Tuomas Vimma: Firman mies

Hymistelin itsekseni hakiessani kirjan kirjastosta. Tuli ihan sellainen Kathy Bates Piinassa . "I'm your biggest fan." -fiilis. Ei sillä, että omistaisin yläkertaa, johon voisin poloisen kirjailijan sulkea. Olen siis odottanut tätä kuin melkein mitä vain. Sami on vain yksinkertaisesti niin ihq. 

Tällä kertaa ei niinkään olla raksoilla kuin ajoittain. Siirrytään enemmän yritysmaailmaan sieltä rumalta puolelta. Tähän asti Hyperborea on ollut yritys, jossa on kotimaista työntekijää ja kaikki hoidetaan ainakin suurimmaksi osaksi laillisesti. Samin ja Danikan välillä on ollut jo aiemmin hienoista jännitettä, vaikka suhde on ollut enemmän työsuhde kuin muu, ehkä kaveruussuhde. Kaipa sitä odottaa jonkinmoista jännitteen purkua, kun tietää kyseessä olevan trilogian viimeinen osa. 

Ekassa osassa paneuduttiin syvällisemmin rakennusbisnekseen, toisessa päällä oli tosi-tv ja tässä kolmannessa jotain ihan muuta. Sisäkannessa heitetään kysymys, voiko kaiken elämässä mitata rahassa. Tätä Sami joutuu pohtimaan tai kun tietää Samin, ei sitä niin kovasti pohdita. Sami on vähän sellainen hyväntahtoinen hölmö, jolla kuitenkin on ainakin ollut jotenkin sydän paikallaan. 

Tässä päästäänkin jotenkin Vimman muiden kirjojen kieroon maailmaan, jossa hyvyyttä ei palkita päinvastoin. Mutta niinhän maailmassa asiat kenties ovatkin. Itse olen ehkä naiivi ja liian hyväntahtoinen (omasta mielestäni), jotta voisin hyväksyä tätä. Tämä on myös se osasyy, miksi en halunnut enää työskennellä kauppakorkeassa, sillä oppilasmassa alkoi olemaan makuuni liian epämoraalista (ja kyllä tunnen itseni myös moraalinvartijaksi osittain). Tämä moraalinvartija nosti päätään kirjan loppupuolella velkavipujen ja sisäpiirikauppojen lomassa. 

Ai, niin seksi. Sitähän oli. Se ei nyt ollut kovinkaan naisystävällistä (tästä poistettu pitkä pätkä kohtauksien vaikutuksesta nimenomaiseen lukijaan). 

Saiko trilogia ansaitsemansa lopun, nojaa. Se sai kuitenkin vimmaisen lopun, mikä oli kenties yhtä ansaittua kuin epärehellinen raha. Mikään kirjassa ei ollut kaunista, paitsi ehkä matka Helsingistä Poriin naulapyssy ohimolla. Mikään ei saanut huokailemaan haikeasti, paitsi maininta Kemijärvestä, johon kaipaan sukuloimaan aina talvella. Kirja sai minut kuitenkin virnistämään katkerasti ja huokailemaan tuskasta. Se sai minut myös miettimään, mitä seuraavaksi. 

Mutta hyvää joulua minulle, sain lukunautintoni. Hyvää joulua Vimmalle ja kirjaisaa uutta vuotta. Hyvää joulua kaikille lukijoilleni, joita on jopa tullut muutama lisää vuoden sisään. Hyvää joulua myös Samille ja Danikalle sinne jonnekin helteeseen, pukin pitäisi tuoda risuja, mutta koska maailma on epäreilu, se tuo varmaan jotain paljon parempaa.