keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Pesäpallofiilis


Muistatteko, kun ala-asteella ja vielä lukiossakin pelattiin pesäpalloa. Yleensä ne parhaat saivat olla joukkueiden kapteeneja ja pelaajia valittiin joukkueeseen yksi kerrallaan, paremmuusjärjestyksessä tietenkin. Sitten oli muutama pelaaja, jotka jouduttiin ottamaan omaan joukkueeseen. Yleensä heidät laitettiin seisomaan jonnekin takakentälle ja laittomanrajan taakse. Itseni valittiin usein siinä keskivaiheilla, olin suht hyvä pelaamaan ja sellainen kaikkien kaveri. Muutaman kerran kuitenkin olen joutunut peleissä tilanteeseen, joissa olen ollut viimeisten joukossa. Sen väkinäisen hymyn pitäminen kasvoilla ja tuska siitä, että kukaan ei halua joukkueeseen. Odotus, että pian minut valitaan, olisinko seuraava.

Vähän samanlainen fiilis tulee välillä tässä blogimaailmassakin. Huomaat, että jahas, nyt kulkee jotain tunnustuksia. Huomaat, että joku on saanut jo useampia, eikä oikein tiedä, mihin laittaisi kaiken huomion. Odotat, milloin joku kommentoi jotain tekstiäsi ja ilmoittaa: ”Minulla on sinulle tunnustus blogissani.” Odotat innolla, niin, että vatsaan vähän koskee jännityksestä, kun avaan sähköpostia tai bloggeria. Ja joka kerta huomaat, että ei tällä kertaa. Et kuitenkaan lopeta odottamista, jos vielä kuitenkin. Samalla huomaat, että kommentointi menee jo tasolle, kun tämä nyt on kiertänyt jo kaikilla, ei jaksa laittaa eteenpäin. Haluaisit kommentoida: ”Hei, mulle ei ole vielä tullut, laita mulle!!!”, mutta et tietenkään kehtaa, sillä eihän kehuja saa kerjätä. Yrität olla niin kuin ennenkin, päivittelet blogiasi ja ajoittain kommentoit muiden blogeja. Yrität olla katkeroitumatta ja vajoamatta itsesääliin: ” kukaan ei lue mun blogia…”. Huomaat pohtivasi, miksi jonkun toisen blogi on heti niin suosittu ja omasi ei millään saa enempää kuin kymmenen lukijaa päivässä. Tunnet olevasi toisenluokan blogistanian kansalainen, huono bloggaaja. Alat jopa pohtia bloggaamisen lopettamista, koska kukaan ei kuitenkaan lue, kukaan ei välitä. Vajoat yhä syvemmälle ja piehtaroit itsesäälissä. Saatat jopa jättää huolehtimatta hygieniastasi, koska mitä väliä millään on. Syöt suklaata ja katsot kapinoiden vain telkkaria ja sieltäkin vain saippuasarjoja, koska miksi lukisi tai sivistäisi itseään millään järkevällä, ei se ketään kuitenkaan kiinnosta.

Sitten heräät joku aamu ja katsot rakastavasti aviomiestäsi, joka on saanut kärsiä viime aikoina pahantuulisesta vaimosta syytä tietämättä. Kuljet kirjojesi luo, haistelet muutamaa, ehkä hieman selailet. Tunnet lämmön hehkun vatsassasi, josta se leviää sydämeen saakka. Muistat Jörn Donnerin sanat: ”Lukeminen kannattaa aina.” Lisäät mielessäsi, vaikka kukaan ei blogistasi pitäisikään. 

11 kommenttia:

  1. Oi Anu, minä tykkään blogistasi!(Eikä tässä ole tippaakaan ironiaa tai sarkasmia, vaikka molempia viljelen välillä kuin kauraa pellossa.) Seuraan itse kymmeniä ja taas kymmeniä blogeja, ja kun aina ei ole aikaa jokaista tutkia, niin huomaamatta jää paljon. Sama juttu on varmasti oman blogini kanssa; monetkaan eivät sitä edes huomaa. En tiedä, kuinka itseironinen olit kokonaisuudessaan tämän tekstin kanssa, mutta ymmärrän hyvin näkökantasi. Ja toden totta, lukeminen kannattaa aina! =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, kiitokset.

      Vähälukijaiset blogit yhdistykäämme ;)

      Poista
  2. Keväällä pistin blogillesi tunnustusta, eikä se syy ole mihinkään kadonnut. Täällä yhä piipahtelen :)

    Pyysin lisäämään blogisi nyt myös Twitterin Kirjablogit-tilin seurantalistalle, kun näytti sieltä vielä puuttuvan ja sinne se lisättiin. Toivottavasti et pahastu omavaltaisuudestani. Tykkään seurata Twitterin kauttakin mitä blogeissa tapahtuu. Joskus sieltä joku piipahtaa käymäänkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :)

      Enpä tuota Twitteriä tiennytkään, kiitokset vinkistä, liityin itsekin siihen.

      Pohdin pitkään tämän postauksen kirjoittamista, mutta kun huomasin itsessäni noita naurettavia piirteitä, oli ihan pakko... ja kun ei ole oikein ollut lukufiiliksellä, saa sentään jotain päivitystä ;)

      Poista
  3. Minä jäin ala-asteella aina viimeiseksi, kun pelaajia pesäpallossa valittiin. Halusin silti pelata, kun tykkäsin lajista. Mutta pelkäsin palloa (väistin aina kohtitulevaa lentävää esinettä). Sain siis paikan joko heti edestä keskeltä (kukaan ei lyö niin eteen) tai sitten ihan taakse/sivuun.

    Jos minä en jotain blogi-tunnustusta saa, ei se haittaa. Voin jopa aloittaa sen sijaan ihan uuden blogeissa kiertävän jutun. Minulla on aika vähän lukijoita, mutta enhän minä lukijoiden takia pidä blogia, vaan ensisijaisesti itseni takia. Välillä kuitenkin huomaa, kun tukee uusi lukija (vaikka se olisi vain oma sisko) tai johonkin tekstiin kommentoidaan, tai jotakin tekstiä luetaan paljon, että hei - joku on huomannut minunkin olevan olemassa. :) Se on hyvä tunne.

    Joku joskus puhui "säälitunnustuksista", eli jos joku tietää, että "tuo blogi ei ole saanut tunnustusta" ja antaa sitten sille, sekään ei ole loppupeleissä oikein. Parempi olisi vaikka kerran viikossa/kuukaudessa nostaa esiin jokin lukemansa blogi ja kertoa miksi lukee sitä, kuinka kauan on seurannut ko. blogia jne.

    Lukeminen tosiaankin kannattaa aina ja sitä tekee ihan itsensä vuoksi, oli kyse sitten ihan vapaa-ajan harrastuksesta, töistä tai opinnoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä loistava tunne, kun joku kommentoi kirjoituksia. Juuri tuollainen olemassaolontunnustus.

      Itsekin käyn lukemassa blogiasi hyvin säännöllisesti ja se on ihan lempiblogini :)

      Poista
  4. Minä olen ollut pesiksessä (no okei kaikissa lajeissa) lähes aina se viimeisin. No, onneksi muilla tunneilla sai loistaa.

    Tiedän tuon tunteen, sillä joskus harmittaa, kun omasta mielestään kirjoittaa hyvästä kirjasta suht hyvän tekstin ja toivoisi kommentteja aiheesta/kirjasta/jne, mutta niitä ei tule. Mutta sitten taas, itse ehdin yleensä lukemaan postaukset, mutten aina kommentoimaan. Nytkin odottamassa on 250 kirjablogi postausta, joita en ole ehtinyt lukea. Katsokaan, moneenko ehdin tai jaksan kommentoida...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän se suurin harmittelun aihe onkin. Luet loistavan kirjan ja kirjoitat siitä ainakin omasta mielestäsi hyvän postauksen ja lukijoita ei vain tule. Kun taas luet mielestäsi ihan ok kirjan tai jopa keskinkertaisin, mutta jolla on tietty hype, se saa lukijoita aivan eri tavalla. Itselläni on monia postauksia, joissa olen suorastaan hehkuttanut kirjaa, mutta lukijoita on saattanut olla vain yksi tai kaksi.

      Koululiikunnassa voisi kyllä jättää tuon valinnan vaikka arvalle, ei tulisi patoutumia.

      Poista
    2. On muuten erikoista, että negatiiviseen (tai neutraaliin) postaukseen tulee eniten lukijoita. Jos kirja on ollut omasta mielestä loistava ja kirjoittaa tosi innoissaan siitä, jää se katsojauvuissa jonkin toisen kirjan varjoon. Sama tosiaan keskenjääneiden kirjojen kanssa. Itse en esim. saanut luettua Wardin kehutun eroottisen vampyyrisarjan ekaa osaa Pimeyden rakastajaa loppuun, mutta sitä käydään vähän väliä katsomassa.

      Poista
  5. Ajattelin vain käydä huikkaamassa, että luen blogiasi säännöllisesti vaikka en aina ehdi/jaksa kommentoida :)

    VastaaPoista
  6. Haastoin sinut "Ota riski ja rakastu kirjaan"-haasteeseen. :)

    VastaaPoista