Pauli Hirtolahti: Kakka-Ukko 2: Kakkoshätä

Kun näin tämän ilmestyneen, oli se pakko saada mahdollisimman nopeasti käsiini. Tällä kertaa kuitenkin turvauduin kirjastoon, mutta jotenkin houkuttaa hankkia molemmat Kakka-Ukot ihan omaan kirjastooni, sen verran olen kuitenkin eritevitsien ystävä.

Voisi kuvitella, että kakasta ei enää keksisi mitään uutta, mutta kyllä keksii. Kakka on ehtymätön ideoiden alttari. Kakka sopii kaikkeen, kuten tästä kirjasta voi nyt päätellä. Kakka ja kirjallisuuskritiikki on aivan loistava pari. Kakka ja uimahalli on ehkä wanha vitsi, mutta aina yhä toimiva. Tämä strippi oli pakko lukea monta kertaa ja joka kerta tahtomaton naurunpyrskähdys vain tuli.

Kakka-Ukko myös yhdistää sukupolvia, sillä tempaistessani kirjan laukustani, tyttäreni suorastaan riisti sen käsistäni ja halusi lukea. Hienoisen auktoriteetin käytön jälkeen sain kuitenkin nauttia kakkaisesta teoksesta ensin. 

Ei Kakka-Ukko mitään suurta viestiä sisällä, mutta tahtomattaan sen seurassa tulee loistavalle tuulelle. Henkilö, joka on näin innostunut omasta asiastaan, kuten siis Kakka-Ukko, ansaitsee hatun noston tai ehkä hän pitäisi enemmän hatullisesta kakkaa.

Älä ole rajoittunut, tutustu Kakka-Ukkoon ja nauti eritteistä ilman tuoksua.

Erityismaininta aivan loistavasta nimestä. Kakkoshätä, siitähän tässä on kyse, vaikka Kakka-Ukolla se onkin selkeästi ykköshätä.

Tulevan pääsiäisen kunniaksi vielä linkki Kakka-Ukko-blogin loistavaan strippiin. 

Muoks: Illalla lapsi (8 v) luki toiselle lapselle (4 v) Kakka-Ukkoa iltasaduksi. Tuntui toimivan.

Mika Lietzen: Elegia - yksinäytöksinen uninäytelmä

Vaihteeksi sarjakuvaa. Kirjastossa tänään astelin sarjakuvahyllyn viereen, ojensin käteni ja otin ensimmäisen kirjan, joka tuli eteen. Näin valituksi sarjakuvaksi tuli Mika Lietzenin Elegia. En pettynyt, olen jopa melko vaikuttunut. 

Lietzenin piirrokset ovat minimalistisia, suoraviivaisia, mutta kuitenkin vaikuttavia, hyvin mielenkiintoisia siis. Tarina Elegiassa on jotenkin huumaava. Nainen ja mies, kuuntelemista ja sen puutetta. Naisen ja miehen erot, toisaalta samankaltaisuudet. Elämä ja sen elämättömyys. Nämä ovat tunteita, joita kirja herätti. Uskon, että luen teoksen vielä toistamiseen, sillä tuntuu, että en nähnyt kaikkea, en kuunnellut kuitenkaan riittävästi.

Teos on samalla näytelmä, joka on piirretty. Kirjan loppuosassa on näytelmän vuorosanat suomeksi ja englanniksi sekä ohjeet (näillekin lienee oma käsite) liikkumiseen ja valaistukseen yms. Näytelmänä se myös esittäytyy kuvien kautta. Hämmennyn aina lukiessani sarjakuvia kuinka muutamalla viivalla saa niin paljon aikaa. Itse en viivoilla saa aikaan mitään kaunista tai tunnepitoista.

Hauskana yksityiskohtana on, että eksyttyäni Lietzenin kotisivuille  löysin maininnan hänen uudesta teoksestaan Gipi - merkintöjä sotatarinaa varten. Tämän taas näin kirjaston uutuushyllyssä ja melkein, melkein tartuin siihen. Kohtalo siis auttoi minua ojentamaan käden sarjakuvahyllyn edessä juuri tähän teokseen. Uskoisin, että myös Gipi ajautuu jossain vaiheessa lukupinooni.

Osallistun tällä sarjis-haasteeseen myös.

Leen Van Hulst: Maitoa ja lunta

En tiedä, kutsuako tätä sarjakuvaksi vai kuvaromaaniksi. Kirjan takana lukee sarjakuvaromaani. Kauniita kuvia kirja on kuitenkin täynnä. Olettaisin, että kuvat on piirretty öljyliiduilla tai muilla vastaavilla. En juurikaan ole asiantuntija taiteeseen liittyvissä asioissa.

Belgialainen Leen tulee Turkuun opiskelemaan yliopistoon. Hän tulee keskelle pimeintä talvea. Kulttuurishokki näyttäytyy tietyissä kuvissa kirjassa, kuten maidon juomisessa, lumiuimisessa ja synkkyydessä. 

Leen rakastuu irlantilaiseen Gilliin. Rakkaus on yksipuoleista ja kirja kuvaakin rakkautta keskellä pimeintä Suomea, Turussa ja Lapissa. Etenkin Turkua kuvaavat kuvat ovat erinomaisia. Entisenä turkulaisena osaan arvostaa föriä ja Aurajokea. Tutut maisemat vilahtelevat kuvissa.

Kirja on kaihoisa, täynnä tunnetta. Kuvat ovat kauniita, tekstiä on suhteellisen vähän. Kuvat vievät tarinaa eteenpäin. Tästä jaottelusta tulee väkisin mieleen Pikku Närhi, joka muuten on jälleen palkittu. Kuvat eivät kuitenkaan ole yhtä lailla ahdistavan ihania.

Pidin teoksesta kovasti. Se on samalla herttainen, synkkä ja kaunis rujolla tavalla. Kirja on julkaissut Turun Sarjakuvakerho ry ja se on myös julkaistu hollanniksi. Tässä versiossa on tekstit sekä suomeksi että englanniksi.

Osallistun myös tällä sarjakuvahaasteeseen. Vielä linkki taiteilijan kotisivuille ja kuviin kirjasta http://www.leenvanhulst.be/filter/personal/Melk-sneeuw

Pentti Jarla: Kapteeni Tserep

Tässä Jarlan sarjakuvassa ei ole mitään naurettavaa, huvittavaa tai hauskaa. Se on osittain jopa järkyttävä sarjakuva Venäjän sisällissodasta, jossa vastakkain olivat punaiset ja valkoiset. Punaiset voittivat Venäjällä. Kirja sijoittuu kevääseen 1919. Siinä nuori kapteeni Tserep joutuu hieman yllättäenkin komentamaan joukkojaan tiukassa tilanteessa ja kantamaan vastuun.

Piirrokset muistuttavat toki etäisesti Fingerporin hahmoja, joten Jarlan kynänjälki näkyy, mutta kuten sanottu, muutoin teos on täysin päinvastainen tunnetuimpiin teoksiin. Piirroksista pystyy aistimaan tilanteen tuskan, kauhun. 

Pikaisen googlauksen tuloksena selvisi, että Jarla on tutustunut historiaan. Tietynlainen autenttisuus välittyi myös kuvista. Aina kylästä ja sotilaiden asusteista. 

Toisaalta olin myös hieman pettynyt. Odotin enemmän. Odotin jotain superhienoa ja järisyttävää. Olihan tämä ihan mukava sarjakuva, hyvin piirretty, hyvin kirjoitettu, ihan ok tarina, mutta jotain kuitenkin jäi uupumaan. Jotain, josta en vain saa kiinni.

Osallistun tällä Sarjakuva-haasteeseen.

Hannele Richert: Enimmäkseen hyvä näkyvyys

Mistä näitä kotimaisia loistavia sarjakuvia oikein tulee? Kirja on tosin julkaistu jo 2011, mutta jostain syystä bongasin sen kirjaston uutuushyllystä vasta nyt, muistaakseni. Kirja on ollut hyllyssäni jo muutaman viikon, mutta vasta nyt tartuin siihen ja alkoipa pääsiäinen tämän kanssa hienosti.

Kirja kuvaa Marjaa kamppailemassa aikuistumisen kynnyksellä. On vaikeaa tietää, mitä elämältä haluaa. Marja haluaa astronautiksi, kärsii esiintymisjännityksestä, kokeilee asioita, epäonnistuu, onnistuu, elää elämäänsä. Asioita, joita meille kaikille on tapahtunut nuoruudessa. 

Kuvat on piirretty lyijykynällä ja painettu siten kuin jokainen sivu olisi autenttinen, kuin juuri minulle piirretty. Pidin kovasti. Kirja liikutti, sain pyyhkiä silmäkulmia viimeisen sivun luettuani. Olin onnellinen päähenkilön puolesta. Toisinkin olisi voinut käydä.

On vaikea kuvata sanoin fiilistä kirjan jälkeen, mutta se on hyvä. Sellainen olo kuin on vain hyvän kirjan jälkeen.

Täältä voi käydä katselemassa muutamaa kuvaa.

Osallistun tällä sarjakuvahaasteeseen.

Pauli Hirtolahti: Kakka-Ukko

Kirja täynnä sitä itseään. Muutaman viikon myöhästyin nyt trendikkäästä kakka-aiheesta, mutta ainahan kakka on ajankohtaista. Tällä osallistun sarjakuva -haasteeseen.

En oikein päässyt selville onko Kakka-Ukko itsekin kakkaa vai rakastaako hän vain kakkaa yli kaiken. Kaikkeen voi kuitenkin liittää kakan ja kakka on kaikkialla. Kakka-Ukko on hyväntahtoinen kakka-fani, joka ei vain voi ymmärtää, että muu maailma ei pidä kakkaa niin arvossa kuin hän. Kakkaa löytyy monesta paikasta aina lahjoista sohvan väliin. Kakkaaminen tapahtumana on pyhä ja kaunis tapahtuma, jota voi aina välillä myös juhlistaa.

Erittäin hyvä tyhjän pään sarjis, sopiva leppoisaan sunnuntaihin, kun odottaa marjapiirakkaa uunista, siitähän tulee kuitenkin pian vain kakkaa. 

Ne, jotka eivät innostu kakkahuumorista, eivät välttämättä innostu tästäkään, tosin pitää nähdä kakan yli tai sitten ei. Kakka on kakkaa.

Melkoinen kakkakirja siis. Lisää Kakka-Ukosta löytyy mm. täältä.

Edit. Rakas 7 vuotias lukuhirmuni riisti tämän kirjan käsistäni ja nyt hän ja 3 vuotias veljensä viettävät iloisia hetkiä lukien Kakka-Ukkoa. Onneksi he eivät ymmärrä tiettyjä kirjan viittauksia. Kakka yhdistää sukupolvia.

Pentti Jarla: Fingerpori 1-4

Tunnustan, että olin aiemmin se henkilö, joka piti Fingerporia typeränä ja ihan tyhmänä. En vain tajunnut, mitä huvittavaa näissä sarjakuvissa oikein oli. Sitten yhtenä päivänä kaikki vain avautui. Tajusin sen kaiken, hienouden, sanojen monimerkityksen, sen kaiken, mikä tekee Fingerporista parhaimmillaan erittäin terävän ja ajankohtaisen sarjakuvan. Yhteen strippiin on saatu puristettua se jokin juttu.

Jotta suuri Fingerpori-aukko sivistyksessäni olisi täyttynyt mahdollisimman nopeasti, päätin lukea nämä neljä Fingerpori -albumia ihan putkeen. No, putkee ei ihan mennyt ja urakka kesti muutaman kuukauden, sillä kaikesta hyvyydestään huolimatta liika on liikaa ja jotenkin näihin vitseihinkin turtuu, kun lukee monta sivua päivässä. Samaan aikaan äänestettiin Hesarissa parasta strippiä ja olen sitä mieltä, että parhaat puuttuivat joukosta.

Ehkäpä vielä jossain vaiheessa luen lisää albumeita, mutta nyt on pakko pitää Fingerporiton aika, tosin helppoa se ei ole, sillä alueemme lehdessä on joka päivä yksi loistava strippi. Aamun kohokohta.

Sitä vain pohtii näitä lukiessa, millainen kieroutunut mieli näitä oikein keksiin. Näin sitten Jarlan haastattelun tv:stä ja hän kertoi saavansa vinkkejä lukijoilta, joten kieroutuneita mieliä on enemmänkin. En yhtään ihmettele, että hän on suosittu, sillä hän osaa loistavasti väännellä ja hyväksikäyttää suomen kielen hienouksia.

Suositten. Osallistun tällä sarjakuva-haasteeseen, tosin vain yhtenä kirjana.

Guy Delisle: Shenzen

Delislen Pjongjang sai minut hamstraamaan kaikki hänen tekemänsä sarjakuva-albumit aamulukemistokseni. Pjongjang kolahti monella tapaa ja samaa tarkkanäköisyyttä ja huumoria löytyy tässä naapurimaahan sijoitetusta Shenzen -albumista.

Delisle on oikeassa elämässä animaattori, joka on työskennellyt animaatioiden parissa ympäri maailmaa. Nämä albumit ovat ikäänkuin hänen matkapäiväkirjojaan, joihin hän kuvaa länsimaisen ihmisen kohtaamia "omituisuuksia" muualla maailmassa. 

Shenzen on erityistalousalue, jonka Kiina perusti kilpailemaan HongKongin kanssa. HongKongista Shenzenin erottaa vain joki, mutta kulttuurisesti nämä ovat hyvin kaukana toisistaan, kuten myös tästä sarjakuvasta selviää. Shenzeniin liittyen löysin tämän kiinnostavan raportin työoloista. 

Kirja kuvaa omalla huumorintajuisella tavallaan Shenzenin ilmapiiriä ja sitä kuinka kaikesta suuruudestaan ja kasvustaan huolimatta Kiina on yhä hyvin suljettu maa, jossa ulkomaalainen on ajoin eristettynä omaan kuplaansa. Kieli- ja kulttuurimuuri voi joskus olla hankala ylittää.

Pidän koko ajan enemmän Delislen maailmankatsomuksessa ja onneksi Jerusalem ja Burma odottavat vuoroaan. 

Lauri ja Jaakko Ahonen: Pikku Närhi

Mitä kirjoittaisi teoksesta, joka kosketti syvästi? Mitä kirjoittaisi kirjasta, jossa ei ollut montaa lausetta tekstiä? Mitä kirjoittaisi kirjasta, jonka kuvat viiltävät sydäntä? Mitä kirjoittaisi kirjasta, joka yksinkertaisuudessaan on kaunis ja hieno?

Nämä kaikki kysymykset herätti sarjakuva-albumi Pikku Närhi, jonka otin mukaani kirjaston uutuushyllystä vain, koska halusin lukea jonkun sarjakuvan ennen kuin Delislen albumit saapuvat luokseni. Enpä olisi uskonut, että tuolla pienellä ajatuksella sain kokea jotain näin hienoa. Jokainen valinta, jokainen ajatus voi olla portti johonkin unohtumattomaan. 

Pikku Närhi asuu suuressa talossa sairaalloisen äitinsä kanssa. Kaikki ikkunat ja ovet on teljetty. Yhteyttä ulkopuoliseen ei ole, kunnes Pikku Närhi kohtaa hämähäkin. Ulkopuolinen on pelottavaa. Seinillä tuijottavat entiset sukupolvet. Voi, Pikku Närheä...

Kirja perustuu kuville, jotka ovat tummia, järkyttävän kauniita ja ahdistavan surullisia. Kuvat ovat hyvin yksityiskohtaisia, jokainen ruutu on taideteos. Pikku Närhen silmät, ne kuvastavat niin paljon tunteita ja ajatuksia, että sanoja ei tarvita.

On suunnattoman vaikea saada sanoja aikaiseksi. Kokemus on tuore ja järisyttävä. Itku pyrkii ulos. Tämä on teos, joka pitää kokea itse.

Teos on ehdolla sarjakuva Finlandian saajaksi, toivon suurta menestystä.

Guy Delisle: Pjongjang

Tämän Pohjois-Korea buumini aikana varasin kirjastosta monta kirjaa, joissa nimessä oli jotain sinne liittyvää sen enempää pohtimatta millainen kirja on kyseessä. Olikin hienoinen ylläri, kun tämä kirja olikin sarjakuva. Yllätys oli oikein miellyttävä, jahka pääsin vauhtiin. 

Guy Delisle tekee yhteiskunnallisesti kantaanottavaa sarjakuvaa. Hän on animaattori ja vietti aikaa Pohjois-Koreassa. Kirja perustuu hänen kokemuksiinsa Pjongjangista ulkomaalaisen silmin. Siinä ei ole tarinoita leireiltä tai tavallisten pohjois-korealaisten kokemuksia, sillä näihin ei ulkomaalainen pääse tutustumaan. Ulkomaalainen näkee vain sen, mitä hänen suodaan nähdä, kulissin. 

Kantaaottavuutta löytyy, se ei kuitenkaan korostu ja jokaisen pitää hakea se itse. Viittauksia Orwellin 1984:ään löytyy. Vaikka kirja on hyvin opettavainen, reaalimaailmaan liittyvä ja kertoo kauhistuttavasta diktatuurista, on se kuitenkin myös hauska. Tietyt kauhistattavuudet on viety liian pitkälle, kunnes niistä tulee liian uskomattomia ollakseen totta.

Kuten vaikka yllä olevan kaltaiset tunnistusrivit, joita löytyy kirjasta useampi. Itse en onnistunut löytämään syyllistä kertaakaan.

Heräsi into lukea muitakin Delislen sarjakuvia ja tietenkin Orwellin 1984, jonka itse asiassa jo lainasinkin kirjastosta.