maanantai 5. joulukuuta 2011

Martina Haag: Radan väärällä puolen

En nyt sentään näin nopeasti lukenut kirjaa, vaan aloitin sen jo eilen illalla. Kirja jatkaa Bellan tarinaa. On kulunut 7 vuotta edellisen kirjan tapahtumista. Bella on naimisissa tv-julkkis Matten kanssa. Heillä on 2 poikaa ja Bella työskentelee TV4:n vastaanottovirkailijana. Kirja kuvaa ensinnäkin arkea, sitä, kuinka ihminen sotkeutuu arkeen ja antaa arkisen aherruksen ja velvollisuuksien hukuttaa oman itsensä. Kirja on myös tarina mustasukkaisuudesta, epäilyistä ja kuitenkin rakkaudesta.

Kirja jatkaa hupaisaa kirjoitustyyliä ja hauskoja käänteitä. Pidin tästä jopa enemmän kuin ensimmäisestä. Kirja kuvaa hyvin noin 40-vuotiaan naisen etsintää. Sitä, mihin hän on hukannut itsensä, kun velvollisuudet vievät elämästä kuitenkin suuren osan. Pitää pysähtyä ja ajatella hetki sitä, mitä itse haluaa. Tämä kaikki on kirjoitettu itseironisesti ja hauskasti.

Bella on ihana ihminen, täynnä virheitä ja epäilyksiä itseään ja miestään kohtaan. Varmasti jokainen on joskus miettinyt, voiko joku oikeasti rakastaa minua. Joskus vain tuntee itsensä arvottomaksi ja epähaluttavaksi. Siitä kuitenkin nousee, kuten Bella nousee tässä kirjassa.

Suosittelut jälleen iloisen, hupaisan kirjallisuuden ystäville. Minä suuntaan kirjastoon hakemaan lisää luettavaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti