sunnuntai 9. helmikuuta 2020

Jonas T. Bengtsson: Sus

Yksi ystäväni suositteli kyseistä kirjaa Facebookissa. Koska ystäväni on ennenkin osannut suositella minulle sopivia kirjoja, laitoin tämän varaukseen heti kirjastoon. Iloisena yllätyksenä kirja saapui ihan muutaman päivän päästä. Lukuaika on nykyään harvinaista herkkua, mutta Lukurauhan innoittamana ja harmillisen aikaisen spontaanin herätyksen kautta luin kirjan aika lailla yhdellä istumalla näin sunnuntaiaamuna. Kirja on suhteellisen lyhyt, vain 200 sivua, mutta kuten tiedetään 200 sivua voi joskus tuntua loputtomalta. Tämän kanssa ei käynyt niin hetkeksikään. 

Sus on 19 vuotias nuori nainen, joka näyttää 12 -vuotiaalta pojalta. Hänen äitinsä on kuollut, veli makaa sairaalassa ja isä on vankilassa. Susin elämässä ei juurikaan ole ihmiskontakteja, jos ei lasketa hasiskauppiasta ja nuorisopoliisia. Susilla on kuitenkin päämäärä, jota varten hän valmistaa itseään. Kirjan kuluessa päämäärä selviää vähän kerrallaan. Samalla selviää, mitä kaikkea Sus on valmis tekemään päämäärän saavuttamiseksi. 

Enempää avaamatta Susin päämäärää ja toimia voin vain sanoa, että kirja järkytti etenkin lopullaan. Se oli yllättävä, joskin ehkä kuitenkin odotettavissa oleva. Jotenkin lukijana sitä toivoi, että Sus olisi muuttunut. Mutta kirja ei kosiskellut pätkääkään lopullaan. 

En ole Bengtssonin kirjoja lukenut aiemmin. Etulipareesta huomasin hänen kirjoittaneen kaksi arvostettua teosta, joista Submarinon on kuullut mainittavan, mutta enemmän elokuvapuolella. En tosin ole elokuvaakaan katsonut. Ehkä tutustun näihin kahteen muuhunkin teokseen, jos haluan raadollisen realistista kuvaa, mutta olen enemmän hattaralukija, joka rakastaa onnellisia loppuja. Tosin aina ajoittain on hyvä tiputtaa itsensä pilvenreunalta.