Åsa Larsson: Sudentaival

Olen Lapin lumoissa. Ruotsin Lapin erämaat, eläimet, luonto ja ihmiset ovat pääosassa, kunnes tapahtuu rikos, murha.

Toinen Rebecka Martinsson -kirja alkaa papin murhalla. Tavallaan Rebecka ei ole kirjassa keskiössä, hän on sattumalta väärässä paikassa, väärään aikaan ja herättää väärän ihmisen huomion. Tässä toisessa osassa, kuten ensimmäisessäkin, käsitellään murhan ohella uskontoa, taloutta ja eläimiä. Kirjan ainoat kyyneleet herutin taas koiran kuollessa.

Rebecka palaa takaisin elämään edellisen kirjan tapahtumien jälkeen. Hän ei ole täysin työkuntoinen ja siksi hän ottaa pestin erään asianajajan avuksi Kiirunaan ja jää sille tielle. Pienessä Kiirunan kylässä on tapettu naispappi muutama kuukausi aiemmin, mutta murha ei ole selvinnyt. Rebecka sotkeutuu murhan selvittelyyn ja joutuu itsekin vaaraan. 

Osaltaan kirjassa seurataan naarassutta, Keltajalkaa, joka vaeltaa Kuolan niemimaalta Kiirunan lähistölle. Myös kuollut naispappi oli suojellut susia. 

Kirjassa on paljon kaikkea. Monia henkilöitä, uusia ja vanhoja tuttuja. Vaikka kirja ei Rebeckan tarinaa vienyt kuin nykäyksen eteen- ja nykäyksen taaksepäin, se oli kuitenkin ihana luettava. Pidän suunnattomasti Lapin kuvauksesta ja eläinrakkaudesta. On myös kiinnostavaa lukea kirjanpidosta ja talousrikoksista, sillä ne ovat omaa alaani. Pystyn niin asettamaan itseni kirjan maisemiin, vaikka kirkkoherran viraston kansliaan töihin tai mäkäräisten syötäväksi vuolaan joen rannalle. 

Lainassani on nyt kaikki ilmestyneet Larssonin kirjat ja koska näiden lukeminen saa mielen rauhaan, taidan jatkaa. En ole dekkareita lukenut kovinkaan paljon viime aikoina, vaikka aiemmin niitä luin selkeästi enemmän. Paluu juurille siis.