aika aikaisessa vaiheessa, mutta enpä paljasta sitä tässä. Lumikilla ei ole ystäviä ja hän haluaa tilnteen säilyvän sellaisena. Kun hänen koulutoverinsa joutuvat pulaan, Lumikki ikään kuin vahingossa joutuu sekaantumaan asiaan. Verisiä seteleitä, huumekauppaa, likaisia poliiseja ja itseriittoisia teinejä. 

Pidin Lumikista, löysin hänestä jotain itsestäni tai itsestäni 17-vuotiaana ehkä jotain nykyminästäkin. Vaikka kirjan tarina ei mikään suunnattoman omaperäinen olekaan, tekee Lumikin persoona ja sen paljastaminen pikku hiljaa kirjasta äärettömän kiinnostavan. Tai en oikein taida edes osata sanoa, mikä kirjassa on niin hyvää. Luin kuitenkin kirjan nopeasti, ahmien. Onneksi kaksi seuraavaa vain odottaa hetkeä, jolloin on hetki aikaa tarttua ja imautua Lumikin Tampereeseen.


Valkea kuin lumi

Lumikki on lähtenyt Prahaan. Pois kotoa, olemaan vain yksin. Yksin hän ei kuitenkaan saa olla, sillä hänen luokseen tulee nuori nainen, joka sanoo olevansa hänen siskonsa. Lumikki on pitänyt muurin tunteiden edessä, mutta saako mahdollinen sisko muurit sortumaan. Sisko asuu epämääräisen perheen kanssa. Pian Lumikki on taas vaarassa ja tapahtumien keskipisteessä. Vaikea sanoa oikeastaan kovinkaan paljon muuta juonesta, jotta ei paljastaisi liikaa. Lumikki pohtii Prahassa myös menneisyyttään, josta mahdollisen siskon kohtaaminen nostaa pintaan seikkoja, joita perheessä on piiloteltu. Kirjassa paljastetaan lisää myös Lumikin suuresta rakkaudesta Liekistä. Liekki on ollut ainut, johon Lumikki on luottanut ja jonka hän päästänyt lähelleen.

Lumikki on mielenkiintoisesti rakennettu hahmo. Entinen koulukiusattu, joka on nyt vahva, mutta kuitenkin omaa yhä epävarmuuden ja pelon, vaikka sitä ei haluakaan myöntää. Lumikki on yksin, mutta ei yksinäinen tai ehkä onkin. Hänen sydämensä on murtunut. Lumikki rakasti ja häntä rakastettiin. Rakkaus ei kuitenkaan riittänyt kyseisessä tilanteessa. 

Kirja on hyvä, pidin kuitenkin enemmän ensimmäisestä. En oikein saa sanottua tästä mitään, vaikka luinkin innolla ja ahmien. Kirja herätteli Lumikin perheen salaisuuksia sen verran, että uskoisin niitä käsiteltävän kolmannessa kirjassa, jonka taidan aloittaa vielä tänään. 

Kirjan kansipaperi on jälleen aivan suurenmoisen kaunis.


Musta kuin eebenpuu

Trilogian viimeinen osa sai odotukseni korkealle ja hyvähän tämä olikin, mutta jotenkin latistunut. Lumikki on alkanut seurustella Sampsan kanssa ja on mukana koulun näytelmässä, joka on mukaelma Lumikki-sadusta. Kaikki tuntuu hyvältä ja juuri sellaiselta kuin pitää, kunnes Lumikki alkaa saada kirjeitä henkilöltä, joka kutsuu itseään Varjoksi ja tuntuu tietävän Lumikista ja hänen perheestään paljon, enemmän kuin Lumikki itse. Samaan aikaan myös Liekki ilmestyy jälleen Lumikin elämään.

Varjo johdattaa Lumikkia kohti kadonneen siskon mysteeriä samalla uhaten Lumikin ystäviä ja vihollisia. Draama yksityiselämässä Sampsan ja Liekin välillä tuo vaikeuksia elämään. Alkaako todellisuus muistuttaa näytelmää...

Hyvähän tämäkin oli. Arvasin harmittavan aikaisin Varjon henkilöllisyyden, mutta tietynlaisia yllätysmomentteja löytyi kirjasta useampia. Kirja ei kuitenkaan tyytynyt tavanomaisiin ratkaisuihin, ainakaan lopun osalta, joten siitä propsit. Kiitokset myös helppolukuisuudesta.

Kokonaisuudessaan tässä sarjassa on kuitenkin jotain hyvin hienoa. Osaisinpa vain sanoa mitä. Se sai aikuisenkin pohtimaan, etenkin omaa käytöstään ja oman itsensä etsimistä, joka tuntuu olevan käynnissä koko elämän. Kirjoissa pidin todella paljon kohdista, joissa lause alkaa Olipa kerran... Niitä suorastaan rakastin. Kuten jo aiemmin olen todennut kirjojen päällyskannet ovat todella upeita ja sopivat kirjoihin erinomaisesti. Taidanpa lukea Simukan muutkin kirjat, jotta pääsen varmuuteen. Lumikkia jään kaipaamaan, mutta uskon, että hän löysi ainakin osan itsestään ja on vahva jatkamaan matkaa ilman meitä lukijoita.