Stephen King: Myöhemmin

Uusi King on aina itselleni tietynlainen tapahtuma. Tällä kertaa laitoin kirjastoon varaukseen ja sainkin suht nopeasti luettavaksi. Eniten vaikutuksen minuun Kingin kirjoista on tehnyt Se, jonka luin ensimmäisen kerran teininä. Se oli ja on edelleen aivan huippu. Sen jälkeen olen lukenut useammankin Kingin. Osa on vähän mitäänsanomattomia, mutta osan luen uudelleen aina silloin tällöin kuten Piina ja Carrie. Tämä teos ei ehkä mene sinne kärkipäähän, mutta oli oikein mielenkiintoinen luettava monella tasolla.

Ensin on pakko mainita loistavasta otsikon käytöstä kirjassa. Myöhemmin voi tuntua vähän tylsältä otsikolta, mutta se oli aivan upeasti ujutettu tekstiin. Siitä vähän myöhemmin.

Kirja kertoo Jamie Conklinista. Hän on kirjan kertoja tai kirjoittaja. Jamie näkee kuolleita. Hän pystyy kommunikoimaan näiden kanssa hetken kuoleman jälkeen, kunnes ne katoavat. Kirjan tapahtumat keskittyvät pääosin Jamien lapsuuteen ja nuoruuteen. Tavallaan kasvukertomus, mutta ei kuitenkaan. Jamie elää kaksin äitinsä kanssa. Kirjassa pääosassa on myös äidin tyttöystävä, josta tulee myöhemmin ex-tyttöystävä. Jamie tietää yhden asian kuolleiden kanssa kommunikoinnista, ne eivät pysty valehtelemaan. Tämä on koko kirjan kannalta olennaista.

Ensimmäisenä tulee mieleen Kuudes aisti -elokuva, johon kirjassakin hauskasti viitataan. Ei ole kovinkaan paljon yhtymäkohtia muutoin. Kirja alkaa kevyesti päättyen melkein splatter-henkiseen kliimaksiin. Kertoja muistaa muistuttaa aika ajoin, että tämä on kauhukertomus ja sitä se loppujen lopuksi onkin. 

Pidin kirjasta, pidin Jamiesta. Pidin kirjan sanoista ja kuten aiemmin totesin, pidin tavasta käyttää kirjan otsikkoa. Jamien kertoessa tarinaa, hän usein sanoo kertovansa jostain asiasta myöhemmin. Näinhän me ihmiset teemme. Kerromme päätarinaa ja sanomme kertovamme myöhemmin jostain asiasta, joka ei juuri sillä hetkellä ole tarinan kannalta olennainen. Tuo teki kirjasta hyvin lähelle tulevan, en tiedä miten kuvailisin sitä paremmin. Se oli kuin olisit kuunnellut jonkun tutun kertovan sinulle tarinaa. Ei kovin ihastuttavaa tarinaa, mutta tarinaa, joka on hänen tarinansa. 

Ehkä oma kauhun sietokykyni on kasvanut kovinkin korkeaksi, mutta en tätä kovinkaan kauheana pitänyt, ehkä kliimaksin osalta kyllä, mutta muutoin. Se ei haitannut, sillä en sitä oikeastaan odottanutkaan. Toki yliluonnollista kirjassa oli, mutta ei se kovinkaan pelottavaa ollut. 

Pidin kirjasta. Se oli sujuva, tuttavallinen ja paikoin hauska luettava. Aiheestaan huolimatta päällimmäinen tunne kirjan jälkeen on hyvä, iloinen fiilis. 

Stephen King: Billy Summers

Päätin tyttäreni innoittamana hankkimaan itselleni kivijalkakirjakaupasta joka kuukausi ns. kuukauden kirjan. Toisen tyttären painostamana valitsin tämän Kingin. Toisaalta eipä sitä painostusta tarvinnut sen enempää kuin "katso, uusi King". 

Kun ajattelee Kingin kirjoja, tulevat usein ensinnä mieleen hänen kauhukirjansa. Toisaalta olen lukenut viime aikoina häneltä nimenomaan muita kuin kauhu- tai muutoin yliluonnollisia kirjoja, kuten Tervetuloa Joylandiin ja Mersumies. Etenkin tuo ensinnä mainittu oli oikein miellyttävä lukukokemus. Siispä en odottanut kauhua tai muutakaan sen kaltaista räimettä, eikä sitä juuri ollutkaan aivan pientä viittausta lukuun ottamatta.

Billy Summers on ammattitappaja, joka ottaa sen viimeisen toimeksiannon, josta maksetaan hämmentävän hyvin. Billy joutuu odottamaan itse tapahtumaa pitkän aikaa. Tänä aikana hän esittää kirjailijaa, jonka tuleva kirja on hyvin salaperäinen. Tässä lähtökohta kirjalle. Pidän kovasti kirjoista, joissa kirjoitetaan tai luetaan. Tässä tehdään kumpaakin. Billyn odotusaika on matka häneen itseensä. Siihen kuka hän on, mistä tullut ja myös mihin menossa. Kirja jakaantuu odotusaikaan ja palkkamurhan jälkeiseen elämään, joiden lisäksi kirjassa on Billyn kirjoittama kirja mukana. Rakenne on onnistunut ja tempaa mukanaan. Ainoastaan paikoittain Billyn kirjoittaman kirjan lukeminen tuntui raskaalta, mutta vain paikoin. 

King osaa rakentaa henkilönsä siten, että heistä alkaa pitämään tai sitten heitä vihaa tai pelkää. Pidin Billysta todella paljon. Hänestä tuli hyvin samaistuttava pahojen miesten tappaja, vaikka itsellä ei ole kokemusta vastaavista tilanteista. Henkilöhahmo, kuten muutkin hahmot kehittyivät erinomaisesti kirjan kuluessa. 

Kingin kirjoittaminen on kovin helpon oloista kuin tarinat soljuisivat hänestä kuin itsestään. Lukulistallani on hänen teoksensa kirjoittamisesta, jonka nimikin taitaa olla juuri tuo. Pidän hänen tavastaan rakentaa henkilöitä, se on kaunista suorastaan. 

Tämän kirjan mukana tarttui mukaan myös toinen teos, olkoon kuukauden kirja 2, jonka taidan aloittaa tässä hyvänolontilassa seuraavaksi. Mitä tuokaan ensi kuu tullessaan...

Stephen King: Piina (äänikirja)

Tiedän lukeneeni tämänkin Kingin joskus nuoruudessani, mutta Kingit kestävät aina uudelleen lukemisia. Ainakin monet niistä. Kun hain autoon työmatkoille viihdydettä, ei valinnanmäärä ollut mikään kovin kummoinen. Äänikirjat tuntuvat olevan aika hyvin kierrossa koko ajan ainakin omassa kirjastossa. Aloitin kirjan heti ja sitten tuli korona ja kahden kuukauden etätyö. Kirja oli autossa ja minä hyvin harvoin siellä. Nyt kesäkuussa alkoi olla tarpeen taas matkustaa työpaikalle ja samalla kirja muistui mieleen. Koukutuin heti uudelleen. 

Piina on varmaan monelle tuttu elokuvana, jossa Kathy Bates esittää karmaisevan hyvin Annie Wilkesiä kirjailija Paul Sheldonin suurinta fania. Kathy Batesin kasvot tulivatkin usein mieleeni, kun kirjaa kuuntelin. Kaikki alkaa, kun Paul ajaa ulos tieltä kylmänä ja liukkaana talvipäivänä. Hän herää jalat murskana Annie Wilkesin kotoa. Annie on häiriintynyt entinen sairaanhoitaja, jonka häiriintyneisyys paljastuu Paulille pala kerrallaan. Paul on kirjoittanut kirjasarjaa Miserystä, jonka fani Annie on. Annie vaatii Miserylle vielä kirjan, joka on kirjoitettu vain hänelle. Paul joutuu kirjoittamaan kirjaa henkensä edestä. 

Piina on piinaavaa luettavaa. Siinä piinan kerroksellisuus paljastuu lukijalle myös hiljalleen. Loppujen lopuksi lukijakaan ei voi olla aivan varma, mikä on totta ja mikä vain Paulin piinatun mielen aiheuttamaa harhaa. Tosin onneksi kirjailija päästää lukijat piinasta. 

Olen kerännyt hyllyyni Kingin kirjoja aina, kun niitä löytyy. Monet olen lukenut, muutamia vielä panttaa sopivaa mielentilaa varten. King on tuottelias ja se tarkoittaa, että kaikki teokset eivät ole yhtä loistavia kuin esimerkiksi tämä tai Carrie tai Se, jotka ovat ihan lempikirjojani. Samahan pätee myös Kingin kirjoista tehtyjä elokuvia, joista suurin osa on melkoisen huonoja pois lukien Carrie ja Piina. Uudet Se -elokuvat kävin katsomassa, enkä ihan hirveästi innostunut niistä.

Lukijana kirjassa oli Antti Jaakola, joka suoriutui erinomaisesti. Pidin hänen riittävästä eläytymisestään. Selkeästä artikuloinnista sekä rytmistä. Kuten jo aiemminkin olen jossain postauksessa pohtinut tuota lukijan roolia äänikirjoissa, se on vain todella merkittävä. Monta kirjaa, jotka varmasti olisivat olleet kuuntelemisen arvoisia, olen joutunut jättämään kesken, koska jokin osa lukijan työskentelyssä ei vain ole ollut hyvää. Hyviä lukijoita on harmillisen harvassa.

Olen saamassa lukuintoani jälleen takaisin muihinkin kuin sellaisiin hölpön pölpön -kirjoihin, joita luen Kindlelläni. Onneksi lomakin alkaa ensi viikolla.

Stephen King: Ihmissuden vuosi

Eilen kirjastossa kuljin pitkästä aikaa kauhuhyllyn eteen etsiessäni Kingin novelleja. Epäloogisesti ne eivät löydy novellit -hyllystä. Löysin novellit ja jotenkin mukaani tarttui myös tämä. Novellinomainen tämäkin, vaikka onkin kertomus kokonaisuudessaan kuitenkin ilman alkua. Kuvitettu kauhuteos 80-luvulta, voiko olla jotain hienompaa. Kuvitus on tunnetun sarjakuva ja kauhutaiteilijan Bernie Wrightsonin kädenjälkeä. Tähän pakko postata pari kuvaa kirjasta.

Kirja on kertomus erään ihmissuden vuodesta alkaen tammikuusta. Tai oikeastaan se on tarina hänestä, mutta myös hänen uhreistaan. Jokaisessa kuussa joku menettää henkensä, osin hyvin realistisen verisesti kuvailtuna. Lopussa toki selviää myös ihmissuden henkilöllisyys, mutta se on hämärän peitossa hyvin pitkään.

Yllä oleva kuva on mielestäni yksi kirjan hienoimpia ja samalla eräänlainen kulminaatiopiste tarinalle. Nautin tarinasta aivan suunnattomasti, imaisin sen itseeni nopeasti, sillä kuten jo totesin kirja on eräänlainen novelli, sivuja 119, joista osa menee kuvitukseen. Kuvitus väritti mielikuvat ja osittain sisälsivät ehkä vähän liikaakin sisäelimiä, mutta niinhän tarina menee.

Ai että, on sitten ihanaa, kun lukeminen sujuu ja tuntuu ihanan vapauttavalta. Varmastikin on niin, että aivot tarvitsevat aika ajoin toipumisaikaa ja jumittuvat.

Stephen King: Carrie

King ei suinkaan ole uusi tuttavuus, vaikka en parin viime vuoden aikana olekaan lukenut hänen kirjojaan. Nuorempana kahlasin läpi kaikki silloiset teokset ja suursuosikikseni nousi Se, jonka lukemisesta on jäänyt hyvin monta muistijälkeä. Nyt yritin purkaa lukuahdistusta ja Irenen ehdotuksesta käännyin Kingin puoleen. Carrien hankin jo jonkin aika sitten kirpparilta ja se on odottanut kiltisti useissa pinoissani omaa vuoroaan. Olen nähnyt elokuvan, mutta kirjaa en ole jostain syystä, mitä nyt luettuani en tajua, lukenut. Tämä on aivan (tekisi mieli sanoa hurmaava) loistava kirja.

Carrie on ollut koulukiusattu jo ala-asteelta ja meno vain pahenee yläkoulussa. Hän on fanaattisesti uskonnollisen äitinsä ainut lapsi. Äiti on aivan karmiva ihminen, jonka uskonnollisuus saa hyvin vääristyneitä piirteitä ja joka pitää seksuaalisuutta saatanan tekosina ja täysin epäpyhänä, edes avioseksi ei ole sallittua. Carrie joutuu elämään rukoilun, fanaattisuuden ja mielipuolisuuden ilmapiirissä. Niinpä hänen saadessaan ensimmäiset kuukautisensa, hän on paniikissa ja tämä kaikki tapahtuu pukuhuoneessa kaikkien pilkattavana. Syvästi ahdistava kokemus myös lukijalle. Carrie on jo lapsena osoittanut kykynsä telekinesia puolella ja naiseuden puhkeamisen sekä jatkuvan pilkan seurauksena hänen taitonsa kehittyy. Tässä lähtökohta, joka päättyy kaupungin tuhoon ja suureen verilöylyyn.

Kirjan henkilöhahmot ovat kauheudessaan onnistuneita. Carrie on kiusattu, alistettu, mutta nousee kuitenkin kostamaan kaikille kauhealla tavalla. Hänen äitinsä on sairas ihminen, joka ei kykene rakkauteen tai empatiaan. Carrien koulutoverit ovat joukkosieluja, joista vain yksi kykenee ajattelemaan omilla aivoillaan, mutta jonka hyvät aikomukset ymmärretään väärin. Ilkeitä, itsekeskeisiä, kaunaisia ihmisiä siis riittää. Ei voi olla ajattelematta koulusurmia ja niiden taustoja.

Kirja tekstinä on mestarillisesti kirjoitettu ja ollut selkeästi suunnannäyttäjänä ja innoittajana nykykirjailijoille. Mieleen nyt putkahti mm. Sinisalon teokset sekä Lelicin Katkeamispiste. Kirjassa vaihtelee Carrien ja muiden kertojien ääni sekä leikkaukset tapahtumasta kirjoitettuihin teoksiin ja paranormaaliutta käsitteleviin tutkimuksiin. Kirja on kompakti, kauhistuttava kokonaisuus. Se on loistava kirjallinen teos ja samalla hyvin ahdistava lukukokemus. Se on yhä Kingin ykköskirja minulle, mutta tämä on erittäin hyvä kakkonen.

Lue ja kauhistu.