Kirjahyllyhaaste

Etätyö tarkoittaa, että istun pahimmillaan kuulokkeet korvilla lähes 12 tuntia päivässä. Siinä ei juurikaan jää energiaa enää muulle toiminnalle. Sain kuitenkin kirjahyllyni siivottua, joten on hyvä aika osallistua Kirjahyllyhaasteeseen.

1. Mikä/kuka olet? Pimeyden tytär
2. Kuvaile itseäsi: Tavoittamaton
3. Mitä elämä sinulle merkitsee? Suuria odotuksia
4. Kuinka voit? Tiedon rajamailla
5. Kuvaile nykyistä asuinpaikkaasi: Metsän keskellä maja
6. Mihin haluaisit matkustaa: Eureka Street, Belfast
7. Kuvaile parasta ystävääsi: Oppinut neiti
8. Lempivärisi: Sinistä ja mustaa
9. Millainen sää on nyt? Synkkä niin kuin sydämeni
10. Paras vuorokaudenaika: Uneton yö
11. Jos olisit TV-sarja, niin minkä niminen? Yönäytös
12. Millainen on parisuhteesi: Järki ja tunteet
13. Mitä pelkäät? Perikato
14. Mitä toivot? Koko totuus
15: Päivän mietelause: Joka hetki olemme yhä elossa
16: Miten haluaisit kuolla? Kylmäverisesti
17. Minkä neuvon haluaisit antaa? Rohkein voittaa

Anna Alaviuhkola: Magian lapset - Tristanin koru (arvostelukappale)

Tykkäätkö romantiikasta? luki sähköpostissa. Mietin, että olipas tyhmä kysymys, tietenkin tykkään ja niin tämä teos kolahti postilaatikkooni. Täytyy myöntää, että ihan hieman epäröin peikkojen ja haltioiden rakkautta, mutta en voinut mitään kirja vei mukanaan. Ei ehkä ahmien, vaan hitaasti nautiskellen.

Hanna saa lahjan edesmenneeltä äidiltään 25 vuotispäivän alla. Siitä lähtee purkautumaan vyyhti, joka vie Hannan Magian lasten taistelua. Hannalle selviää pian, että on erityinen uudessa maailmassaan, jossa käydään valtataistelua peikkojan ja haltioiden välillä. Hannan vierelle löytää tiensä myös Joutsa, jonka kanssa Hannalla on ollut lyhyt suhde aikoinaan. Joutsakaan ei ole tavallinen mies, vaan vuosisatoja vanha peikko, jolla on oma tärkeä roolinsa taistelussa Eliittiä vastaan. Salaisuudet avautuvat yksi kerrallaan. Keskiössä on Tristanin koru, joka on löydettävä, jotta kaikki ei johda kaaokseen.

Kuten totesin, lähdin lukemaan tätä hieman epäluuloisesti. Sana kerrallaan, sanoista tuli lukuja ja muutaman luvun jälkeen olin myyty. Kirjan taustalla on Tristanin ja Isolden suuri rakkaustarina, josta myönnän olleeni melko tietämätön ennen kirjaa ja googlausta. Tämän kirjan Tristan oli kuitenkin peikko ja Isolde haltija. Mielestäni oikein mainio tausta kirjalle. Suurta rakkautta verrataan toiseen suureen. Rakkauteen, joka ei välitä esteistä. Rakkautta tässä kirjassa on. Se on herkkää ja kaunista. Se ei ole fyysistä, vaan enemmänkin juuri sellaista rakkautta, jota voisi odottaa peikon ja haltijan välillä, syvää ymmärrystä. Ehkä oma mieleni olisi kaivannut hieman ronskiutta, mutta toisaalta se ei olisi sopinut kirjan sadunomaisuuteen.

Pidin kirjasta. Se oli mielestäni omaperäinen. Siinä oli kauniita kuvauksia, jännitystä ja rakkautta. Olettaisin kirjalle tulevan jatkoa, sillä (SPOILER) Isolden kulho jäi löytymättä ja maailma on vielä kaaoksessa. Mielenkiinnolla odotan mahdollista jatkoa ja miten magiikka sulautuu ihmisten pariin.

Pohdin kovasti lokerointia, onko tämä maagista realismia vai fantasiaa, päädyin kutsumaan kuitenkin maagiseksi realismiksi, sillä selkeää magiikkaa tämä toi ainakin omiin päiviini.

Elizabeth Hand: Pimeää kohti

Päivänä eräänä hain Satakirjastojen tietokannasta kirjoja hakusanalla "black metal". Hain yhtä tiettyä kirjaa ja löysinkin sen. Samalla löysin myös tämän teoksen. En ehkä olisi sitä hyllystä ikinä bongannut. Kirja oli minulla kesken pitkän aikaa, se ei missään vaiheessa koukuttanut, innostanut lukumaratooniin, mutta oli se verran kiinnostava, että ansaitsi tulla luetuksi loppuun.

Kirjan henkilöt ovat kaikki inhottavia ihmisiä. Ihmisiä, joihin en haluaisi tutustua. Heillä on luurankoja kaapit pullollaan, kirjaimellisesti. Cassandra on kirjan päähenkilö. Viisikymppinen valokuvaaja, joka vetää kaikkia huumeita, mitä vain käsiinsä saa. Hän on ollut nuoruudessaan kuuluisa kuolleiden tyttöjen kuvistaan, mutta ei ole enää vuosikymmeniin ottanut hyviä kuvia. Hän saa ensin yllättäen kirjeen Islannista entiseltä poikaystävältään ja pian tämän jälkeen norjalainen rikas, hieman epämääräinen mies lähettää hänelle sähköpostin pyytäen häntä matkustamaan Suomeen arvioimaan tiettyjen valokuvien alkuperäisyyttä. Koska raha on aina hyväksi, Cassandra suostuu ja matkustaa pimeään Suomeen. Pian selviää, että valokuvat ovat kuvia kuolleista ihmisistä ja kaiken taustalla on jotain synkkää. Cassandra huomaa pian olevansa Islannissa keskellä pimeyttä sekä henkisesti että fyysisesti. Onko kaiken taustalla 90-luvun black metal skene?

Kirja on osiltaan ihan mielenkiintoinen. Skandinaavinen mytologia yhdistettynä black metalliin ja synkkään ihmisluontoon luo tietynlaisen kiinnostavan taustan tarinalle. Se, mikä taas ärsytti olivat tietyt epätarkkuudet todellisisissa tapahtumissa tai oikeastaan suoranaiset virheet, jotka olisi ollut helppo tarkistaa lähteistä. Vähän tuntui, että black metal oli päälle liimattua, vaikka puhuttiinkin oikeista yhtyeistä ja oikeista tapahtumista. Ehkä hienoinen kukkahattutäti -syndrooma puski läpi tarinasta. Toisaalta tekiväthän jotkut black metal -tyypit oikeasti pahoja tekoja.

Sain kirjan loppuun, en ehkä kasvanut ihmisenä tai lukijana. Kaikesta Skandinavian kuvauksesta huokui amerikkalaisuus. Se, mistä pidin, oli henkilökuvaukset tai se, kuinka kirjassa ei ollut hyviä ihmisiä tai jos oli, he olivat sivuroolissa. 

Vappu-Tuuli Fagerson: Maa hänen jalkojensa alla (arvostelukappale)

Sain tämän kirjan arvostelukappaleena. Kirja tuotiin ihan ovelle asti, mikä oli kiva yllätys. Olen monesti pohtinut kannen vaikutusta kirjan vetovoimaan ja täytyy sanoa, että tämän teoksen kansi veti minua puoleensa magneetin lailla. Aloitinkin kirjan heti illalla. Tarina vei mukanaan monesta syystä. Pystyin samaistumaan päähenkilöön monella tavoin; olen itse asunut Turussa, joten miljöön kuvaus oli tuttua; olen silitellyt Lapissa seitakiveä ja tunnen olevani ajoittain hyvin neuroottinen ja kuvittelen jonkun seuraavan minua. Lisäksi maahiset, maanalainen maailma, on sellainen, joka on kiinostanut itseäni pitkään. Kaikki nämä seikat saivat minut kääntämään sivun sivun jälkeen. Luin illalla liian myöhään ja aamulla ajattelin lukevani vain muutaman luvun, mutta kävikin niin, että myöhästyin päivän ensimmäisestä etäpalaverista, kun kirja oli vain saatava loppuun.

Kirja kertoo Ainosta, määräaikaisesta kuvataiteen opettajasta, jonka menneisyydestä paljastuu koko ajan lisää. Aino on ollut vuosia sitten hyvin suosittu taiteilija, jonka maahisia esittävät maalaukset saivat koko maailman ihastelemaan. Menestys vaihtui kuitenkin romahdukseen. Nyt Aino kokee jonkun seuraavan häntä. Hän näkee huppupäisen miehen kadulla, työpaikallaan, kaikkialla. Hänen asuntonsa alkaa haista oudolta ja hänen asuntonsa eteen ilmestyy pieni maahishahmo. Myös unet maanalaisesta todellisuudesta palaavat. Aino on julkaissut videoita romahduksestaan ja niihin tulee uhkaavan sävyisiä viestejä. Ainon ja hänen äitinsä suhde on ongelmallinen ja tuo oman lisänsä Ainon haperoon mielenterveyteen. Lukija joutuu pohtimaan, ovatko tapahtumat todellisia vai onko kyse mielenterveyden järkkymisestä. Epäilys kalvaa sekä Ainon että lukijan mieltä. 

Pidin kirjasta todella paljon, yllätin itsenikin siinä. Vaikka kirjassa oli paikoin teknisiä lapsuksia ja kieli ei kaikin kohdin ollut hiottua, oli se aitoa ja tarina kulki eteenpäin säilyttäen kiinnostuksen. Henkilöt olivat todenmukaisia ja heihin pystyi samaistumaan. Sivuhenkilöitä oli juuri sopivasti ja heillä jokaisella oli oma roolinsa tarinassa. Kirjailija käytti mukavia uusia ilmauksia kuten villevalomainen ääni, joka ainakin säväytti minua. Muutoinkin kieli oli raikasta ja omanlaista ja sopi kirjaan ja sen henkilöiden luonteisiin hyvin. 

Ihan pakosti tuli mieleen maahisista Johanna Sinisalon loistava Ennen päivänlaskua ei voi, mutta teos ei mielestäni ole maagista realismia, vaikka voisi hyvin ollakin. Tai ehkä se on. Hienoa on kirjan lopetus, joka ei selitä tapahtumia, ei kerro suoria vastauksia, lukija voi pohtia oliko kyse mielen särkymisestä vai jostain ihan muusta. 

Lukukokemus jätti minut miettimään. Se sai minut kaipaamaan Lappiin ja sen mystisiin maisemiin. Se jätti kuitenkin päälimmäiseksi hyvän fiiliksen. Sellaisen olon, jonka saa, kun on lukenut hyvän kirjan, sillä se tämä kirja on hyvä kirja. Se on omaperäinen ja raikas tuulahdus. Suosittelen lämpimästi.