Jälleen kirja, joka tuli mukaan kannen ja nimen perusteella. Taaskaan ei tarvinnut katua.
Kirjan voisi luokitella varmaankin kauhugenreen kuuluvaksi, näin ainakin kirjastossa oli. Tarina kertoo vanhasta rocktähdestä ja kummituksesta, jolla ei ole hyvät mielessä. Kirjan tarina oli mielestäni omaperäinen ja hyvin kerrottu. Eniten pidin ehkä viittauksista bändeihin. Nimi jo itsessään viittää Nirvanaan, lisäksi viittauksia oli ainakin My Chemical Romanceen, jonka keikalle muuten tänään menen; Metallicaan, Foo Fightersiin ja varmaan moniin muihinkin.
Tämän kirjan luettua tuli halu tutustua kirjailijan muihinkin teoksiin. Näitä en vielä ole ehtinyt metsästää, mutta se on seuraavana listalla. Nyt tosin on muuta mielessä kuten illan konsertti ja huomenna alkava uusi työ, jaiks. Onneksi olen kotona sentään jo kolmen aikoihin aamuyöllä eli ehdin nukkua muutaman tunnin...
Pikagooglauksella selvisi, että Joe Hill on Stephen Kingin poika, vau... Kirjoitustyylissä olikin ehkä jotain samaa, mutta kuitenkin niin tyystin erilaista. Suomennettuja teoksia ei vaan ole kuin tämä ja novellikokoelma.
Sain tämän kirjan lahjaksi isosiskoltami vuosi pari sitten ja pahimpaan kirjanälkään yritin popsia, mutta ei ollut minulle sopiva. Sain ehkä kolmanneksen luettua, ennen kuin luovutin. Jokin vain hahmoissa ja itse tarinassa hiersi epämiellyttävästi vasten makunystyröitäni. Ehkä kauhu ei ole lajini.
VastaaPoista