Anjum Anand: Anjumin helpot intialaiset

Kyllä, keittokirja ja aivan loistava sellainen. Tosin olen vasta testannut kaksi ohjetta, mutta keittokirjojen suurkuluttajana olen huomannut kirjan jo huomattavaksi paremmaksi kuin yleensä.

Kirjan ohjeet ovat selkeitä, ne eivät sisällä intialaiselle keittiölle usein yleisiä "outoja" raaka-aineita, joita ei Suomesta varmaan oikein saa, ainakaan pienistä kaupungeista.

Anand on Intiassakin suosittu kokki ja tämän kirjan ohjeet ovat hyvin käyttökelpoisia. Uskaltauduin jopa kokeilemaan lammasta, mitä en ole syönyt aikoihin. Verrattuna muihin omistamiini intialaisiin keittokirjoihin, tässä kirjassa ohjeet on selitetty hyvin selkeästi ja ihmisläheisesti, jos sellaista määrettä voi keittokirjasta käyttää.

Kannattaa siis tutustua, jos intialainen ruoka vähänkään kiinnostaa.

J.R.Ward: Paljastettu rakastaja

Tämä on neljäs kirja sarjassa, jossa kerrotaan Mustan tikarin veljeskunnan vampyyreista. Olen lukenut aiemmat heti ilmestyttyään, niin tämänkin. Ostin tosin myös koko sarjan myös englanniksi, mutta jostain syystä lukeminen pyssäsi juuri tähän kirjaan, enkä näin ihmettelekään. Tämä on selkeästi heikoin kirja neljästä ensimmäisestä.

Kirjasarja on tarkoitettu aikuisille. Se sisältää romantiikkaa, seksiä ja vampyyreja eli aivan valtavan hieno yhdistelmä. Kirjat ovat siis fantasiaa, jossa taistelevat vampyyrit (hyvät) ja lesserit (pahat). Itse olen nyt tyystin koukuttunut fantasiaan, jota en ole vuosiin lukenut sitten teiniaikojen Pimeä nousee -sarjan. Täydellistä pakoa oikeasta elämästä.

Nyt luulen siirtyväni taas takaisin englanninkielisiin tässä sarjassa, sillä seuraavaa suomennosta joutuu jälleen odottamaan varmaankin puolisen vuotta. Koukutus jälleen hyvin toimiva.

Joe Hill: Sydämen muotoinen rasia

Jälleen kirja, joka tuli mukaan kannen ja nimen perusteella. Taaskaan ei tarvinnut katua.

Kirjan voisi luokitella varmaankin kauhugenreen kuuluvaksi, näin ainakin kirjastossa oli. Tarina kertoo vanhasta rocktähdestä ja kummituksesta, jolla ei ole hyvät mielessä. Kirjan tarina oli mielestäni omaperäinen ja hyvin kerrottu. Eniten pidin ehkä viittauksista bändeihin. Nimi jo itsessään viittää Nirvanaan, lisäksi viittauksia oli ainakin My Chemical Romanceen, jonka keikalle muuten tänään menen; Metallicaan, Foo Fightersiin ja varmaan moniin muihinkin.

Tämän kirjan luettua tuli halu tutustua kirjailijan muihinkin teoksiin. Näitä en vielä ole ehtinyt metsästää, mutta se on seuraavana listalla. Nyt tosin on muuta mielessä kuten illan konsertti ja huomenna alkava uusi työ, jaiks. Onneksi olen kotona sentään jo kolmen aikoihin aamuyöllä eli ehdin nukkua muutaman tunnin...

Pikagooglauksella selvisi, että Joe Hill on Stephen Kingin poika, vau... Kirjoitustyylissä olikin ehkä jotain samaa, mutta kuitenkin niin tyystin erilaista. Suomennettuja teoksia ei vaan ole kuin tämä ja novellikokoelma.

Andrea Maria Schenkel: Bunkkeri

Tartuin kirjaan kirjaston uutuushyllystä. Ilman mitään ennakko-odotuksia tai -tietoa on jotenkin virkistävää lähteä lukemaan kirjoja.

Kirja oli mielenkiintoisesti kirjoitettu kolmen eri kertojan kautta, jotka erottuivat kirjassa eri fonttien mukaan. Ahmin kirjan nopeasti, sillä ensinnäkin se on lyhyt ja toiseksi kerronta tempaisee mukaan, lukija haluaa tietää, mitä oikeastaan tapahtuu. Loppujen lopuksi se ei selviä. Hienoinen turhautuminen jää päälle, mutta toisaalta tekisi mieli lukea jälleen uudestaan.

Kirja pistää miettimään pahuutta, kuka on paha. Ennakkoasetelmat kääntyvät päälaelleen ja takaisin toisinpäin ja lopputulos on täynnä kysymyksiä. Mielenkiintoista sanoisin ja voin kyllä suositella.

Lynne Graham: Suurin lahja

Hävettää jo tunnustaa, että en saa nyt luetuksi niitä ns. oikeita kirjoja lainkaan. Tämä kuuluu Harlekiini-sarjaan.

Näillähän kirjoilla on kuitenkin aivan selkeä funktio, ne tuottavat hetkellisen hyvän olon. Siihen tarkoitukseen aivan loistavia. Jos ja kun ei jaksa lukea keskittyneesti, Harlekiinit kyllä jaksaa kahlata läpi. Toki kukaan itseään arvostava kirjallisuuden harrastaja ei näitä varmaan omaan lukemistoonsa valitsisi. Itsehän en itseäni arvosta lukijana ja luen juuri sitä, mitä haluan. Kirja kuin kirja kehittää, näin uskon.

Vuosi elämästä

Kävimme kaverin kanssa tiukan pohdinnan tämän päivän elokuvan valinnasta. Otsikon elokuva ohitti kuitenkin Black Swanin, ehkä tuo myöhemmin.

Lähdin katsomaan elokuvaa odottaen, sillä en ole lukenut kyseisestä elokuvasta kuin positiivisia arvosteluja. Positiivinen on myös minun arvosteluni, jos tätä sellaiseksi voi kutsua.

Elokuva kosketti jollain kummallisella tavalla, vaikka oikeastaan siinä ei ollut sen suurempaa juonta tai tapahtumia. Se oli kuvaus vuodesta parin elämästä. Näyttelijätyö oli todella pienieleistä ja hienovaraista. On hienoa seurata brittinäyttelijöiden loistavaa näyttelemistä vaikka täysin ilman vuorosanoja. Elokuvassa ei myöskään ollut musiikkia juuri lainkaan, vaan hiljaisuus täytti vuorosanattomia hetkiä. Suunnattoman rauhoittavaa.

Pidin siis todella paljon ja sanoisin, että oli oikea valinta nähdä tämä elokuvissa, jossa keskittyminen leffaan on sataprosenttista.

Lisäksi alussa tuli traileri Vettä elefanteille -elokuvasta <3