lauantai 13. huhtikuuta 2013

Pentti Jarla: Kapteeni Tserep

Tässä Jarlan sarjakuvassa ei ole mitään naurettavaa, huvittavaa tai hauskaa. Se on osittain jopa järkyttävä sarjakuva Venäjän sisällissodasta, jossa vastakkain olivat punaiset ja valkoiset. Punaiset voittivat Venäjällä. Kirja sijoittuu kevääseen 1919. Siinä nuori kapteeni Tserep joutuu hieman yllättäenkin komentamaan joukkojaan tiukassa tilanteessa ja kantamaan vastuun.

Piirrokset muistuttavat toki etäisesti Fingerporin hahmoja, joten Jarlan kynänjälki näkyy, mutta kuten sanottu, muutoin teos on täysin päinvastainen tunnetuimpiin teoksiin. Piirroksista pystyy aistimaan tilanteen tuskan, kauhun. 

Pikaisen googlauksen tuloksena selvisi, että Jarla on tutustunut historiaan. Tietynlainen autenttisuus välittyi myös kuvista. Aina kylästä ja sotilaiden asusteista. 

Toisaalta olin myös hieman pettynyt. Odotin enemmän. Odotin jotain superhienoa ja järisyttävää. Olihan tämä ihan mukava sarjakuva, hyvin piirretty, hyvin kirjoitettu, ihan ok tarina, mutta jotain kuitenkin jäi uupumaan. Jotain, josta en vain saa kiinni.

Osallistun tällä Sarjakuva-haasteeseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti