Tämä taitaa olla jo kolmas kirja, jonka luen koskien Pohjois-Koreaa ja sieltä paenneita ihmisiä. Samat seikat alkavat toistumaan, vaikka inhimillinen kärsimys onkin ollut jokaisessa kirjassa hieman erilaista. Kirjan toinen kirjoittaja ja päähenkilö Kang Chol-hwan joutui leirille ollessaan 9 vuotias. Hänen sukunsa oli saapunut Pohjois-Koreaan Japanista. Se oli halunnut uskomaansa paratiisiin, joka muuttui kuitenkin helvetiksi. Perhe joutui lähes kokonaisuudessaan leirille nro 15, josta he ihmeen kaupalla kaikki selvisivät hengissä. Toisin kävi perheen isoisälle, joka joutui pakkotyöhön muualle.
Kirja kertoo leirikokemuksista kylmän realistisesti, todeten tapahtuneen. Tunteille ei ole varaa leiriarjessa, joka on kovaa, täynnä väkivaltaa ja orjallista työskentelyä. Ihmisellä, etenkään leiriläisellä, ei ole mitään arvoa. Kuitenkin tällaisessakin paikassa voi löytää ystäviä muodostaa ihmissuhteita.
Vaikka olin lukenut jo vastaavankaltaisista tapahtumista, jaksoi yhä edelleen ihmetyttää kyseisen valtion harjoittama aivopesu, joka ulottuu niin syvälle, että se on kauhistuttavaa.
Voiko tällaisesta kirjasta pitää, mielelläni kuitenkin sitä luin. Vaikka käsiteltävät asiat ovat kauhistuttavia ja ihmisten kärsimys käsin kosketeltavaa, ei näillä kuitenkin mitenkään märehditty, vaan kuten jo totesinkin, asiat todettiin.
Pääsen osallistumaan tällä myös kansankynttilöiden kokoontumisajoihin.
Mitkä ne semmoset kansankynttiläin kokoontumisajot on?
VastaaPoistaMä en ole lukenut Pohjois-Korea- kirjoja kuin sen Suljetun maan, joka oli sekin jo tarpeeksi kamala. Tai siis, kuvasi tarpeeksi kamalia juttuja.
Sehän on yksi haaste, johon osallistun. Tulee lukea erilaisia tietokirjoja.
VastaaPoistaSuljettu maa on oikein hyvä. Tämä on enemmän ihan vain yhden ihmisen tarina.