sunnuntai 20. helmikuuta 2011

Virve Sammalkorpi: Sinkkuleikki

Hankin tässä välillä kaikki Sammalkorven kirjat ja nyt alkoi todellinen lukeminen. Ensimmäisenä uppouduin Sammalkorven esikoisteokseen, jota ylistettiin ilmestyessään. Enkä kyllä ole eri mieltä. Kirja on hyvä, uskottava ja viihdyttävä. Kaikkea, mitä hyvältä kirjalta kaipaakin.

Tarina kertoo vähän minua nuoremmasta naisesta, joka haluaa muutosta elämään. Voin hyvin samaistua häneen ja uskon, että monet noin kolmekymppiset pystyvät myös. Tämä tekee tarinasta henkilökohtaisen ja uskottavan. Tarina on pieni pala elämää sen taitekohdassa. Päähenkilön valinnat tuntuvat tavallisen ihmisen tekemiltä.

Sammalkorpi osaa kirjoittaa mielenkiintoisia hetkiä ja kuvia ihmisistä, ihan tavallisista sellaisista. Innolla odotan seuraavaan kirjaan uppoutumista.

Se, mikä tässä kirjassa nyt harmittaa, on, että en osaa kategorisoida sitä. Kaipa tämä on vain kaunokirjallisuutta ilman mitään tarkempaa kategoriaa. Ehkä pitää alkaa opiskelemaan kirjallisuutta, jotta osaisi tehdä hienoja luokitteluja.

keskiviikko 16. helmikuuta 2011

Anthony Capella: Ruokaa Amore

Melkein nolottaa tunnustaa, mutta tästä kirjasta oli pakko skipata vähän sisäsivuja ja lukea siis alku ja loppu.

Ideana ihan jees eli yhdistää italialainen ruoka ja rakkaus. Toimivuus ei ollut ihan niin kohdallaan. Kirjassa esitellään melko yksityiskohtaisesti ruuanlaittoa ja tiettyyn pisteeseen se on oikein hyvä juttu. Vesikielellä saa lukea eteenpäin. Minulle kuitenkin puolessävälissä riitti ja skippasin noin 50 sivua ja luin tarinan loppuun.

Tarina ei ole kovinkaan kummoinen, sillä se juttu tässä kirjassa on nimenomaan ruoka. Kirjan lopussa onkin reseptejä, joita kirjassakin on tehty. Kokeilemisesta en tiedä, mutta kyllä italialaista ruokaa alkoi sentään tehdä mieli.

lauantai 12. helmikuuta 2011

Diana Palmer: Erämaan valtias

Taas yksi tällainen välikirja. Kirpparilta hankittu Harlekiini-kirja, jonka ahmaisin parissa tunnissa.

Se, mikä tässä kirjassa oli hyvää, oli viittaukset yhteen lempikirjaani eli Sheikkiin. Vähän samantyyppistä tarinaakin tästä löytyi.

Kirjalliselta anniltaan kirja ei nyt mitään suurta taidetta ollut, mutta vei mukavasti taas pois todellisuudesta, mikä on aina kirjallisuuden tarkoituskin.

Tässä välissä luin toisenkin tällaisen vastaavan kirjan, josta kirjoitan heti, kun löydän kirjan jälleen ja saan sen tiedot.

maanantai 7. helmikuuta 2011

Sara Gruen: Vettä elefanteille

Tämä kirja eksyi lukemistooni vain siitä syystä, että Robert Pattinsson tähdittää tästä tehtyä elokuvaa. Elokuva tullee piakkoin ensi-iltaan.

Katua ei valintaa kuitenkaan tarvinnut. Kirja on todella hyvä. Ajankuvaus on loistavaa, aivan kuin itse olisin elänyt kirjan hahmojen mukana.

Kirjassa kertoja on vanhainkodissa ja hän muistelee nuoruuttaan sirkuksessa. Sekä nykyhetkessä että menneisyydessä on omat huolensa ja ongelmansa. Nykyhetki pisti oikeasti miettimään vanhusten kohtelua ja meidän nuorempien vastuuta vanhemmasta sukupolvesta.

Menneisyyden kuvaus 1920-30 -luvun Amerikasta on todella osuva ja hyvin kirjoitettu. Selkeästi näkee huolellisen taustatyön merkityksen. Kirjassa oli myös muutamia historiallisia kuvia, jotka hyvin tukivat tarinaa.

Kaiken kaikkiaan erittäin miellyttävä lukukokemus. Jään mielenkiinnolla odottamaan saavuttaako elokuva yhtään kirjan tunnelmaa. Katsomaan ainakin menen.