Ruth Ware: Valhepeli

Isa saa viestin, jota on pelännyt. Hänen vanha koulukaverinsa kutsuu hänet kiireesti luokseen. Jotain on tapahtunut. Neljä tyttöä pelasi teininä valhepeliä sisäoppilaitoksessaan. Valheella on pitkät jäljet. Kaikkien elämä muuttuu, kun menneisyyden haamut ja teot palaavat kummittelemaan. 

Kirjaa kuvaillaan kannessa "veitsenteräväksi trilleriksi" ja "aidosti hyytäväksi ja hurjan koukuttavaksi". Sanoisin, että paikkaansa pitää trilleri. Muutoin en kokenut teosta mitenkään kovinkaan poikkeavaksi ja musta sieluni ei löytänyt siitä hyytävyyttä. Pettymys sinänsä. Enpä oikeasti tiedä, kuinka moni uskoo näitä kirjojen kansiylistyksiä. Joskus jopa naurattavat.

Itse kirja oli ihan ok. Ei mikään ihmeellinen, mutta ihan viihdyttävä lukukokemus. Olen lukenut Warelta teoksen myös aiemmin. Tuosta kirjasta tuntui tulleen vielä huonommat vibat. Ehkä tästä voisi oppia, että älä lue enää tämän kirjailijan teoksia. 

Joskus on vaikeaa miettiä, miksi jostakusta kirjailijasta tulee maailmanmenestys ja toiset loistavat kirjailijat eivät menesty. Ehkä keskinkertaisuus tai yksi hyvä teos riittää ajoittain siihen, että saa mainetta. Maailmahan ei ole tasapuolinen meille kaikille. 

Eihän tämä nyt huono ollut ja varmasti ihan ok kesäluettava, mutta jos haluat elämyksiä, älä odota niitä tästä teoksesta.

Ruth Ware: Rouva Westaway on kuollut (äänikirja)

Harriet Westaway on parikymppinen orpo, joka kamppailee rahasta. Hän myy tarot-tulkintoja Brightonin laitureilla. On velkaa koronkiskurille. Eräänä päivänä hän saa kirjeen asianajajalta. Kirjeessä kerrotaan hänen isoäitinsä kuolleen ja Halin olevan yksi perinnönsaajista. Hänen tulisi matkustaa Cornwalliin hautajaisiin ja perunkirjoituksiin. Asiassa on vain yksi ongelma, Halin isoäiti on kuollut aikoja sitten, kirje on tullut väärälle henkilölle. Koronkiskuri käy väkivaltaiseksi ja Hal päättää kuin päättääkin lähteä perinnön perään. Kuinka valehdella ihmisille, joista hän ei tiedä mitään, mutta jotka selkeästi kaipaavat kadonnutta siskoaan.

Alkuasetelma on ihan kiinnostava, mutta siihen se jääkin. Kuuntelin kirjan vimmalla loppuun, vaikka jo kirjan puolivälissä aavistin lopputuloksen. Inhosin joka hetki kirjailijaa. Sitä, kuinka tyhmäksi hän oli kirjoittanut päähenkilön Halin. Halia sanottiin hiirulaiseksi, mutta hän ei itse pitänyt itseään hiirulaisena. Sellaisena tyhmänä pienenä kirjailija häntä kuitenkin piti. Henkilönä, joka on niin tyhmä, että ei tajua mitä edessään on. 

Kirjan muut hahmot olivat keinotekoisia ja heidän kuvauksensa jäi ohueksi. Koko tarina jäi ohueksi, vaikka lähtökohdiltaan olikin ihan kiinnostava. En ollut suoraan sanoen kuullut kirjailijasta aiemmin ja mietin kuunnellessani, miten tällainen kirja on päässyt suomennettavaksi. Tai sitten olen vain liian kriittinen.

Jotenkin tuntuu, että heitin juuri haaskuun 14 tuntia elämästäni kuunnellessani tämän kirjan, toisaalta on ehkä hyvä välillä kuunnella kirjaa, jota vihaa melkein joka minuutti. Vaihtelua sekin.