John Greenin kirja (siis juuri tämä) on ollut pitkään Kindlen ladatuimpana. Tällä kertaa kuitenkaan en käyttänyt viittä euroani ostoon, vaan varasin kirjan kirjastosta, suomennoksena. Enpä ihmettele, miksi on listojen kärjessä, onhan tässä jotain todella herkkää ja ahdistavan suloista, aivan kuten nuoruudessa ylipäätään.
Hazel sairastaa kilpirauhassyöpää. Hän on saanut lisäaikaa elämälleen, mutta elää ilman sosiaalisia kontakteja suojellen itseään ja muita. Hän käy syöpäsairaiden lasten kokoontumisissa, jossa hän tapaa Augustuksen. Pojan, joka on sairastanut luusyöpää, mutta tervehtynyt. Pojan, joka järkyttää hänen maailmaansa. Hazelin elämän yhtenä tärkeänä asiana on kirja, joka loppuu kesken lauseen. Kirja kertoo syöpäsairaasta tytöstä ja sekä Hazel ja Augustus lukevat kirjan useita kertoja. Rakkaus tulee, kun sitä vähiten odottaa. Rakkaus jättää arven.
Tämä kirja herättää tunteita, ei kuitenkaan sääliä, vaan kaihoa. Se on hyvin kirjoitettu erittäin arasta aiheesta. Lapsia ja nuoria kuolee syöpään, he ovat kuitenkin lapsia ja nuoria. Tässä kirjassa myös aikuiset on hyvin kirjoitettu. Hazelin vanhemmat ovat rakastavia vanhempia, joiden oma elämä tuntuu olevan pysähtynyt Hazelin sairauden vuoksi tai näin Hazel kuvittelee.
Se, mikä ehkä oli hieman epäaitoa, kenties, oli se, että 16 ja 17 vuotiaat keskustelevat näin filosofisesti. Itse en ainakaan olisi kyennyt näin hienoon argumentointiin ollessani tuon ikäinen. Ehkä olen ollut osittain vain liian tavallinen, ehkä filosofisia nuoria on. Ehkä kuoleman läheisyys pistää asiat aivan eri perspektiiviin kuin täysin terveiden.
Enpä ole aikoihin taas itkenyt kirjaa lukiessa. Tästä osasin ennakoida jo itkemisen, sillä lukuisat ylistävät kommentit ovat näin vihjanneet. En edes yrittänyt kovettaa itseäni, vaan annoin tulla vaan ja tulihan se sieltä, itku ja useampaan otteeseen.
Voin suositella kirjaa. Ylistävät kommentit eivät ole tällä kertaa turhia. Kirja on surullinen, mutta se on myös toiveikas. Se on ahdistava, mutta jättää kuitenkin hyvän mielen.
Minulla tämä on lukulistalla, mutta ihan vielä en ole ehtinyt tämän pariin.
VastaaPoistaMinä yleensä kiinnitän enemmän huomiota hahmojen liialliseen naiiviuteen. En sitten tiedä johtuuko se siitä, että itse olen tainnut syntyä kuusikymppisenä, että tietyllä tavalla lapselliset hahmot eivät usein iske. Minusta nuoret hahmot ovat parempia, jos ovat vähän ikäisiään fiksumpia ;)
Tämä on kyllä varmasti totta. En tosiaan haluaisi lukea kirjaa, jossa esiintyisin itse 16 vuotiaana. Tosin silloin kuvittelin olevani maailman älykkäin, toki nyt näin onkin ;)
Poista