Riikka Pulkkinen: Vieras (äänikirja)

Voi, kun olisin halunnut pitää tästä teoksesta. Olisin halunnut hullaantua, olla pyörällä päästäni ja vain ihmetellä, miten joku osaa kertoa tällaisen tarinan. Mutta sitten tulee tuo mutta... 

Laitoin tämän uusimman Pulkkisen varaukseen jo silloin heti, kun se ilmestyi. Sain kovakantisen kirjan käteeni ja yritin jo tuolloin hullaantua. Silloin pääsin juuri ja juuri New Yorkiin, kunnes en enää kyennyt lukemaan riviäkään. Nyt, kun löysin kirjan lähikirjastosta äänikirjana, ajattelin, että näin saan kirjan luettua, pakotan itseni kuuntelemaan, pakotan hullaantumaan. Pakotin itseni ainakin kuuntelemaan. Yritin viime minuuteille saakka hullaantua, samaistua edes yhteen henkilöön, mutta...

Kirja kertoo monitahoisen tarinan Mariasta. Maria on pappi ja kirjassa pohditaankin runsaasti teologisia dilemmoja mm. Paavalin ehdottomuudesta ja yhteisöllisyydestä. Marian tarinaa kerrotaan kolmella eri aikatasolla. Maria 14 vuotiaana anorektikkona, Maria pappina tutustumassa Jasminaan, pieneen muukalaiseen ja Maria New Yorkissa etsimässä itseään, juuriaan, uskoaan. Näistä ehkä Maria nuorena oli edes vähän sellainen, johon kykenenin tuntemaan jotain myötätuntoa, muutoin Maria jäi tyhjäksi, vieraaksi. Marian lisäksi kirjassa on pätkiä Jasminan päiväkirjasta. Tämä päiväkirja oli yksi seikka, joka sai minut ahdistumaan. Kuinka 7 vuotias lapsi, joka vasta opettelee suomea pystyy kirjoittamaan tekstejä, joita Jasmina kirjoitti, liian aikuismaista, liian hyvää kieltä. Omat merkintäni tuolta ajalta päiväkirjastani ovat huomattavasti huonompaa suomea, lapsellisempia tai sitten olin sellainen. 

Näistäkin huolimatta olisin vielä voinut rakastua kirjaan, mutta... Paikoin tuntui kuin kirja olisi ylikirjoitettu. Oli liikaa päälauseita ilman sivulausetta, liikaa lauseita ilman verbiä, liikaa taiteellisuutta, henkevyyttä, joka ei sopinut päähenkilöiden päähän, huulille tai teksteihin. Kikkailut veivät päähenkilöitä vain koko ajan kauemmas, en pystynyt tunnistamaan heissä yhtään tuttua piirrettä. Sellaista piirrettä, johon voi sanoa, että noinhan minäkin teen, tuollainen minäkin olen. 

Vierautta kirjassa käsiteltiin monesta eri näkökulmasta, se oli ihan hyvä ratkaisu. Vieras itselleen, vieras maailmassa, vieras maassa, vieras sisällä, vieras äiti... Ehkä jopa hieman korostettiin vierautta etenkin ihan lopussa, lukija kenties olisi itsekin tajunnut, ehkä.

Mutta hyvä puoli, sain kirjan kuunneltua loppuun, siitä olen tyytyväinen. Yhä edelleen toivon, että seuraava Pulkkinen on parempi, vaikka oma suosikkini oli se ensimmäinen Raja ja siitä on ollut vain alamäkeä. 

Lukijana oli Leena Pöysti, minulle täysin tuntematon, mutta pieni googlaus selvitti, että kyseessä on ihan tunnettu näyttelijä, jos seuraa kotimaisia sarjoja, joita en itse seuraa. Lukijaa ei voi moittia, päinvastoin, hän oli varsin mainio. 

Harmi. Vieras jäi minulle vieraaksi.

Meg Gardiner: Muistojenkerääjä

Rota, noro, influenssa kaikki tutut kaverit tästä muutaman viikon sisään. Itsellä onneksi vain yksi noista. Eilen vesittelin vanhimman pojan valatilaisuudessa ja yöllä pitelin nuoremman pojan päätä ämpärissä. Onneksi sentään oli jossain välissä aikaa taas lukeakin.

Tämä on Gardinerin toinen teos, joka kertoo Jo Beckettistä, kuolleiden kallonkutistajasta. Jon suhde Gabeen syvenee, ainakin ajatustasolla. Tällä kertaa kukaan ei ole vielä kuollut, vaan lentokoneesta poistetaan aggressiivinen mies, joka työmuisti on kadonnut. Hän pystyy muistamaan asioita kerrallaan vain viiden minuutin ajan. (vähän niin kuin Mementossa) Mies on Ian Kanan turvallisuusekspertti nanofirmasta. Mistä hän on tullut? Mikä on saastuttanut hänet? Miksi miehen kädessä lukee "lauantaina he kuolevat". Alkaa taka-ajo, jossa Jo saa enemmän kuin tarpeeksi kolhuja. 

Jotenkin taas meni melkein puoleenväliin kirjaa ennen kuin se tempaisi mukanaan. Vähän harmitti. Sitten, kun vauhti alkoi, ei kirjaa halunnut laskea kädestään, vaikka kuinka univelka olisi painanut silmiä. Juoni oli kiinnostava, joskin joitain aukkoja ainakin kuvittelin bonganneeni, mutta harvemmin mikään on täydellistä. 

Gardiner on ihan kiva kirjailija ja mielelläni lukisin häneltä enemmänkin. Suomeksi näyttää kuitenkin olevan käännetyn vain nämä kaksi kirjaa, englanniksi löytyykin enemmän, ei tosin kirjastosta. Jättänen siis hautumaan, jos joskus törmään, sillä niin suurta intoa en kuitenkaan kohdannut näiden kirjojen kohdalla. 

Yhä edelleen otan vastaan vinkkejä kiinnostavista dekkareista.

Minut on haastettu

Onpa kiva saada haaste pitkästä aikaa. Sain haasteen Q+Blackilta Lukunurkasta. Tästähän on jo aikaa, mutta en ole ollut oikein luovalla tuulella, joten...

Haasteen säännöt ovat seuraavat:

Tämän pienen palkinnon tarkoitus on löytää uusia blogeja ja auttaa huomaamaan heitä joilla on alle 200 lukijaa.

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.

2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.

3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.

4. Heidän pitää valita 11 bloggaajaa jolla on alle 200 lukijaa.

5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut. 

6. Ei takaisin haastamista.

Haastavaapa siis hyvinkin. Aloitetaanpa vaikka 11 asiasta, jotka nyt kerron itsestäni. Toivottavasti keksin uusiakin jo aiemmin kertomieni lisäksi.

1. Voisin toimia kirjanpitäjänä ja olen toiminutkin, tällä hetkellä en tosin ole.

2. En lennä, siis lentokoneella. Mielestäni se on ympäristön kannalta haitallista ja toisaalta saan lennon jälkeen huimauskohtauksia.

3. Kammoan hysteerisyyteen asti käärmeitä.

4. Tässä pohdin juurin tilinpäätökseen liittyviä kysymyksiä.

5. Haluaisin oppia ottamaan hyviä kuvia, syytän kameraa.

6. Vanhimman poikani valatilaisuus on tällä viikolla.

7. Olisin itsekin halunnut käydä armeijan, mutta olin jo liian vanha, kun se olisi ollut mahdollista.

8. Rakastan lumista maisemaa.

9. Olen jälleen koukussa WoWiin, jonka vuoksi lukeminen on selkeästi vähentynyt.

10. Lisäksi olen tilaillut kiloittain lankoja, joista pitäisi saada tehtyä lukemattomia sukkia ja muuta mukavaa.

11. Menen Adam Lambertin konserttiin maaliskuussa, kentälle tietenkin.

Ja sitten kysymykset...


1. Paikka jossa haluaisit käydä elämäsi aikana ja miksi juuri siellä?
Haluaisin käydä Siperiassa. Olen aina ollut jotenkin sairaalloisen viehättynyt Siperian taigaan.

2. Ruoka, jota et voi sietää?
Olen melko kaikkiruokainen, mutta en kauheasti pidä makaronilaatikosta.

3. Missä näet itsesi viiden vuoden päästä?
Toivon mukaan onnellisena vaeltamassa Lapissa.

4. Suurin haaveesi?
Saada kaikki lapset aikuisuuteen ilman suurempia kolhuja kommelluksia.

5. Oletko koskaan rikkonut lakia millään muotoa?
Olen hyvin monella eri tapaa.

6. Harrastus, jota haluaisit harrastaa, mutta et ole jostain syystä sitä tehnyt?
Tanssi, olisipa vain aikaa.

7. Jos ystäväsi suosittelisi kirjaa, jossa on räiskyvää romantiikkaa, mitä suosittelisit hänelle?
Woodiwissin Liekki ja kukka, ilman muuta.

8. Puhelin vai tietokone?
Tietokone, en pidä puhelimessa puhumisesta, tosin älypuhelin on ihan kiva, jos siihen ei tarvitse puhua.

9. Unelma-ammattisi?
En tiedä vieläkään...

10. Jos saisit muuttaa yhden asian Suomessa, mikä se olisi?
Suomi on kyllä melkoisen hyvä paikka elää. Jotenkin tulee mieleen turkistarhauksen kieltäminen, sen tekisin viimein, siis kielletyksi.

11. Kuka on suomen turhin julkkis ja miksi?
Näitähän riittää ja uusia tulee erilaisten bileohjelmien kautta, mutta kyllähän tuo Tuksu on ihan omaa luokkaansa.

Haaste on ehtinyt jumini aikana kiertää yhdellä ja toisella, joten tylsästi jätän tähän ja annan kutsun avoimeksi.

Meg Gardiner: Pahuuden piiri

Olen kaivannut hyviä dekkareita ja tähän Gardineriin tartuin jälleen uskoen takakannen Stephen King lainausta tulevaisuuden merkkikirjailijasta. Selityksen tähän Kingin käyttämiselle kansissa keksin, ylläri Wikipediasta, jossa mainittin Kingin kirjoittavan (tai ainakin kirjoittaneen) viikottaista kolumnia Entertainment Weeklyssä. Tällä kertaa en pettynyt ainakaan paljoa, sillä tämä oli ihan kelpo teos. Ei ehkä huima, jännittävä ja seksikäs kuten markkinoitu, mutta ihan kiva.

Teos aloittaa uuden sarjan, joka kertoo poliisipsykologi Jo Beckettistä. Jo profiloi jo kuolleita henkilöitä silloin, kun epäillään kuoleman syynä olevan itsemurhan tai muutoin epämääräisen syyn. Häntä kutsutaan kuolleiden kallonkutistajaksi. Jotenkin en tähän ammattiin päässyt kiinni, pohdin miten se eroaa poliisista ja poliisin tutkimuksista, mutta kaipa tällaisiakin suuressa maailmassa ainakin on. 

Jo ei ole ihan tavallinen hahmo tai sitten kärjistetysti on, miten sen vain ottaa. Hänen miehensä on kuollut ja Jo haikailee yhä hänen peräänsä ja tuntee syyllisyyttä kuolemasta. Hänellä on outo naapuri ja tiivis sisarusparvi ympärillä. Jo on kohdannut elämässään ahdistavia asioita, jotka vaikuttavat hänen psyykkeensä yhä edelleen. 

Jo kutsutaan paikalle, kun nuhteettomalta vaikuttava  naissyyttäjä ajaa alas sillalta ja kuolee. Hänen jalkaansa on kirjoitettu huulipunalla "dirty". Mitä on tapahtunut. Pian Jo törmää Likaisten salaisuuksien klubiin, jossa jokaiselle jäsenellä on nimenmukaisesti salaisuus. Muitakin kuolleita yhdistetään syyttäjän turmaan, tappaako joku klubin jäseniä.

Lähtökohta ei ollut kovin kiinnostava ja ensimmäiset sata sivua oli aika puuduttavaa, mutta sitten oli esittelyistä päästy ja päästiin asiaan ja johan alkoi myös vauhtia ja vaarallisia tilanteita löytyä. Loppua kohden kirja parani oikein huomattavasti ja viimeiset sata sivua luin jo aivan ahmien. Onneksi lainasin samalla sarjan toisenkin osan, joten pääsen heti fiilistelemään Jon seurassa enemmänkin. 

Tämä kirja tukahdutti ainakin osan dekkarinhimostani, mutta toisaalta sai haluamaan enemmän. Sielu kaipaisi sellaista täydellistä dekkaria, jossa olisi juoni, jännitys, henkilöt ja kaikki balanssissa. Löytyyköhän edes sellaista.

Suosittelen luettavaksi, itse ainakin aion seuraavan osan aloittaa jo kenties tänään.

Agatha Christie: Aikataulukon arvoitus (äänikirja)

Valitsin tällä kertaa jälleen äänikirjan lukijan mukaan eli Lars Svedbergin ansiosta. Toisaalta, Christie on mukavaa kuunneltavaa yli päätään. Olen hyvin todennäköisesti lukenut kirjan nuoruudessani, jolloin luin kaikki käsiini saamani Christiet, mutta viime aikoina ylipäätään dekkarit ovat olleet paitsiossa. Tällä hetkellä tosin kirjastopinossa on pari dekkarihyllystä napattua, mutta saas nähdä saanko niitä loppuun. Suosituksia hyvistä dekkareista otetaankin vastaan.

En tiedä/muista, olisiko tämä jotenkin poikkeava Christie, mutta kiinnostavasti se joka tapauksessa on kirjoitettu. Kirjassa kertojana on kapteeni Hastings ja osassa kolmas osapuoli, joka kertoo herra Castin elämästä. Kirjassa löydetään murhattuja ihmisiä, joiden kohtalon yhteneväisenä piirteenä on ABC-aikataulukko murhapaikalla. Hercule Poirot saa ennakkoon kirjeitä, joissa kerrotaan missä murhataa ja milloin. Jännitys säilyy loppuun asti ja yllättäviä käänteitäkin riittää. Tyypillinen Christie, takuuvarma, kiinnostava ja täynnä hyviä henkilöhahmoja, joita tosin tässä kirjassa ei ruodittu kovinkaan syvällisesti. 

Mielenkiintoisena yksityiskohtana jäi mieleen Poirotin pohdinta ketunmetsästyksestä ja siitä kuinka julmaa se onkaan. Tämä pohdinta sai alkunsa lasten laulamasta laulusta, jossa kettu pyydystetään laatikkoon ja tähän lauluun viitataan kirjan ratkaisussakin. 

Tapanani on aina hieman selvittää myös itse kirjailijan taustoja ja niin tein tälläkin kertaa. Toki Christie on tuttu, mutta ei ollutkaan niin tuttu kuin kuvittelin. Christie on kirjoittanut kirjoja myös toisella aliaksella eli Mary Westmacott. Tällä nimellä hän kirjoitti rakkausromaaneja. Äärimmäisyyksien ihmisenä laitoin kaikki löytämäni Westmacottit varaukseen kirjastosta. Toivottavasti yllätys on positiivinen.

Seuraava äänikirja ei olekaan Svedbergin lukema, mutta siihen pääsen kiinni vasta parin päivän päästä.

F. Scott Fitzgerald: Kultahattu (The Great Gatsby)

Lue kirja ennen kuin näet sen valkokankaalla. Näin voisin kuvata ajatustani tarttua tähän kirjaan. Toki syitä oli muitakin. Jokin aika sitten tulostin itselleni kukkaroon mahtuvan version BBC:n 100 kirjasta, jotka jokaisen tulisi lukea. Kannan sitä aina mukanani ja näin olenkin bongannut kirjastosta ja kirpparilta kirjoja, jotka muutoin olisivat saattaneet jäädä hyllyyn. Tästä kirjasta en osaa sanoa, olisiko niin käynyt, sillä olin lukenut jo kirjasta tehdystä uudelleen filmatisoinnista, jossa pääosassa on Leonardo di Caprio. Joka tapauksessa olen erittäin tyytyväinen, että luin kirjan, sillä se on hyvä, erinomainen jopa.

Kirjan kertojana toimii Nick Carraway, nuori pörssimeklari, joka asuu pienessä talossa suuren talon vieressä. Nickin naapuri on Jay Gatsby, salaperäinen miljonääri, joka järjestää juhlia ja josta kukaan ei varmaksi tiedä mitään. Kirjassa Nick kertoo Gatsbyn tarinaa oman kokemuksensa kautta. Gatsby on seurapiirien suosiossa, tosin vain juhlien järjestäjänä, sillä muutoin häntä kenties pelätään tai halveksutaan. Ihmiset tulevat hänen taloonsa, sillä se on paikka, jossa jokaisen tulee näyttäytyä. Pikku hiljaa Gatsbyn salaperäisyyden verho alkaa aueta. Käy ilmi, että Gatsby on ollut suuresti rakastunut Nickin serkkuun Daisyyn, joka on taas naimissa Tomin kanssa, jolla on suhde rouva Wilsoniin, jonka mies on "vain" autokorjaamon omistaja. Daisy ja Tom asuvat järven (tai joen) toisella puolen Gatsbyn huvilasta. Gatsby on kerännyt omaisuutensa vain saadakseen Daisyn. Nick on sivustakatsoja, joka sotkeutuu sekä Gatsbyn ja Daisyn että myös Tomin ja rouva Wilsonin suhteeseen. Taustalla soi jazz 1920-luvun tapaan. Ihmiset ovat huolettomia ja kauniita. Ensimmäinen maailmansota on takana ja on vain heijastus, nyt eletään kuin viimeistä päivää.

Kirjaa on sanottu autenttiseksi kuvaukseksi 1920-luvun elämästä ja siltä se tuntui, maistui ja tuoksui. Kuvaus toi mieleen kuvia juhlista ja ihmisistä, musiikki soi, glitterit kiiltelivät kattokruunujen loisteessaa ja shampanja virtasi. Juhlien ihmisvirrasta poimiutui muutama henkilö, johon keskityttiin tarkemmin. Kyse oli vain hetkestä, käännekohdasta monen ihmisen tarinassa. Sitten jatkettiin taas matkaa.

Suosittelen kirjaa aivan ehdottomasti. Se on mukava luettava. Se tuo eteen kuvia, ajatuksia. Kirjasta on löydetty syvempiäkin vertauskuvia, mutta itse pidin lukunautinnosta. Kaiken loisteliaisuuden alla oli kuitenkin hitunen epätoivoa. On hämmästyttävän vaikea kuvata, mitä kaikkea kirja nostaa mieleen ja miksi se oli niin hyvä kuin oli.

Oman (kirjaston) versioni kannessa komeili Robert Redford ja Mia Farrow, ajatuksissani Gatsby sai kuitenkin Di Caprion kasvot. Tämän jälkeen elokuva on nähtävä.

Jenni James: Beauty and the Beast (Faerie Tale Collection)

Luin tämä ihanaisella Kindle Firellani, johon olen osannut jo ladata kaikkea kivaa, vaikka periaatteessa se toimii parhaiten Jenkeissä. Pienellä kierrolla löytyy kuitenkin ihan riittävästi ominaisuuksia. Sain postissa viimein myös nahkaisen kotelon tälle, joten mukaanottaminen onnistuu paremmin.

Kirjasta, kyseessä on uusinto vanhasta satuklassikosta. Kirja sijoittuu jonnekin prinssien ja prinsessojen maailmaan, jossa neidot ovat kauniita, pedot hirveitä ja prinssit ainakin pohjimmiltaan hyviä ja rehtejä. Cecelia on nuori neito, joka kohtaa metsässä pedon, suden, joka puhuu. Pian sudesta tulee hänen uskottunsa. Prinssi Alexander on komea ja kopea nuori mies, jonka noita noituu olemaan vuoden ajan öisin susi, päivisin prinssi. Jos prinssi ei vuoden aikana saa neitoa tunnustumaan tälle rakkauttaan hänen ollessaan suden roolissa, jää prinssi ikuisiksi ajoiksi sudeksi. Prinssi tajuaa olleensa peto myös sisäisesti ja alkaa kilpailla Cecelian rakkaudesta myös prinssin roolissa. Mukana temmeltää myös prinssin ilkeä serkku, joka pyrkii prinssiksi prinssin paikalle hinnalla millä hyvänsä. 

Satuaineksista on kasattu ehkä alkuperäistä romanttisempi kattaus, mutta tuttu satu on taustalla. Ei tämä nyt mitään suurta kirjallisuutta ole, mutta täytyy myöntää, että luin kirjan oikein mielelläni. Ehkä jopa hieman ahmien. Kindlelläni on versio myös Prinsessa Ruususesta, jonka taidan jossain välissä myös lukaista. Olen ladannut Kindleen aivan liikaa kirjoja, lähinnä ilmaisia.

Mitähän sitä tänään lukisi?