torstai 8. joulukuuta 2011

Katarina Mazetti: Herttasotilas

Viimeinen osa Mazettin nuorisokirjasarjasta vie Linnean tarinaa eteenpäin, vaan ei loppuun. Linnea toipuu yhä Pian itsemurhasta ja toipuminen kokee kolahduksen Linnean tavatessa Pian veljen Perin. Per on sotilas ja 6 vuotta Linneaa vanhempi. Molemmilla on arvet Pian kuoleman johdosta ja yhdessä he repäisevät arvet auki ja paikkaavat toinen toisensa. Linnea ja Per rakastuvat, mutta kenties vääristä syistä. Linnea rakastuu Periin, koska tällä on Piamaisia piirteitä ja päinvastoin.

Mazetti jatkaa samaa vaikeaa polkua. Tässä kirjassa käsitellään parisuhdeväkivaltaa, politiikkaa, uskontoa jne. Kaikki kuitenkin Mazettimaisesti pilke silmäkulmassa ja rivien välissä. Lukija joutuu koville joutuessaan pohtimaan, mitä oikeastaan tapahtuu. Mielestäni tämä on erittäin antoisaa. Linnea toimii tässäkin kertojana ja hänen tuntemustensa kautta pitää tulkita tapahtumia.

Kirjan lopussa tarina jää kesken. Linnea valmistuu ylioppilaaksi ja kenties loppu on optimistinen tai sitten ei. Enpä osaa sanoa kumpaa on ja sekin on mielenkiintoista.

Vähän tuntuu siltä, että seuraavaksi käännyn ruotsinkielisten kirjojen pariin, tosin vielä on yksi suomennettu Mazetti luvun alla, melkein lopussa. Siitä siis enemmän myöhemmin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti