perjantai 28. syyskuuta 2012

Daniel Glattauer: Joka seitsemäs aalto

Kun se katoaa, se katoaa täydellisesti. Ehkä tänään kokemani kuumakivihieronta avasi myös täydellisesti lukujumini, sillä jatko-osa Kun pohjoistuuli puhaltaa -kirjaan tuli ahmaistua muutamassa tunnissa. Jos et ole lukenut tuota ensimmäistä osaa ja haluat säilyttää kirjan sisällön salaisuutena, jätä lukeminen tähän.

Kun pohjoistuuli puhaltaa päättyi Leon Bostonin työkomennukseen. Siitä tämä kirja alkaa. Kirja rakentuu samalla tavoin sähköpostikirjeenvaihtoon. Leon ja Emmin tapaamisia ei kuvata mitenkään, paitsi heidän toisilleen lähettämissä sähköposteissa. Jää lukijan mielikuvituksen varaan pohtia tapaamisten keskustelua ja muita tapahtumia. Bernard, Emmin mies, on yhä enemmän tai vähemmän kuvioissa mukana. Nyt myös Leolla on nainen. Tätä suhdesotkua Leo ja Emmi pohtivat sähköposteissaan. 

Säilynyt on myös saksalaisuus, joka itse asiassa korostaa tietynlaista pidättyväisyyttä kielen kautta. Kirjan kieli on yhä hulvattoman mukaansatempaavaa ja sitoi minut ainakin täysin itseensä. Tuli niin hyvä fiilis lukiessa. Ihanaa lukea kirjaa, jonka teksti soljuu, jossa on jokin juju ja joka viihdyttää. Sitä kaikkea on tämä kirja tulvillaan.

Glattauer on kirjoittanut useampiakin kirjoja, mutta ainakaan seutukirjastosta ei löyty suomennettuja kuin nämä kaksi. Mielessäni häämöttää yhä jonkun kirjan lukeminen saksaksi, ehkä Glattauerkin voisi tulla kysymykseen, jätetään harkintaan.

Suosittelen kaikille elämäänsä kevennystä hakeville. Itse viihdyin hyvin, mutta sehän ei tosiaan tarkoita, että kaikki viihtyisivät.

Nyt on aikamoinen lukufiilis päällä, joten jännittää ajatella, mitä viikonloppu tuokaan tullessaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti