Hanya Yanagihara: Pieni elämä

Kirjan väliin oli unohdettu arvio kirjasta jostain lehdestä, jossa toimittaja kertoi lopettaneensa kirjan kahdelta yöllä itkien vuolaasti. Itse lopetin kahdeltatoista samassa olotilassa.

Lainasin tämän kirjan kirjastosta jo aiemmin keväällä, mutta paksuus jotenkin kauhistutti. Olen lukenut monta mairittelevaa arviota kirjasta, joten odotukset olivat korkealla. Valitsin lopulta kirjan myös meidän lukupiirin kesän kirjaksi, joten oli oikeasti syy tarttua teokseen ja voi, kunpa olisin tehnyt sen jo aiemmin. 

Kirja kertoo neljästä ystävyksestä ja heidän elämästään useamman kymmenen vuoden ajalta. Kirjan keskushahmoksi nousee Jude, joka on sulkeutunut ja ongelmia täynnä. Lukijalle hänen kauhistuttavaa tarinaansa jaetaan pienissä paloissa, mutta muut kirjan henkilöt eivät kaikki saa tietää sitä, mitä lukija saa. He vain arvailevat. Toinen keskushahmo on Willem, joka on Juden tärkein ihminen. Malcolm ja JB jäävät ystävyksistä hieman taka-alalle, vaikka jokaisella heillä on olennainen rooli kirjan tarinassa. 

Kirjailija on sanonut halunneensa luoda hahmon, joka on liian rikki, jotta hänet voisi korjata ja tässä hän onnistuu. Jude on todella rikki. Vaikka hän on saanut luotua uran, jota monet kadehtisivat, hänen sisinpänsä on niin hajalla. Lukijana sitä toivoo kuitenkin koko ajan, että jokin tai joku pystyisi hänet vielä pelastamaan.

Paljastamatta juonesta ja tapahtumista sen enempää, käyn enemmän läpi kirjan aiheuttamia ajatuksia. Kirja on todella traaginen, surullinen. Siinä ei oikeastaan ole yhtään toivoa tai valonpilkahdusta. Luvut ovat pitkiä, kuten kirjakin, mutta jotenkin sitä uppoutuu kirjan tarinaan ja henkilöiden epätoivoon. Välillä luvun päättyminen oli tervetullut tauko, sillä tietyt asiat kirjasssa ovat todella raskaita ja vaikka niillä ei mässäillä ja kuvailu on kovin niukkaa, jäävät ne kummittelemaan mieleen. 

Julkisuudessa on korostettu sen homosuhteiden kuvausta ja kuinka tämä on toisien mielestä hyvä kuvaus sukupuolivähemmistöstä ja toisien mielestä ei hyvä. Itse luin teosta enemmän ihmissuhdekuvauksena ja siinä se oli mielestäni hyvä.

Kirja sai itkemään vielä monen päivän jälkeenkin, jopa tätä kirjoittaessa tunnen kyyneleiden kihoavan silmiin. Täytyy kuitenkin sanoa, että suosittelen lukukokemusta. Onhan tämä hieno teos.