torstai 24. marraskuuta 2011

Charlaine Harris: Veren perintö

Varasin kirjastosta tämän jo ennen ilmestymistä ja sainkin tosi nopeasti itselleni. Tässä vaiheessa kirjoja kohtaan on jo kohtalaisesti odotuksia, miten päästä samalle tasolle edellisten kanssa. Miten Sookien miesasiat kehittyvät jne.

Täytyy myöntää, että ensi alkuun olin hieman pettynyt kirjaan. Tuntui, että mitään ei tapahtunut. Toki ihmistiikeri Quinn yritti ja pyyteli treffeille, mutta ylipäätään kirjan alku tuntui todella tylsältä. Kirjassahan Sookie matkustaa New Orleansiin tyhjentämään kuolleen vampyyriserkkunsa Hadleyn asuntoa. New Orleansissa mukaan tulevat vampyyrikuningatar ja -kuningas sekä Debbie Peltin vanhemmat. Quinn on myös kuvioissa, kuten uusi tuttavuus Amanda, noita. Puolenvälin jälkeen alkoi kirjassa meno kuitenkin kuumentua ja loppua kohden kiihtyä. Kokonaisuus jäi siis ihan plussan puolelle.

Kirjassa poikaystävän roolin täyttää Quinn, Ericin ja Billin jäädessä sivurooleihin. Sookie oppii myös itsestään uutta, mikä varmasti heijastuu tuleviin kirjoihin. TV-sarjassahan tämä asia selvisi jo paljon aiemmin. Yllättävänkin mukavasti sarja taas etenee, vaikka tässä kirjassa ajallisesti ei päästy kovinkaan montaa päivää eteenpäin. Ihan kiva, mutta ei mitään suuria hehkutuksia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti