Victor Mancini on noin 30 vuotias mies, lääkiksen
keskeyttäjä. Hänen äitinsä on hoivakodissa eikä suostu syömään, vaan on
hiljalleen näivettymässä pois. Lapsuudessa äiti kohteli poikaa usein kaltoin ja
kärsi mielenterveysongelmista. Äiti luulee poikaansa entiseksi
oikeusavustajakseen. Victor tienaa rahaa työskentelemällä 1700 –lukua imitoivassa
kylässä sekä tukehtumalla ravintoloissa. Hänen pelastajansa lähettävät hänelle
rahaa. Victor on lisäksi seksiaddikti. Victorin ystävä Denny työskentelee myös
samassa kylässä ja joutuu usein jalkapuuhun. Denny kerää kiviä, suuria
lohkareita. Tohtori Paige Marshall hoivaa Victorin äitiä ja yrittää saada
Victorin suostumaan antamaan äitinsä geenikokeisiin. Hän sanoo Victorin olevan
Jeesuksen poika. Victor tunnustaa kaikkien synnit. Kuten Victor toteaa; mitä
Jeesus EI tekisi.
Kirja on täynnä omituisuuksia. Ajoittain palataan Victorin
lapsuuteen. Kirja on outo, se on täynnä viittauksia Jeesukseen, sisältää
roiseja seksikohtauksia, vilisee rivouksia ja kuvottavuuksia. Se on kuitenkin
erittäin hyvä ja mukaansa tempaava. Victor kaikessa kurjuudessaan ja itsekkyydessään
on kuitenkin humaani ja toisista välittävä ihminen. Hän on mukaan
temmattavissa, ajelehtiva, mutta kuitenkin jotenkin määrätietoinen. En haluaisi
häntä ystäväkseni, mutta jotenkin kuitenkin saattaisin pitää hänestä, vaikka
tuomitsisinkin monet hänen teoistaan.
Palahniuk ei ole helppo kirjailija. Hänen teoksistaan on
helppo olla pitämättä, mutta niitä on myös toisaalta helppo rakastaa. Hän
puuttuu tabuihin, tuo esiin kaksinaismoralismin kieroutuneella tavallaan. Hän
herättää ajattelemaan, pohtimaan ruumiineritteiden hajuisessa maailmassa. Me
ihmiset olemme eläimiä ja meillä on eläinten vietit, vaikka sivistynyt kansa
pyrkiikin niistä eroon.
Olen erittäin hämmentynyt ja kuitenkin erittäin tyytyväinen
luettuani viimein kirjan loppuun. Kirjan lukeminen ei ollut monellakaan tavalla
helppoa. Kirjassa ei tavallaan ole lainkaan juonta, vaan kuten Victor, kirjakin
ajelehtii, kunnes päästään viimeisille sivuille ja kaikki paljastuu
nerokkaasti. Ilman loppuhuipennusta olisin ollut tyytymätön. Kirjaa itse
asiassa suositteli lähikirjaston kirjastontäti, kun palautin Palahniukin Kirotun
ja kehui tämän olevan oma lempparinsa. Täytyy myöntää kuitenkin, että pidin
enemmän Kirotun sapenkatkuisesta maailmasta.
Palahniukia on lukupinossa vielä parin kirjan verran. Nyt on
lukeminen vähän vähemmällä, kun menin taas ostamaan peliaikaa WoWiin ja
koukussa ollaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti