Elly Griffiths: Risteyskohdat

Sain vinkin tähän kirjasarjaan työtoveriltani. Jostain syystä kyseinen sarja oli täysin mennyt ohi. En siis tiennyt lainkaan, mitä odottaa. Ja olinko heti koukussa.

Ruth Galloway on kuin kuka tahansa meistä: ylipainoinen, noin neljäkymppinen, epävarma itsestään, hieman outo ja epäsosiaalinen. Hän on kuitenkin taitava arkeologi, joka on erikoistunut luihin. Sitä kautta hän joutuu sekaantumaan murhajuttuun. Hän tapaa Harry Nelsonin, poliisin, jonka kanssa alkaakin synkata yllättävän hyvin. 

Kirja sijoittuu Norfolkin nummille. Jäätävien merituulien armoille, keskelle suolamarskia ja vuorovesiä. Ja ai että tykkään. Pidän henkilöistä, pidän miljöökuvauksesta, pidän kaikesta. Tavanomaisuudesta, erityisyydestä, epävarmuudesta, itsevarmuudesta, kaikesta. Koukutuin niin pahasti, että päätin kerätä sarjan hyllyyni jo ennen kuin sain ensimmäistä kirjaa loppuun. Nyt menen jo kolmannessa kirjassa ja edelleen, rakastan kaikkea.

On niin ihanaa pystyä taas ahmimaan ja lukemaan kuin viimeistä päivää.

Bonnie Carmus: Kaikki on kemiaa

Lukujumi avautui kerta heitolla tämän ihanan kirjan myötä. Kirja on lukupiirimme seuraava kirja, mutta en vain malttanut odottaa ja hotkaisin kirjan muutamassa päivässä. Aivan ihana teos. Mutta palataanpa alkuun.

Elizabeth Zott on 1960-luvun alussa entinen tiedenainen, yksinhuoltaja, tv-tähti ja syvästi masentunut. Tässä on kirjan lähtökohta, mutta miten tähän tultiin. Elizabeth elää 1950-luvun Amerikassa, jossa naisen ainut rooli on hoitaa kotia ja olla tyytyväinen kyseiseen asiantilaan. Elizabeth haluaa kuitenkin tieteentekijäksi. Hän haluaa olla kemian tutkija. Kaikki ei kuitenkaan ole tuolloin noin yksinkertaista. Elizabeth kohtaa matkallaan kohti unelmaansa niin iljettäviä ihmisiä, pääosin miehiä, että lukijaakin iljettää. Valitettavaa, että kuitenkin edelleenkin, tuollaisia miehiä on yritysmaailmassa luomassa naisen roolia. Vaikka luulisi jo nyt meidän olevan tasa-arvoisia, näin ei vain ole. Elizabeth onneksi tapaa matkallaan myös ihania ihmisiä, sekä naisia että miehiä. Yleistäminen on siis kiellettyä.

Kirja on aivan valloittava. Etenkin rakastuin Puoli seitsemään, Elizabethin koiraan, joka osaa kirjan lopussa yli 900 sanaa. Se osuus kertojana on aivan suurenmoista. Ylipäätään kirja on todella loistavasti kirjoitettu. Vaikka näkökulmat vaihtuvat tiheään, lukija pystyy hyvin kärryillä. Kirja on feministinen, mutta rennolla otteella. Se on tarina naisesta, joka tietää, mitä haluaa ja mikä haluaa olla, sekä hänen tiestään juuri sinne, minne hän oli matkalla. Itse, toivottavasti tulevana tieteentekijänä, sain ainakin intoa ja uskoa omaan tekemiseeni. Meistä on vaikka mihin, kun vain niin päätämme.

Jokaisen pitäisi lukea tämä kirja. Uskon, että siitä saa perspektiiviä omaan elämäänsä, vaikka fiktiivinen teos on kyseessä. Itse ainakin uskon, että kaikki on kemiaa ja sen avulla pystytään selittämään valtaosa asioista. Se on tieteen tehtävä myöskin ja tiedettä on kaikkialla, myös ruuanlaitossa ja keittiössä. 

Mari Hallivuoren suomennos oli erinomainen. Jos antaisin tähtiä, antaisin tälle viisi.

Arttu Tuominen: Vapahtaja

Kuten aina, odotin innolla Artun uuden kirjan lukemista. Tällä kertaa en kuitenkaan päässyt tarinan imuun ennen kuin ihan lopussa. 

Porissa ollaan jälleen, siellä synkemmällä puolella. Kodittomia ja muita laitapuolenkulkijoita vaanii joku, jota kutsutaan Vapahtajaksi. Hän saa ihmiset polttamaan itsensä elävältä. Samaan aikaan Mannerin poika Aleksi on syvällä huumepiireissä, Paloviita avioeron mainingeissa ja muut tutut henkilöt vain muuten elämän ongelmien kourissa. 

Kovin paljon tapahtuu, mutta hyvin tarina pysyy kirjailijan hanskassa. Jälleen suurta plussaa miljöökuvauksista sekä henkilökuvauksista. Ehkä nyt vähän kritiikkia tarinasta, joka tuntuu ensin etenevän kovin hitaasti ja syöksyy lopuksi kohti päätöstä. Itse olisin toivonut vähän vähemmän vauhdikasta loppuratkaisua. Toinen asia, joka itseäni on harmittanut lähes koko tämän uuden sarjan ajan, on sen rosoisuuden puuttuminen, jota löytyi Leipuri-sarjasta. Toki tässäkin ollaan tekemisissä ihmisluonnon nurjan puolen kanssa, mutta jotenkin se aito rosoisuus puuttuu. Vähän ehkä sellainen liian tuotettu fiilis tulee näistä kirjoista, minkä jälleen ymmärrän täysin. Onhan nyt takana iso kustantamo ja isommat resurssit.

En siis täysin vaikuttunut ollut teoksesta, mutta pidin siitä kyllä. Innolla odotan kuitenkin sarjan tulevaa päätöstä. Haikein mielinkin. Oma lempparini Oksman on ainakin päässyt syvälle ihoni alle.

Sarah Pearse: Parantola

Uutuuksien listalta joskus bongasin tämän teoksen ja laitoin kirjastosta varaukseen. Usein käy niin, että varauksen tullessa, en enää edes muista miksi olen kyseisen kirjan laittanut varauksene. Tämän osalta muisti vielä toimi. Takakannen perusteella vaikutti kiinnostavalta ja erilaiselta teokselta.

Erin ja hänen poikaystävänsä Will matkustavat Sveitsiin Erinin veljen Isaacin kihlajaisiin, jotka pidetään vuoristossa sijaitsevassa hotellissa, joka on ennen ollut parantola. Erinin ja veljen suhde ei ole ollut hyvä sen jälkeen, kun heidän pikkuveljensä Sam kuoli tapaturmaisesti. Erin syyttää kuolemasta veljeään. Erin on virkavapaalla poliisin tehtävistään mielenterveysongelmien vuoksi ja hän onkin kovin hermoherkän oloinen. Hän vaistoaa heti hotellissa, että jokin ei ole kunnossa. Pian löytyy ruumis, Isaacin kihlattu katoaa, löytyy toinen ruumis, tulee valtava lumimyrsky ja eristys. Erinin on selvitettävä, mitä oikeastaan tapahtuu.

Kiinnostava, klaustrofobinen tunnelma. Pahuus huokuu myös kirjan sivuilta. Lukija ei voi kuitenkaan täysin luottaa Eriniin. Onko hän vain liian herkällä vai tapahtuuko oikeasti jotain... Sitä kysymystä myös lukija joutuu pohtimaan.

Pidin kyllä kirjasta. En ehkä uppoutunut siihen täydellisesti, mutta luin oikein mielelläni. Kirja aloittaa uuden dekkarisarjan. Varmasti luen myös seuraavia, jos ne käsiini saan. 

Julia Quinn: Kunniallinen aviomies

Tämä vielä, sitten muun kirjallisuuden pariin. Tiedättehän, kun vain juuttuu johonkin ilman, että edes haluaa. Minä nyt juutuin näihin Quinneihin. Toisaalta ihan tietoisesti edesautoin juuttumista, kun lainasin kaikki mahdolliset kirjat. Sainpa ne nyt pois häiritsemästä.

Tämä kirja kertoo Georgiana Bridgertonin ja Nicholas Rokebyn tarinan. Georgiana on joutunut pulaan, kun eräs ei niin kunniallinen nuorimies on saattanut hänet tukalaan tilanteeseen. Hieman pakotettuna Nicholas Rokeby päättää kosia Georgianaa. Ja niin... Sellainen friends-to-lovers -asetelma on valmis.

Tätä kirjaa lukiessa tulin pohtineeksi naisen asemaa ja mahdollisuuksia. Kuinka ne ovatkaan muuttuneet. Muuta en oikein pohtinutkaan, ehkä hieman lääketieteen kehittymistä myös. Eli oikein hyvä nollauskirja. Ei juuri tarvitse itse ajatella. Nyt ehkä jo kaipaisin ajattelemisen aihettakin vaihteeksi tai sitten ehkä en. 

Julia Quinn: Kaapparin morsian

Tätä kirjoittaessani päässäni soi Metallican Sad but true. Kyllä jälleen romantiikan parissa. Pääasia, että lukee, on mulla nyt mantrana. 

Poppy Bridgerton joutuu tukalaan tilanteeseen, kun hänet kaapataan laivaan. Kaappaaja on hurmaava Andrew James, jonka me lukijat pian/heti tunnistamme Andrew Rokesbyksi. Kaksi viikkoa laivassa on pilaava neidon kuin neidon maineen. Onneksi kaappari on herrasmies, vai onko??

Vähän nojoo, mutta viihdyttävämpi kuin edellinen. En kyllä ymmärrä, miksi ja toisaalta ymmärrän. Luen aina silloin tällöin kokoelmani helmiä eli Barbara Cartlandin teoksia ja niissä, kuten näissäkin voi jo ensi lehdiltä arvata juonen pääpiirteet, joskus myös yksityiskohdat. Tuttua ja turvallista.

Viihdyin kuitenkin kirjan parissa, se lienee tärkeintä. Romantiikan nälässäni laitoin kaiken mahdollisen Quinnin kirjoittaman ja mulle lukemattoman kirjaston varausjonoon. Näitä siis tipahtelee vielä tulevaisuudessakin.

Laura Dave: Suojele häntä

Kuinkas ollakaan tämä teos tuli luettua ihan päivässä. Ei ehkä siksi, että se olisi ollut ihan älyttömän hyvä, vaan koska kerrankin sain olla yksin kotona ja nautin hiljaisuudesta. Liian harvinaista herkkua.

Hannahin mies Owen katoaa, hän jättää Hannahille vain viestin "Suojele häntä". Hannah ymmärtää viestin tarkoittavan Owenin tytärtä Baileyta. Mitä Owenille on tapahtunut? Onko hän osana työpaikkansa talousskandaalia? Mistä kaikki johtuu? Kuka Owen oikeastaan on? Voiko toisen oikeasti tuntea läpikotaisin?

Pidin juonesta, pidin kirjasta. Kuten sanoin, se ei ollut ihan niin imukykyinen kuin ehkä voisi ajatella, mutta hyvin nopea luettava ja koukuttava kyllä. Pidin tarinasta, kirjailija pystyi pitämään juonen uskottavana ja kaikki langat käsissään loppuun asti. Kirjan naiset ovat vahvoja, jotka eivät taivu pahan alla.

Kirjan päällyslehtien mukaan kirjasta olisi tekeillä tv-sarja, joten jos haluat lukea teoksen vielä ennen sitä, suosittelen. Suosittelen muutenkin mukavaan ajanvietteeseen. Mitään suurempaa en teoksesta löytänyt, mutta viihdyin sen parissa, mikä se on myös erittäin tärkeää ja kirjojen yksi olennaisimmista tehtävistä.

Julia Quinn: Yllätysvaimo

Tämä Rokesby -sarjan toinen teos keskittyy Edward Rokesbyyn, joka on lähtenyt sotimaan Amerikkaan. Hän herää sairaalassa vierellään kaunis nuori nainen Cecilia, joka kertoo olevansa hänen vaimonsa. Edwardilla ei sen sijaan ole mitään muistikuvaa. Cecilia on tullut Amerikkaan etsimään veljeään ja hätävalheen kautta joutuu kiipeliin.

Eipä tämäkään mikään ihmeellinen teos ollut, mutta niin vain tuli ahmittua. Nyt täytyy myöntää, että jo vähän kyllästyttää hömppä eli kirjat ovat tehneet tehtävänsä. Lukujumi on vähän vähemmän jumissa kuin aiemmin.

Se, mistä pidän kovin paljon romanttisessa hömpässä on, että se tarjoa yllätyksiä, harvoin myös suuria pettymyksiäkään. On turvallista tarttua teokseen, kun tietää, että tuloksena on onnellinen loppu. Ei tarvitse jännittää turhia. Toisaalta yllätyksellisyys on monien kirjojen se juttu. Jos sitä hakee, ei kannata lukea ainakaan Quinnia.

Julia Quinn: Neiti Bridgerton

Kun ei lukeminen lähde, niin turvauduin nyt sitten urakalla näihin Julia Quinnin kirjoihin. Tämä sarja on Bridgerton-sarjan spinnoff. Kirjat sijoittuvat aikaan ennen Bridgerton-kirjoja ja niissä on keskiössä Rokesbyn-perhe. Tämä on sarjan ensimmäinen teos. Menin aloittamaan kakkoskirjaa ennen tätä, mutta en vain pystynyt. Surkeaa tämä pakko-oireisuus.

Neiti Bridgerton eli Billie joutuu pulaan ja hänet pelastaa siitä George Rokesby. Rokesbyn veljeksistä se, joka tuntuu vihaavan Billieta. Kuinka ollakaan heidän välinsä lämpenevät ja hups, rakastutaan.

Tarinaltaan ihan peruskauraa. Ei yllätyksiä tai muutakaan, mutta ihan jees ajanvietettä. 

Välillä mua surettaa tämä oma pääni, joka ei pysty sulattamaan laatukirjallisuutta riittävän paljon. Olisihan se hienoa sanoa lukevansa vain laatua ja merkittäviä kirjoja, mutta ei pysty, eikä kykene. Toisaalta en juuri häpeile näiden teosten lukemista, hävettäviä kirjoja varten on Kindle :)

Ja koska aloitin sarjan, aion sen myös päättää. Varaukseen lähtivät kaikki mahdolliset.

Jæger Jørgen: Kameleontit (äänikirja)

Koska pidin Varjojahdista ja olin maksanut vielä yhdeksi kuukaudeksi Bookbeatista, päätin käyttää aikana tämän kirjan kuunteluun. Myönnän, että ihan lopun luin, koska kuuntelu väsytti.

Ole Vik joutuu pankkiryöstön silminnäkijäksi ja samalla hänen naisystävänsä Hilde kaapataan. Pankkiryöstöjä on tapahtunut useita ja niillä tuntuu olevan linkki huumemaailmaan. Alun kaoottinen tilanne selviää pikku hiljaa, mutta onko liian myöhäistä.

Alku oli tosiaan kaoottinen. Paljon tapahtui ja monia lankoja punottiin eri suuntiin. Alku olikin kirjassa oikein kiinnostava ja piti otteessaan. Sitten tapahtui lässähdys, joka ei missään vaiheessa enää noussut. Olisin niin mielelläni pitänyt tästä loppuun asti, jotta olisin voinut odottaa sarjan seuraavaa teosta, mutta ei. Todennäiköisesti saatan seuraavan kirjan ottaa mukaani, jos siihen sattumalta törmään, mutta varaukseen en sitä laita. 

Sinänsä Ole Vik on virkistävä hahmo kaikkien kärsivien poliisien joukossa, mutta toivon, että hän kehittyisi vähän enemmän. Jotenkin tuo ylipaino ja tekninen osaamattomuus oli käsitelty jo ekassa kirjassa. Niiden jatkuva korostaminen ei oikein ole kiinnostavaa.

Lukeminen on ollut vähän takkuista viime aikoina. Tuntuu, että olen kesäni buukannut niin täyteen kaikkea, että ei ole aikaa lukea. Toisaalta yritän kovasti jatko-opiskella myös nyt kesällä ja siihen kuuluu isossa roolissa lukeminen ja lukeminen. Lisäksi tunnun odottavan sitä loistavaa kirjaa, joka veisi mukanaan. Pienen elämän jälkeen jättämä krapula ei ota hellittääkseen. Ideoita???

Julia Quinn: Bridgerton - Väärä sulhanen

Lukujumi jatkui taas liian pitkään, kuten käy usein loistavien kirjojen jälkeen. Palasinpa sitten takaisin Bridgerton -sarjaan. Täysin ennalta-arvattavaa ja varmalla onnellisella lopulla. Tapojeni vastaisesti en nyt ole tätä sarjaa lukenut täysin järjestyksessä, mutta se ei haittaa. 

Tämän kirjan keskiössä on Gregory Bridgerton, joka uskoo rakastuneensa ensi silmäyksellä. Hänen rakkautensa kohde ei kuitenkaan ole kiinnostunut. Sen sijaan rakkauden kohteen ystävä Lucy haluaa auttaa Gregorya. Ja kuinkas käykään.

Tosiaan arvattava juoni, mutta se vain jotenkin rauhoittaa mieltä. Tietää, että saa onnellisen lopun. Tietää, että ei tule pettymään, yllättymään tai muutenkaan yllätetyksi. Tähän mielialaan se on juuri sopiva juonirakenne. 

Olen viime viikot lukenut tenttiin, joka onneksi on huomenna. Sen jälkeen varmaan jaksaa myös lukeakin enemmän muutakin kirjallisuutta. 

Jæger Jørgen: Varjojahti (äänikirja)

Otin halvalla Bookbeatin käyttööni muutamaksi kuukaudeksi. Todella vähän tulee kuunneltua oikeastaan, kun työmatka on lyhentynyt sellaisen 100 km päivässä, mutta kesälomareissulla oli aikaa istua autossa. Kuten tavallista valitsin kirjan lukijan mukaan eli lukijana tässä Jukka Pitkänen. 

Suoraan sanoen olen aika kyllästänyt nordic noir -kirjoihin enkä olisi tätäkään lukenut ilman Bookbeatia, mutta yllätys oli iloinen, kun törmäsin aivan erilaisiin hahmoihin kuin etukäteen ajattelin. Kirjan keskushahmo Ole Vik tuntuu aika tavalliselta henkilöltä, jolla ei ole tonneja painolastia menneisyydestä tai siitä ei ainakaan tässä ensimmäisessä osassa puhuttu. Hän on keski-ikäinen, ei osaa käyttää tietokonetta, on ylipainoinen ja sinkku. Hyvin samaistuttava ja toisaalta hyvin tavallisen oloinen henkilö.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat Fjellberghavnin pikkukaupunkiin jossain Norjan perukoilla. Ole on paikkakunnan nimismies. Paikallinen vanha romukauppias on rikas, mutta monet eivät tiedä, että tällä on skitsofrenia. Kun tämä alkaa kertoa tarinaa mustasta hahmosta, joka vainoaa häntä, on vaikea uskoa onko kyseessä harha vai tosiasia. Kun tapahtuu kuolemantapaus, saa tarina uusia käänteitä. Uhkaako joku romukauppiaan henkeä vai onko tämä vain todella syvällä harhoissaan?

Kiinnostava tarina ylipäätään ja se sai mielenkiinnon pysymään koko ajan. Vaikka kyseessä on sarjan ensimmäinen teos, ei hahmoja esitellä äärettömän paljon, mikä on hyvä. Joskus ärsyttää suuresti, kun esittelyihin ja muihin kuluu kirjasta suurin osa. Tässä tuodaan asioita sen verran, että lukija pysyy kärryillä.

Tänään itse asiassa ilmestyi Bookbeatiin sarjan toinen osa, jonka taidan vielä ehtiä kuunnella ennen jaksoni päättymistä. Voin suositella teosta. Ja hei, Jukka Pitkänen, ihan sama vaikka lukisi Suomen lakia.

Hanya Yanagihara: Pieni elämä

Kirjan väliin oli unohdettu arvio kirjasta jostain lehdestä, jossa toimittaja kertoi lopettaneensa kirjan kahdelta yöllä itkien vuolaasti. Itse lopetin kahdeltatoista samassa olotilassa.

Lainasin tämän kirjan kirjastosta jo aiemmin keväällä, mutta paksuus jotenkin kauhistutti. Olen lukenut monta mairittelevaa arviota kirjasta, joten odotukset olivat korkealla. Valitsin lopulta kirjan myös meidän lukupiirin kesän kirjaksi, joten oli oikeasti syy tarttua teokseen ja voi, kunpa olisin tehnyt sen jo aiemmin. 

Kirja kertoo neljästä ystävyksestä ja heidän elämästään useamman kymmenen vuoden ajalta. Kirjan keskushahmoksi nousee Jude, joka on sulkeutunut ja ongelmia täynnä. Lukijalle hänen kauhistuttavaa tarinaansa jaetaan pienissä paloissa, mutta muut kirjan henkilöt eivät kaikki saa tietää sitä, mitä lukija saa. He vain arvailevat. Toinen keskushahmo on Willem, joka on Juden tärkein ihminen. Malcolm ja JB jäävät ystävyksistä hieman taka-alalle, vaikka jokaisella heillä on olennainen rooli kirjan tarinassa. 

Kirjailija on sanonut halunneensa luoda hahmon, joka on liian rikki, jotta hänet voisi korjata ja tässä hän onnistuu. Jude on todella rikki. Vaikka hän on saanut luotua uran, jota monet kadehtisivat, hänen sisinpänsä on niin hajalla. Lukijana sitä toivoo kuitenkin koko ajan, että jokin tai joku pystyisi hänet vielä pelastamaan.

Paljastamatta juonesta ja tapahtumista sen enempää, käyn enemmän läpi kirjan aiheuttamia ajatuksia. Kirja on todella traaginen, surullinen. Siinä ei oikeastaan ole yhtään toivoa tai valonpilkahdusta. Luvut ovat pitkiä, kuten kirjakin, mutta jotenkin sitä uppoutuu kirjan tarinaan ja henkilöiden epätoivoon. Välillä luvun päättyminen oli tervetullut tauko, sillä tietyt asiat kirjasssa ovat todella raskaita ja vaikka niillä ei mässäillä ja kuvailu on kovin niukkaa, jäävät ne kummittelemaan mieleen. 

Julkisuudessa on korostettu sen homosuhteiden kuvausta ja kuinka tämä on toisien mielestä hyvä kuvaus sukupuolivähemmistöstä ja toisien mielestä ei hyvä. Itse luin teosta enemmän ihmissuhdekuvauksena ja siinä se oli mielestäni hyvä.

Kirja sai itkemään vielä monen päivän jälkeenkin, jopa tätä kirjoittaessa tunnen kyyneleiden kihoavan silmiin. Täytyy kuitenkin sanoa, että suosittelen lukukokemusta. Onhan tämä hieno teos.

Velma Wallis: Kaksi vanhaa naista

Tämä teos on meidän lukupiirimme kirja. Jälleen on pakko myöntää, että en olisi tarttunut tähän ilman lukupiiriä. Onneksi jälleen tuli tartuttua. Kirja on pieni vihkonen, joka sisältää enemmän kuin päältä päin näkisi. Kyseessä on intiaanitarina, jota on aiemmin kerrottu suusta suuhun. Myös tarina on kirjoitettu kuin se kerrottaisiin vaikka iltanuotiolla.

Intiaaniheimolla menee huonosti ja niinpä se päättää jättää jälkeensä kaksi vanhaa naista, jotta nämä eivät käyttäisi vähiä resursseja. Vanhat naiset päättävät selvitä. Pian koko heimo joutuu turvautumaan naisten apuun.

Tarina korostaa vanhojen ihmisten arvoa. Sitä, kuinka vahvuus ei näy ulospäin. Kuinka voi selvitä vastoin odotuksia, kun vain haluaa sitä tarpeeksi.

Tämä oli tosiaan hyvin lyhyt ja nopea lukea. Pidin tekstistä ja tarinasta. Se on tavalla tai toisella tuttu varmaan kaikissa kansoissa, mutta aina yhtä ajankohtainen.

Ihan kiva lukukokemus, vaikka ihan kauheasti en tästä saa kirjoitettua.

John Williams: Stoner (äänikirja/e-kirja/kirja)

Aloitin tämän teoksen vain ja koska Jukka Pitkänen luki sitä. Sain kirjan loppuun, koska tämä oli yksi parhaita kirjoja, joita olen lukenut. Aloitin äänikirjana, luin välillä e-kirjana ja lopetin omasta hyllystä siepatusta kirja kirjasta. Rakastin kaikkea tässä teoksessa.

Kirja kertoo William Stonerista maatilan kasvatista, joka menee yliopistoon lukemaan maataloutta, mutta löytääkin itsensä kirjallisuuden parista. Kirja sijoittuu 1900-luvun alkuun. Toisaalta se voisi osaltaan sijoittua mihin aikaan vain. William Stoner ei ole tavallaan mitenkään kiinnostava ihminen, mutta toisaalta hän on äärimmäisen kiinnostava. Stoner on tunteettoman oloinen ulospäin, mutta sisäisesti hän on paljon muuta. Stoner jää töihin yliopistoon ja löytää itsestään opettajan. Hän menee naimisiin hyvän perheen tyttären kanssa, mutta avioliitto ei ole sitä, mitä hän ajatteli. Myöhemmin hän rakastuu ja kokee vastarakkautta.

En edes tiedä, mikä kirjassa sain minut rakastumaan siihen, mutta rakastuin todella syvästi. Luin, ahmin, elin mukana. Pystyin osittain samaistumaan yliopistoyhteisön toimintaan, sillä olen itsekin ollut töissä yliopistossa opettajana. Kirjassa tehtiin tutkimusta, valmisteltiin opetusta, opetettiin ja kaikki kuvattiin hienovaraisesti. Toisaalta tuo kaikki oli vain yksi osa teosta ja Stonerin elämää.

Pohdin tätä lukiessa, mikä tekee kirjasta erinomaisen. Tätä lukiessa tuli myös mieleen edellinen erinomainen lukukokemukseni Norwegian wood. Kirja, joka ei kerro juuri mistään ja kertoo kaikesta. Nämähän eivät myöskään ole juonivetoisia, vaan kertovat elämästä yleensä. Jotenkin en ole itseäni tämän tyyppisten kirjojen lukijaksi ajatellut, mutta jälleen yllätin itseni. 

Suosittelen teosta kaikille todella paljon. Se on lukukokemus, jota en hetkeen unohda.

Pakko vielä sanoa, että suomennos oli erinomainen.

Joël Dicker: Huoneen 622 salaisuus

Aloin tätä kuuntelemaan ensin, mutta tapani mukaan oli jälleen kärsimätön ja tartuin kirjaan hyllystäni. Joël Dickeristä on tullut yksi lempikirjailijoistani. Ilokseni hänen uusi kirjansa ilmestyykin piakkoin, kuten myös Nesbon uusin. Taas menee kirjakauppaan useampi kymppi, mutta sehän ei haittaa. Voisi mennä huonompaankin. 

Teos oli kovin monipolvinen. Yhdellä tasolla oltiin lähes tässä päivässä, yhdessä 15-16 vuoden päässä, yhdessä noin neljä vuotta taaksepäin ja taisi olla vielä muutama muukin taso. Jotenkin en kuitenkaan hämmentynyt tästä ja pysyin omasta mielestäni oikein hyvin kärryillä, mitä milloinkin tapahtui. 

Nykypäivässä kirjailija Joël on jätetty ja hän vetäytyy vuoristohotelliin nuolemaan haavojaan. Siellä hän tapaa Scarletin, jonka kanssa he alkavat selvittää mystisen huoneen 622 salaisuutta. Toisilla tasoilla joudumme keskelle kolmiodraamaa ja salaisuuksia, kun Lev, Macair ja Anastasia salailevat kukin tahollaan toisiltaan tunteita ja salaisuuksia. Rahoitusmaailma on vain taustalla, loppujen lopuksi siihen ei juurikaan puututa. Yhdellä tasolla kirjailija Joël muistelee kuollutta kustannustoimittajaansa Bernardia. Tämä juonne tuntui paikoin hieman irralliselta. 

Pidin kirjasta paljon. En niin paljon kuin Harry Quebertin tapauksesta, mutta jotain samaa koukuttavaa tästäkin löytyi. Luin jostain, että Dicker ei oikeastaan itsekään aina tiedä, mitä alkaa kirjoittaa ja tavallaan se näkyy hänen kirjoistaan. Kirjassa oli jännityksen lisäksi jälleen paljon rakkautta kirjoittamiseen ja lukemiseen. Sellaisia kirjoja on upea lukea. Pystyy itse nyökyttelemään, että näinhän se on. Näin rakastutaan kirjoihin. Se oli mielestäni Harry Quebertin parhaita anteja ehdottomasti.

Hyvä kirja, ei kuitenkaan mikään aah ja ooh -fiiliksiä aiheuttava. Odotan innolla uutta teosta.

Olga Ravn: Alaiset - 2100-luvun työpaikkaromaani

Lukupiirikirjana oli tällä kertaa tämä tanskalaisen Olga Ravnin teos tulevaisuudesta. Täytyy myöntää, että tämä on teos, johon en olisi itsenäisesti ikinä tarttunut. Teos on sen verran outo, että jouduin täysin keskittymään sen lukemiseen. 

Kirja koostuu pääosin todistajalausunnoista, joissa ihmiset ja ihmisenkaltaiset kertovat tunnoistaan esineitä kohtaan, joita on löydetty uudelta planeetalta. Itse esineitä kuvaillaan tavallaan hyvin kuvaavasti, mutta toisaalta riittävän epämääräisesti esim. käänteinen vyödildo. Niiden aiheuttamia tunteita kuvataan tarkemmin, tuoksuja. Ihmisten mielissä herää muistoja maasta, joka on jo kadonnut näkyvistä. Haikeutta, kaipuuta on aistittavissa. Pikku hiljaa todistajanlausuntojen kautta huomaa ilmapiirin aluksella muuttuvan uhkaavaksi. 

Itse pohdin käsitettä alainen, onko alainen ihminen, ihmisenkaltainen vai kuka. En tiedä, onko sillä edes mitään merkitystä. En ehkä osaa tulkita kirjaa loppujen lopuksi oikein. Eniten ehkä jäi kaivertamaan puuttuvat todistajalausunnot tai se, että lausunnot olivat epämääräisessä järjestyksessä. Mitä on tapahtunut niille, jotka puuttuvat vai puuttuuko edes yhtään. 

Kirja on ollut ehdolla kirjallisuuspalkinnon saajaksi 2021 ja se on kriitikoiden kehuma. Minä, tavallinen lukija, en ehkä osannut tulkita kaikkea oikein. En osaa myöskään sanoa pidinkö kirjasta. Joka tapauksessa ainakin luin sen loppuun. 

Julia Quinn: Kätketty perintö

Lukujumi on ihan kaameaa. Olen yrittänyt sen aukaisemiseen dekkareita, jännäreitä, klassikoita lähes kaikkea. Sitten päätin yrittää avata sitä hömppäromantiikalla. Sen myötä aukesi sen verran, että tämän kirjan hotkaisin hetkessä. Ehkäpä sieluni huutaa nyt vain tällaista höttöä, sitä sille siis annettakoon. 

Olen näitä Bridgerton-sarjan kirjoja lukenut aiemmin 4, tämä on seitsemäs osa, joten välistä uupuu kaksi. Koin tämän hienoiseksi ongelmaksi, mutta en niin suureksi ettenkö olisi voinut kirjaa lukea ja onneksi en näin tehnytkään. Näissä teoksissa ei juurikaan viittailla aiempiin teoksiin ja tapahtumiin, tai ei ainakaan tässä.

Kirjan pääosassa on Hyacinth, joka ensimmäisten teosten aikaan on vielä lapsi. Nyt hän on varttunut 22 vuoden kypsään ikään ja on jo kolmatta vuotta hovissa, eikä vieläkään naimisissa. Hän tapaa Gareth St Clairin, joka on (yllättäen) pahamaineinen isänsä hyljeksimä nuorimies. Hyachinth alkaa kääntää Garethin isoäidin italiankielistä päiväkirjaa ja näin selviää kadonnut perintö, joka on piilotettu jonnekin St Clairin sukukartanoa. Yhteinen päämäärä saa nämä kaksi ihastumaan ja viimein myös rakastumaan ja niin edelleen.

Kyllä, takuuvarmaa hömppää, jossa on HEA eli happily ever after -loppu. Mitä muuta sitä voi haluta??? Itse olen riskien karttaja usein myös kirjojen suhteen ja haluan onnellisen lopun. Toki joskus uskaltaudun myös sellaisten teosten pariin, joissa sitä ei ole varmuudella luvassa, mutta aika usein varmistan lopun soveliaisuuden lukaisemalla kirjan viimeisiä sivuja. Tämän vuoksi äänikirjat ovat joskus todella tuskaisia ja juuri siksi en niitä enää juurikaan kuuntelekaan, toki syitä on muitakin.

Tässä muutaman päivän päästä tuleekin Bridgerton-sarjan spinoff Netflixiin katsottavaksi. Sitä odotellessa.

Ulf Kvensler: Erämaa

Olin suunnitellut, että pääsiäisenä lukevani paljon. Ei mennyt ihan niin kuin suunnittelin, mutta sain sentään tämän yhden teoksen luettua alusta loppuun. Tuntuu, että kun on lukuaikaa kovin vähän, olen entistä valikoivampi siitä, mitä luen. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että kannan selkä vääränä kirjoja kirjastosta, luen muutaman luvun ja vien takaisin. Joskus voisi tehdä erikseen postauksen kaikista niistä kirjoista, jotka ovat jääneet kesken. Ei ole maailmassa riittävästi aikaa huonojen kirjojen lukemiseen. 

Tämä ei ollut huono kirja. Pidin siitä kovasti. Sen miljöö, Ruotsin lapin erämaa, oli kiinnostava. Henkilöitä oli sopivasti ja he olivat riittävän moniulotteisia. Kerronta oli sujuvaa ja pystyi muodostamaan hyvän jännitteen.

Anna, Henrik ja Milena ovat vuosia käyneet kesäisin vaeltamassa Ruotsin lapissa. Tänä vuonna mukaan tunkee Milenan uusi poikaystävä Jacob, joka herättää Annassa epäilyksiä. Lapin erämaa ja pelko ei ole paras yhdistelmä.

Kirjan ensimmäinen kertoja on Anna. Hänen kauttaan tutustutaan muihin hahmoihin ja Annan historiaan. Poliisikuulusteluiden kautta selviää pikku hiljaa, mitä erämaassa on tapahtunut Annan mielestä. Jännitys tiivistyy tarinan edetessä.

Kertomatta enempää kirjan juonesta sanon vain, että kannattaa lukea. Loppu ei ehkä ole täysin yllättävä, mutta se on hyvin mielenkiintoinen ja itse asiassa jättää muutamia kohtia kutkuttavasti auki.

Maisemakuvaukset ansaitsevat erityisen kiitoksen.

Mikko Ketovuori: Laumavaiston varassa

Viime aikoina olen enemmän ostanut ja hankkinut kirjoja kuin lukenut niitä. Hyllyt pursuvat, mutta lukuaikaa ja -intoa puuttuu. Kuitenkin luettavaa nyt on, kun sille päälle sattuu. Kirjastoon olen joutunut palauttamaan monet varaukset lukemattomina, kun ei vain aika riitä.

Tämä kirja on lukupiirimme innoittaman luettu. En ehkä olisi tarttunut tähänkään teokseen ilman lukupiiriä. Siksi pidänkin sitä erinomaisena oman mukavuusalueen ulkopuolelle viejänä. Loppujen lopuksi kuitenkin pidin tästä teoksesta todella paljon.

Kirja pohjautuu Robert Prechterin sosionimiseen talous- ja kulttuuriteoriaan, jonka mukaan ihminen on laumasielu, joka seuraa sosiaalista mielialaa laumavaistonsa varassa. Näin tehdessään ihmiskunta tulee toistaakseen tiettyjä kuvioita maailman historian mukaan. 

Näin vaalimasennuksen kourissa, kirja tuntuu vieläkin ajankohtaisemmalta kuin vaalien alla. Monet asiat, joita yhteiskunnassamme tapahtuu juuri nyt, selittyvät kyllä tämän teorian mukaisesti. Pelottavaa, mutta totta. Osittain uskon kirjan väitteisiin, osittain pidän niitä vähän ylianalysoituina, mutta yhtä kaikki, hyvin kiinnostava katsantokanta maailmaan kirjassa kuitenkin on. 

Ihmiskunta tuntuu toistavan omia virheitään aina vuosisadasta toiseen. Nousukautta seuraa laskukausi, monet tutut asiat tulevat muotiin aina säännöllisesti. Ihmiset laumasieluina seuraavat muiden esimerkkejä ja sitä kautta jotkut ilmiöt varmasti voivat selittyä. 

Vaikka en uskoisikaan kaikkiin kirjan väitteisiin, antoi se todella paljon ajattelemisen aihetta ja kuten kirjan takakansi lupaa "Kirjan luettuasi et todennäköisesti enää koskaan katso maailmaa täysin samoin silmin kuin aiemmin." En varmastikaan.

Danielle Steele: Kotimatka

Ystäväni suositteli tätä kirjaa, joten pakkohan se oli lukea. Koko lukemisen ajan ajattelin, että hitsit, että tuntuu tutulta. Onkohan tästä tehty elokuva tai sarja, ei ollut. Sitten kirjatessani teosta Goodreadsiin huomasin, että olinkin lukenut tämän blogitauon aikana vuonna 2016. Ei ihme, että tuntui tutulta, toisaalta ei ihme, etten muistanut teosta.

Kirja on paikoin todella ahdistava, paikoin todella kömpelö ja ylipäätään melko jähmettynyt tiettyihin sukupuolirooleihin ja stereotypioihin. Sen viesti on kuitenkin tärkeä.

Gabriellen äiti hakkaa tyttöä, kun tämä on pieni. Kyse ei ole pienistä läimäytyksistä vaan todellisesta pahoinpitelystä. Kun Gabrielle on 10 vuotias, äiti jättää tämän nunnaluostariin. Siellä Gabrielle kokee ensimmäisen kerran rakkautta. Gabrielle aikuistuu luostarissa ja päättää jo ruveta nunnaksi, kunnes hän tapaa nuoren papin. Elämä ei tuo Gabriellelle eteen mitään helppoja rasteja, mutta onko hän niin vahva kuin kaikki hänen väittävät olevan.

On tärkeää puhua lasten kokemasta pahoinpitelystä sekä fyysisestä että psyykkisestä. Kirjassa sitä kuvataan paikoin todella ahdistavasti. On tärkeää puuttua yhteiskunnan epäkohtiin, ei saa kääntää katsetta muualle, kun näkee pahaa tapahtuvan. Se nyt ehkä se sanoma.

Olin antanut tälle 2 tähteä vuonna 2016, nyt antaisin ehkä 3. Tavallaan pidin, tavallaan en. Saattaa olla, että käännös oli hieman kökkö, saattaa olla, että alkuperäinenkin on hieman kömpelöä tekstiä.

Ihan ok luettava, nyt yritän muistaa olla lukematta taas uudelleen 7 vuoden päästä.

Lars Kepler: Hämähäkki

Kuinka paljon tuskaa ja väkivaltaa voi yksi ihminen kestää? Sitä kysymystä kysyin itseltäni lukiessani tätä kirjaa. Sekä Saga että Joona ovat jo menettäneet niin paljon. Ovat koonneet itsensä palasista ja jälleen he ovat pahan äärellä. Jos et ole lukenut aiempia, niin pahoittelen hienoisista spoilauksista.

Jurek on nyt kuollut, mutta edelleen Saga ja Joona joutuvat taistelemaan tämän haamujen kanssa. Saga on hermoromahduksen jälkeen töissä yksityisetsivänä, Joona edelleen poliisissa. Ihmisiä Sagan lähipiiristä alkaa kuolla ja hän saa mystisiä paketteja, joissa on tinaukkoja. Hän on myös saanut postikortin, jossa kerrotaan luodeista, joista viimeinen on tarkoitettu Joonalle ja Saga on ainut, joka voi estää Joonan kuoleman. Kaikkea pahaa on siis jälleen liikkeellä. Kuka on mystinen hämähäkki ja mikä on hänen suhteensa Jurekiin.

Teki oikeasti pahaa Joonan ja Sagan puolesta. Jotenkin ei yksi ihminen pysty kantamaan niin paljon tuskaa. Se tekee ehkä kirjan päähenkilöistä epäuskottavia. Toisaalta nämä kärsivät ja yrittävät nousta pimeästä takaisin valoon. Valoa ei vain tunnu näkyvän mistään raosta. 

Jälleen kyllä pidin kirjasta. Langat pysyivät kirjoittajien hallussa. Leikkaukset olivat lyhyitä ja jännitys säilyi. Loppuratkaisu oli jopa hieman yllättävä, mikä oli positiivinen yllätys itselle. On aina kivaa, kun kirjoittajat saavat edes vähän jallitettua lukijaa ja vielä siten, että jallitus on uskottava niin kuin tässä.

Päätin hamstrata tämän sarjan hyllyyni turvapuskuriksi maailman pahuuden väliin. Sinne ne sopivat Harry Holen viereen.

Richard Osman: Hutiluoti

On ollut lukeminen tahmeeta koko helmikuun ajan tai oikeastaan se alkoi jo tammikuussa. Toisaalta hyvin ymmärrettävää, kun on ollut liiaksi töitä ja vapaa-aikaa ei lähes yhtään, mutta kuitenkin olisin toivonut, että olisin saanut luettua enemmän. Mutta sentään yksi kirja.

Kirja on jatkoa Torstain murhakerho -sarjaan, jossa joukko ikäihmisten lähiössä asuvia ratkoo rikoksia. Perusjengiin kuuluvat Elisabeth (entinen MI5 tai MI6 -agentti), Ron (entinen urheilutähti), Ibrahim (psykologi) ja Joyce, jonka päiväkirjamerkinnöistä koostuu osa teoksesta. Olen pitänyt aiemmista teoksista todella paljon, mutta jotenkin tällä kertaa en innostunut niin paljon kuin aiemmin.

Tällä kertaa kerho lähtee ratkomaan yli 10 vuotta sitten tapahtunutta nuoren toimittajanaisen kuolemaa. Oliko kyseessä murha vai mikä, se on lähtökohtana. Selvittelyn ohella Elisabeth joutuu valitsemaan palkkatappamisen ja Joycen hengen välillä. Mukaan sekaantuu entinen KGB-agentti Viktor sekä jo edellisessä kirjassa vankilaan laitettu huumediileri. Selvittely vie joukon television ajankohtaisohjelmaan ja sitä kautta tv-maailmaan. Jotenkin tuntui, että tällä kertaa oli liian monta langanpäätä, liian monta uutta suhdetta ja muuta epäselvyyttä, joita piti muistaa seurata. Tästä seurasi, että mitään ei oikeastaan käsitelty syvällisesti. Sillisalaatti sanoisin. 

Toki hahmot oliva edelleen mukavia ja kiehtovia, mutta jokin aiempien teosten fiiliksestä jäi puuttumaan. Tavallaan ymmärrän sen, koska henkilöitä pitää kehittää, pitää tuoda uusia, mutta ehkä sen olisi voinut tehdä pienemmässä mittakaavassa.

Ei kirja huono ollut, mutta rima oli jo mielessä kovin korkealla, joten hienoinen pettymys se oli. Suosittelen sarjaa ja suosittelen myös lukemaan järjestyksessä.

Sally Thorne: Toinen ensivaikutelma

Edellisestä Thornesta innostuneena varailin kirjastosta kaikki hänen kirjansa. Tartuin tähän vielä edellisen kirjan hekumat mielessäni. Huoh... haaveeksi jäi hekumat. Tämä teos on kovin kiltti ja hattarainen. Eikä edes uskottava (ihan kuin höttöiset romantiikkakirjat sellaisia yleensä olisivat).

Ruthie on työskennellyt senioritalokylässä useita vuosia ja kangistunut omiin kaavoihinsa. Sitten paikalle ilmestyy omistajan tatuoitu poika moottoripyörällään ja Ruthien maailma muuttuu. Siinä juoni ja arvaattekin kenties miten käy ja kyllä näin juuri; onnellinen loppu, Ruthie ymmärtää, että elämää on seniorikylän ulkopuolella ja paha poika ymmärtää, että ei olekaan niin paha poika.

Olihan kirja ihan hauska ja hymähdin monta kertaa. Olihan sitä ihan kiva lukea. Mutta olin kuitenkin pettynyt. Tarina oli niin hattarainen, että se alkoi ällöttää. Se oli liian sokeroitu. Mukana oli uskontoa ja kliseitä. Tatuoinnit eivät tee kenestäkään pahaa poikaa tai tyttöä, ei ainakaan nykymaailmassa. Ei myöskään moottoripyöräily. Henkilökuvaukset olivat siis kovin ohuita ja kliseisiä eli tylsiä. Ainoat oikeasti kiinnostavat henkilöt olivat sivuhenkilöt eli vanhukset. Heidän salaisuuksiinsa päästiin vasta aivan lopussa.

Yksi Thorne on vielä kirjaston varauksessa, annan sille vielä mahdollisuuden. Tai tiedänhän minä, että annan kaikille tästä eteenpäin ja ehkä petyn, ehkä (toivottavasti) en. 

Katsoin muutoin Hating game -elokuvan ja petyin suuresti, mikä ei taaskaan ole kenellekään yllätys. Harvoin elokuva yltää lähellekään kirjaa. Ihan kiva elokuva, jos ei ole lukenut kirjaa. Kirjan luettua ei ehkä niinkään.

Simona Ahrnstedt: Vielä vähän lisää

Näitä Ahrnstedtin kirjoja olen lukenut aiemminkin ja viihtynyt jokaisen parissa. Tällä kertaa päähenkilöt Stella ja Thor ovat aiemmista teoksista poiketen maalla. Thor on maanviljelijä ja Stella perii tämän maatilan naapurista purkukuntoisen talon. Stellan koko elämänsä on muuttunut kertaheitolla; poikaystävä on pettänyt, hän on menettänyt asuntonsa ja työpaikkansa samassa hälinässä. Niinpä hän päättää lähteä perimäänsä taloon aikomuksena myydä se ja lähteä New Yorkiin opiskelemaan vaatesuunnittelua. Käy kuitenkin niin, että naapurin Thor vie Stellan sydämen, mutta muuttuuko Stellan tulevaisuuden visio myös. 

Pidin kyllä kirjasta. Se oli vähän vähemmän kiltti kuin edellinen teos, jonka luin, mutta melko kesy kuitenkin. Toisaalta kirjan juoni ei nyt ollut mikään kovinkaan kummoinen ja muutamia lankoja kerittiin lopussa kokoon sotkeutumisen uhallakin. Stella oli tukholmalaiseksi yllättävän hyvin maallesopeutuva ja Thor maajussiksi omanlaisensa.

Pidin pikkukylän miljöökuvauksista ja maaseudun fiiliksestä. En pitänyt mutkien oikomisesta ja myös Thorin esineellistäminen oli pidemmän päälle vähän tylsää. Seksikohtaukset olivat ihan ok. Eivät nyt mitään superhekumallisia, mutta ihan kivoja, paikoin toki myötähäpeää synnyttäviä. 

Vähän erilaisempi Ahrnstedtin kirja, jossa ei ollut vain rikkaita ja vielä rikkaampia. Mukava lukea vähän oikeammista ihmisistä välillä.

Sally Thorne: Totista leikkiä

Yksi TikTok-suositus jälleen. Suurimman osan TikTok-suosituksista palautan tänään lukemattomina takaisin kirjastoon. Muutamaa yritin, mutta ei lähtenyt. Tämä teos sen sijaan oli oikein viihdyttävä. 

Kyseessä enemies-to-lovers -tyyppinen teos, joka on hyvin kesy, mutta hauska. Osittain sellainen, joita luen usein ja osittain taas ei sinnepäinkään. En yleensä pidä hauskoista kirjoista, mutta tämä oli sen verran hyväntuulinen, että kyllä pidin ja itse asiassa hämmästyttävän paljon.

Lucy on töissä kustantamossa ja samoin on hänen arkkivihollisensa Joshua. He työskentelevät eri johtajien apulaisina ja ilmapiiri on kireähkö. Kertoja Lucyn mielestä he pelaavat hating gamea päivittäin, johon sisältyy erilaisia osioita, kuten toisen tuijottelu. Yrityksessä tulee avoimeksi johtajan paikka, johon molemmat aikovat hakea. Samalla pelin laatu muuttuu ja vihasta tuleekin jotain ihan muuta. Onko Lucy edes tulkinnut peliä oikein.

Aloitan siitä, mistä en pitänyt ja se oli Joshuan esineellistäminen. Hänen lihaksistaan puhuttiin melkoisen monta kertaa kuolaavaan sävyyn ja muutaman kerran jälkeen se alkoi ärsyttää. Se olikin ainoita asioita, jotka ärsyttivät. Muutoin pidin kirjasta ja luin sen melko hotkaisten. Mukavaa, tyhjäpäistä viihdettä, joka sopii tämän hetkiseen elämäntilanteeseeni erinomaisesti. Mitään syvällistä tuskin löytää, mutta ei aina ole tarviskaan.

Kirjasta on myös tehty elokuva, jonka saatan nielaista tänään iltapalaksi. Suosittelen romantiikan nälkään.