Karo Hämäläinen: Ilta on julma

Karo Hämäläisestä on kuin salaa tullut yksi lempikirjailijoitani. Nautin hänen huumoristaa, pidän viittauksista rahamaailmaan, palvon hänen kirjojensa rytmitystä lyhyisiin kappaleisiin ilman, että tarina kärsii lainkaan, päinvastoin kaikki on vain paremmin. Jemmailin tätä kirjaa yöpöydällä, luin vähän kerrallaan, kunnes en pystynyt enää hillitsemään itseäni, vaan ahmaisin teoksen loppuun lähes hengästyneenä. Loppu oli aivan loistava, hämmentävä. 

Kaksi pariskuntaa vietää iltaa Lontoon urbaanissa ympäristössä. Mikko ja Veera ovat matkustaneet Lontooseen Suomesta. Robert ja Elise ovat isäntäpari. Mikolla, Veeralla ja Robertilla on yhteinen menneisyys, joka pulpahtaa pintaan. Elise tuntuu ulkopuoliselta, mutta sitä hän ei ole. Salaisuuksia paljastuu kirjan edetessä. Kirja yllätti aina viimeiseen kappaleeseen saakka. Jokainen kirjan henkilöistä oli tavallaan rakastettava, mutta samalla myös paha, ilkeä. Robert on rahamaailman hai, voisi olla tuttu hahmo vaikka Erottajasta tai Kolmikulmasta. Mikko on hänen koulutoverinsa, tutkiva journalisti, tapojensa orja, neuroottinen tavallaan. Veera on Mikon vaimo, jolla on suhde Robertin kanssa, ollut jo pitkään. Elise on taas Robertin vaimo, ulkopuolelta muovinen, kaunis, mutta sisällä kuohuu. Kysymys kuuluu, kuka kuolee, kuka jää henkiin.

En arvannut mitään, en edes halunnut. Halusin nauttia Hämäläisen tarinankerronnasta, kerroksista. Kirjassa vuorottelevat neljä päähenkilöä ja lisäksi se, joka jäi henkiin. Tarina kulkee nuoruudesta aikuisuuteen, Suomesta Keski-Eurooppaan. Viittaukset kirjallisuuteen etenkin Agatha Christieen saavat kuitenkin pohtimaan jotain jujua, jotain kepposta. Tavallaan sellainen löytyykin, mutta tyystin eri tavalla kuin kuvittelin.

Itseltäni on vielä lukematta Hämäläisen aiempia kirjoja. Todennäköisesti törmään niihin joku kaunis päivä kirjastossa, mutta nyt haluan nautiskella tämän kirjan jälkimainingeissa. Kirjasta tuli sen makaaberista aiheesta huolimatta hyvä olo, loistava fiilis. Tätä janoaa lisää.