Olga Ravn: Alaiset - 2100-luvun työpaikkaromaani

Lukupiirikirjana oli tällä kertaa tämä tanskalaisen Olga Ravnin teos tulevaisuudesta. Täytyy myöntää, että tämä on teos, johon en olisi itsenäisesti ikinä tarttunut. Teos on sen verran outo, että jouduin täysin keskittymään sen lukemiseen. 

Kirja koostuu pääosin todistajalausunnoista, joissa ihmiset ja ihmisenkaltaiset kertovat tunnoistaan esineitä kohtaan, joita on löydetty uudelta planeetalta. Itse esineitä kuvaillaan tavallaan hyvin kuvaavasti, mutta toisaalta riittävän epämääräisesti esim. käänteinen vyödildo. Niiden aiheuttamia tunteita kuvataan tarkemmin, tuoksuja. Ihmisten mielissä herää muistoja maasta, joka on jo kadonnut näkyvistä. Haikeutta, kaipuuta on aistittavissa. Pikku hiljaa todistajanlausuntojen kautta huomaa ilmapiirin aluksella muuttuvan uhkaavaksi. 

Itse pohdin käsitettä alainen, onko alainen ihminen, ihmisenkaltainen vai kuka. En tiedä, onko sillä edes mitään merkitystä. En ehkä osaa tulkita kirjaa loppujen lopuksi oikein. Eniten ehkä jäi kaivertamaan puuttuvat todistajalausunnot tai se, että lausunnot olivat epämääräisessä järjestyksessä. Mitä on tapahtunut niille, jotka puuttuvat vai puuttuuko edes yhtään. 

Kirja on ollut ehdolla kirjallisuuspalkinnon saajaksi 2021 ja se on kriitikoiden kehuma. Minä, tavallinen lukija, en ehkä osannut tulkita kaikkea oikein. En osaa myöskään sanoa pidinkö kirjasta. Joka tapauksessa ainakin luin sen loppuun. 

Chuck Palahniuk: Tukehtuminen

Victor Mancini on noin 30 vuotias mies, lääkiksen keskeyttäjä. Hänen äitinsä on hoivakodissa eikä suostu syömään, vaan on hiljalleen näivettymässä pois. Lapsuudessa äiti kohteli poikaa usein kaltoin ja kärsi mielenterveysongelmista. Äiti luulee poikaansa entiseksi oikeusavustajakseen. Victor tienaa rahaa työskentelemällä 1700 –lukua imitoivassa kylässä sekä tukehtumalla ravintoloissa. Hänen pelastajansa lähettävät hänelle rahaa. Victor on lisäksi seksiaddikti. Victorin ystävä Denny työskentelee myös samassa kylässä ja joutuu usein jalkapuuhun. Denny kerää kiviä, suuria lohkareita. Tohtori Paige Marshall hoivaa Victorin äitiä ja yrittää saada Victorin suostumaan antamaan äitinsä geenikokeisiin. Hän sanoo Victorin olevan Jeesuksen poika. Victor tunnustaa kaikkien synnit. Kuten Victor toteaa; mitä Jeesus EI tekisi.

Kirja on täynnä omituisuuksia. Ajoittain palataan Victorin lapsuuteen. Kirja on outo, se on täynnä viittauksia Jeesukseen, sisältää roiseja seksikohtauksia, vilisee rivouksia ja kuvottavuuksia. Se on kuitenkin erittäin hyvä ja mukaansa tempaava. Victor kaikessa kurjuudessaan ja itsekkyydessään on kuitenkin humaani ja toisista välittävä ihminen. Hän on mukaan temmattavissa, ajelehtiva, mutta kuitenkin jotenkin määrätietoinen. En haluaisi häntä ystäväkseni, mutta jotenkin kuitenkin saattaisin pitää hänestä, vaikka tuomitsisinkin monet hänen teoistaan.

Palahniuk ei ole helppo kirjailija. Hänen teoksistaan on helppo olla pitämättä, mutta niitä on myös toisaalta helppo rakastaa. Hän puuttuu tabuihin, tuo esiin kaksinaismoralismin kieroutuneella tavallaan. Hän herättää ajattelemaan, pohtimaan ruumiineritteiden hajuisessa maailmassa. Me ihmiset olemme eläimiä ja meillä on eläinten vietit, vaikka sivistynyt kansa pyrkiikin niistä eroon.

Olen erittäin hämmentynyt ja kuitenkin erittäin tyytyväinen luettuani viimein kirjan loppuun. Kirjan lukeminen ei ollut monellakaan tavalla helppoa. Kirjassa ei tavallaan ole lainkaan juonta, vaan kuten Victor, kirjakin ajelehtii, kunnes päästään viimeisille sivuille ja kaikki paljastuu nerokkaasti. Ilman loppuhuipennusta olisin ollut tyytymätön. Kirjaa itse asiassa suositteli lähikirjaston kirjastontäti, kun palautin Palahniukin Kirotun ja kehui tämän olevan oma lempparinsa. Täytyy myöntää kuitenkin, että pidin enemmän Kirotun sapenkatkuisesta maailmasta.

Palahniukia on lukupinossa vielä parin kirjan verran. Nyt on lukeminen vähän vähemmällä, kun menin taas ostamaan peliaikaa WoWiin ja koukussa ollaan.