Tuija Lehtinen: Viiden tähden tuhkimo

Kääntelin kirjoja käsissäni. Siirsin niitä hyllystä toiseen. Aloitin yhtä, siirryin seuraavaan. Yritin välttää tätä Lehtisen triplateoksen viimeistä, sillä tarkoitus oli lukea jotain aivan muuta, mutta minkä sitä itselleen mahtaa. Sitkeästi kahlaan kuitenkin Lumen tajua läpi, vaikka se ei olekaan vielä kohlahtanut. 

Tämä Lehtinen on kirjoitettu 1990-luvun alussa. Se huokuu osittain tuon ajan arvostuksia, rahaa, rahaa ja rahaa. Satumarja komennetaan sairaan enonsa luokse, jotta tämä voisi hoitaa tulevan perinnön suvun ahneiden käytettäväksi. Enon kotona asuu myös Aija, taloudenhoitaja ja tämän poika Petri, jonka kanssa Satumarjalla tuntuu menevän kaikki ristiin. Kuvassa on myös Timo paikallisen kaupunginjohtajan poika, jonka kanssa Satumarjalla on sutinaa. Kuka onkaan liikkeellä perinnön vuoksi, kuka oikean rakkauden.

Ihan kiva on varmaan oikea termi kuvaamaan teosta. Kivasti romantiikkaa, kivasti hauskojakin tapahtumia, sopivasti draamaa. Luin mielelläni, sai ajatukset hetkeksi muualle huomisesta, jolloin yksi unelmistani täyttyy ja saan nähdä lempibändini livenä näiden kaikkien vuosien jälkeen Welcome to Pori, Suicidal Tendencies. Jännittää niin perhanasti jo nyt.

Lukeminen on vähän tahmeaa, joten pitää lukea sitä, mikä kiinnostaa.

Tuija Lehtinen: Mies vailla sydäntä

Hienoista lukumaniaa on ollut tänään tiedossa. Kaikki neulominen on saanut nivelet kolottamaan, joten hyvä välillä pitää siitä taukoa. Toisaalta helteellä on mukava makoilla pihakeinussa varjossa ja lukea päännollauskirjallisuutta. Tämä on samasta Rakasta minua -teoksesta, josta oli myös edellinen postaukseni Kulkurilinnut. Kyseinen teos on myös samoin 1980-luvulla. 

Jane perustaa Anun kanssa fysikaalisen hoitolaitoksen Anun kotikaupunkiin. Kaupungin suuri suku on Ruhtinaan suku, jonka komean sinkkumiehen Kimin kanssa Anu on menossa naimisiin. Perheen pää on kuollut hämärästi noin 10 vuotta sitten ja Janea alkaa juttu kiinnostaa. Myös Kim kiinnostaa, vaikka tarjolla olisi myös luottamustaherättävä Pekka. Sellainen "miksi naiset aina rakastuvat renttuihin" -teos. 

En pitänyt tästä yhtä paljon kuin edellisestä. Jotain samaa kuin Lehtisen parhaassa teoksessa "Pirunsaaren veljeksissä" tässä oli. Ehkä juuri miljöön osalta. Nyt on jotenkin ähkyinen olo näiden Lehtisten kanssa. Ehkä pitäisi siirtyä muiden keskeneräisten pariin, toisaalta tuossa olisi 18 keskeneräistä neulomusta myös puikkojen kalkatusta odottamassa.

Tuija Lehtinen: Kulkurilinnut

Prisman kirjaosasto harvemmin houkuttelee, mutta tällä kertaa mukaan tarttui kolme Tuija Lehtisen kirjaa sisältävä kokoelmateos Rakasta minua. Kirjat tai ainakin kaksi niistä on täysin ennen lukemattomia, kolmannesta en ihan varma ole. Koska jokainen teos on itsenäinen riippumatta yhteisistä kansista, niin bloggailen näistä erikseen.

Kulkurilinnut on kirjoitettu 1980-luvulla ja se huokuukin teoksesta. Pystyin kuvittelemaan olkatoppaukset ja muut ajalle tyypilliset muoti-ilmiöt. Lisäksi kirja on ihanan viaton, niin kuin maailma tuolloin ainakin joltain osin vielä oli.

Tuire saapuu pieneen kaupunkiin etsimään serkkuaan Lauraa, joka on kadonnut. Tuire on saanut Lauralta kirjeitä, joissa Laura vihjaa rakastuneensa tällä kertaa palavasti yhteen kaupungin miehistä, mutta keneen, siinä Tuirelle selvitettävää. On naimisissa oleva naistenmies Marko, jäyhä Kristian, pappi Jami ja muutama taiteilija. Tuire aloittaa työnsä Lauran entisessä työpaikassa galleria Pandorassa. Saako hän selville Lauran salaisuuden ja löytääkö hänen kulkurin sydämensä puolikkaansa. 

Kirja on hidastempoinen, mutta säilyttää kohtalaisesti mielenkiinnon yllä. Itse pidän näistä Lehtisen 80-luvun kirjoista huomattavasti enemmän kuin uudemmista teoksista, jotka ovat jotenkin menettäneet hieman sieluaan, toistavat liikaa samoja teemoja. Eivät kenties ole yhtä aitoja kuin nämä aiemmat teokset.

Rakasta minua -teos tarjoaa lukuiloa vielä kahden teoksen verran. Neuloosi on vienyt ihan hirveästi vapaa-aikaa, mutta olenpa saanut yhdistettyä kirjat myös käsitöihin. Tuloksia voi käydä katselemassa täältä.

Tuija Lehtinen: Pirunsaaren veljekset

Hain kirjastosta poistokirjoja säkillisen kahdella eurolla. Kirjoja ei ole koskaan tarpeeksi ja jos ihan oikeasti saa pussillisen kirjoja pilkkahintaan, niin pakkohan siihen on tarttua. Kirjoja taisi tulla kotiin yli 20 ja tämä yksi niistä. Muistan kyllä lukeneeni tämänkin Lehtisen jo aiemmin, mutta koska helle ja olympilaiset saavat mielen harhailemaan, niin kiva lukea jotain tuttua ja turvallista.

Kirja on julkaistu vuonna 1985 eli on sitä vanhempaa Lehtistä, josta ainakin itse pidän enemmän. Itse asiassa tämä on Lehtisen toinen romaani. Juonta on paljon enemmän kuin uudemmissa, eikä kirja tunnu lainkaan sellaiselta tusinatavaralta, jolta uudemmat valitettavasti välillä tuntuvat.

Kirjassa Sari asettautuu asumaan kuolleen äitinsä taloon. Hän saa sijaisuuden kunnaneläinlääkärinä ja päättää selvittää äitinsä epäilyttävän kuoleman. Mutulassa on Pirunsaari, joka on jakautunut kahtia veljesriidan vuoksi. Saaressa asuvat viisi veljestä, joiden välillä yhä edelleen kiehuu ja kuohuu. Komeita ovat kaikki ja pari heistä iskee silmänsä Sariin. Kirja on siis romanttinen jännäri ja ihan kiva sellainen. Taustalla on 80-luvun maaseutu-Suomi. Jotenkin hirvittävän romanttista jo itsessään ja niin sellaista retronomaista markkoineen ja muineen.

Kyllä tätä Lehtistä lukee mielelläänkin useampaan otteeseen ja nyt saikin sitten sijan hyllyssänikin, vaikka melko puhkiluettu onkin. Suosittelen tätä romantiikan nälkään ja sellaiseen hetkeen, kun aivot eivät vain kykene vastaanottamaan älykkäitä impulsseja.

Tuija Lehtinen: Miss Seinäruusu

Tuija Lehtisen uusin löytyi kirjaston pikalainoista. Lehtinen on kiva luettava, sillä kirjat ovat meneviä ja mukavia. Tämäkään ei tehnyt poikkeusta ja oli huomattavasti parempi kuin edellinen lukukokemus Kolme miestä netissä.

Tarina kertoo yllättäen avioerosta. Päähenkilö Rea eroaa miehestään ja muuttaa pois ilkeiden appivanhempien luota. Lasten vuorohoito ja vanhat tunteet ovat kirjassa hallitsevia. Aina ei päähenkilön tarvitse olla sinkku, vaan tämäkin sujuu ja tekee oikeastaan päähenkilöstä entistä tutumman.

Eihän tämä jälleen mitään suurta ihmetystä aiheuttanut, mutta oli sen verran mukava, että melkein yhdeltä istumalta tuli luettua. Etenkin pidin viittauksesta Lehtisen nuorisokirjaan, oiskohan muuten ollut juuri tuo R.I.P, jonka itsekin luin jokin aika sitten.

Hyvää Lehtistä kuitenkin. Ei kärkeen yllä, mutta sellainen hyvä keskitaso. Voin suositella kaikille Lehtisen kirjoista muutenkin pitävälle, mutta syvällisyyttä hakevalle, tässä ei ole mitään.

Tuija Lehtinen: Kolme miestä netissä

Tämä Lehtinen bongattiin kirjaston pikalainoista, vain viikko aikaa lukea. No, eihän tällaisen lukemiseen mene pitkää aikaa, vaikka kyseinen kirja ei mielestäni kauhean hyvä ollutkaan. Liian vähän romantiikkaa, liikaa gradun tekemistä.

Kirja kertoo siis nuoresta naisesta, jolla on gradu tekemättä, elämä hajallaan, vaikea äitisuhde ja kolme miestä nettirakastajina. Kirja keskittyy naista graduun ja äitiin, jotka myös limittyvät. Aiheena sinänsä ihan kiinnostava ja mukavaa ihmissuhdesotkua, mutta jotenkin tuon gradun tekeminen kirjassa ahdisti.

Mukavaa viihdettä, mutta liian vähän romantiikkaa. Se on mielipiteeni. Aikaisemmissa Lehtisen kirjoissa nimenomaan romantiikkaa on ollut enemmän.

Tuija Lehtinen: R.I.P.

Olen siis yhä kirjanostokiellossa, mutta sehän ei tietenkään koske tosi edullisia kirjoja, joten tämä tarttuin Prismasta koriin 3.95. Lukaisin kuopuksen päikkäreiden aikana.

Kiva teiniromaani näin aikuisellekin. Kirja kertoo bändin roudarista, tytöistä, oman itsensä etsimisestä ja hyväksymisestä. Ihan kivaa ajanvietettä siis.

Itse olin jo niin vanha Lehtisen teinikirjojen ilmestymisen aikaan, että ne jäivät tyystin lukematta nuorempana, nyt vanhempana olen niitä aina bongaillut esikoisen kirjakorista. Hyviä ovat.

Kirjastosta tarttui mukaan Lehtisen aikuiskirjakin, joten Lehtistä kohta lisää. Nämä tuntuvat jo vähän kuin tenttikirjojen korvikkeilta. En vaan millään pääse eteenpäin tuossa Tuulen viemään lukemisessä.

Tuija Lehtinen: sara@crazymail.com

Oli pakko lukea höttöä tuon Tien jälkeen. Tämä on höttöä ja jopa teinihöttöä parhaimmillaan. Tuija Lehtinen kirjoittaa mukavia naisten kirjoja, mutta kyllä nämä teinikirjatkin ovat oikein mukavia ja hyviä.

Tämä kirja on täynnä teiniangstia, mikä on aina kiva juttu. Teiniangst on sitä, mitä itsekin olen joskus potenut, joten pystyn helposti samaistumaan tämän kaltaiseen tarinaan. Vaikka aikoinaan olinkin kiltti tyttö, ei se sitä tarkoittanut, etteikö anstia olisi voinut olla.

Kirjassa oli hyvää juuri henkilöhahmojen todenmukaisuus ja näin ollen oli helppo samaistua lähes kaikkiin hahmoihin. Myös tällaiselle muka aikuiselle kirjasta riitti ajatuksia.