Sain tämän kirjan arvostelukappaleena. Kirja tuotiin ihan ovelle asti, mikä oli kiva yllätys. Olen monesti pohtinut kannen vaikutusta kirjan vetovoimaan ja täytyy sanoa, että tämän teoksen kansi veti minua puoleensa magneetin lailla. Aloitinkin kirjan heti illalla. Tarina vei mukanaan monesta syystä. Pystyin samaistumaan päähenkilöön monella tavoin; olen itse asunut Turussa, joten miljöön kuvaus oli tuttua; olen silitellyt Lapissa seitakiveä ja tunnen olevani ajoittain hyvin neuroottinen ja kuvittelen jonkun seuraavan minua. Lisäksi maahiset, maanalainen maailma, on sellainen, joka on kiinostanut itseäni pitkään. Kaikki nämä seikat saivat minut kääntämään sivun sivun jälkeen. Luin illalla liian myöhään ja aamulla ajattelin lukevani vain muutaman luvun, mutta kävikin niin, että myöhästyin päivän ensimmäisestä etäpalaverista, kun kirja oli vain saatava loppuun.
Kirja kertoo Ainosta, määräaikaisesta kuvataiteen opettajasta, jonka menneisyydestä paljastuu koko ajan lisää. Aino on ollut vuosia sitten hyvin suosittu taiteilija, jonka maahisia esittävät maalaukset saivat koko maailman ihastelemaan. Menestys vaihtui kuitenkin romahdukseen. Nyt Aino kokee jonkun seuraavan häntä. Hän näkee huppupäisen miehen kadulla, työpaikallaan, kaikkialla. Hänen asuntonsa alkaa haista oudolta ja hänen asuntonsa eteen ilmestyy pieni maahishahmo. Myös unet maanalaisesta todellisuudesta palaavat. Aino on julkaissut videoita romahduksestaan ja niihin tulee uhkaavan sävyisiä viestejä. Ainon ja hänen äitinsä suhde on ongelmallinen ja tuo oman lisänsä Ainon haperoon mielenterveyteen. Lukija joutuu pohtimaan, ovatko tapahtumat todellisia vai onko kyse mielenterveyden järkkymisestä. Epäilys kalvaa sekä Ainon että lukijan mieltä.
Pidin kirjasta todella paljon, yllätin itsenikin siinä. Vaikka kirjassa oli paikoin teknisiä lapsuksia ja kieli ei kaikin kohdin ollut hiottua, oli se aitoa ja tarina kulki eteenpäin säilyttäen kiinnostuksen. Henkilöt olivat todenmukaisia ja heihin pystyi samaistumaan. Sivuhenkilöitä oli juuri sopivasti ja heillä jokaisella oli oma roolinsa tarinassa. Kirjailija käytti mukavia uusia ilmauksia kuten villevalomainen ääni, joka ainakin säväytti minua. Muutoinkin kieli oli raikasta ja omanlaista ja sopi kirjaan ja sen henkilöiden luonteisiin hyvin.
Ihan pakosti tuli mieleen maahisista Johanna Sinisalon loistava Ennen päivänlaskua ei voi, mutta teos ei mielestäni ole maagista realismia, vaikka voisi hyvin ollakin. Tai ehkä se on. Hienoa on kirjan lopetus, joka ei selitä tapahtumia, ei kerro suoria vastauksia, lukija voi pohtia oliko kyse mielen särkymisestä vai jostain ihan muusta.
Lukukokemus jätti minut miettimään. Se sai minut kaipaamaan Lappiin ja sen mystisiin maisemiin. Se jätti kuitenkin päälimmäiseksi hyvän fiiliksen. Sellaisen olon, jonka saa, kun on lukenut hyvän kirjan, sillä se tämä kirja on hyvä kirja. Se on omaperäinen ja raikas tuulahdus. Suosittelen lämpimästi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti