Diana Gabaldon: Muukalainen

Olen ollut niin vietävissä aina sen jälkeen, kun Gordon Strachan pelasi Skotlannin maajoukkueess 80-luvulla. Silloin päätin, että unelmamieheni on punahiuksinen ja jos joskus ikinä menen naimisiin, menen naimisiin punahiuksisen kanssa. Elämähän ei ole unelmaa, mutta jostain kumman syystä näin kävi. Olen ollut onnellisesti naimisissa punahiuksisen mieheni kanssa pian 22 vuotta. Siispä, kun tämä sarja alkoi tv:stä, tiesin heti rakastavani sitä. Ensimmäisen jakson jälkeen päätin jo lukea kirjan. Yllätyksekseni löysin sarjan toisen osan omasta hyllystäni, mutta tämän ensimmäisen hain kirjastosta.

En ole ollut kovinkaan innokas lukemaan aikamatkustuskirjoja, pois lukien kuitenkin  Michael Moorcockin Katso ihmistä ja Vonnegutin Teurastamo 5:n, jotka ovatkin lähes ainoita genren kirjoja, jotka olen lukenut ja täytyy nyt myöntää, että molemmat ovat loistavia. Tämä on ollut kuitenkin syy, miksi en ole aiemmin innostunut kirjoista. Jos olisinkaan tiennyt Jamien hiusten värin, olisin voinut toimia toisin.

Clare matkaa ajassa aina vuoteen 1744 druidien kivipaasien kautta Skotlannin jylhissä maisemissa. Toisen maailmansodan jälkeinen Skotlanti jää mukanaan aviomies Frank. Jamie Fraser, tuo ihanainen punahiuksinen soturi paranee Claren taidoilla ja näin Clare ajautuu klaanilinnan parantajaksi. Clare haluaa kuitenkin vain pois etenkin kuultuaan, että kiviltä voisi päästä takaisinpäinkin. Muutamaa karkausyritystä myöhemmin Clare kuitenkin huomaa olevansa naimisissa Jamien kanssa ja halu päästä nykyaikaan on laantunut lähes kadonnut.

Jamie on itsepäinen skotti, joka on punatakkien jahtaama ja hänen päästään on luvattu palkkio. Täytyy myöntää, että taidan olla vähän rakastunut Jamieen ja hän on monella tavoin hyvin samanlainen kuin oma mieheni, ihan punaisia hiuksia myöten. 

Kirjassa on kuvattu todella kiinnostavasti aikaa ja ympäristöä, kasveja ja tapoja. Toki tv-sarjan myötä maisemat ovat piirtyneet mieleen, mutta sanoisin, että kirjaa lukemalla pääsee hyvin myös Skotlannin jylhiin maisemiin. 

Vaikka tässä kehunkin kirjaa oli lukiessa pitkän aikaa sellainen olo, etten oikein tiennyt pidinkö kirjasta vai en. Nyt en tiedä, haluanko lukea toisen osan vai en. En ehkä ainakaan heti. Suomennosta on kritisoitu muuallakin ja täytyy myöntää, että skottimurteen käännös tekee skoteista hieman yksinkertaisen oloisia, toisaalta enpä itse osaisi tehdä asiaa paremmin tai ei ole edes ehdottaa jotain muuta tapaa. 

Olen tyytyväinen, että luin kirjan ennen kuin sarja on päässyt pitkälle. Toki heti bongaa kohdat, jotka on eri tavoin kuin kirjassa ja mielenkiintoista, millä tavoin tarinaa viedään eteenpäin. Nyt täytyy kuitenkin yrittää löytyy jokin mukava lomakirja Lapin reissulle. Omasta hyllystä aion bongata jotain unohtunutta, niitä riittää.