Niin samanlainen, mutta täysin erilainen. Vaikka kirja jatkaa Rebecka Martinssonin elämää ja murhia, niin mukana on kuitenkin uudenlainen näkökulma.
Nuori tyttö löydetään kuolleena Torniojoesta, hän ei kuitenkaan ollut kuollut tuohon jokeen. Tällä kertaa murhaaja selviää jo melko alussa lukijalle ja osittain myös tutkijoille, mutta se ei suinkaan ole niin yksiselitteistä, miltä näyttää. Rebeckan ja Månsin suhde häilyy taustalla, mutta Rebecka saa myös uuden ihailijan.
Se, mikä kirjasta tekee erilaisen kuin aiemmista, on hienoinen yliluonnollisuus. Yhtenä kertojana on Wilma, tuo kuollut tyttö. Ollaan siis paikoin myös aavemaailmassa. Muutoin Larssonille tyypillisesti kirjassa on takaumia, tällä kertaa toiseen maailmansotaan, joka vaikutti Pohjois-Ruotsiin myös. Ei ehkä yhtä vahvasti kuin Pohjois-Norjaa ja -Suomeen, mutta läpikulkumaana käytetty Ruotsi sai osansa saksalaisista. Vieraillessani viime kesänä tuolla pohjoisessa huomasin tämänkin monien muistomerkkien muodossa. Etenkin Narvikin tiellä juuri Ruotsista Norjaan asia oli hyvin selkeästi esillä.
Jälleen olivat esillä myös eläimet ja talous. Etenkin koirat ja koirien käyttäytyminen nousi tässä kirjassa esille.
Mitä sanoisin, Larsson on uusi lempikirjailijani. Jotenkin en nyt voi olla vertaamatta vaikka Lehtolaiseen, joka ei mielestäni pysty uudistumaan saman genren sisällä näin hyvin.
Viimeisin ilmestynyt kirja lähtikin lukuun heti, aivan ihanaa ahmia kirjoja, kaivata koko ajan lisää ja lukea liian myöhään. Tällaisesta lukemisesta minä pidän.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti