Tämä kirja oli 10 klassikkoa listallani ja hankin sen silloin itselleni, mutta en päässyt muutamaa lukua pidemmäksi. Nytkin alku tuntui tuskaiselta, mutta äänikirjan jättää jotenkin vaikeammin kesken kuin ns. normaalin kirjan. Sitkeästi jatkoin kuuntelua, tekisi mieli sanoa, että lopussa kiitos seisoi, mutta en nyt ihan kauhean innostunut ole kirjasta, vaikka se herättikin ajattelemaan.
Kirjahan luokitellaan kauhugenreen ja sellaisena se osittain myöt näyttäytyy. Itselleni tuli kuitenkin tietynlainen pakonomainen tarve kirjan suhteen pohtia vähän syvällisemmin. Vaikka hirviö onkin kauhean, hirvittävän ruma ja tekee karmaisevia tekoja, pohjimmiltaan hän on inhimillisempi kenties kuin itse Frankenstein. Mutta siitä kohta...
Juonihan on meille varmaan kaikille suhteellisen tuttu. Frankenstein rakentaa hirviön ihmisten osista. Hirviö elää ja alkaa vaatia itselleen seuraa. Ihmiset kammoksuvat hänen rujoa, hirvittävää ulkomuotoaan ja vaikka hirviö onkin aluksi hellä sydämeltään, häntä kierretään ja hänen hyvät tekonsa saastuvat ihmisten pelon vuoksi. Viimein hirviö vaatiin luojaltaan kaltaistaan naista ja Frankensteinin kieltäydyttyä hän vannoo kostavansa. Kosto kohdistuu Frankensteinin rakkaisiin.
Itse koin, että kirja oli kertomus rakkaudesta, vihasta, kaipuusta, kostosta ja tietenkin kauhusta. Kauhu on pelkoa erilaisuutta kohtaan, kauhua tulevaisuuden epävarmuutta kohtaan. Tarina on tarina tarinassa ja vielä yksi sen sisässä. Välillä sympatisoin hirviötä, hänen kaipuutaan kanssakäymiseen, sosiaaliseen elämään. Se on ymmärrettävää, mutta kauhun teot tämän toiveen kaaduttua, eivät saaneet ymmärrystä. Samalla tavoin kävi herra Frankensteinin kanssa, hän oli ajoittain surkea pelkuri, itsekäs, mutta myös uhri.
Koin myös, että kirja oli kertomus siitä, miten käy, kun ihminen sotkeutuu liiaksi luonnon kulkuun. Frankenstein tekee jotain sellaista, mitä ei ihmisen pitäisi pystyä eli herättää henkiin jo kuolleen, luo uuden eliön. Vastaavaa on käytetty esim. Uinu, uinu lemmikissäni. Tämä ajatus vahvistui, kun luin samalla uutisen Ruotsista, missä oli päätetty myrkyttää joukolla hyttysiä, puututaanko siinä liikaa luonnon kiertokulkuun ja mitä oikeastaan seuraa.
Opetus, jos pahat teot kostaa pahalla syntyy kierre, jota on vaikeaa katkaista. Ihminen on laumaeläin luonteeltaan epäluuloinen vierasta kohtaan. Tulkitsin nyt kirjaa omalla tavallani, ajatuksia, jotka nousivat kuunnellessa. Kirjan luki Eero Saarinen, jolla on hyvinkin matala, tumma ääni, joka sopi hyvin tähän kirjaan. Uusi kirja hypähti soittimeen, mutta tällä kertaa olen hyvin kaukana mukavuusalueelta ja luulen, että Punainen erokirja ei kauaa raiu kaiuttimista. Hieman liian runollista työmatkoille, mutta annan mahdollisuuden.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti