Varmaan ensimmäinen Finlandia-voittajakirja ikinä ja pidin ihan hirveästi. Toisaalta ei voi olla pitämättä kirjasta, jonka nimi ja luvut pohjautuvat lempilauluuni Päivänsäde ja menninkäinen.
Kirja kertoo Mikaelista, kolmekymppisestä homosta valokuvaajasta, joka löytää pihalta poikien kiusaaman peikon poikasen. Mikael ottaa peikon, Pessin, kotiinsa. Kirja kuvaa Mikaelin kamppailua rakastumista vastaan, hänen tiedonhakuaan.Se kuvaa meitä ihmisiä sellaisina kuin olemme, hyväksikäyttäjinä. Käytämme hyväksi toisiamme, rakastumme, harrastamme seksiä.
Kirjassa vuorottelee kertojana Mikael (Enkeli), Martes (Mikaelin ihastuksen kohde), Tohtori (Mikaelin ex, eläinlääkäri), Ecke (Mikaelin seksikumppani) sekä Palomita (alakerran filippiiniläinen ostovaimo). Kaikki haluavat toiselta jotain, eikä välttämättä vastikkeetta. Kaiken keskuksena on kuitenkin Pessi. Lisäksi kirja koostuu "lehtikirjoituksista", kirjojen otteista, joissa käsitellään peikkoja ja heidän elämäänsä. Itse olen lukenut paljon tieteellistä kirjallisuutta, joten tällainen tietojen jakelu on mielestäni tosi mukavaa.
Olen melko positiivisesti yllättynyt, että tällainen kirja on voittanut Finlandia-palkinnon. Aiemmin lukemani ehdokkaat eivät ole olleet mitään tämän tyyppistä, eivätkä läheskään näin hyviä. Itse en iha kauheasti siis myöskään palkintoja arvosta, tokihan niillä on paikkansa.
Lainasin kirjastosta myös kaksi muuta Sinisaloa, jotka luen varmaankin lähiaikoina. Nyt sielu huutaa kuitenkin jotain tyhjänpäiväistä romantiikkaa. Maaginen realismi alkaa avautua pikku hiljaa ja alan pitää siitä yhä enemmän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti