torstai 8. maaliskuuta 2012

John Steinbeck: Hiiriä ja ihmisiä (äänikirja)

Pitää muistaa, että en lainaa enää äänikirjoina kirjoja, jotka saattavat itkettää. Ei ole kovin mukavaa ulvoa täysillä autoa ajaessa.

Kirjan luki Esko Salminen tai tässä tapauksessa lukeminen on väärä termi. Esko Salminen näytteli, eläytyi kirjaan. Täytyy myöntää, että kuuntelukokemus oli aivan huikean hieno. Juuri tähän kirjaan sopi näyttely, jokaisen henkilön äänen muuttaminen.

Sitten itse kirjaan. Olen lukenut Steinbeckia aikoinani, en kyllä vähään aikaan, mutta nuorempana luin montakin hänen kirjaansa ja pidin. Tätä en ole kuitenkaan lukenut enkä myöskään nähnyt elokuvaa. Tarinassa kuvaillaan ystävyyttä, yksinäisyyttä eri tasoilla. Kirjan päähenkilöt ovat George ja Lennie. Lennie on lapsen tasolla oleva suuri mies, jonka pitää hellimisestä. Hän hellii eläimiä ja vähän muitakin. George on hänen toverinsa. Älykäs, pieni ja syvästi huolissaan Lenniestä. Nämä kaksi siirtotyöläistä kulkevat tilalta toiselle hanttitöitä tehden.

Kuten jo totesin, kirja on ystävyyden kuvaus. Se on myös kuvaus uskollisuudesta, joka jatkuu myös ajan toiselle puolen. Se on kuvaus itsekkyydestä ja toisten ajattelemisesta. Se on hyvin kaunis, mutta myös rujo. Maisemakuvaukset ovat huikean hienoja. Tunnelmia kuvataan niin hienovaraisesti, että tuntuu kuin olisi itse tilanteessa mukana.

Taidan kaivaa Eedenistä itään kirjahyllystäni lukupinoon. Sen verran taas Steinbeck sai miettimään ja nauttimaan.

4 kommenttia:

  1. Hiiriä ja ihmisiä on yksi minunkin suosikeistani. Ja mikä sattuma, olen nyt kaksi päivää yrittänyt etsiä tätä omista hyllyistäni. Olen ihan varma, että minulla on tämä omana, mutta mistään sitä ei löydy :/

    Tykkään valtavasti myös siitä vanhasta elokuvaversiosta.

    VastaaPoista
  2. Kappas vaan, Anu...

    En nyt kommentoi hiiriä enkä ihmisiä, vaan kirjoitan Sinulle henkilökohtaisesti tässä, koska en päässyt muualle asiastani kertomaan.

    Osuitpa silmiini tämän blogisi pohjan ansiosta - minulla on samanlainen. Muutenkin blogimme noudattelevat melko paljon samoja linjoja. Tosin kirjavalikoimamme on suunnilleen sataprosenttisesti toisistaan poikkeava. Se on vain hyvä, vai mitä.

    En tässä innoissani ennättänyt muuta kuin silmäillä blogiasi, mutta sen verran vakuutuin, että liitän Sinut seuraamieni blogien listalle.

    Näihin blogitermeihin en ole kovin perehtynyt, joten en tiedä, mitä tuo "Jäsenet" tarkoittaa, mutta tulen seuraamaan blogiasi ja varmaankin kommentoimaankin täällä.

    Oman blogini löydät nimeni yhteyteen linkitettynä.

    VastaaPoista
  3. Saman näköinen on blogisi tosiaan, mutta niin kuin sanot, kirjallisuus hyvin erilaista, mikä on hyvä juttu, sillä sitä kautta on mahdollista löytää täysin uusia maailmoja.

    Seuraa varmasti myös sinun blogiasi.

    VastaaPoista
  4. Steinbeckin teksti on vuoropuhelutyylillään myös omiaan muuntumaan näytelmäksi luontevasti ja nyt Turkulainen TEHDAS Teatteri on tarttunut ennakkoluulottomasti sen toteutukseen. Ensi-ilta on 5.4.2013, tervetuloa tutustumaan!

    http://www.kaisavision.fi/joom/fi/ohjelmistossa/hiiria-ja-ihmisia
    http://www.youtube.com/watch?v=rEUrHLdqCvs&feature=share

    VastaaPoista